Pages

13. tammikuuta 2022

Kyllä.

 


12. tammikuuta 2022

Wally

Dilbertin luoja Scott Adams tuli kuuluisaksi kertomalla sarjakuvillaan vitsejä toimistomaailman typeryyksistä.

Sitten hän keksi ruveta ennustajaksi ja muuttui itsekin vitsiksi.

Wally, Scott Adamsin nykyminä


5. tammikuuta 2022

Persläpi Jukka Hankamäki kannattaa sotarikoksia

Yksi äänestyssäännöistäni on älä äänestä hinttiä.  Jos kaverilla viiraa päässä riittävästi pitääkseen miehen peräreikää soveliaana sukuviettinsä kohteena, voi varsin luotettavasti olettaa, että kaverin eksoottiset käsitykset ympäröivästä todellisuudesta eivät rajoitu siihen.  Säännön luotettavuuden tällä kertaa osoittaa Jukka Hankamäki, joka osoittaa olevansa Nürnberg-tason geenikokeeseenpakotusnatsi, kaiken lisäksi joko helvetin tyhmä sellainen tai vaihtoehtoisesti patologinen valehtelija.  Oli myrkyllisellä kusiaisella minkä puolueen jäsenkirja hyvänsä, saamansa pitää.  Lainaukset ovat peräisin linkatusta "Nyt ei kannata olla 'Kovis-19'"-tekstistä, jossa jamppa julistaa allekirjoittaneen kehon olevan yhteiskunnan omaisuutta ja suitsuttaa pakkorokotteiden puolesta.

Parikymmentä prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista ei ole suostunut ottamaan ensimmäistäkään piikkiä, vaikka koronan tuhot ovat sekä yksilöille itselleen että kansantaloudelle katastrofaaliset.

Asiahan on sillä viisiin, että jopa viidennes suomalaisista on ilmeisesti tutustunut aiheeseen riittävästi tajutakseen, että ainoa konkreettinen ero männävuosien influenssaepidemioihin on valtion ja medioiden sitä kohtaan julistama pelkopropagandakampanja, jonka varjolla onkin niistetty yhteiskuntaa ja erityisesti kansalaisten oikeuksia kelpo lailla.  Kun tauti ei ole vaaraksi juuri kenellekään alle 70-vuotiaalle (joille suurin piirtein kaikki taudit ovat vaaraksi), on ihmiskokeeseen tehottomaksi osoittautuneeseen geeniterapiaan lähtemiseen aika vähän syytä.

Rokotetut kestävät kyllä omikronin oireet, mutta pääsyy sulkutilojen jatkamiseen on, että rokottamattomat täyttävät tehohoitopaikat, ja siksi korona ei saa levitä.

Mitäs Hinkukäki siitä keksii, että 96% Saksan omikrontapauksista on "rokotetuilla"?  Me geeniterapiavastaiset varoittelimme alusta asti VEI-reaktioista, joista oli hyvää näyttöä jo deltan aikana. Missä vaiheessa selkeä näyttö rokotusohjelman totaalisesta epäonnistumisesta ja sen myötä kasvaneesta kuolleisuuden lisääntymisestä yli kymmenyksellä kaikissa ikäluokissa passaisi hänen mielestään nostaa figuratiivisesti ilmaisten kissi pöydälle?  Sitten, kun kaikki ovat kuolleet?

Rokotteista on kieltäydytty lähinnä itsemääräämisoikeuteen vedoten, jolloin perustelut eivät ole olleet tieteellisiä vaan yksilöiden tahdon ja mielipiteiden varaisia.

Allekirjoittanut kieltäytyy kokeellisesta geeniterapiasta itsesuojeluvaistoon, terveeseen järkeen, virologiaan, kristinuskoon ja tähänastiseen näyttöön töötin tehosta, tai pikemminkin sen puutteeseen, vedoten.  Mitä "tieteellisyyteen" tulee, siihen sokeasti luottaminen on irrationaalista tilanteessa, jossa yli 50% julkaistuista tutkimuksista ei kyetä replikoimaan, puhumattakaan siitä, että Pfizer ja Moderna ovat jääneet kiinni mm. tehokkaan hoidon valheellisesta mustamaalaamisesta ja testitulosten väärentämisestä ja valkopesusta.  Tervettä järkeään voisi ehkä käyttää myös silloin, kun "rokotetta" ovat rahoittaneet erityisesti ne tahot, jotka ovat kuluttaneet viimeiset ~15 vuotta julistaen ihmisten määrän maapallolla olevan ongelma ja suositelleet rokotteita keinoina väestönvähennykseen.

Ei ole hyväksyttävää, että rokottamattomat määräävät itsemääräämisoikeudellaan koko muuta yhteiskuntaa, etenkään kun mitään tieteellistä tai moraalista perustetta rokotteista kieltäytymiseen ei ole. 

Allekirjoittanut on tarjonnut tässä blogissaan sekä tieteellisiä, moraalisia, eettisiä että uskonnollisia perusteita sen lisäksi, että olen vedonnut myös itsesuojeluviettiin.  Hinkukäki joko valehtelee tai ei ole koskaan ottanut selvää ainoankaan geeniterapiastakieltäytyjän syistä.  Koska koko hänen tekstinsä premissi on, että hän tietää, mistä puhuu, on todettava, että paskaahan jeppe suoltaa ja tietää suoltavansa.

Loppua suollostaan en viitsi pidemmälle ruotia.  Jokaisen lukutaitoisen tulisi tässä vaiheessa olla jo selvillä siitä, että kaveri on läpeensä epärehellinen ja ainakin tässä kysymyksessä jotakuinkin niin perkeleellinen totalitaristi kuin on mahdollista löytää.

Maailman rokotetuin valtio.  Tuntuuko tehokkaalta?
Toinen hyvä sääntö voisi olla: älä äänestä filosofia.  Valitettavan monella itseään filosofiksi tituleeraavalla on taipumus asioiden keikauttamiseen päälaelleen, koska uskovat ajatusleikkiensä muuttavan todellisuutta.