Usko ja järki

Toisinaan sitä tulee vastaan teksti, jossa ilmaistaan taitavasti se, mitä on itse koettanut tavoitella, mutta ei ole onnistunut muotoilemaan.  Bruce Charlton tekee sen tässä tekstissä ja kiinnittää huomion erääseen oleelliseen seikkaan, jälleen yhtenä näistä allekirjoittaneen ilmeisen loputtomista uskovaisen ja sekulaarin ajattelun erojen käsittelyteksteistä.  Jos kohta esimerkiksi allekirjoittaneen suurin konflikti esimerkiksi maskitouhun suhteen tapahtui uskovaiseksi itseään kutsuvan kaverin kanssa, olen ilmiöön törmännyt enimmäkseen sekulaarin väestön keskuudessa - osin tosin varmasti siksi, että en juuri tunne uskovaisia.  Ilmiö on siis se, että ihmiset luottavat sokeasti ns. auktoriteetteihin ja ulkoistavat sekä ajattelunsa että ymmärryksensä näille siinä määrin, että eivät ole enää asioiden suhteen informaation tavoitettavissa.  He eivät pysty luottamaan omaan järkeensä saati kykyihin vetää valideja johtopäätöksiä, joten eivät edes yritä.

Se, mikä tästä tekee erityisen sekulaarin ilmiön, on se, että uskovaiset tietävät vimosen päälle niin omakohtaisen kokemuksen kuin ilmoituksenkin kautta, että ihmiset ovat erehtyväistä sakkia.  Tämän lisäksi uskovaiset tietävät, että maailmassa on pahuutta, ja että jo inhimillinen sellainen pitää huolen siitä, että aivan kaikki, mitä auktoriteettina esiintyvä taho suustaan kulloinkin pullauttaa, ei ole linjassa hyvän, kauniin ja toden kanssa, vaan ajaa parhaassa tapauksessa vain itsekästä, pahimmassa suorastaan demonista, agendaa.  Uskovainen joutuu jo uskovaiseksi tullessaan hylkäämään sekulaarin ihmisen suurimman harhauttajan: kaikkialta tunkevan globalistinarratiivin.  Kristityn velvollisuus on pureskella tarkkaan kaikki, mitä kuulee, sillä vääriä profeettoja on kaikkialla.

Koska globalistinarratiivi pitää sisällään kasapäin täysin päivänselviä valheita (esimerkkinä vaikkapa se, että Trump olisi hävinnyt presidentinvaalit; käytännössä mikä tahansa tämän päivän dogma antirasismista aborttiin ajaa saman asian - keskeistä ei ole se, montako niistä nielee, koska yhden nieltyään nielee ennemmin tai myöhemmin loputkin ja seuraavaksi mainittu seuraus on joka tapauksessa sama), joutuu sekulaari ihminen maailmankuvan muodostaakseen nielemään ja usein myös resitoimaan sitä, minkä tietää valheeksi.  Kun ihminen tietoisesti alkaa allekirjoittaa valheita, hän alkaa alitajuisesti pitää itseään ja järjenjuoksuaan epäluotettavana - mikä nyt ei sinänsä ole edes mitenkään epäloogista.  Kun ihmiseltä viedään näin luottamus omaan järjenkäyttöön ja integriteettiin, se nojaa tahoon, joka edes vaikuttaa siltä, että tietää, mitä tekee.

Hupaisaa tässä on se, että uskovaisia usein kuvataan sokeasti uskoviksi lampaiksi, jotka nielevät pureskelematta ihan mitä tahansa.  Kuten käytännössä aina kristinuskoa vastaan suunnatuissa syytöksissä, myös tässä on kysymys projektiosta.

Eläköön se hengellinen ero

En ole voinut olla panematta merkille sitä mielenkiintoista yksityiskohtaa, että ne tyypit, jotka eivät pidä Donald Trumpista, ovat samoja tyyppejä, jotka eivät pidä Jeesuksesta.  Sen sijaan Jeesuksen jengi tunnisti Trumpin omakseen varsin nopeasti, karvoineen päivineen.

En tiedä kovinkaan syvällisesti mistä tämä johtuu.  Yksi juttu tietenkin on se, että sekulaari ihminen ei voi ostaa narratiivia Saatanaa palvovista lapsiuhreja vaativista tahoista Deep Staten takana.  Sekulaari ihminen ei pysty tunnistamaan gnostilaisuutta sen monissa muodoissa, puhumattakaan siitä, että ymmärtäisi ne pahoiksi, vaikka tunnistaisikin.  Sekulaari ihminen ei voi hyväksyä todellista pahuutta, vaan ainoastaan inhimillisen itsekkyyden, jonka kykenee itse selittämään.

Heidän credonsa on: henkinen maailma ei saa olla totta.  Tästä syystä heidän täytyy nojata enemmän tai vähemmän mainstream-narratiiviin, jonka mukaan Trump on oranssipahajäbä ja Jeesus munaton hippi.  He eivät ole Trumpin, sen enempää kuin Q:n tai Jeesuksenkaan suhteen informaation tavoitettavissa, koska heillä on motiivi informaation tuolla puolen: jos hengellinen maailma on totta, heillä on liikaa niskassaan ja he päätyvät vastaamaan liian monesta asiasta, josta kuvittelivat jo selviytyneensä kaikin tavoin - poislukien ehkä omatunnon kolkutus.

On tavallaan paradoksaalista, että huuhaaksi leimattu hengellinen todellisuus hylätään siksi, että se tekisi ympäröivästä todellisuudesta liian todellista - valinnoista tulisi liian raskaita ja merkityksellisiä, eikä niitä enää uskaltaisi tehdä.

Ehkäpä on näin.  Omakohtaisesti olin tilanteessa, josta kirjoitin, jos kohta en osannutkaan sitä tuolloin sanoiksi pukea.  En välttämättä olisi sitä tunnistanutkaan todeksi silloin.  Nyt on toisin. Koska saan anteeksi, pystyn katsomaan sekä menneisyyttäni että ympäröivää todellisuutta objektiivisemmin silmin.

Lunaatikot ja Q

Nyt, kun rapakon takana hallitsee Kiinan sätkynukke, voin hetkeksi keskittyä miettimään ilmiötä Q, ja etenkin sitä, miten massiivinen määrä siitä kuulleista ihmisistä kokee sen olleen "vain psyop, jonka tarkoitus on saada ihmiset passiivisiksi" operation Trustin tapaan.  Vähän samaan tapaan, kuin sitäkään, että peli olisi pelattu, en tätä kykene ostamaan ja nielemään.  Pidän toki Ockhamin partaveitsestä ja käytän sitä alituiseen, myös tässä tapauksessa.  En halua asioiden näyttävän monimutkaisemmilta kuin ne ovat.  En kuitenkaan hyväksy psyop-julistajien virheellistä partaveitsen käyttöä, joka jättää huomiotta ja selittämättä kasan relevantteja seikkoja.

Asiaankuuluva lintukuva

Kysymys, johon "peli on ohi"-jengi ei osaa vastata, on: miksi DC:ssä on edelleen kymmeniätuhansia sotilaita?  Miksi joukkoja tulee koko ajan lisää?  Vaadittava logistiikka kymmenientuhansien varustettujen sotilaiden raijaamiseen paikalle, huolto jne. on iso operaatio, jota ei tehdä hetken mielijohteesta eikä ilman pitkäaikaista suunnittelua.  Jos sotilaat lähetetään jonnekin, ne lähetetään sinne tekemään jotakin.  Vielä eivät ole tehneet.  Niiden on vaikea olla Deep Staten lähettämiä, koska vain sotilasjohdolla ja Trumpilla on ollut valta moiseen.  Deep Staten joukkojen voisi myös kuvitella tekevän perinteiset laukaustervehdykset ym. muodolliset seremoniat, jotka loistavat poissaolollaan.

Kaltaiseni Q-kkelit vastaavat toki, että syy on yksinkertaisesti se, että jos vaikka nimellisesti Käsisuihku saakin huseerata haluamallaan taustavoimiensa haluamalla tavalla, on sotilasvoimien tarkoitus puuttua asiaan ennen pitkää.  Nämä eivät oleellisesti peitelleet halveksuntaansa vallananastajaa kohtaan.  Q:n leipureiden mukaan viimeistään 11.3.2021 olisi tarkoitus palauttaa valta sen lailliselle haltijalle, oli tämä sitten kansa, paha oranssimies tai kuka nyt sitten onkaan.

Operaatio Trustin kakkosversioksi en pysty mitenkään Q:ta ostamaan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on peruuttamattomasti muuttanut lukijoidensa käsityksen siitä, keitä ja millaisia Deep Staten jengi hännystelijöineen on.  Q:n mukaan nämä ovat enemmän kuin vähemmän lapsiin sekaantuvia saatananpalvojia, mitä korkeammalla vaikutusvallan suhteen, sitä hirviömäisempiä lohikäärmeitä nämä ihmisen puvussa ovat.  Jotenkin sitä kuvittelisi, että Deep Staten jengi ei ihan tosissaan haluaisi uskotella miljoonille ihmisille, että he ovat demonisesti riivattuja ja perinpohjin pahoja, katumattomia ihmishirviöitä.  Kun ottaa huomioon sen, että käsillä olevan evidenssin mukaan kyseinen tulkinta on kaiken lisäksi Ockhamin partaveitsen mukainen, on todettava, että onpahan harvinaisen laaja, kattava, hyvin rakennettu, ja taholle, jonka oletetaan siitä hyötyvän, erinomaisen tuhoisa, psyop.

Joidenkin mukaan Q:n merkitys on siinä, että se passivoi itseensä luottavat ihmiset ja saa nämä jättämään tarpeelliset asiat tekemättä psyopin seuraamisen hyväksi.  Minulle on jäänyt epäselväksi, kuka on jättänyt mitään tarpeellista tekemättä Q:n takia, kun yhtään esimerkkiä sellaisesta ei koskaan ole annettu, sen sijaan olen kuullut aika monen /b/:ssä siihen asti lähinnä aikaansa tappaneen puoliautistin kiinnostuneen yhteiskunnallisista asioista, oikeasta ja väärästä ja tehneen positiivisia, konkreettisia muutoksia omassa elämässään.

Mikä on asiassa totuus?  En tiedä, mutta koen Q:n luotettavammaksi lähteeksi kuin esimerkiksi valtavirran mediat.  Kuten tähänkään asti, minua ei oleellisesti haittaa se, jos jotkut pitävät minua näiden näkemysten takia foliohattuna - omat käsitykseni näistä ihmisistä harvoin ovat oleellisesti sen parempia.

Olen kyllä pannut merkille yhden keskeisen eron Q-kkeleiden ja heitä haukkuvien demoralisaatiotrollien välillä: Q:hun vähänkään luottavat ovat uskovaisia, mustapillerijengi ateisteja.  Jälkimmäisiä näkyy pelottavan toivoa, mutta voi myös olla, että vielä enemmän heitä pelottaa ajatus siitä, että hyvä ja paha ovat sittenkin todellisia, että heidänkin kaikilla valinnoillaan on merkitystä ja että heidänkin on valittava puolensa.  Toivo on uskon hedelmä, ja heillä, joilla ei ole uskoa, on harvoin toivoa.  Hyvin harva heistä haluaa olla väärässä kristinuskon suhteen, ajattelivat olevansa miten agnostikkoja hyvänsä.  Silloin hengellisen tason todellisuus tulisi liian lähelle.

Hm!

Näinköhän sitä olisi tullut oltua väärässä Trumpista?  Heppu tuli valituksi presidentiksi historian suurimmalla laillisella äänisaaliilla.  Jotenkin on hankala hyväksyä saati sulattaa sitä, että heppu vain löisi hanskat tiskiin.  En usko.

Minun on vaikeampi uskoa siihen, että kaveri on ilmiselvästi valmistellut jotain isoa ja ollut selvillä Deep Staten touhuista, ja sitten kyllästynyt touhuun ja nostanut hanskat pystyyn, kuin vaihtoehtoonsa, jossa touhu käännetään vielä voitoksi ja taistellaan apinan raivolla loppuun asti.  Ei sellaista tehdä, että pelataan finaaliin asti ja sitten vedetään aimonivaskat.  Toki on mahdollista, että DS vesitti Trumpin suunnitelmat, mutta en oikein osaa uskoa sitäkään.  Jos kohta näillä on keplottelua ollut koko ajan ja sunnuntaisin kahdesti, Deep State on jäänyt niistä kerran toisensa jälkeen housut nilkoissa nalkkiin.  Sitä en tajua, miksi sylttytehdasta ei syytetty maanpetoksesta, kuten asiaan kuuluu, mutta toisaalta, eipä sitä tapahdu Suomessakaan.

Ennakkoaavistukseni lupailee rapakon taakse silti ns. Trump cardia.  Jukka Käsisuihku ei pitkään juhli.

Yhdellä, joka kulkee Herra puolellaan, on ylivoima vaikka koko maailmaa vastaan.

Suunnannäyttäjä ja valinta

Ehkä keskeisin syy sille, että pidän Yhdysvaltain presidentistä, Donald Trumpista, on se, että hän saa ihmiset näyttämään todellisen karvansa.  Viimeisimpien presidentinvaalien jälkeen on ollut mielenkiintoista seurata sekä uutisointia että ihmisten näkemyksiä, koska vaalien legitiimiyteen ei voi rehellisesti uskoa ainutkaan asiasta lainkaan selvää ottanut ihminen.  Tämä on sikäli hirmuisen kätevää, että tästä huolimatta monet julistavat, että peli on pelattu, ja "kansa puhunut", pulinat pois ja hyväksykää, että Jukka "lapsenkoskija" Käsisuihku keräsi Yhdysvaltain historian suurimman äänisaaliin, vaikka voitti vain kuudenneksen äänipiireistä ja ratkaiseva määrä hepun äänistä oli väärennetty kasalla kikkakolmosia.

Ihmiset tapaavat tykätä kyttyrää siitä, että Deep State ts. globalistit pissivät näiden muroihin.

C. S. Lewis aikoinaan kirjoitti, että railo hyvän ja pahan välillä selkiytyy ja syvenee koko ajan, ja että puolensa on pakko valita.  Tämän blogin nimenalustekstissäkin todetaan, että taivaan ja helvetin väliltä on valittava, eikä aitaa, jolla jäädä kököttämään, ole.  Siitä maailma pitää huolen, ja sitä valintaa olemme täällä tekemässä.  Donald Trumpin presidentinvaalien ympärillä paljastaman räikeän keplottelun ansiosta monet ovat sekä julkisesti että avoimesti valinneet puolensa - valitettavan moni näistä julistaa sitä, minkä varmasti tietää valheeksi, myös kotoisessa Euroopassamme.

Tämä on hyvä asia, sillä puu kantaa näköistään hedelmää, ja ihmisten valinnoilla on tapana klusteroitua - jos valitsee hyvien puolen, puolustaa hyvää, kaunista ja totta varsin johdonmukaisesti.  Vastaavasti taas jos menee valitsemaan valheen herran seuraamisen, voi olla varma, ettei se jää lapsenhaistelijan legitimiteetin puolustamiseen, vaan valuu feminismiin, sukupuolensilpomiseen, lapsenseksualisointipropagandaan, demografisen tuhoutumisen kannattamiseen, rajattomaan maahanmuuttoon, Burn Loot Murder-kannatukseen ja mitä näitä nyt on.  Kalteva pinta on, tässäkin asiassa, täyttä totta.

Koska puu kantaa näköistään hedelmää, pahuus on parhaimmillaankin parasiitti - sillä ei ole keinoja pysytellä hengissä, vaan sen keinot rajoittuvat hyvien ihmisten houkutteluun ja turmelemiseen.  Mikään itsetuhomoraalin omaksuva yhteiskunta ei voi pysyä kasassa, joten aikaa myöten se kaatuu itsestään.  Sen sijaan on viisasta tehdä työtä sen eteen, että ei jää alle, kun mainittu luhistuminen tapahtuu.

Kun pahan palvojat valittavat siitä, miten hyvyys, kauneus ja totuus vievät heiltä vapauden, he eivät suinkaan tarkoita vapautta valita, vaan vapautta seurauksista.  Mikään mahti maailmassa ei voi täyttää heidän toivettaan, mistä syystä jokainen yritys helpottaa tai parantaa heidän oloaan kasvattaa heidän kaunaansa ja pahoinvointiaan.  Heidän yrityksensä tuottaa helvetti maan päälle on suoraa seurausta tarpeesta saada ulkoinen maailma vastaavaan heidän sisäistä helvettiään.

Voxin kynästä luet totuuden

It's astonishing that so many people are still reluctant to give up Twitter, Facebook, and other free social media, when they now know, beyond any shadow of the doubt, that the cost of using their "free" applications can very easily be your job and even your career. - Vox Day

Mikään ei tule kalliimmaksi kuin ilmainen.

Noin muuten olen sitä mieltä, että Ugandasta on viime aikoina tullut yllättävän paljon mieltäni ylentäviä uutisia.

Päivän kolmantena uutisena lopetin Kansancuckonaisuuden lukemisen ja lähdin lukijalistalta.  Aakulan aisuroinnista ja globalismihännystelystä kirjoitin viime vuoden puolella, mutta hepun nykyteksteistä näkyy, että globohomonarratiivi on ostettu ja nielty kohoa myöten.  Piiruakaan kaverista, jonka blogia alkujaan ryhdyin seuraamaan, en pysty enää erottamaan.  Trump teki tässäkin tapauksessa sen palveluksen, että paljasti nilkin oikean karvan.

Persona non grata

Siinä, missä olen ollut lähes periaatteellinen ja refleksiivinen toisinajattelija jostain teini-iän perukoilta asti, olen tullut sen verran kauas noiden aikojen näkemyksistä tilanteeseen, jossa kuulostan suomalaisen median vaikutuspiirissä elävälle ihmiselle foliohattuiselta sekopäältä.  Huvittavaa asiassa on se, että sikäli, kun olisivat perehtyneet puheenaiheena olleisiin asioihin muistakin lähteistä kuin globalistimedian tuuteista, on suorastaan todennäköistä, että jakaisivat näkemykseni.  Valitettavaa on, että siinä, missä itse kykenen ja toisinaan viitsinkin ottaa selkoa asioiden molemmista puolista, globalistimedian luotettavuuteen uskovat eivät kykene kyseenalaistamaan kyseisten suoltimien kautta julkaistua hölynpölyä.

Oli aika, jolloin itsekin luotin vaikkapa Helsingin Sanomien olevan suhteellisen neutraali, relevantit faktat kertova ja päällisin puolin paikkansa pitävä uutislehti, mutta nähtyäni kerran toisensa jälkeen räikeää puolueellisuutta, faktojen piilottelua ja tarkoitushakuista vääristelyä yhdessä joko tietoisen tai tiedostamattoman maskirovkan levittämisen lisäksi olen kokenut suoranaiseksi pakoksi pitäytyä tiedotusvälineissä, joiden en ainakaan tiedä valehtelevan, tai pimittävän tietoja, joita sillä itsellään on.

Tietysti nekin tiedotusvälineet ja mediahenkilöt, joiden näkemyksiä, analyyseja ja raportteja seuraan, ovat ajoittain väärässä, mutta he eivät ainakaan ole jääneet kiinni lukijoidensa sumuttamisesta.  En hyväksy petollisuutta, enkä hyväksy sitä sen enempää tiedotusvälineiltä, poliitikoilta kuin ystäviltänikään.  En ymmärrä sitä, minkä takia lähes kaikki tuntemani ihmiset tietävät tiedotusvälineiden tarkoituksella valehtelevan ainakin joistakin asioista tiedottaessaan, mutta jatkavat silti sekä näiden lukemista että yleisesti ottaen luotettavina pitämistä.

Henkisesti, hengellisesti ja yhteisöllisesti pirstoutuva "yhteiskuntamme" porskuttaa eteenpäin itsetuhoisella tiellään, niittäen sitä satoa, josta minä ja monet muut vähän vähemmän sokeat ovat varoitelleet toista kymmentä vuotta - jotkut jopa useampia vuosikymmeniä.  Tässä on nähty arvon jos toisenkin keikautetun terveestä ja järjellä ymmärrettävästä suoranaiseen itsevihaan, -tuhoon ja hulluuteen, ja siihen kurimukseen yritetään vetää kaikki muutkin mukaan.

Omituisena pidän sitä, miten harva uskaltautuu ääneen kyseenalaistamaan mitään meneillään olevasta hulluudesta.  Osa ei tietenkään näe, kuule saati ymmärrä mitään, koska saa informaatiota maailmassa tapahtuvista asioista pelkästään kolmen apinan medioilta, mutta näidenkin on esimerkiksi kaupunkiympäristössä vaikea olla huomaamatta mm. katukuvan värinöitymistä tai pervojengin vuosi vuodelta lisääntyviä pippeliparaateja.  Osa taas näkee, saattaa huolestuakin, mutta liekö kyse pelosta vai mistä, kun asioista ei uskalleta puhua edes läheisten kesken, ikään kuin mörön nimeäminen tekisi siitä jotenkin todellisemman ja vasta se aktualisoisi vaaran mahdollistumisen omalla kohdalla.

Minä en ota poliittisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä selvää siksi, että erityisesti haluaisin vääntää niistä ihmisten kanssa.  Minä otan niistä selvää ensinnäkin siksi, että haluan tietää, millainen on yhteiskunta, joka ei tee varmaa ja helposti ennustettavissa olevaa itsetuhoa poliittisilla tai yhteiskuntamoraalisilla hirttäytymisillä, ja toisaalta taas siksi, että maatani ja kansaani tuhoavat tahot eivät yksinkertaisesti suostu jättämään kaltaisiani, aikoinaan normaaleja, ihmisiä rauhaan.  Minua pidettäneen nationalistisen äärioikeiston oppikirjaesimerkkinä, vaikka näkemykseni ovat sekä poliittisesti että uskonnollisesti edustaneet länsimaalaista valtavirtaa suurimman osan edeltäneistä 2000 vuodesta.

Tähän maailmanaikaan sitä kuitenkin on tullut synnyttyä ja tässä sitä eletään, sillä Herra on viisaaksi sen katsonut.  En valinnut näitä taisteluita, enkä halunnut lopultakaan olla se tyyppi, joka kertoo muille epämukavat tosiasiat kuten ne näkee salaliittohörhön leimasta huolimattakaan, mutta kuten Vox Day asian kiteytti: Conflict is now in the air we breathe, in the water in which we swim, joten siihen on sopeuduttava.  En ole se kaikkien mielestä mukava kaveri, eikä minusta sellaista taida koskaan tullakaan.

Kaikilla meillä on ristimme.  Sillä on hintansa, mutta kannan mieluummin sitä kuin mitään muuta.

Ihmishenki, kontrollin paras peruste?

Kuten kaikki tietävät, hallitukset kautta maailman huolehtivat ihmishengistä niin perkeleesti, että ovat viemässä ihmisiltä oikeudet elinkeinojensa harjoittamiseen puhumattakaan siitä, miten "rokotteesta" (joka ei edes ole rokote sanan varsinaisessa merkityksessä) kieltäytyviltä ruvetaan epäämään mahdollisuus osallistua normaaliin sosiaaliseen elämään, julkiseen liikenteeseen ja työntekoon.  Jälkimmäinen osa haihattelua?  Tokkopa - monissa maissa masinoidaan kovaa vauhtia mm. lentokieltoa rokottamattomille.  Ei ole mitään puhetta niiden lakkauttamisesta.  Yleensä, kun valtio saa vietyä ihmisiltä näiden vapauksia, ei se pidä kiirettä niiden palauttamiseksi.

Kaikki tämä kontrolli, koska ihmisiä kuolee *niisk*!  Hallitukset yrittävät auttaa meitä!

Niinpä niin.  Jotkut ovat ihan tosissaan siinä uskossa, että tauti, joka on tappanut Suomessa 586 ihmistä noinabout vuodessa, eli suurin piirtein sen, mitä influenssa normivuonna, on hyvä peruste massiiviselle kontrollin lisäämiselle ja elinkeinoelämän tuhoamiselle.  Tauti, josta 99,95% tjsp sairastaneista selviää.

Muistutettakoon heitä siitä, että aborttiin Suomessa kuoli vuonna 2019 ~8700 ihmistä.  Tämä on hallinnolle ihan okei.

Niin tärkeä ihmishenki hallinnollemme on.

Todellisuudessa COVID-1984 -humpuukissa on kyse valtion lisääntyvästä kontrollista vankiensa kansalaistensa yli.  Siinä on kyse psykologisesta sodankäynnistä omaa kansaa vastaan, jotta näistä saadaan alistuvaisia ja kyseenalaistamattomia, koska Iso Veli (eikuhups piti sanomani Mami) Pitää Huolta Meidän Terveydestä Ja Hyvinvoinnista.

Ja näin saadaan jopa vakaumukselliset libertaarit liputtamaan kontrollivaltiokehityksen puolesta (terveisiä Janssonin Markukselle).  Sanoisin, että pirun hyvä juoni.

Mies, nainen ja valtio

Taannoin kuuntelin Felix Rexin huomiot Demokraateista feminiinisenä ja Republikaaneista maskuliinisena puolueena, ja siitä sitten tulin ajatelleeksi sitä, miten kaikki politiikka on viime vuosikymmenet vierinyt feminiinisempään ja feminiinisempään suuntaan.  Kaikki tämän sinänsä ovat havainneet, ja varsinaiset maskuliiniset totuuden torvet loistavat tämän päivän politiikassa poissaolollaan, ja kaikkien tulee ilmaista itseään naismaisesti voidakseen jatkaa puoluepolitikointia tämän päivän länsimaissa.  Piristävä poikkeus tästä on Donald Trump, jonka maskuliinisuus on sitä teräspallikasta laatua, joka puskee esiin siitä huolimatta, että koko hemmetin establishment on sitä vastaan alusta loppuun vuodesta toiseen.  Tämä ei kuitenkaan ole teksti rapakontaan jumalkeisarista.  Tämä on teksti siitä, mikä on naisen ja miehen paikka politiikassa ja miksi.

It being killing your civilization.

Aikojen alussa ei ollut politiikkaa.  Oli vain perheitä, jotka muodostivat jonkinlaisia klaanimaisia yhteisöjä, jotka kukin taaplasivat omalla tyylillään.  Miehet pitivät huolta klaanin turvallisuudesta ja siitä, että kukaan ei ala kusemaan toisten muroihin seurauksetta.  Naiset puolestaan pitivät huolta lapsista ja koti oli heidän linnansa.  Tämä periaatteessa evoluutiopsykologinen käyttäytymismalli on sen verran universaali, että sitä voidaan pitää ihmislajille luontaisena.

Kun yhteisö kasvoi suuremmaksi, piti yhteisö muodostaa, etteivät kaikki ole toistensa raiveleissa kiinni kuviteltujen ja todellisten loukkausten takia.  Yhteisön muodostivat miehet, koska naiset olivat sidoksissa kotiympäristöön ja koska kyseiset miehet olivat ne, joiden hommaa esimerkiksi voimankäyttö ja sotiminen oli.

Miehiset abstraktiot, kuten oikeus, pääsivät tällöin esiin ja niistä muodostui keskeinen osa yhteisöä.  Valtion sarka oli varsin pieni, koska keskimääräinen mies ei halua toisten puuttuvan asioihinsa, vaan vastata kaikesta, mihin kykenee, itse.  Näin ollen valtiotouhut olivat loppujen lopuksi varsin pientä hommaa, ja elämä saattoi pyöriä pääsääntöisesti kotipiirin ja sen omavastuisen elättämisen ympärillä kuin siihenkin asti.  Statustahan tämä tietysti toi, vastuuta myös.  Jokaisessa päätöksessä oli takana henkilökohtainen vastuu, jonka joutui lunastamaan tarvittaessa verellään.

Edelliset kappaleet ovat tietysti lähes idealistista yleistystä, mutta selkiyttänevät sitä, mitä tarvetta ja keiden toimesta valtiot ylipäätään pistettiin pystyyn.

Kerrassaan perkeleelliseksi tämä valtiotouhu kuitenkin lähti siinä vaiheessa, kun keksittiin, ei ainoastaan äänestäminen, joka jo sinänsä on helvetin typerä tapa ratkaista mitään, vaan äänioikeuden suominen porukalle, jolla ei ollut mitään pelimerkkejä kiinni päätöksissään, toisin sanoen naisille.  Eivät naiset päätyneet sotimaan, vuotamaan verta ja kuolemaan jaellessaan höyheniään.  Naiset eivät edelleenkään, sata vuotta äänioikeuden saatuaan, ole juridisesti samanarvoisia miehen kanssa, vaan saavat säännönmukaisesti tuntuvasti kevyempiä rangaistuksia.

Ja ei siinä mitään, naiset ovat vastuuttomampia yhteiskunnallisesti.  He eivät muodostaneet valtiota, eivätkä ymmärrä, että se oli heitä ja lapsia varten alunperinkin perustettu.  Naisen äänioikeus on pukin tuominen kaalimaata vartioimaan ja avain loputtomaan "Valte hoitaa kaiken"-kehitykseen.  Hyvä valtio on kuin isä.  Feminiininen valtio on kansalleen tyranni, joka ei salli "lastensa" kasvavan koskaan vastuullisiksi eli aikuisiksi, ja haarat levällään jokaiselle tunkeilijalle, koska ei uskalla asettua mitään tahoa vastaan, joka on valmis käyttämään väkivaltaa.  Ei tarvitse arvata, minkä takia naispoliitikkojen ja hintahtavien poliitikkojen aikana väkivaltaisia riekkujia ei edes yritetä saada kuriin, mutta rauhalliset ja lainkuuliaiset ihmiset saavat kyllä tuta jos jonkinmoisten mellakka- ja ajatuspoliisien mielivaltaa.

Käsitys siitä, että naisesta olisi sotilaaksi, poliisiksi tai poliisiksi, on luksusyhteiskunnan egotrippi ja varma resepti kyseisen yhteiskunnan tuhoutumiseen sen kautta, että se vaihtaa kiihtyvää tahtia vapautta ja vastuuta jopa näennäiseen turvallisuuteen.  Se tekee kaikkensa tuhotakseen sen selkärangan, joka mahdollisti valtion syntymisen ylipäätään, toisin sanoen kansansa miehet.

Valtio on väkivaltainstituutio, josta tulee melkoista helvettiä, jos sitä eivät luotsaa oikeudentuntoiset, Herraa pelkäävät miehet.  Jos sitä eivät luotsaa miehet ollenkaan, siitä tulee absoluuttinen itsetuhon kurimus, jolla on nukkekotikompleksi.  Raamatussa esitettiin vitsauksena se, että naiset ja lapset johtavat yhteiskuntaa.  Jos on vähänkään perspektiiviä, ei tarvitse arvailla miksi.