Pages

4. kesäkuuta 2022

Yhteensattumia


I believe in coincidences. Coincidences happen every day. But I don't trust coincidences.
- Elim Garak, DS9

Yuval Noah Harari, WEF:n ja globohomon teknologiaa taikuudesta erottamaan kykenemätön suosikkihomo ja ykkösideologi, mietti taannoin turhien ihmisten olemassaolon ongelmaa ja ehdotti näiden huumaamista ja istuttamista viihteen ääreen, kunnes kuolevat pois vähemmän turhien tieltä.  Ihan perstuntumalla vain arvaan, että niitä vähemmän turhia on hänen mielestään noinabout 500 miljoonaa.

Kun globohomo masinoi Ukrainassa värivallankumouksen 2014 ja istutti maan hallinnon täyteen käsinukkejuutalaisiaan, jotka puolestaan alkoivat haalia maahan mm. Yhdysvaltain bioasetutkimuslaboratorioita ja liittymistä NATOon siinä sivussa aloittaen Donbasin alueen venäläisväestön etnisen puhdistuksen, tuli Venäjän neotsaari Vladimir Putin yhtäkkiä täysin vallanhimonsa ja seniilin hulluutensa riivaamaksi ja lähti vailla mitään järkevää syytä tai provokaatiota hyökkäämään toiseen suvereeniin valtioon, joka tosin ei ole sen enempää ollut suvereeni kuin demokratiakaan viimeiseen kahdeksaan vuoteen.

Samaan aikaan, kun kaksi maailman suurimmista viljan- ja lannoitteentuottajamaista on sodassa ja suurempi niistä kauppasaarrossa, tuikataan Yhdysvalloissa tuleen suuria kanaloita ja lihajalostamoja kiihtyvää tahtia.  Jostain syystä yhtään soija- maissisiirappi- tai "ruoka"ötökkäfarmia ei ole kokenut samaa kohtaloa.  Globalistien kartellit ovat samaan aikaan ostelleet kovasti farmeja omaan käyttöönsä.

Kun koronü iski, kokonaiskuolleisuus ei kasvanut missään 2020, eikä sen sairastaminen lisää myo- tai perikardiittiriskiä tutkitustikaan.  Vasta, kun sitä vastaan kehitettiin 95%-12%-0% tehokas geeniterapia, joka otettiin käyttöön 2021 (ja jota on taas Suomessakin ruvettu pop-up tarjoilemaan ihmisille vailla mitään syytä), alkoi ihmisiä kuolla pilvin pimein kaikista ikäluokista erityisesti sydänsairauksiin ja koostumukseltaan erikoisiin veritulppiin.  "Died suddenly"sta tuli yhtäkkiä yleisin mediassa mainittu "kuolinsyy" ja urheilusta tuli samalla hengenvaarallista.

Samaan aikaan, kun SETAn agendat ovat päätyneet osaksi Suomen koulukirjojen sisältövaatimuksia ja muiden länsimaiden kouluissa, on keski-ikäisten miesten perversiona aikaisemmin tunnettu sukupuolidysforia räjähtänyt nuorten tyttöjen keskuudessa käsiin.

Muistutuksena voisi myös todeta, että samaan aikaan, kun Suomeen alettiin tuoda massoittain somalialaisia, alettiin suomalaisia ruoskia näiden kuvitellusta rasismista, ja ruoskinta on jatkunut kiihtyvää tahtia tähän päivään asti.  Tämä on jakanut suomalaiset kahteen leiriin: rasisteihin, jotka haluavat somalialaisista ja muista Suomeen kuulumattomista eroon, ja rasisteihin, jotka haluavat suomalaisista eroon.

Samaan aikaan, kun media kirjoittaa eurooppalaisperäisen väestön olevan nykytrendeillä koko maailmassa katoavaa kansanperinnettä, muistutetaan silti, että meneillään oleva väestönvaihto on natsien salaliittoteoria vailla mitään todellisuuskosketusta.  Ja nää oli niitä pahoja natseja, ei Asovan kaartia.

Jostain syystä suurimmalle osalle ihmisistä näiden tosiasioiden mainitseminen ei aktivoi mitään kykyä muodostaa esitettyjen asioiden välille yhteyksiä.  Jos heille vääntää asian rautalangasta, muuttuu näiden silmissä foliohatuksi, jos vaikka mitään järkiperustetta hylätä rautalangasta vedettyä ei olekaan.  Heille nämä ovat vain yhteensattumia, joiden ainoa mahdollinen selitys voivat olla vain päättäjien pohjaton typeryys ja kenenkään ennakoimattomat mustat joutsenet (riippumatta siitä, moniko on kunkin seuraukset nimennyt jo ennen niiden realisoitumista).  Jostain syystä hyvin vähin poikkeuksin vain kristityt kykenevät tunnistamaan alastoman pahuuden ja nimeämään sen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valtamediaa ei jaksa valtavasti seurata mutta ns. väestöräjähdys taitaa kuulua tabuaiheisiin. Itseäni on vähän huvittanutkin ajatus että farmari Bill Gates olisi "linkolalainen". Täysin ei hymy ole hyytynyt vieläkään. Onko muutama iso poika - niihin ei kuulu Harari - todellakin päättänyt ohittaa puhevaiheen? Entä "altistaako" miljardiomaisuus ihmisvihalle? Siinä olisi vaihteeksi altistuminen joka merkitseekin jotain. - - - Kiitän blogista ja ymmärrän sentään että nämä eivät voi olla kristityn näkökulmia. -jussi n

Tupla-J kirjoitti...

Sanoisin enemmänkin, että vain kokonaan omistetuille miljardiomaisuuksia suodaan. Eivät he nimissään olevia rahoja omista, eikä rahalla globohomon ytimessä mitään teekään. Siellä on toiset valuutat, joista okkultistit tietävät kertoa enemmän. Ja Ghislaine Maxwell, jonka oikeudenkäynnistä ei puhuttu missään koska Johnny Depp ja sen mielenterveysongelmainen ex.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.