Kirjoitus seinällä

Minusta näyttää tällä hetkellä valitettavan varmalta, että Suomi on laittamassa NATO-jäsenhakemuksensa vielä tämän vuoden puolella.  Jos kohta voin olla seuraavista väärässä, niin valitettavaa varmuudessa ovat seuraavat asiat, joiden totuusarvoa en järkevästi ajatellen kykene epäilemään:

• Suomi tulee hakemaan NATOn jäsenyyttä.
• Kun Venäjä saa tietää hakemuksesta, eli pian, se hyökkää.  Tämä siksi, että se mieluummin "hoitelee ongelman päiväjärjestyksestä" ennen kuin sen tarvitsisi nahistella NATOnkin kanssa.
• NATO ei missään tapauksessa lähde puolustamaan Suomea yhtään enempää kuin Ukrainaakaan.  Turvatakuita ei tule.
• Suomen armeija ei nykykunnossaan kykene pistämään vastaan Venäjälle yhtään enempää kuin Ukrainakaan.

Tietysti Venäjä voisi tulla rajan takaa muutenkin ennen pitkää; onhan se julistanut meidät vihamielisiksi (ja olemmehan me ainakin maanpuolustuksellisesti). Näin ollen tänne ollaan hyvää vauhtia tilaamassa Iivanaa kavereineen jyräämään meitin.  Ei sillä, ettenkö mielelläni näkisi haihattelijahallintomme päätyvän kerrankin omine nahkoineen törmäyskurssille todellisuuden kanssa, mutta kun kyseisen todellisuuskosketuksen sivuvaikutuksena on maani, kansani ja perheeni altistuminen sotatoimille, niin ei siitä kamalan tulessa pääse olemaan.  Muttajoo, kovat ajat olivat sikäli odotettavissa, että Raamattukin toteaa kiroukseksi hallintomme koostumuksen, minkä nämä ovat kyllä käytännössä toteennäyttäneetkin jokaisessa ulostulossaan mistä tahansa aiheesta.

Hyökkäyksen kohteeksi päätymisessä on oikeastaan vain yksi hyvä piirre: läpsyttelijät katoavat kuin pieru Saharaan, ja Suomesta tulee jälleen käytännössä vain suomalaisten kansoittama... ellei venäläisillä ole asian suhteen omia suunnitelmiaan.

Mitenkäs tästä selvitään?  Pääkaupunkiseudulla asuvalla on sikäli epäkiitollinen tilanne, että silloin pääsee piiritetyksi ja elämään ilman sapuskaa.  Venäläinen tapa valloittaa kaupunki on odottaa, että se antautuu, ja jos ollaan kovapäisiä, tekee jostain kaupungista "esimerkin" pistämällä sen maan tasalle.  Metodi on osoittautunut toimivaksi toisesta tsetseenisodasta lähtien, joten otettaen huomioon, että koska vesi, sähkö ja tietoliikenne pelaavat Ukrainassakin, en pidä todennäköisenä amerikkalaistyylistä kaiken tuhkaksi pommittamista ennen massarynnimistä.

Nyt tarvitaan siis selviytymisskenaarioita.  Minä en ole näissä hyvä, joten parempia saa esittää, ja korjata näitäkin, mitä löytyy.  Selviytymisskenaariot rakentuvat pitkälti perheeni turvallisuutta ajatellen, koska miehenä meikämanne on joka tapauksessa lakisääteistä tykinruokaa.

Skenaario 1: Jäädään kotiin.

Valinta edellyttää sitä, että selvitään omin nokkinemme huoltovarmuuden hajottua pidempään kuin hallinto.  Kysyy melkoista määrää (esimerkiksi noin puoleksi vuodeksi) varastoitua vettä ja ruokaa.  Lääkintätarpeita tulisi myös hankkia, koska niitä tuskin saa enää siinä vaiheessa mistään, kun piiritystä on kestänyt viikon verran.  Ongelmaksi muodostunee äkkiä muut kaupunkilaiset, koska nälissään olevat ihmiset ryhtyvät epätoivoisiksi ja voivat hyvinkin ryöstää toisten ruuat ruokkiakseen itsensä ja lapsensa, jos saavat vihiä niiden olemassaolosta.

Tarvehamstraus olisi syytä tehdä ennemmin kuin myöhemmin.  Mitä myöhempään lähtee liikkeelle, sitä hankalampaa, huonommin saatavilla ja kalliimpaa kaikki on.

Vaihtoehtoisia energianlähteitä olisi myös viisasta olla kaiken varalta, että ylipäätään kykenee laittamaan ruokaa.

Skenaario 2: Lähdetään evakkoon.

Ok, mutta minne?  Meidän perhe ei ole kovin monikielinen, ja jos vaikka vaimoni knowhow on kysynnässä jokseenkin missä vain, on todennäköistä, että päätös olisi raskaanpuoleinen ihmisille, jotka sekä rakastavat Suomea kansakunnan lisäksi myös maantieteellisenä alueena.  Ruotsi on likellä, mutta melkein yhtä riskialtis kuin Suomikin, minkä lisäksi on oletettavaa, että kaikki rikastajat menevät sinne.  Ruotsi ei siinä mielessä kamalasti houkuttele.

Norja varmaankin on myös suosittu, koska se on osa Fennoskandiaa ja jo valmiiksi NATO-maa.  Luulen sen olevan suomalaisevakoille halutumpi kohde kuin Ruotsi.  Etelänaapuriin en usko monen pyrkivän NATO-statuksesta huolimatta, koska se on käytännössä aseeton ja aivan liian lähellä Iivanaa.

Skenaario 3: Maaseutu/mökkievakkoon.

Tämä on vähän sama kuin skenaario 1, mutta pienemmällä todennäköisyydellä sille, että syystä jos toisesta tulisi päälle iso lauma panssarivaunuja.  Suomi on iso maa ja harvaanasutuilla seuduilla saa luultavimmin olla melko rauhassa.  Kuitenkin ja yhtä lailla ruoka, vesi ja energia pitäisi jollain saada turvattua.  Vieressä oleva kalaisa järvi varmasti auttaisi, mutta sitä on vaikea suunnitella ilman valmista paikkaa.  Kotieläinten kanssa paikasta saisi luultavasti omavaraisen, mutta käden käänteessä se ei tapahdu.  Näin ollen tässä vaiheessa omavaraisuus on haihattelua.  Ilman autoa ei myöskään mitenkään pärjää, joten myös bensaa pitäisi saada varastoitua melko paljon.

Mitäs muita skenaariovaihtoehtoja on?  Mitä mainitsematta jäänyttä (toistaiseksihan mainitsen hyvin vähän) tulisi kussakin ottaa huomioon?  Mitä välttämätöntä tarpeistoa tulisi olla?

Vanhentunut perspektiivi

 

Kuvaan olisi ehkä voinut lisätä vielä maininnan siitä, että maa on nykyisin yksi lapsipornon ykkösmaista. 

Nähtävästi meitä Putinin trolleja oli mainstream-medioissa ennen tätä vuotta yllättävän paljon.  Kukaan vain ei muista mitään muuta kuin hyysärin artikkelit selittämättömästä mutta vallanhimosta johtuvasta hyökkäyksestä.

Pieni bensajuttu

Asiahan on sillä viisiin, että bensan hintaa nostetaan loputtomiin cityvihreiden omantunnon tyydyttämiseksi, kunnes normisuomalaisella ei ole rahaa kulkea minnekään.  Tuli mieleen, että polttomoottorin saa kyllä kulkemaan muillakin keinoin tarvittaessa.  Löpöä on Suomen metsissä melko lailla, jos niikseen on.

Käykääpä lukemassa aiheesta, jos mahdollinen vaihtoehto kiinnostaa.

Viesti maailman innokkaille isoveljille

Tämä ei ole viesti ainoastaan Venäjän, vaan myös Naton, Yhdysvaltojen, globalistien ynnä muiden porukoille, joilla on mahdollisesti halu ja keinot tulla pelastamaan Suomen demokratia.  Viesti on nähdäkseni syytä antaa, ettei mahdollisia erehdyksiä asian suhteen esimerkiksi lähitulevaisuudessa ilmene.  Aloitetaan keskeisimmällä asialla, joka löytyykin melkein kokonaisuudessaan tästä kuvasta:

Kiitos puheenvuorosta, Vladimir.  Hienoa, että olemme asian suhteen yksimielisiä.  Suomenkaan kansa ei vaadi kuin perusasioita: oman kielen, perinteet ja kulttuurin, mikä sisältää tällä haavaa myös suomalaisista rosvoista, maanpettureista ynnä muista kekkuleista koostuvan hallinnon, kunnes katsomme parhaaksi korjata asianlaidan.  Me emme kaipaa minkään sortin "isoveikkaa" siivoamaan suomalaisten sotkuja.  Me emme päästä minkään sortin ulkomaalaisia sen enempää vapauttamaan kuin hallitsemaankaan meitä.  Se ei ole teidän hommanne, Suomi kun ei ole teidän maanne eivätkä suomalaiset teidän kansaanne saati hallintoalamaisianne.

Kyllä, meillä on hirveä, petollinen, epäluotettava ja häkellyttävän lyhytnäköinen hallinto, joka koostuu pahoista ihmisistä ja näiden hyödyllisistä idiooteista.  Me ratkaisemme ongelman, kun katsomme sen tarpeeksi vakavaksi.  Ja me teemme sen itse.

Apropoo lisään, että Kumitonttu on herännyt korona-ajan talviuniltaan ja tehnyt tervetulleen comebackin.  Sinua on ollut ikävä!

Pienimmän pahan tie

Edellisen kommenttiosiosta inspiroituneena lähdin hunttailemaan sitä pienimmän pahan polkua.  Totesin, että mieluummin jätän sen pahan polun kokonaan kulkematta jos osaan, mutta ainakin koronakontekstissa tämä tulkittiin pahuuden kylvämiseksi.  Miksi asettua vastahankaan pienen henkilökohtaisen haitan, kuten maski, vuoksi, jos sillä säästetään kanssaihmisiä ahdistukselta ja suunnaltani syntyvästä pelolta?  Tämä ei ole aiheeton kysymys, ja jos ajattelee pragmaattisesti, sellainen myönnytys olisi silkkaa tervettä järkeä ja kansankokonaisuuden ylläpitoa.  Jos onnellisuus on suurin hyve, oikea ja väärä mielipidekysymyksiä ja materiaalinen maailma ainoa todellinen, pragmaatikko olisi varmaankin oikeassa.

Siinä on kuitenkin mutta, ja se on minusta varsin suuri: tällöin eletään pelon vallassa.  Pelko sanelee, mitä saa ja ei saa tehdä, oli se sitten järkevää tai ei.  Alistutaan elämään ei vain oman, vaan jopa toistenkin ihmisten pelon hallitsemana.  Kyseisen pelon motivoimina suosituksiin - olivat ne sitten maski ja/tai jatkuvat geeniterapiapiikit - suostuvaiset ihmiset vahingoittavat terveyttään ja samalla myös heikentävät itseään henkisesti.  Heistä tulee näiden viettien hallitsemina yhä enemmän eläimen kaltaisia ja vähemmän järkevän ajattelun ohjaamia ja omiin valintoihin kykeneviä ihmisiä.

Joskus suurin rakkauden teko tuottaa toisille mielipahaa.  Addikti vihaa huumeen pois vievää, kunnes tajuaa tämän pelastaneen itsensä.  Torjunnan ja poissulkemisen pelko ei saa estää tekemästä sitä, mikä on hyvää ja oikein.

No, meille kristityille on sanottu, ettei meille ole suotu pelon henkeä, eikä pelko olekaan allekirjoittaneen tietoisessa toiminnassa koskaan motiivina.  Hänen tähtensä on maailma meitä vihaava.  Olen havainnut kyseisen raamatunviisauden olevan harvinaisen paikkansapitävä, ja olen asian kanssa kohtalaisen hyvin sinut.

Olen henkilökohtaisessa elämässäni havainnut riittävän monta kertaa, että liukkaan pinnan argumentti ja sen nasevasti ilmaiseva sanonta pitää paikkansa: kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.  Jos siis lähtee sille pienimmän pahan tielle, antaa periksi, ettei keikuta venettä, etteivät muut pidä mulkkuna, ollaan hyvin äkkiä halvaannuttu henkisesti sille tasolle, missä on kahlinnut itsensä niin, ettei pysty enää valitsemaan oikeaa sen helpon ja väärän sijaan.  Siinä vaiheessa alkaa valehdella itselleen ja toisille, että se onkin ollut koko ajan se oikea tie, ja kantaa kaunaa kaikelle ja kaikille, jotka jo silkalla olemassaolollaan muistuttavat heitä siitä, ettei heidän olisi pakko elää niin.

Arvopohjavalintoja

Jokainen meistä tekee arvopohjaltaan valintoja.  Tuli mieleeni, että myös Ukrainan kriisissä ja erityisesti suhtautumisessa siihen on kyse suurelta osin juuri siitä: myös Suomessa, siitä huolimatta, että me suomalaiset emme kykene yksilöinä vaikuttamaan konfliktiin käytännössä millään lailla, annamme signaalin edustamastamme arvomaailmasta.  Koska kyse on suomalaisista, peruslähtökohtamme on Venäjä-vastaisuus yhteisen historiamme takia.  Siitä poikkeaminen kysyy perusteluja, sen valitseminen sinänsä ei - vaikka toki niitäkin voi olla kasapäin.

Syy sille, minkä takia esimerkiksi kämypiireissä hajontaa mielipiteissä esiintyy kyseisen konfliktin suhteen, ei ole niinkään se, onko kyseessä jonkinlainen Putin-fani vai änkyrävenäjävihaaja, vaan syy on uskonto.  Pääsääntöisesti ne, jotka suostuvat katsomaan myötämielisesti Venäjän suuntaan, edustavat kristinuskoa ja kristillisiä arvoja.  Ne ovat samoja arvoja, jotka on nostettu Venäjälläkin takaisin kulttuurin keskiöön neuvostoaikaisen dekadenssin sijaan.  Ei-kristilliset puolestaan arvostavat enimmäkseen henkilökohtaista vapautta tehdä aivan mitä hyvänsä ja näille pyhiä asioita ovat vaikkapa äänestysoikeus, antirasismi ja julkisilla paikoilla pervoilu.  Minä pidän näitä kaikkia enemmän tai vähemmän vahingollisina ja syntisinä.

Hyvyys, totuus ja kauneus

Kristittynä siis en näe konfliktia ensisijaisesti Venäjän ja Ukrainan välisenä, kuten sekulaari ihminen sen helposti näkee, vaan konfliktina kristinuskon ja globalismin välillä.  Jälkimmäisen identifioin satanistiseksi, sillä se vihaa eurooppalaisia ihmisiä ja elämäntapaa, pyrkien glorifioimaan kaikkea, mikä heikentää ja tuhoaa ihmisiä ja kansakuntia - ja esimerkkejä näistä on lukemattomia.  Ensimmäinen puolestaan pitää perhearvot kunniassa ja sen mukaan eläminen tekee kansasta vahvan, kukoistavan ja luotettavan.  Tällä en tarkoita sitä, että Venäjä olisi jotenkin esimerkillisen kristillinen, tai jotenkin objektiivisesti hyvis.  En tarkoita, että venäläiset, Puu-Timosta puhumattakaan, olisivat erityisen kristillisiä tai ainakaan hyviä kristittyjä.  Enhän minäkään ole; haksahdan monesti päivittäin, vaikka yritän.  Tarkoitan pikemminkin sitä, että Nato-blokin puolella ovat länsimaat ovat esimerkillisen antikristillisiä ja ovat tehneet sen arvoja vastaan myyräntyötä ainakin toisen maailmansodan päättymisestä asti.

Nämä arvopohjavalinnat heijastuvat usein kaikkialle elämään: tästä syystä esimerkiksi allekirjoittanut pyrkii välttämään muun muassa sarkasmia, koska se on perinpohjin epärehellinen tapa käyttää kieltä ja sopii vain rikkomiseen rakentamisen sijaan.  Vastaavasti olen rehellisenä pysyäkseni myös aiheuttanut kanssaihmisilleni että tuntemattomille päänvaivaa ja ahdistusta jättämällä maskit käyttämättä, koska parhaan ymmärrykseni mukaan niistä on mitattavaa haittaa vailla mitattavissa olevaa hyötyä. Sama juttu pätee geeniterapiainjektioiden kanssa, mutta eksponentiaalisesti suuremmassa mittakaavassa.  Todelliseen pahuuteen edustajineen uskovana minun on myös helpompi sekä tunnistaa että nimetä pahuus sen nähdessäni, sen sijaan, että koettaisin selittää sen kaiken silkalla typeryydellä, mikä jää ainoaksi vaihtoehdoksi pahaan uskomattomalle.

Aina tietysti rehellinen pyrkimyskään ei vie välttämättä oikeaan suuntaan: omien lapsusteni sijaan otan esimerkikseni Roosh Hourin vastikään lopettaneen Rooshin, joka koki podcastin pitämisen tekevän itsestään ylpeän, ja ylpeyshän on kuolemansynti.  Itse luulen, että hänellä ovat menneet hyvän työn valmiiksi saattamisen myötä tuleva tyytyväisyyden tunne sekaisin ylpeyden kanssa - jälkimmäinen aikaansaa "olen parempi kuin muut" -tunteen, ensimmäinen on sekä hyvä että luonnollinen seuraus siitä, että kantaa kortensa kekoon jossakin rakentavassa tarkoituksessa.

Quod licet Iovi...

Minusta on outoa, että suomalaisten mielestä suomalaisilla tulisi olla oikeus suojella itseään, amerikkalaisten pitäisi voida pommittaa milloin tahansa mikä tahansa maa kivikaudelle ja noin, mutta kun Venäjän poveen raijataan sitä vastaan suunnattu sotilasliitto (kalustoineen), niin mitään ei saisi tehdä, koska sitten on hitlerein Hitleri joka on koskaan hitleröinyt*.

Monihan toki onkin sitä mieltä, että Venäjä pitäisi rikkoa osiin näiltä kyselemättä, koska se on pahis.  Joo, on siellä ongelmia, ja suomensukuisten kansojen kielitilanne on huono ja niin edelleen, tiedän.  Yhdysvaltojen niin kutsuttu presidentti on valtansa anastanut ja varsin ilmeinen lapsiinsekaantuja, ja maa tuottaa massiivisen enemmistön kaikesta globalismiin liittyvästä, eurooppalaisia valtioita sisältä käsin tuhoavasta mädännäisyydestä.  Milloin sitten pannaan Yhdysvallat matalaksi?  Se on sentään pudottanut viimeisen 20 vuoden aikana satojatuhansia pommeja toisiin maihin.

Minusta katsoen melko lailla kaikkien maiden hallinnot, joista mitään tiedän, ovat viime vuosikymmeninä syyllistyneet melkoisiin rikkomuksiin, suurin osa niistä myös törkeisiin maanpetoksiin.

Miksi yksi on toisten silmissä suvereeni, ilmeisesti myös yli kaikkien muiden maailman valtioiden, ja toinen ei saa valvoa edes omaa turvallisuuttaan?  Miten jengi suhtautuisi siihen, jos Venäjä ryhtyisi aseistamaan ja miehittämään Kanadaa (joka ottaa siinä sivussa hommakseen pommitella vuositolkulla ranskankielisiä vähemmistöjään), joka alkaa samalla uhitella Yhdysvalloille?  Luulen, että ymmärrystä ennakoivalle puolustukselle alkaisi löytyä.  Mutta ei sitten, kun yksi osapuoli on Ryssä.

Ei ole minun sotani.  Sympatiaa minulta kyllä heruu sekä ukrainalaisia että Venäjää kohtaan; kummatkin mainituista osapuolista olisivat varmasti mieluiten välttäneet koko touhun.  Se vain ei globalisteille ja näiden kätyreille Ukrainan päättäjistössä käynyt.

*Näpsäkkä termi ei ole omakeksimäni, vaan Vox Dayn kynästä.

Kαὶ σύ, τέκνον!

Jussi Halla-aho päätti sitten tehdä ulostulon globalismin, pakkopridettämisen ja Soros-vetoisten värivallankumousten puolesta vaatimalla, että Nato, YK ja EU lähtisivät sotimaan Venäjän kanssa.  Jannua ohjaa pelon henki.

Kiva, kun tulit ulos kaapista ja näytit todellisen karvasi.  En unohda.

Päivitys 2.3.2022: Halla-ahon viimeisin ulostulo on korjata ilmastonmuutos, milläs muullakaan kuin sähköautoilla.

On se ihme, mihin aivopieruihin paniikki (luulisin; koetan tulkita bona fide) ihmisen ajaa.  En minä yksinkertaisesti voi olla ainoa suomalainen, joka viitsii yhtään perehtyä konfliktin syihin ja etenkin syypäihin.

Pari linkkiä lisää lukutaitoisille:

Essays in Idleness: The principal newscaster

ja ehkä tätä konfliktia ajatellen keskeisin, Vox Dayn useammastakin artikkelista yhdistelty

Justified and Necessary päätelmineen (joka löytyykin otsikostaan).