Pages

23. toukokuuta 2022

Apinapöksy

 Telkkarista ei ole kaiketi vuosikausiin tullut kuin uusintoja.  Nykyään myös uutiset ovat pitkälti samaa tavaraa: iik, uusi pandemia, valmistautukaa olemaan paniikissa taas seuraavat pari vuotta, menettäkää loputkin yksilönvapautenne, own nothing and be happy!

Jos joku ei näe tämän pelleilyn läpi, taitaa hän olla kaiken avun tavoittamattomissa.

16. toukokuuta 2022

Näillä ystävillä ei tarvitse vihollisia

Niinistö ja Samarin vapaasti mukaillen:
Lupaamme puolustaa Albaniaa viimeiseen suomalaiseen!

Mikäs sen parempi turvatakuu kuin velvoite sotia Venäjää vastaan sen takia, että se alkaa sotia jotakuta muuta vastaan?

Toki vaikka Ukrainakin olisi Nato-maa, ei se varmaan mitään auttaisi, koska Venäjähän erikseen teroittaa, että erikoisoperaatio ei ole sota.  Heh.  Toisaalta taas jokainen konflikti, jonka Yhdysvallat on aloittanut, on false flagilla aloitettu "puolustussota" jo Lusitaniasta lähtien.

Ei tässä voi kuin rukoilla, että Herra päästää meidät näistä Saatanan hulluista.

Apropoo...

Jussi Halla-aho julistaa, että kaikkia hallitsee pelon henki.

Kuules, Jussi.  Näin ei ole asia.  Minä vain en näe mitään järkeä kaivaa nenästä verta vain sen takia, että joku toinen on riittävän typerä tekemään niin.  Jos Herra katsoo asiakseen kutsua minut luokseen yllämainittujen typeryyden ja pahuuden takia sotimalla vaikka sitten globohomon hyödyllisten idioottien riveissä kansani puolesta, niin kaikin mokomin.  Minun NATO-vastustukseni johtuu siitä, että sitoutumisessa kyseiseen puljuun ei ole mitään järkeä.  Järki ja pelko eivät ole sama asia kuin ehkä koronarokotteen ottaneiden mielestä.

4. toukokuuta 2022

Amerikan abortit

Nyt on tullut uutiseksi, että Yhdysvaltain ihmemaassa otetaan abortin laillisuus uudelleen tarkasteluun.  Koskapa ihmisuhrit Moolokille ovat olleet hyytävin ihmisoikeusrikos länsimaissa ainakin viimeisen 50 vuotta, pidän mahdollista oikeuden toteutumista asiassa erittäin suotavana.  Suomessa on suhtauduttu aborttiin jonkinlaisena välttämättömänä, ja siksi kyseenalaistamattomana tragediana, ja haukuttu syntymättömien lasten murhaamisen vastustajat nurin raiskattujen uudelleenraiskaajina tai vastaavina.

Jännä juttu, sano.

Epäilen, että syy sille, minkä takia nykyisin aborttia ei sekulaareissa piireissä pidetä oikein minään, on yksinkertaisesti seksuaalisen sallivuuden kulttuurissa.  Kyseinen kulttuuri sai alkunsa ehkäisyn yleistymisen ja hyväksynnän myötä, jonka kautta toisen ihmisen kehon avulla kumijukkaan runkkaamisesta tuli homoseksuaalien perversion sijaan jonkinlainen lelu ja hyväksyttyä ajanvietettä.  Seksi lakkasi olemasta perheen perustamisen ydinosa ja siitä tuli ensisijaisesti mielihyvän väline; toisin sanoen runkkaamista orkun saavuttamiseksi.  Seksuaalisesta mielihyvästä tuli syy aloittaa suhde tai lopettaa avioliitto, ja samalla avioeroista tuli arkipäivää ja niiden ennen kantama raskas sosiaalinen stigma, jos ei nyt kadonnut, niin lieveni merkittävästi.  Hinnan tietysti maksoivat ensisijaisesti lapset, toissijaisesti orgasmikaruselliin lähteneet ja henkisesti teini-ikäisen tasolle jääneet aikuiset, jotka jäivät toistamaan esimerkkisukupolvensa virheitä näiden kannustamina.

Neitsyydestä ja "seksuaalisesta kokemattomuudesta" tuli hävettävää ja ympäriinsä toisiin ihmisiin runkkaamisesta hyve.  Koska homoseksuaalien kulttuurissa kyse on käytännössä täsmälleen samasta asiasta, yhteiskunnan syy olla hyväksymättä sitä kuoli pois.  Jäljelle jäi enää uskonnollinen argumentti, mutta koska valtaosa ihmisistä ei ole nykyään uskossa, ei se toimi enää politiikan pohjana.

Jos kuitenkin abortin todellinen luonne, eli oman lapsensa murhaaminen hetkellisen mielihyvän kunniaksi, tulee Amerikassa tätä myötä paljastuneeksi, saattaa olla, että siitä seuraa itsetutkiskelua yhteiskunnan hedonistisuuden suhteen ylipäätään ja Overtonin ikkuna saattaa ryhtyä siirtymään hyvää vauhtia terveempään suuntaan.  Jotain indikaatiota tästä on havaittavissa sosiaalisessa mediassa, missä yhä useammin vastaan tulevat meemit ylistävät perheen perustamista ja halveksivat hedonismia.

Aika näyttää.  Olen asian suhteen kuitenkin optimistinen ja luotan siihen, että hedonistisen materialismin tie alkaa olla suuressa kuvassa kuljettu päähänsä ja tulevat sukupolvet merkittävästi sekä traditionalistisempia että uskonnollisempia kuin ne, jotka ovat ohjanneet kulttuuria viimeisen 80 vuotta.

28. huhtikuuta 2022

Naispappeuden täysi oppimäärä

 

Kun Raamatussa erikseen kielletään jotakin, sille on ihan oikea syy.

25. huhtikuuta 2022

Lieneekö tämäkään uutinen...

Twitteristä

at 9:10 p.m. Lepen has 13,899,494 votes
at 10:45 p.m. Lepen has 11,558,051 votes

Ranska on näemmä yhtä korruptiovapaa kuin Yhdysvallatkin:

Tarkkaan ottaen years, ei months.
Nämä kaverit uskovat olevansa koskemattomia eivätkä enää vaivaudu edes peittelemään vaalivilppiään. Ilkkuvat.  "Mitä ajattelit tehdä asialle?" 

Kun systeemi on rikki, ratkaisu ei tule systeemin sisältä.  Niin kutsutun demokratian tie on kuljettu loppuun ja löydetty sieltä ns. Stalinin vastaus.  Olemme itse asiassa jo siirtyneet oligarkkiseen diktatuuriin klepto- ja plutokratiamausteilla, mutta silmänlumeeksi järjestellään jatkuvasti jos jonkin sortin vaaleja ja ollaan kuin niissä ihan oikeasti päätettäisiin jotakin.

Kun valtiota ei ole väkisin kahlittu niin, että se ei yksinkertaisesti pääse tunkemaan näppejään joka asiaan, tarkoittaa se vääjäämättä, että ennen pitkää valtio tunkee näppinsä aivan joka asiaan ja päättää aivan kaiken kaikkien puolesta.

Toinen vaihtoehto on, että systeemi kaadetaan ja pannaan pystyyn uusi, vähän toimivampi vaihtoehto.  Sitä ämöriikan perustajat tarkoittivat sanoessaan, että vapaus tulee lunastaa patrioottien verellä yhä uudestaan.

Numeroita lipukkeisiin laittamalla suomalaiset eivät tule koskaan kääntämään hallintoaan suomalaismyönteiseksi.  Sitä tulee vaatia aika lailla kovempaa.

14. huhtikuuta 2022

Syvemmältä

Mikäs sen mukavampaa kuin hypätä foliohattuajattelun syvään päähän ja tehdä hatunnosto itselleen vanhan blogin nimeä mukaillen?  Tulen tässä ajatelleeksi ääneen asioita, joiden uskon pitävän paikkansa, ja osan suhteen saatan olla väärässä.  Siltä osin kuin olen, tulen varmasti luotettavasti informoiduksi, tai sitten en, mutta ainakin omat älyttömät päähänpistoni saavat todellisuuskosketuksen.  

Jos Gary Allenin None dare call it conspiracy -puhe ei ole tuttu, kannattaa se kuunnella pohjille.  Kestää reilun tunnin, ja jos on siihen asti kokenut taipumusta hokea latteutta "älä selitä pahuudella sitä, mikä voidaan selittää tyhmyydellä", ei koe enää.  Ei tällä kuviolla ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa.  Kannattaa myös pitää mielessä se huomio, että kahlitsematon hallinto ei voi kuin orjuuttaa.

Aloitetaanpa.

1. Globalistit pyrkivät maailmanhallintoon.

Tämä on periaatteessa ilmiselvää jo nimityksestä, mutta asia ei tunnu olevan kaikille vielä valjennut. Globalistien julistuksen mukaan maailmanhallintoa tarvitaan maailman parantamiseksi (tikkun olam), mikä tietenkin tarkoittaa käytännössä ja todellisuudessa sen hallitsemista.  Heidän pyrkimyksensä tarkoittaa siis kaikkien kansallisvaltioiden lakkauttamista ja ihmisten heterogenisointia mahdollisimman epäyhtenäiseksi ja helposti hallittavaksi massaksi, jonka olemassaolon tehtävä on tuottaa resursseja globalistien jengin suunnitelmiin, olivat ne sitten poliittisia, seksuaalisia tai mitä vain.  Hallintoalamaisille tämä tarkoittaa sitä, että kukaan maailmassa ei valvo heidän etujaan, vaan heidän roolinsa on olla käytännössä ylempiensä orjia vailla todellisia oikeuksia sen enempää kuin omaisuuttakaan.  "You will own nothing and you will be happy" on se, mitä näillä ihmisillä on aikuisten oikeasti suunnitelmissa meidän varallemme.

Painotan: globalistien voittaessa Suomea ei enää ole olemassa.  Suomalaisilla ei ole omaa maata.  Suomalaisilla ei ole omaa kulttuuria eikä uskontoa.  Kaiken omistaa kasvoton ja vastuuton eliitti, joka sanelee kansalaisen elämässä aivan kaiken.

2. Sotilasliitot ovat alusta asti olleet osa globalistien arsenaalia.

Jos on käynyt yläkoulun historian tunneilla viimeisen 30 vuoden aikana, tietää, että ensimmäisen maailmansodan synnystä syytetään nationalismia.  Allenin puheessa mainittujen asioiden lisäksi on hyvä panna merkille, että akseli- ja ympärysvallat olivat massiivisia sotilasliittoja, jotka olivat sopineet hyvin erään artikla 5:n tapaan, että hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan, ja se velvoittaa ryhtymistä sotatoimiin.  Näin ollen pienestä sodasta saatiin helvetillinen mylläkkä ja sodan rahoittajat, jotka rahoittamalla ulottivat lonkeronsa yhä syvemmälle sodan osapuolien hallintoihin, nauroivat koko matkan pankkiin.

NATOn suhteen tässä ei ole mitään uutta: pyritään saamaan mahdollisimman suuri sotilasliitto ja saamaan sillä aikaan mahdollisimman suuri ja kallis konflikti, jotta sitten päästään tyhjästä nyhjäistyllä rahalla rahoittamaan ja sitä kautta sitomaan hallinnot globalistien käskyläisiksi.  Meillä suomalaisilla on melko kikkare tilanne siinä mielessä, että hallintomme on globalistien hallussa läpikotaisin.  Marinin valinta pääministeriksi ei ollut vain Rinteen hassu päähänpisto:

Senpai noticed me!

3. Globalistien toiminta Ukrainan alueella on syy siihen, että siellä soditaan.

Ei, kyse ei ole Hitlerest Putlerin vallanhimosta, pimahtamisesta, päähänpistosta tai siitä, että ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.  Kyse on siitä, että Ukrainaa ryöstöraiskattiin täsmälleen samalla tavalla kuin Venäjää Jeltsinin nimellisen hallinnon aikana, minkä lisäksi globalistit olivat pystyttäneet maahan kasapäin lääketieteellisiä tutkimuskeskuksia mm. gain of function -tutkimusta varten, terrorisoineet melkein kymmenen vuotta venäläisenemmistöistä Donbasin aluetta, tuottaneet massiivisen osan maailman pedarien lapsiuhreista, toimineet näiden rahanpesukoneena ynnä muuta.  Sotakalustoa tuotiin maahan jatkuvalla syötöllä (no tämähän toki jatkuu edelleen, myös Suomen toimesta).

En tiedä, mikä oli korsi, joka katkaisi kamelin selän ja sai Venäjän viimein liikkeelle, mutta tähän asti näyttää siltä, että nämä tosiaan ovat tekemässä sitä, mihin sanoivatkin pyrkivänsä, eli demilitarisoimassa aluetta, tuhoamassa tautilabrat ja lopettamassa Asov-mielisten mellastuksen Donbasilla.  Suunnitelmat luonnollisesti muuttuvat kosketuksissa vastapuolen suunnitelmiin, enkä tiedä mikä tilanne on nyt, mutta minusta näyttää edelleen siltä, että kyse ei ole valloitussodasta, jos vaikka en ihmettelisi Donbasin liittämistä Venäjään ensinkään.

Molempien osapuolten mahdolliset tai feikit sotarikokset eivät kiinnosta minua.  Oletan, että niitä tapahtuu puolin ja toisin, koska sota nyt vain on sellaista.  Atrocity is what soldiers do, sanoi Fred Reed.

4. Dollaripohjaisen Swift-järjestelmän hajoaminen on erinomaisen hieno asia.

Jos mietitään, mitä maita NATO on lähtenyt aggressiivisesti rusikoimaan koko historiansa ajan, on massiivinen enemmistö niistä ollut maita, jotka ovat joko siirtyneet tai uhanneet siirtyä kultavarantopohjaiseen valuuttaan ja irti keskuspankkien vaikutuspiiristä.  Nyt, kun kohteena on Venäjä, jonka sivumennen sanoen ainoastaan läntisen keskuspankkihegemonian juoksupoikamaat ovat tuominneet, ei vapautusoperaatio pommittamalla kaiken paskaksi ja palamaan onnistu.  Sen sijaan maailmassa tapahtuu bifurkaatio, jonka myötä globalistilänsi ja muu maailma ajautuvat yhä kauemmas toisistaan niin moraalisesti kuin taloudellisestikin.

Tämä on kuolinisku globalismille: maailmanhallintoa ei ole eikä tule.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö globalistien jengi pyrkisi yhdistämään koko länttä konkreettisesti yhden hallinnon alle - se ei kovin kaukana siitä ole tänäkään päivänä - mikä tarkoittaisi länsimaalaisten kansallisvaltioiden loppua ja samalla esimerkiksi pienten kansojen, kuten vaikkapa suomalaisten, todennäköistä kuoliniskua loputtoman maahanmuuton myötä.

5. Globalistit eivät aja meidän etujamme.

Tämä nyt limittyy jonkin verran kohdan 1 kanssa, mutta on alleviivattava, että globalistien yhteiskunnille pakottama moraalikäsitys ylistää ja glorifioi muun muassa homoseksuaalisuutta (hedelmätöntä, lisää lapsiinsekaantumista), transsukupuolisuutta (hedelmätöntä, tuhoaa uhriensa elämän), antirasismia (mitätöi kansan olemassaolon oikeutuksen, samoin oikeuden omaan kulttuuriin, maahan ja uskontoon), aborttia (oman lapsen murhaaminen ei ole vain hedelmätöntä vaan jo olemassaolevien hedelmien tuhoamista) ja loputonta kollektiivista syyllisyttä isäntäkansoille vääryyksistä, joita jotkut ovat joskus jossakin kokeneet (lannistavaa, alentaa hedelmällisyyttä).

Mikä voisi kilpailla läntisten arvojen kanssa?

En tiedä tarkkaan, miten pahoja jätkiä kaikkien muiden maiden hallinnot ovat, mutta tietääkseni yksikään niistä ei ole nostanut moraalisiksi ihanteiksi homoseksuaalisuutta, transsukupuolisuutta, antirasismia, aborttia sen enempää kuin loputonta kollektiivista syyllisyyttä siitä, mitä jotkut toiset ovat joillekin kolmansille tehneet.  Minä tunnistan jokaisen mainituista moraalisista opeista terveen moraalin saatanallisiksi inversseiksi, jossa kaikki hyvä ja toivottava on käännetty päälaelleen niiden perverssiksi irvikuviksi.  En silti haluaisi asua Kiinassa tai muualla; minun paikkani on Suomessa, joka on kansani oma maa.

Lopuksi

Jos noissa ei ole ilmeisiä ja valtavia, toteennäytettäviä virheitä, on minun vaikea epäillä informaation pohjalta vedettyjen johtopäätösten paikkansapitävyyttä.  Meikäläisen mieleen nousee näitä asioita pähkiessä kysymys: miksi ihmeessä kukaan suomalainen on globalistien puolella?

En pistä vastaan, jos lukijat vaikka jakaisivat myös omia keskimääräistä villimpiä näkemyksiään.  Foliorullat auki ja menoksi, nyt ei tarvitse olla tylsä.

13. huhtikuuta 2022

NATO-optiosta II

No niin.  Kuten kaikki maailman ihmiset aavistivat, Suomi on kovaa kyytiä liittymässä NATOon.  Meiltä ei luonnollisestikaan kysytty mitään, julistettiin vain, että gallupit ovat sitä mieltä.  Blogimaailmaa vilkaisten sitä mieltä näkyy olevan moni oikeastikin, vaikka samaan aikaan julistavat, että Ukraina vetää Venäjää turpiin ja että ryssästä ei ole mihinkään.  Oma kysymyksensä onkin sitten, että jos näin on, minkä takia ylipäätään liittyä, kun siitä seuraa ylimääräisiä kustannuksia ja turvatakeita ei tarvita, kun ryssä ei osaa?

Todellisuudessa nämä "ryssästä ei ole mihinkään" -jätkät eivät itsekään usko sloganiinsa, mistä syystä he nojaavatkin NATOon niin kutsuttuna turvatakuuna.  Ei siinä mitään; jos NATO olisi jotain muuta kuin ylimääräinen ja kallis turvallisuusriski Suomelle, saattaisin itsekin kannattaa liittymistä.

Meikämannella on liittymistä ajatellen yksi melko painava kysymys NATOn kannattajille:

Mitäpä veikkaatte tapahtuvan sillä sekunnilla, kun (ei jos) Yhdysvallat saa aikanaan valmistettua (hypersonic) yliääniohjuksen ydinkärjellä?

Kysymykseen on yksi vastaus ja se on päivänselvä.  Meinaan Venäjällä on niitä jo, eikä Putin ole tunnettu siitä, että odottaa vastapuolen tekevän ensimmäisen siirron.

Kiltisti länsimedianarratiivin peesissä kulkeva Suomi* on tilaamassa ydinsotaa omaan maahansa. Jep, mitään puhetta ei ole ollut ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen, mutta nimenomaan sitä NATOn kannattajat toivovat ajattelematta hetkeäkään lihavoitua kysymystä, joka ei edes käy heidän mielessään.  Venäjä ei missään tapauksessa päästä NATOa tilanteeseen, jossa se voisi uhata yliääniydinkärjellä Moskovaa.  Tämä ei ole potentiaali tai pelottelua, vaan satavarma, kylmä, kova fakta.  Jos sillä on keinot estää se, se tekee sen.  Olisi kiva olla väärässä.  En tiedä syytä olettaa niin.

*Lihavoidussa tilanteessa voi tietysti heittää hyvästit myös Baltian maille.

12. huhtikuuta 2022

Median funktio

Aika moni varmaan lienee tullut miettineeksi, että minkä takia kaikki länsimaiset mediat julistavat ja promotoivat yksiäänisesti kirjaimellisesti kaikkea, mikä on ihmisille pahaksi, heikentää kansoja ja tuhoaa ne.  Itse olen myös pyöritellyt päässäni tätä kysymystä asiaa koskevan informaation karttuessa, ja vastauksia on löytynyt varsin paljon.

Vallassa olevat tahot kokevat kansojen sisäisen yhtenäisyyden syystäkin uhkana: jos kansallinen itsesäilytysvietti - toisin sanoen terve normaalitila sitä tukevine moraaleineen - pääsee leviämään, alkaa kansa tehdä tarvittavia toimia sitä uhkaavia tahoja vastaan.  Tämän takia jokainen media julistaa kaikkea, mitä normaali ihminen terveellä moraalilla ja itsesuojeluvietillä vastustaa, jotta saisi nämä - ei välttämättä käännytettyä puolelleen (vaikka se lienee napakymppi näiden vinkkelistä), vaan vähintäänkin epäilemään toistensa olevan Sitä Porukkaa, joiden mielestä suomalaisten olemassaolo, normaalit sukupuoliroolit ymv. ovat anateema.

Kun media julistaa samaa roskaa vuosikymmeniä peräkkäin, suurin osa uskoo, että ihmiset ihan tosissaan ajattelevat mielisairauden, perversion, lastenraiskaamisen, oman maan antamisen rahoineen päivineen neekereille ja lähi-idän ihmeille ynnä muun olevan hyväksyttyä.  Minä en tiedä onko se sitä oikeasti.   En oikein usko.  En tiedä ihmisiä, jotka tosissaan suhtautuisivat asioihin niin, mutta heistäkin suurin osa suitsii aktiivisesti kaiken keskustelun mistään noista aiheista ostrakismin pelossa.  Ongelmaa ei saa nimetä, ettei Stasi ota tähtäimeensä.

Varsinaiseen pointtiin palatakseni siis median funktio on divide et impera: se toimii informaation välittämisen sijaan kansan hallitsemisen ja toistensa kurkkuihin usuttamisen työkaluna.  Jo Aristoteles totesi paikkansapitävästi ~2300 vuotta sitten, että demokratia voi toimia ainoastaan homogeenisessä, kiinteää yhteenkuuluvuutta tuntevassa väestössä.  Missään länsimaassa ei ole enää sellaista väestöä, vaan kansankokonaisuus on murennettu ahkeralla myyräntyöllä tehokkaasti.  Ihmiset eivät tähtää enää samoihin asioihin, vaan vastakkain ovat vaikkapa antirasismin tuottama erinomaisuudentunne ja halu pitää Suomi suomalaisten maana myös tulevaisuudessa.  Näitä kahta ei voi mitenkään sovittaa yhteen, joten on päivänselvää, että antirasistit on todettava patologisiksi narsisteiksi ja oman etunsa nimissä lähetettävä pöpilään loppuiäkseen elleivät tule järkiinsä ja kasvata lojaliteettia kotiansa kohtaan.

Tässä kansankokonaisuuden turmelemisessa on myös toinen piirre: atomisoitu, yksin jäävä ihminen on parasta mahdollista kasvualustaa hyväksikäytölle ja perverssien seksileluiksi.  Näin tänään yksinäisen, ehkä nelivuotiaan kaukoitäläismuksun huutelevan äitiään hiljaisuutta kaikuvalle lähiölle.  Tuollainen suojaton ja yksinäinen tenava, jota kohtaan ohikulkijat eivät tunne edes verisidevelvoitetta, on helpoin mahdollinen kohde saalistavalle pedarille.  Olen täysin varma siitä, että tämäkin on globalistien poppoon silmissä feature, not a bug

Yhdysvalloissa opettajat lopettavat hommat kuullessaan, etteivät saa seksualisoida alle 10-vuotiaita oppilaitaan, ja samaan aikaan Suomessa vietetään nykyisin kouluissa sukupuolisen moninaisuuden viikkoja, joiden aikana tehdään selväksi, että jos oppilaat eivät ole panneet vielä merkille oppikirjojensa esimerkkihenkilöiden edustavan etenkin seksuaalivähemmistöjä prosentilla, joka antaa ymmärtää, ettei normisuomalaisia ole edes olemassa, että maailmasta tosiaan löytyy propagandan mukaan sankarillisia ihmisiä, jotka uskaltavat julistaa olevansa eri sukupuolta kuin kehonsa.

Miten nykyihminen siihen mitään osaisi sanoakaan?  Jos ei ole rotuja, ei ole sukupuoliakaan, iänkin on muistuteltu jo pitkään olevan vain numero, ja kuka sinä öykkäri olet kieltämään viisivuotiaaksi itsensä mieltävää Sensuela Puffybottomsia (entinen kuulantyöntäjä, syntymänimeltään Tarmo Tankero) viettämästä aikaa muiden viisivuotiaiden seurassa?  Suurimmalle osalle kenenkään ei tarvitse sanoa tätä ääneen, koska jokainen media sanomalehdistä mainoksiin julistaa samaa sanomaa jo valmiiksi.  Ihmisten päiden sisään kasvatetaan kärmekielisiä homunculuksia, jotka kehottavat: "Älä tee mitään, anna pahuuden vain kasvaa ja kasvaa, syödä normaalien ihmisten elintila kokonaan, niin ehkä juuri sinut unohdetaan ja sinun annetaan olla.  Jäähän sinulle sentään porno."

8. huhtikuuta 2022

Pro patria

Minä synnyin isänmaahani, Suomeen, suomalaisten ainutlaatuiseen, ja ehkä ainutkertaiseen, maahan maailmanhistoriassa.  Minä kasvoin rakastamaan sitä maata ja sen kansaa, vaikka olen aina kokenutkin olevani kyseisen kansan erikoinen outolintu ja väliinputoaja.  Minä olen oppinut viime vuosikymmeninä tuntemaan tämän rakkauden takia vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat tehneet kaikkensa tuhotakseen, ja myös suurimmaksi osaksi onnistuneesti, sen maan, jota minä rakastin.  Minä en anna heidän tehdä sitä tälle kansalle.  Minä autan myöhempiä sukupolvia näkemään sen, mikä meissä on rakastettavaa, ja osoitan sen rakkauden käytännössä, miten parhaiten taidan, maksoi mitä maksoi.
Meidän nykynuoria ennen syntyneiden tulee heille kertoa maasta, joka ei ollut, ja jonka ei ole pakko olla, monikulttuurinen helvetti.
Rasismi, tai muukalaisviha, johtuu siitä kokemuksesta, että oma ja rakas maa, kansa ja kulttuuri, ovat uhattuna.  Sitä kulttuuria ja niitä arvoja, jotka lapsena omaksuin, on pitkälti tullut viime vuosikymmenien aikana kirosanoja ja jotain, mitä tulisi julkisesti hävetä.  Samaan aikaan, kun kulttuuriamme ja kansaamme alettiin halventaa ja hyljeksiä, alettiin maahan tuoda lakkaamattomalla syötöllä ulkomaalaisia, jotka jakoivat valtaapitävien muodikkaan inhon Suomea ja suomalaisuutta kohtaan.  Kansallisvaltion, kristinuskon ja perhearvojen tuli väistyä monikansallisuuden, islamin ja homoarvojen tieltä.

Minä vihaan niitä ihmisiä, jotka ovat vastuussa näistä muutoksista.  Minä vihaan niitä ihmisiä, jotka pyrkivät sementoimaan ne muutokset pysyväksi osaksi hallintoa, joka pyrkii hävittämään suomalaiset ja suomalaisuuden maailmanhistorian lehdiltä.  Minä vihaan jokaista maahantulijaa, joka tuo mukanaan kotimaansa kulttuuria, elintapoja ja geenistöä viemään tilaa minun kotimaani kulttuurilta, elintavoilta ja geenistöltä.  Minä vihaan jokaista valehtelijaa, joka yrittää saada, ja on saanut, suomalaiset uskomaan, että meitä on liikaa, ja että me olemme pahoja, ja että meidän ei tule varmistaa suomalaisille lapsille turvallista tulevaisuutta ja kansallemme olemassaoloa vastaisuudessakin omassa maassaan, joka saa olla heidän näköisensä.

Minä vihaan jokaista, joka yrittää tehdä suomalaisuudesta jotakin hävettävää, halveksittavaa, nurkkakuntaista, epämuodikasta ja mennyttä.

Minä vihaan, koska minä rakastan Suomea, suomalaisuutta, suomalaisia.  He ovat perheeni, ja sitä on viime vuosikymmenten aikana poljettu lokaan ja raiskattu törkeämmin kuin koskaan Ruotsin tai Venäjän valtakausina.  Ruotsille ja Venäjälle suomalaiset olivat nyrkkeilysäkki, mutta se maksoi vain ihmishenkiä.  Nykyiset vihollisemme yrittävät viedä tai tappaa suomalaisilta sielunkin.

Sen on loputtava.  Se on lopetettava.  Vasta sitten kansakuntamme voi nousta takaisin jaloilleen ja katsoa tulevaisuuteen luottamus ja toivo sydämissään.  Tämä tulee olemaan nyt elossa olevien sukupolvien konflikti, eikä sitä voi paeta.  Siihen voi vain valmistautua ja valita puolensa.  Minä seison suomalaisten riveissä, suomalaisen Suomen puolella, ja taistelen, kunnes voitamme.

6. huhtikuuta 2022

Butsha - False flag

Minulla on erikoinen piirre, jota joissakin piireissä nykyisin pidetään ikävänä, ja se on, että kun olen nähnyt jonkin tahon valehtelevan minulle niin, että tiedän asian täysin varmaksi, olen kykenemätön luottamaan kyseiseen tahoon tämän jälkeen. Koskaan. On suorastaan lapsellisen helppoa löytää joka tuutista tunkevasta medianarratiivista tankin mentäviä aukkoja, minkä lisäksi suoranaista valehtelua on esiintynyt moneen kertaan.  Niinpä suhtaudun medianarratiiveihin, kuten vaikkapa nyt medioissa herkuteltuun Butshan verilöylyyn, massiivisella skeptisyydellä.

Katsotaanpa vähän aikajanaa:

Maaliskuu: Venäläiset ovat miehittäneet Butshaa ja asukkailla on koko ajan toimivat sähköt ja kännykät.  Yhtään videota asukkaiden kaltoinkohtelusta ei julkaista.

Maaliskuun 30.  Venäläiset lähtevät Butshasta.

Maaliskuun 31.  Butshan pormestari julistaa ilon päivän.  Ei mainintoja minkään valtakunnan kamaluuksista.

Huhtikuun 1. & 2. Asov-pataljoonan itseidentifioituvat natsit saapuvat Butshaan.  Ei raportteja kamaluuksista; ruumiita ei näy joukkojen saapumisvideolla.

Huhtikuun 3. Butshassa löytyy ja julkaistaan yhtäkkiä ällistyttäviä venäläisjoukkojen tekemiä sotarikoksia, joiden jäljiltä jeppejä makaa "edelleen" tienpientareilla (joista osa nousee ylös kameran mentyä ohi).

Jos hälytyskellot eivät ala tuon yhteenlaskun jälkeen kilistää, on todettava, ettei niitä taida kyseisellä ihmisellä ollakaan.  Tämä sinänsä on normaalia; valtaosa ihmisistä ei kykene lähestymään asioita informaatiopohjalta, etenkään asioista, joista tuntee voimakkaasti.  Jos lähtökohtaisesti ajattelee, että ryssä paha ja putlerputlerputler, niin ei ole minkään valtakunnan ihme, että miten läpinäkyvä juttu tahansa menee täydestä, koska se näyttää todistusaineistolta sen puolesta, mitä jo valmiiksi ajattelee.

Vox Day ilmoittaa myös, että Youtube on kieltänyt asiaa käsittelevien videoiden julkaisun.  Eiköhän tämä ole täysin päivänselvä sumutus.

1. huhtikuuta 2022

LGBTQIA+

 

Agenda on ollut aina sama.

20. maaliskuuta 2022

Kirjoitus seinällä

Minusta näyttää tällä hetkellä valitettavan varmalta, että Suomi on laittamassa NATO-jäsenhakemuksensa vielä tämän vuoden puolella.  Jos kohta voin olla seuraavista väärässä, niin valitettavaa varmuudessa ovat seuraavat asiat, joiden totuusarvoa en järkevästi ajatellen kykene epäilemään:

  • Suomi tulee hakemaan NATOn jäsenyyttä.
  • Kun Venäjä saa tietää hakemuksesta, eli pian, se hyökkää.  Tämä siksi, että se mieluummin "hoitelee ongelman päiväjärjestyksestä" ennen kuin sen tarvitsisi nahistella NATOnkin kanssa.
  • NATO ei missään tapauksessa lähde puolustamaan Suomea yhtään enempää kuin Ukrainaakaan.  Turvatakuita ei tule.
  • Suomen armeija ei nykykunnossaan kykene pistämään vastaan Venäjälle yhtään enempää kuin Ukrainakaan.

Tietysti Venäjä voisi tulla rajan takaa muutenkin ennen pitkää; onhan se julistanut meidät vihamielisiksi (ja olemmehan me ainakin maanpuolustuksellisesti). Näin ollen tänne ollaan hyvää vauhtia tilaamassa Iivanaa kavereineen jyräämään meitin.  Ei sillä, ettenkö mielelläni näkisi haihattelijahallintomme päätyvän kerrankin omine nahkoineen törmäyskurssille todellisuuden kanssa, mutta kun kyseisen todellisuuskosketuksen sivuvaikutuksena on maani, kansani ja perheeni altistuminen sotatoimille, niin ei siitä kamalan tulessa pääse olemaan.  Muttajoo, kovat ajat olivat sikäli odotettavissa, että Raamattukin toteaa kiroukseksi hallintomme koostumuksen, minkä nämä ovat kyllä käytännössä toteennäyttäneetkin jokaisessa ulostulossaan mistä tahansa aiheesta.

Hyökkäyksen kohteeksi päätymisessä on oikeastaan vain yksi hyvä piirre: läpsyttelijät katoavat kuin pieru Saharaan, ja Suomesta tulee jälleen käytännössä vain suomalaisten kansoittama... ellei venäläisillä ole asian suhteen omia suunnitelmiaan.

Mitenkäs tästä selvitään?  Pääkaupunkiseudulla asuvalla on sikäli epäkiitollinen tilanne, että silloin pääsee piiritetyksi ja elämään ilman sapuskaa.  Venäläinen tapa valloittaa kaupunki on odottaa, että se antautuu, ja jos ollaan kovapäisiä, tekee jostain kaupungista "esimerkin" pistämällä sen maan tasalle.  Metodi on osoittautunut toimivaksi toisesta tsetseenisodasta lähtien, joten otettaen huomioon, että koska vesi, sähkö ja tietoliikenne pelaavat Ukrainassakin, en pidä todennäköisenä amerikkalaistyylistä kaiken tuhkaksi pommittamista ennen massarynnimistä.

Nyt tarvitaan siis selviytymisskenaarioita.  Minä en ole näissä hyvä, joten parempia saa esittää, ja korjata näitäkin, mitä löytyy.  Selviytymisskenaariot rakentuvat pitkälti perheeni turvallisuutta ajatellen, koska miehenä meikämanne on joka tapauksessa lakisääteistä tykinruokaa.

Skenaario 1: Jäädään kotiin.

Valinta edellyttää sitä, että selvitään omin nokkinemme huoltovarmuuden hajottua pidempään kuin hallinto.  Kysyy melkoista määrää (esimerkiksi noin puoleksi vuodeksi) varastoitua vettä ja ruokaa.  Lääkintätarpeita tulisi myös hankkia, koska niitä tuskin saa enää siinä vaiheessa mistään, kun piiritystä on kestänyt viikon verran.  Ongelmaksi muodostunee äkkiä muut kaupunkilaiset, koska nälissään olevat ihmiset ryhtyvät epätoivoisiksi ja voivat hyvinkin ryöstää toisten ruuat ruokkiakseen itsensä ja lapsensa, jos saavat vihiä niiden olemassaolosta.

Tarvehamstraus olisi syytä tehdä ennemmin kuin myöhemmin.  Mitä myöhempään lähtee liikkeelle, sitä hankalampaa, huonommin saatavilla ja kalliimpaa kaikki on.

Vaihtoehtoisia energianlähteitä olisi myös viisasta olla kaiken varalta, että ylipäätään kykenee laittamaan ruokaa.

Skenaario 2: Lähdetään evakkoon.

Ok, mutta minne?  Meidän perhe ei ole kovin monikielinen, ja jos vaikka vaimoni knowhow on kysynnässä jokseenkin missä vain, on todennäköistä, että päätös olisi raskaanpuoleinen ihmisille, jotka sekä rakastavat Suomea kansakunnan lisäksi myös maantieteellisenä alueena.  Ruotsi on likellä, mutta melkein yhtä riskialtis kuin Suomikin, minkä lisäksi on oletettavaa, että kaikki rikastajat menevät sinne.  Ruotsi ei siinä mielessä kamalasti houkuttele.

Norja varmaankin on myös suosittu, koska se on osa Fennoskandiaa ja jo valmiiksi NATO-maa.  Luulen sen olevan suomalaisevakoille halutumpi kohde kuin Ruotsi.  Etelänaapuriin en usko monen pyrkivän NATO-statuksesta huolimatta, koska se on käytännössä aseeton ja aivan liian lähellä Iivanaa.

Skenaario 3: Maaseutu/mökkievakkoon.

Tämä on vähän sama kuin skenaario 1, mutta pienemmällä todennäköisyydellä sille, että syystä jos toisesta tulisi päälle iso lauma panssarivaunuja.  Suomi on iso maa ja harvaanasutuilla seuduilla saa luultavimmin olla melko rauhassa.  Kuitenkin ja yhtä lailla ruoka, vesi ja energia pitäisi jollain saada turvattua.  Vieressä oleva kalaisa järvi varmasti auttaisi, mutta sitä on vaikea suunnitella ilman valmista paikkaa.  Kotieläinten kanssa paikasta saisi luultavasti omavaraisen, mutta käden käänteessä se ei tapahdu.  Näin ollen tässä vaiheessa omavaraisuus on haihattelua.  Ilman autoa ei myöskään mitenkään pärjää, joten myös bensaa pitäisi saada varastoitua melko paljon.

Mitäs muita skenaariovaihtoehtoja on?  Mitä mainitsematta jäänyttä (toistaiseksihan mainitsen hyvin vähän) tulisi kussakin ottaa huomioon?  Mitä välttämätöntä tarpeistoa tulisi olla?

10. maaliskuuta 2022

Vanhentunut perspektiivi

 

Kuvaan olisi ehkä voinut lisätä vielä maininnan siitä, että maa on nykyisin yksi lapsipornon ykkösmaista
Nähtävästi meitä Putinin trolleja oli mainstream-medioissa ennen tätä vuotta yllättävän paljon.  Kukaan vain ei muista mitään muuta kuin hyysärin artikkelit selittämättömästä mutta vallanhimosta johtuvasta hyökkäyksestä.

9. maaliskuuta 2022

Pieni bensajuttu

Asiahan on sillä viisiin, että bensan hintaa nostetaan loputtomiin cityvihreiden omantunnon tyydyttämiseksi, kunnes normisuomalaisella ei ole rahaa kulkea minnekään.  Tuli mieleen, että polttomoottorin saa kyllä kulkemaan muillakin keinoin tarvittaessa.  Löpöä on Suomen metsissä melko lailla, jos niikseen on.

Käykääpä lukemassa aiheesta, jos mahdollinen vaihtoehto kiinnostaa.

8. maaliskuuta 2022

Viesti maailman innokkaille isoveljille

Tämä ei ole viesti ainoastaan Venäjän, vaan myös Naton, Yhdysvaltojen, globalistien ynnä muiden porukoille, joilla on mahdollisesti halu ja keinot tulla pelastamaan Suomen demokratia.  Viesti on nähdäkseni syytä antaa, ettei mahdollisia erehdyksiä asian suhteen esimerkiksi lähitulevaisuudessa ilmene.  Aloitetaan keskeisimmällä asialla, joka löytyykin melkein kokonaisuudessaan tästä kuvasta:

Kiitos puheenvuorosta, Vladimir.  Hienoa, että olemme asian suhteen yksimielisiä.  Suomenkaan kansa ei vaadi kuin perusasioita: oman kielen, perinteet ja kulttuurin, mikä sisältää tällä haavaa myös suomalaisista rosvoista, maanpettureista ynnä muista kekkuleista koostuvan hallinnon, kunnes katsomme parhaaksi korjata asianlaidan.  Me emme kaipaa minkään sortin "isoveikkaa" siivoamaan suomalaisten sotkuja.  Me emme päästä minkään sortin ulkomaalaisia sen enempää vapauttamaan kuin hallitsemaankaan meitä.  Se ei ole teidän hommanne, Suomi kun ei ole teidän maanne eivätkä suomalaiset teidän kansaanne saati hallintoalamaisianne.

Kyllä, meillä on hirveä, petollinen, epäluotettava ja häkellyttävän lyhytnäköinen hallinto, joka koostuu pahoista ihmisistä ja näiden hyödyllisistä idiooteista.  Me ratkaisemme ongelman, kun katsomme sen tarpeeksi vakavaksi.  Ja me teemme sen itse.

Apropoo lisään, että Kumitonttu on herännyt korona-ajan talviuniltaan ja tehnyt tervetulleen comebackin.  Sinua on ollut ikävä!

6. maaliskuuta 2022

Pienimmän pahan tie

Edellisen kommenttiosiosta inspiroituneena lähdin hunttailemaan sitä pienimmän pahan polkua.  Totesin, että mieluummin jätän sen pahan polun kokonaan kulkematta jos osaan, mutta ainakin koronakontekstissa tämä tulkittiin pahuuden kylvämiseksi.  Miksi asettua vastahankaan pienen henkilökohtaisen haitan, kuten maski, vuoksi, jos sillä säästetään kanssaihmisiä ahdistukselta ja suunnaltani syntyvästä pelolta?  Tämä ei ole aiheeton kysymys, ja jos ajattelee pragmaattisesti, sellainen myönnytys olisi silkkaa tervettä järkeä ja kansankokonaisuuden ylläpitoa.  Jos onnellisuus on suurin hyve, oikea ja väärä mielipidekysymyksiä ja materiaalinen maailma ainoa todellinen, pragmaatikko olisi varmaankin oikeassa.

Siinä on kuitenkin mutta, ja se on minusta varsin suuri: tällöin eletään pelon vallassa.  Pelko sanelee, mitä saa ja ei saa tehdä, oli se sitten järkevää tai ei.  Alistutaan elämään ei vain oman, vaan jopa toistenkin ihmisten pelon hallitsemana.  Kyseisen pelon motivoimina suosituksiin - olivat ne sitten maski ja/tai jatkuvat geeniterapiapiikit - suostuvaiset ihmiset vahingoittavat terveyttään ja samalla myös heikentävät itseään henkisesti.  Heistä tulee näiden viettien hallitsemina yhä enemmän eläimen kaltaisia ja vähemmän järkevän ajattelun ohjaamia ja omiin valintoihin kykeneviä ihmisiä.

Joskus suurin rakkauden teko tuottaa toisille mielipahaa.  Addikti vihaa huumeen pois vievää, kunnes tajuaa tämän pelastaneen itsensä.  Torjunnan ja poissulkemisen pelko ei saa estää tekemästä sitä, mikä on hyvää ja oikein.

No, meille kristityille on sanottu, ettei meille ole suotu pelon henkeä, eikä pelko olekaan allekirjoittaneen tietoisessa toiminnassa koskaan motiivina.  Hänen tähtensä on maailma meitä vihaava.  Olen havainnut kyseisen raamatunviisauden olevan harvinaisen paikkansapitävä, ja olen asian kanssa kohtalaisen hyvin sinut.

Olen henkilökohtaisessa elämässäni havainnut riittävän monta kertaa, että liukkaan pinnan argumentti ja sen nasevasti ilmaiseva sanonta pitää paikkansa: kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.  Jos siis lähtee sille pienimmän pahan tielle, antaa periksi, ettei keikuta venettä, etteivät muut pidä mulkkuna, ollaan hyvin äkkiä halvaannuttu henkisesti sille tasolle, missä on kahlinnut itsensä niin, ettei pysty enää valitsemaan oikeaa sen helpon ja väärän sijaan.  Siinä vaiheessa alkaa valehdella itselleen ja toisille, että se onkin ollut koko ajan se oikea tie, ja kantaa kaunaa kaikelle ja kaikille, jotka jo silkalla olemassaolollaan muistuttavat heitä siitä, ettei heidän olisi pakko elää niin.

5. maaliskuuta 2022

Arvopohjavalintoja

Jokainen meistä tekee arvopohjaltaan valintoja.  Tuli mieleeni, että myös Ukrainan kriisissä ja erityisesti suhtautumisessa siihen on kyse suurelta osin juuri siitä: myös Suomessa, siitä huolimatta, että me suomalaiset emme kykene yksilöinä vaikuttamaan konfliktiin käytännössä millään lailla, annamme signaalin edustamastamme arvomaailmasta.  Koska kyse on suomalaisista, peruslähtökohtamme on Venäjä-vastaisuus yhteisen historiamme takia.  Siitä poikkeaminen kysyy perusteluja, sen valitseminen sinänsä ei - vaikka toki niitäkin voi olla kasapäin.

Syy sille, minkä takia esimerkiksi kämypiireissä hajontaa mielipiteissä esiintyy kyseisen konfliktin suhteen, ei ole niinkään se, onko kyseessä jonkinlainen Putin-fani vai änkyrävenäjävihaaja, vaan syy on uskonto.  Pääsääntöisesti ne, jotka suostuvat katsomaan myötämielisesti Venäjän suuntaan, edustavat kristinuskoa ja kristillisiä arvoja.  Ne ovat samoja arvoja, jotka on nostettu Venäjälläkin takaisin kulttuurin keskiöön neuvostoaikaisen dekadenssin sijaan.  Ei-kristilliset puolestaan arvostavat enimmäkseen henkilökohtaista vapautta tehdä aivan mitä hyvänsä ja näille pyhiä asioita ovat vaikkapa äänestysoikeus, antirasismi ja julkisilla paikoilla pervoilu.  Minä pidän näitä kaikkia enemmän tai vähemmän vahingollisina ja syntisinä.

Hyvyys, totuus ja kauneus

Kristittynä siis en näe konfliktia ensisijaisesti Venäjän ja Ukrainan välisenä, kuten sekulaari ihminen sen helposti näkee, vaan konfliktina kristinuskon ja globalismin välillä.  Jälkimmäisen identifioin satanistiseksi, sillä se vihaa eurooppalaisia ihmisiä ja elämäntapaa, pyrkien glorifioimaan kaikkea, mikä heikentää ja tuhoaa ihmisiä ja kansakuntia - ja esimerkkejä näistä on lukemattomia.  Ensimmäinen puolestaan pitää perhearvot kunniassa ja sen mukaan eläminen tekee kansasta vahvan, kukoistavan ja luotettavan.  Tällä en tarkoita sitä, että Venäjä olisi jotenkin esimerkillisen kristillinen, tai jotenkin objektiivisesti hyvis.  En tarkoita, että venäläiset, Puu-Timosta puhumattakaan, olisivat erityisen kristillisiä tai ainakaan hyviä kristittyjä.  Enhän minäkään ole; haksahdan monesti päivittäin, vaikka yritän.  Tarkoitan pikemminkin sitä, että Nato-blokin puolella ovat länsimaat ovat esimerkillisen antikristillisiä ja ovat tehneet sen arvoja vastaan myyräntyötä ainakin toisen maailmansodan päättymisestä asti.

Nämä arvopohjavalinnat heijastuvat usein kaikkialle elämään: tästä syystä esimerkiksi allekirjoittanut pyrkii välttämään muun muassa sarkasmia, koska se on perinpohjin epärehellinen tapa käyttää kieltä ja sopii vain rikkomiseen rakentamisen sijaan.  Vastaavasti olen rehellisenä pysyäkseni myös aiheuttanut kanssaihmisilleni että tuntemattomille päänvaivaa ja ahdistusta jättämällä maskit käyttämättä, koska parhaan ymmärrykseni mukaan niistä on mitattavaa haittaa vailla mitattavissa olevaa hyötyä. Sama juttu pätee geeniterapiainjektioiden kanssa, mutta eksponentiaalisesti suuremmassa mittakaavassa.  Todelliseen pahuuteen edustajineen uskovana minun on myös helpompi sekä tunnistaa että nimetä pahuus sen nähdessäni, sen sijaan, että koettaisin selittää sen kaiken silkalla typeryydellä, mikä jää ainoaksi vaihtoehdoksi pahaan uskomattomalle.

Aina tietysti rehellinen pyrkimyskään ei vie välttämättä oikeaan suuntaan: omien lapsusteni sijaan otan esimerkikseni Roosh Hourin vastikään lopettaneen Rooshin, joka koki podcastin pitämisen tekevän itsestään ylpeän, ja ylpeyshän on kuolemansynti.  Itse luulen, että hänellä ovat menneet hyvän työn valmiiksi saattamisen myötä tuleva tyytyväisyyden tunne sekaisin ylpeyden kanssa - jälkimmäinen aikaansaa "olen parempi kuin muut" -tunteen, ensimmäinen on sekä hyvä että luonnollinen seuraus siitä, että kantaa kortensa kekoon jossakin rakentavassa tarkoituksessa.

2. maaliskuuta 2022

Quod licet Iovi...

Minusta on outoa, että suomalaisten mielestä suomalaisilla tulisi olla oikeus suojella itseään, amerikkalaisten pitäisi voida pommittaa milloin tahansa mikä tahansa maa kivikaudelle ja noin, mutta kun Venäjän poveen raijataan sitä vastaan suunnattu sotilasliitto (kalustoineen), niin mitään ei saisi tehdä, koska sitten on hitlerein Hitleri joka on koskaan hitleröinyt*.

Monihan toki onkin sitä mieltä, että Venäjä pitäisi rikkoa osiin näiltä kyselemättä, koska se on pahis.  Joo, on siellä ongelmia, ja suomensukuisten kansojen kielitilanne on huono ja niin edelleen, tiedän.  Yhdysvaltojen niin kutsuttu presidentti on valtansa anastanut ja varsin ilmeinen lapsiinsekaantuja, ja maa tuottaa massiivisen enemmistön kaikesta globalismiin liittyvästä, eurooppalaisia valtioita sisältä käsin tuhoavasta mädännäisyydestä.  Milloin sitten pannaan Yhdysvallat matalaksi?  Se on sentään pudottanut viimeisen 20 vuoden aikana satojatuhansia pommeja toisiin maihin.
Minusta katsoen melko lailla kaikkien maiden hallinnot, joista mitään tiedän, ovat viime vuosikymmeninä syyllistyneet melkoisiin rikkomuksiin, suurin osa niistä myös törkeisiin maanpetoksiin.

Miksi yksi on toisten silmissä suvereeni, ilmeisesti myös yli kaikkien muiden maailman valtioiden, ja toinen ei saa valvoa edes omaa turvallisuuttaan?  Miten jengi suhtautuisi siihen, jos Venäjä ryhtyisi aseistamaan ja miehittämään Kanadaa (joka ottaa siinä sivussa hommakseen pommitella vuositolkulla ranskankielisiä vähemmistöjään), joka alkaa samalla uhitella Yhdysvalloille?  Luulen, että ymmärrystä ennakoivalle puolustukselle alkaisi löytyä.  Mutta ei sitten, kun yksi osapuoli on Ryssä.

Ei ole minun sotani.  Sympatiaa minulta kyllä heruu sekä ukrainalaisia että Venäjää kohtaan; kummatkin mainituista osapuolista olisivat varmasti mieluiten välttäneet koko touhun.  Se vain ei globalisteille ja näiden kätyreille Ukrainan päättäjistössä käynyt.

*Näpsäkkä termi ei ole omakeksimäni, vaan Vox Dayn kynästä.

1. maaliskuuta 2022

Kαὶ σύ, τέκνον!

Jussi Halla-aho päätti sitten tehdä ulostulon globalismin, pakkopridettämisen ja Soros-vetoisten värivallankumousten puolesta vaatimalla, että Nato, YK ja EU lähtisivät sotimaan Venäjän kanssa.  Jannua ohjaa pelon henki.

Kiva, kun tulit ulos kaapista ja näytit todellisen karvasi.  En unohda.

Päivitys 2.3.2022: Halla-ahon viimeisin ulostulo on korjata ilmastonmuutos, milläs muullakaan kuin sähköautoilla.

On se ihme, mihin aivopieruihin paniikki (luulisin; koetan tulkita bona fide) ihmisen ajaa.  En minä yksinkertaisesti voi olla ainoa suomalainen, joka viitsii yhtään perehtyä konfliktin syihin ja etenkin syypäihin.

Pari linkkiä lisää lukutaitoisille:
ja ehkä tätä konfliktia ajatellen keskeisin, Vox Dayn useammastakin artikkelista yhdistelty
Justified and Necessary päätelmineen (joka löytyykin otsikostaan).

28. helmikuuta 2022

Linkkejä selittäviin analyyseihin

Koskapa myös suomalaisen mualiman puolella valtaosa ihmisistä on vailla mitään ymmärrystä Ukrainan tilanteesta, mikä mahdollistaa kaikenlaiset spekulaatiot mm. Putinin hirveästä ja salaisesta hingusta hyökätä Suomeen, soisin, että lukisivat seuraavat muutamat linkit ajatuksen kanssa ymmärtääkseen edes auttavasti, mistä Ukrainan touhussa on kysymys.  Ne ovat tässä:

Barnes Review: The Donbass Rebellion and the Political Idea of Novorussiya

Identity Dixie: A Sobering Look at the Donbass

Vox Day: False Narrative, Fake Hero & That Makes Sense

Jos nuo lukee läpi ja vielä kokee, että Venäjän toimia ei voi järjellä ymmärtää, ja että kyseessä on megalomaanisen kahelin (tässä: Putin; paremmin perustein mm. Soros) monomania, voin tuskin auttaa.  On vain todettava, että vedämme käsillä olevasta informaatiosta täysin eri johtopäätökset.

Loppukevennyksenä kuva.



26. helmikuuta 2022

NATO-optiosta

Toisin kuin jotkut isänmaalliset ja optimistiset ihmiset, en ole tulessa Suomen mahdollisesta Natoon liittymisestä enkä toivo sitä tapahtuvan ensinkään.  Tämä johtuu useammastakin syystä.

Venäjä on luvannut tuottaa jo tutuksi tulleet seuraukset Naton itälaajenemismaihin, eikä ole mitään syytä olettaa tätä bluffiksi tälläkään kertaa.  Sille oli otollinen ajankohta, ja se aika oli, kun Jeltsin oli päissään ja rahapiirit ryöstöraiskasivat Neuvoston hylänneen Venäjän yhteiskuntaa oikein urakalla.  Tällöin Venäjällä ei ollut keinoja pistää asian suhteen tikkua ristiin.  Tuolloin myös Nato oli kova ja uskottava tekijä.

Putinin aikana Venäjä on toisenlainen: sen asevoimat ja kokemus ovat maailman ykkösluokkaa.  Ei kannata lähteä ehdoin tahdoin kokeilemaan, kun omat ovat retuperällä.  Haluttomuuteni tarpeettomaan ja nähdäkseni varman konfliktin provosointiin kyseenalaisen hyödyn nimissä tarkoittaa nähtävästi sitä, että joidenkin silmissä olen putleristi ja ryssätrolli.  Vähänpä minä asialle voin; pidän rehellisyyttä melkoisesti tärkeämpänä kuin vaahtosuiden tunteita.

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin Nato-intoilijoiden usko mainittuun sotilasliittoon vuonna 2022 perustuu.  Yhdysvallat sotavoimineen ovat tänä päivänä haalea varjo siitä, mitä ne olivat muutama vuosikymmen takaperin, ja niitä aktiivisesti sabotoidaan sisältäpäin muun muassa nimittämällä transformereita kenraaleiksi.  Muut Nato-maat ovat jotakuinkin aseettomia, eikä niillä ole kykyä yhtään mihinkään.  Koko sotilasliiton voima perustuu Yhdysvaltain sotavoimien pelotteelle, mikä olikin kova juttu silloin vuosikymmeniä takaperin.  Nyt, kun kyseinen imperiumi on elinkaarensa lopussa ja hallinto enimmäkseen vieraan vallan käsissä, puuttuu sen sotavoimilta motivaatio kyvyn lisäksi.

Miten sitten vastata Venäjän uhkaan?  En tiedä; sotilaallisesti ei meillä ole vastusta ryssälle pitkää aikaa, se on selvä, enkä usko Naton paperitiikerin vaikuttavan asiaan millään lailla, oli sitä eli ei.  Sen sijaan uskon suomalaisten isänmaallisuuteen ja rakkauteen omaa kansaansa kohtaan siinä määrin, että miehityksen tapahtuessa kansa lähtisi käymään sissisotaa miehittäjää vastaan millä keinoin hyvänsä, ja osoittaisi, että Suomen pitäminen tulee pitkässä juoksussa yksinkertaisesti liian kalliiksi.

Sota kun hävitään vasta, kun lakataan taistelemasta.  Ainoa keino siihen ei ole armeijan rytkyissä keskellä korpea.  Tämän verran voi oppia Afganistanilta, jota on aiheesta kutsuttu imperiumien hautausmaaksi.  Ennemmin tai myöhemmin miehittäjä väsyy ja toteaa, että ei kannata, vaan lähtee kotiinsa.  Allekirjoittanut taistelee suomalaisten puolesta niin kauan kuin henki pihisee, jos vaikka Schwabin jengin johtama hallitus onkin poikkeus muuten laajaa isänmaanrakkauttani kohtaan.

Minä uskon kansallisvaltioihin.  Niin kauan kuin on kansa, voi se parhaiten omiensa hallinnoimassa, suvereenissa maassaan.  Kaikenlaiset liittovaltio- ynnä muut yritykset saada eri kansoja saman lipun alle, ovat tuomittuja epäonnistumaan, koska kansat eivät pidemmän päälle sulata sitä, että heitä luotsaa vieras, vieraiden arvojen pohjalta.  Koen, että merkittävin uhka kansallisvaltiollemme ei tule idästä, vaan loputtomana vieraskansojen ihmisvirtana, joka pikku hiljaa muodostaa kasvavan osan maamme virallisesta väestöstä, tuhoten sen, mitä vielä minun lapsuudessani saattoi ja oli suotavaakin sanoa suomalaisen kansan omaksi kodiksi.

Suomen pahin vihollinen ovat sen sisäiset myyrät.  Niistä ei pääse eroon Natolla, jonka en usko tuovan myöskään ulkopoliittista turvaa - päinvastoin; pidän sitä pomminvarmana takeena tarpeettomalle ja ikävänpuoleiselle turpareissulle.

24. helmikuuta 2022

For the record...

Tällä hetkellä näyttäisi varsin vahvasti siltä, että Venäjä hyökkäsi jonnekin, toisin kuin ounastelin ja varsin varmanakin pidin.

Noin muuten taidan olla aihepiiristä hiljaa, kunnes tiedän ja ymmärrän siitä vähän enemmän.  Tällä hetkellä olen lähinnä hämilläni.  En tiedä, mihin touhulla pyritään; jotenkin vaikea uskoa, että tässä ollaan kasaamassa väkisin pystyyn isompaa imperiumia, jonka ylläpito kysyy koko ajan kasvavan määrän resursseja ja jonka päässä odottaa vieraskansan hallinto.

En ole katsellut puheita tai lukenut fiksumpieni analyyseja.  Kunhan merkitsen ylös, että olin väärässä.

Löysin yhden fiksumman analyysin.  Hyviä huomioita.

19. helmikuuta 2022

Lännen mediat julistavat sotaa minä hetkenä hyvänsä Ukrainassa...

 ...ja Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista ollaan haukkovinaan henkeä niin maan perkeleesti...

...samaan aikaan, kun Justin Trudeau aloittaa sodan kansaansa vastaan ja lähettää rynnäkkökiväärein aseistautuneet poliisit aseettomien ja rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun.

Yksikään länsimaa ei tuomitse tekoa saati edes kiinnitä huomiota siihen, että ns. demokratia muuttui poliisivaltioksi tuosta vain.

Kuka vielä uskoo, että tällä touhulla on yhtään mitään tekemistä koronan kanssa?

18. helmikuuta 2022

Pahuuden propaganda vastaan hyvyyden propaganda

Eurooppalaisia valtioita hallitseva ja tuhoava kuolemankultti on suoltanut ainakin viimeisen pari vuosikymmentä avoimesti eurooppalaisia ihmisiä silkasta olemassaolostaan syyllistävää propagandaa, josta paraatiesimerkkinä toimii seuraava otos:

Suomeksi siis "Tulevaisuus vai ilmastontappaja?"  Kuvan sanomaa ei koskaan löydä muilla ihonväriyhdistelmillä mistään.

Minulla on suvussa asti ihmisiä, jotka ovat niin tämän perverssin vihapropagandan (jota toki on monta sorttia) lannistamia, että ovat jättäneet perheen perustamatta maailmaan, joka vihaa heidänlaisiaan ihmisiä.

Tästä syystä yksi tärkeimmistä vastatoimista, joita kansallismieliset voisivat tehdä, olisi julkaista päinvastaista, eli suomalaiskansallismielistä, kristillis- ja perhearvomyönteistä kuva- ja julistemateriaalia tervehenkisellä sanomalla, jota sitten tuotettaisi näkyville paikoille ympäri valtiota.  Se luonnollisesti kysyy pätäkkää, mutta ovat ihmiset keränneet rahaa typerämpiinkin tarkoituksiin.

Mikä tahansa kuva käy, kunhan sen sanoma puoltaa hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.

Kansallismieliset ovat jaksaneet toitottaa vastapuolen pahuutta, alleviivata sitä ja vääntää sitä rautalangasta, ja he osaavat sen hienosti.  Olisi mukava pitää kuitenkin katse siltä osin pallossa, että julkaistava kuvamateriaali antaisi kohderyhmälle sen maalin, jota kohti halutaan edetä.  Toisin kuin vastapuoli, meidän pyrkimyksemme ei ole dekonstruktio, vaan nimenomaan niiden arvojen esiintuonti ja promootio, joiden haluamme voittavan.  Yksi "elämä maassamme voisi olla tällaista"-viesti on tehokkaampaa ja positiivisempaa viestintää kuin tuhat "kato mitä ne saatanan pervot nyt on keksiny"-päivittelyä.  Huumori toimii myös: hypoteettinen juliste Timo Koivusalosta Nelson Mandelana on paljon tehokkaampi viesti kuin pöyristyminen Yle-rahoitteisesta Neekerheimista.

Meidän puolen on näytettävä paitsi se, minkä puolesta taistelemme, myös se, että meidän jengillä on paljon hauskempaa kuin huumorintajuttomalla ja itseäänkin vihaavalla vastapuolella.

17. helmikuuta 2022

Puoluepolitiikasta

Olen kirjoittanut melkoisen paljon poliittisista aiheista ja kysymyksistä, ottanut niihin kantaa ja ymmärtääkseni osoittanut, että kykenisin luotsaamaan maata merkittävästi paremmin kuin massiivinen enemmistö tällä hetkellä kyseistä tehtävää hoitavinaan olevista vahvoista naisista ja samojen XY-versioista.  Aikoinani, jo yli kymmenen vuotta sitten, moni suositteli minulle lähtemistä mukaan puoluepolitiikkaan, ja yllä jo mainitusta syystä ajatus on aina enemmän kuin vähemmän viehättänyt minua ja pälli riittää myös idiooteille rautalangan vääntämiseen hermostumatta.  Kuitenkaan en ole kertaakaan hakenut ehdolle mihinkään puolueeseen, ja vaikka jäsenkirja löytyy, pidän tällä hetkellä varsin epätodennäköisenä, että moista loikkaa ottaisin vastakaan.  Miksi?

Päällimmäinen syy on se, että en luota maassamme olevaan systeemiin.  En tiedä, miten järkevää on lähteä osaksi parlamentaarista demokratiaa, kun ei pidä sellaista kelvollisena hallintomuotona ollenkaan.  Koen, että tilanne maassamme on sen verran pitkällä ja syvällä suossa, että kansamme tarvitsee sieltä nousemiseen kotimaisen Pinochetin pikemmin kuin vaikkapa Trumpin kaltaisen taitavan neuvottelijan - ja vain jälkimmäisiä systeemimme päättäjistöön tuottaa, silloinkin korkeintaan onnekkaana sattumana.

Tämä johtuu siitä, että näennäinen (parlamentaarinen) demokratia ei ideaalitilanteessakaan päästä valtaan pätevintä, osaavinta ja viisainta kaveria, vaan sen, joka on paras myymään asiaansa ja hyödyntämään tunteisiin vetoavinta retoriikkaa.  Minä en koe, että systeemi, joka sisäänrakennetusti nostaa huipulle narsistisimmat kauppiasluonteet hyvien ihmisten kustannuksella, voi pidemmällä juoksulla olla kestävä.  Koen korttitalon luhistumisen alkaneen jo 1990-luvulla vastaansanomattomasti, ja kiihtyneen jatkuvalla tahdilla.  Olen nähnyt riittävän monen vuosikymmenen ajan, miten suomalaiset äänestävät, ja he tekevät sitä suurimmaksi osaksi suurella sydämellä, hyvin vähällä järjellä, ja lähes täysin sokealla puolueuskollisuudella.  Viimeistään koronafiasko ja kansan alistuminen pöyristyttävimpiinkin typeryyksiin osoittivat, että näillä ei ole riittävästi rahkeita järkevien päätösten tekemiseen edes omien lastensa kohdalla.  Tästä suosta ei nousta huutamalla tai puhumalla järjettömille järkeviä.  Tarvitaan järeämpiä toimia.

Minä en äskeisellä tarkoita sitä, että kansamme olisi millään muotoa toivotonta; sitä on systemaattisesti johdettu harhaan ja ohjailtu tehokkailla propagandamenetelmillä ja viihdeteollisuudella, jonka kaltaisia uhkia mikään kansakunta ei ole koskaan aikaisemmin joutunut maailmanhistoriassa kohtaamaan.  Meidän ei ole pakko elää näin.  Jos kansankynttilämme, julkisrahoitteinen media ja viihteen arvomaailma suunnattaisiin kansamme olemassaolon itseisarvon myöntävään, perhearvomyönteiseen suuntaan ja poliittiset kannustimet ohjattaisiin oikein, suomalaisista voisi hyvinkin tulla vaikka koko maailman parhaiten voiva kansakunta.

Maamme on kuitenkin perustuslaillinen parlamentaarinen demokratia, eikä sillä ole keinoja valtiomuodon vaihtoon.  Maamme perustajilla ei ollut hajuakaan siitä, miten perusteellisesti kansan yhteinen projekti voi mennä pieleen massamedian, globalismin, ylikansallisten keskuspankkien masinoimien keplottelujen ja jokaiselle viihteen kautta tuputettavan eurooppalaisiin suunnatun itsetuhopropagandan ja seksuaaliperversioiden ansiosta.  Käytännössä mitään näistä demokraattisten valtioiden itsetuhomekanismeiksi osoittautuneista ilmiöistä ei ollut olemassa tätä valtiota perustettaessa, eikä sillä ole realistisia keinoja myöskään puolustautua niiltä.  Ja nyt, kun ihmiset päättäjistöä myöten on lapsesta pitäen aivopesty pitämään näitä jatkokelvottomia ajatusperversioita positiivisena kehityksenä, ei syöksykierteestä ole tietä äänestyskeinoin ulos.

Käsitykseni on, että melkein kaikille suomalaisille heidän äänioikeutensa ja sillä mandaattinsa näennäisesti saava lumedemokratiansa on pyhä, kyseenalaistamaton itsestäänselvyys.  Demokratia jo itsessään kääntää ihmiset toisiaan vastaan ja tekee poliittisesta keskustelusta vastakkainasettelun yhteiseen tavoitteeseen pyrkimisen sijaan.  Kun oma mielipide on lainsäädännöllisesti yhtä hyvä kuin toistenkin, toisen kuunteleminen ja tämän vaikuttamaksi tulo on äänestäjälle pyhäinhäväistys ja vihollisen uhriksi päätymistä - ja ilmiö myös vuotaa muuallekin elämään, vaikeuttaen jopa arkista kanssakäymistä perheiden sisällä.  Keskustelun fokus siirtyy ongelmanratkaisusta siihen, että tuo yrittää alistaa minua - kielestä tulee informaation välittämisen keinon sijaan yksipuolisesti asenteita välittävä signaali, ja liian suuri osa kommunikaatiosta vastaanotetaan lähtökohtaisesti mala fide.

Olen myös siinä käsityksessä, että suurin osa niistä, jotka kykenevät ymmärtämään yllä mainitut seikat, ovat lyöneet hanskat tiskiin, eivätkä äänestä lainkaan.  He tarvitsisivat poliittisen systeemin, joka olisi riittävän läpinäkyvä ja kykenisi pitämään poliitikkoja päätöksistään siinä määrin vastuussa, että näillä olisi konkreettisia seurauksia korruptiosta ja töppäyksistään.  Toisin sanoen tarvitsisimme maatamme johtamaan poliitikkoja, joihin voi luottaa, ja jotka painuvat pysyvästi ja välittömästi historiaan menetettyään kyseisen luottamuksen.  Poliitikkoja, jotka olisivat tulosvastuussa oikeille työnantajilleen, Suomen kansalle - eivät globalisteille ja näiden hännystelijöille.

Jos ottaisin työkseni lähteä politiikkaan muuttamaan asioita, minulla pitäisi olla selkeä ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma siihen, miten saavuttaa neljännessä kappaleessa mainitsemani korjausliikkeet nykytyylisen, rikkinäisen ja korruptoituneen, systeemin puitteissa.  Tämän lisäksi tulisi olla keinot suojata systeemi vastaavanlaisilta väärinkäytöksiltä vastaisuudessa, ja se taas kysyisi melko lailla koko hyväveliverkoston ja virkamiehistön uusimista.  Minulla on siitä suunnitelmasta vain osa, mutta valitettavan paljon on edelleen kysymysmerkkien peitossa.

Näin ollen en lähe.

14. helmikuuta 2022

Venäjä ei ole hyökkäämässä minnekään

Koettakaa jo ymmärtää, että aivan kaikki, mitä globohomon konfliktinmasinoijat suoltavat, ei ole totta. Hitlery Clinton koetti jo masinoida 2016 kaikin voimin aseellista konfliktia Venäjän kanssa, ja nyt, kun valitettavan rauhantahtoinen Trump on pois tieltä, sama laulu jatkuu.  Venäjä olisi voinut napata Ukrainan milloin tahansa, jos olisi sen halunnut.  Vaan kun ei halua, koska Putin on tarpeeksi viisas ymmärtämään imperiumin olevan pitkällä tähtäimellä itsetuho ja tie kansan päätymiseen vieraiden hallittavaksi, kuten vaikkapa Roomalle, Neuvostoliitolle, Englannille ja Yhdysvalloille kävi.

Se, minkä takia Venäjä on valmis asian suhteen yhtään mihinkään, on se, ettei se tule sallimaan NATOn etenemistä itään, kuten sopimus jenkuloiden kanssa olikin.  Tämähän ei tietystikään valtaapitäville trotskilaisille globolsevikeille käy, koska heidät tai vanhempansa saivat aikoinaan Neuvostoliitosta kalossia hanuriin ja heillä on kova vimma kostaa.  Siksi Venäjä on näille kaiken pahan alku ja juuri.  Ja onhan siinä sivussa tietty se, että sodan myötä kaikkien huomio siirtyy aiheesta "tuhottiin kaikkien länsimaiden taloudet typerillä ja turhilla sulkutoimilla tuhannen vituroiks".  Näppärää.

Keskivertosuomalainen on sen verran isänmaallinen, että lähihistorian kaiku ja Tuntemattoman lukeminen (tai nykyään katsominen) saa tämän uskomaan itänaapurista aivan mitä tahansa paitsi hyvää.  Näin ollen presidenttiä myöten jengi julistaa globalistien mukana että on se Venäjä kauhea hirviö, kun reagoi massiiviseen provosointiin omilla aluevesillään.  Edelleen jotkut julistavat, että Venäjän ydinajatus on ja on aina ollut loputon laajeneminen, ja että haluttomuus ottaa sen enempää Valko-Venäjää kuin Ukrainaakaan (vaikka molemmat ovat olleet tarjottimella ties kuinka pitkään) on vain todiste ryssän perkeleellisestä oveluudesta.  Niinpä niin, miksikäs sitä ottamaan Ukrainaa ilmaiseksi 15 vuotta sitten, kun sen ohella saisi nyt globohomon sotilasmahdin rippeet kerralla niskaansa?  Kun lähtöoletusta ei voi falsifioida, on todettava, että se ei sisällä merkityksellistä informaatiota ympäröivästä todellisuudesta kuin ehkä haltijansa osalta.  Itse suosin näkemysten järkeenkäypyyttä, enkä ole järkevää vastausta ylempänä oleviin kysymyksiin saanut, joten näillä mennään.

Jos kohta rajalla olisikin 100 000 venäläistä, on se melko helvetin kaukana invaasioon kykenevästä ukkomäärästä, ja aivan kaikki ihmiset, jotka ajattelevat asiaa omilla aivoillaan edes hetken, ymmärtävät sen.

En minä ole mikään Putin-fani.  Tästä huolimatta pidän tätä melkoisesti vähemmän vaarallisena hulluna kuin sotaa aktiivisesti masinoivia globohomoja hännystelijämedioineen.

13. tammikuuta 2022

Kyllä.

 


12. tammikuuta 2022

Wally

Dilbertin luoja Scott Adams tuli kuuluisaksi kertomalla sarjakuvillaan vitsejä toimistomaailman typeryyksistä.

Sitten hän keksi ruveta ennustajaksi ja muuttui itsekin vitsiksi.

Wally, Scott Adamsin nykyminä


5. tammikuuta 2022

Persläpi Jukka Hankamäki kannattaa sotarikoksia

Yksi äänestyssäännöistäni on älä äänestä hinttiä.  Jos kaverilla viiraa päässä riittävästi pitääkseen miehen peräreikää soveliaana sukuviettinsä kohteena, voi varsin luotettavasti olettaa, että kaverin eksoottiset käsitykset ympäröivästä todellisuudesta eivät rajoitu siihen.  Säännön luotettavuuden tällä kertaa osoittaa Jukka Hankamäki, joka osoittaa olevansa Nürnberg-tason geenikokeeseenpakotusnatsi, kaiken lisäksi joko helvetin tyhmä sellainen tai vaihtoehtoisesti patologinen valehtelija.  Oli myrkyllisellä kusiaisella minkä puolueen jäsenkirja hyvänsä, saamansa pitää.  Lainaukset ovat peräisin linkatusta "Nyt ei kannata olla 'Kovis-19'"-tekstistä, jossa jamppa julistaa allekirjoittaneen kehon olevan yhteiskunnan omaisuutta ja suitsuttaa pakkorokotteiden puolesta.

Parikymmentä prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista ei ole suostunut ottamaan ensimmäistäkään piikkiä, vaikka koronan tuhot ovat sekä yksilöille itselleen että kansantaloudelle katastrofaaliset.

Asiahan on sillä viisiin, että jopa viidennes suomalaisista on ilmeisesti tutustunut aiheeseen riittävästi tajutakseen, että ainoa konkreettinen ero männävuosien influenssaepidemioihin on valtion ja medioiden sitä kohtaan julistama pelkopropagandakampanja, jonka varjolla onkin niistetty yhteiskuntaa ja erityisesti kansalaisten oikeuksia kelpo lailla.  Kun tauti ei ole vaaraksi juuri kenellekään alle 70-vuotiaalle (joille suurin piirtein kaikki taudit ovat vaaraksi), on ihmiskokeeseen tehottomaksi osoittautuneeseen geeniterapiaan lähtemiseen aika vähän syytä.

Rokotetut kestävät kyllä omikronin oireet, mutta pääsyy sulkutilojen jatkamiseen on, että rokottamattomat täyttävät tehohoitopaikat, ja siksi korona ei saa levitä.

Mitäs Hinkukäki siitä keksii, että 96% Saksan omikrontapauksista on "rokotetuilla"?  Me geeniterapiavastaiset varoittelimme alusta asti VEI-reaktioista, joista oli hyvää näyttöä jo deltan aikana. Missä vaiheessa selkeä näyttö rokotusohjelman totaalisesta epäonnistumisesta ja sen myötä kasvaneesta kuolleisuuden lisääntymisestä yli kymmenyksellä kaikissa ikäluokissa passaisi hänen mielestään nostaa figuratiivisesti ilmaisten kissi pöydälle?  Sitten, kun kaikki ovat kuolleet?

Rokotteista on kieltäydytty lähinnä itsemääräämisoikeuteen vedoten, jolloin perustelut eivät ole olleet tieteellisiä vaan yksilöiden tahdon ja mielipiteiden varaisia.

Allekirjoittanut kieltäytyy kokeellisesta geeniterapiasta itsesuojeluvaistoon, terveeseen järkeen, virologiaan, kristinuskoon ja tähänastiseen näyttöön töötin tehosta, tai pikemminkin sen puutteeseen, vedoten.  Mitä "tieteellisyyteen" tulee, siihen sokeasti luottaminen on irrationaalista tilanteessa, jossa yli 50% julkaistuista tutkimuksista ei kyetä replikoimaan, puhumattakaan siitä, että Pfizer ja Moderna ovat jääneet kiinni mm. tehokkaan hoidon valheellisesta mustamaalaamisesta ja testitulosten väärentämisestä ja valkopesusta.  Tervettä järkeään voisi ehkä käyttää myös silloin, kun "rokotetta" ovat rahoittaneet erityisesti ne tahot, jotka ovat kuluttaneet viimeiset ~15 vuotta julistaen ihmisten määrän maapallolla olevan ongelma ja suositelleet rokotteita keinoina väestönvähennykseen.

Ei ole hyväksyttävää, että rokottamattomat määräävät itsemääräämisoikeudellaan koko muuta yhteiskuntaa, etenkään kun mitään tieteellistä tai moraalista perustetta rokotteista kieltäytymiseen ei ole. 

Allekirjoittanut on tarjonnut tässä blogissaan sekä tieteellisiä, moraalisia, eettisiä että uskonnollisia perusteita sen lisäksi, että olen vedonnut myös itsesuojeluviettiin.  Hinkukäki joko valehtelee tai ei ole koskaan ottanut selvää ainoankaan geeniterapiastakieltäytyjän syistä.  Koska koko hänen tekstinsä premissi on, että hän tietää, mistä puhuu, on todettava, että paskaahan jeppe suoltaa ja tietää suoltavansa.

Loppua suollostaan en viitsi pidemmälle ruotia.  Jokaisen lukutaitoisen tulisi tässä vaiheessa olla jo selvillä siitä, että kaveri on läpeensä epärehellinen ja ainakin tässä kysymyksessä jotakuinkin niin perkeleellinen totalitaristi kuin on mahdollista löytää.

Maailman rokotetuin valtio.  Tuntuuko tehokkaalta?
Toinen hyvä sääntö voisi olla: älä äänestä filosofia.  Valitettavan monella itseään filosofiksi tituleeraavalla on taipumus asioiden keikauttamiseen päälaelleen, koska uskovat ajatusleikkiensä muuttavan todellisuutta.