Pages

21. lokakuuta 2020

Protestantismista

 Taitaa olla aika myöntää, että olen kristitty nimenomaan roomalaiskatolisessa mielessä.  Älkäämme sekoittako kirkkoa Novus Orcoon eli pedofiilien ja hännystelijöidensä animoimaan Vatikaani II:n kerettiläisjengiin.  Mielsin itseni aikaisemmin suurin piirtein perinteiseksi protestantiksi, kunnes ryhdyin tänään miettimään aihetta sekä Kurganin kirjan inspiroimana että muistellessani uskovana itseään pitävän tuttuni käymääni keskustelua.


Tämän sittemmin vähemmän tutuksi tulleen tuttuni näkemys oli, että kunkin miehen - ja miksei naisenkin - tulee käytännössä olla oman perheensä pappi.  En tuohon oikeastaan osannut sanoa tuolloin mitään.  Keskustelu kuitenkin tuli väistämättä mieleen, kun Kurgan käänsi protestantismin ytimen englanniksi:

Interpret as you wish shall be the whole of the law.

Ja nimenomaan siitähän protestantismissa on kysymys: Vapaudesta väännellä ja käännellä oman mielen mukaan, kunnes päästään siihen "kivaan" tilkkutäkkikristinuskoon, jossa uskotaan suvaitsemiseen, aborttiin, rasismin syntiin, homoliittoihin ja nais- ja transpappeihin, mutta ei Jeesukseen.  Melko pitkälle nämä, korona ja ilmastonmuutos ovat asiat, joiden puolesta kyseinen henkilö tänä päivänä liputtaa.  Koska protestantti päättää itse, miten tärkeä uskonto hänelle on, se on lähes poikkeuksetta joko koko elämän nielevä puritaanisuuden kuilu, tai vaihtoehtoisesti jotain niin mitätöntä, ettei sillä ole mitään havaittavaa vaikutusta mihinkään.

Protestantismi on syy maailman sekularisoitumiseen ja kirkon hajoamiseen lukemattomiin osiin - likimain kirjaimellisesti niin moneen kuin protestantteja on.  Protestantismi on syy siihen, että kulttuurin mädättäjät päästettiin valloilleen ja paheista, kuten ympäriinsä paneskelua, tehtiin uusia hyveitä, joilla kiipiä perverssiksi väännetyn maailman sosiaalisessa hierarkiassa.

Hajallaan oleva talo ei kestä, vaan menee nurin.  Sillä on vastassaan islam, ja se on täysin aseeton ja rähmällään, koska protestantismi ei ole koskaan pystynyt asettumaan ainuttakaan vihollista vastaan - kuinka se voisikaan, kun se on sielunvihollisesta lähtöisin?

Siispä ei muuta kuin hakeutumaan ehdan roomalaiskatolisen kirkon piiriin aloittamaan seuraava ristiretki ja inkvisitio, ensin Vatikaaniin, sitten muualle.  Deus vult.

Apropoo

En ole saanut ratkaistua isäksi kutsumisen ongelmaa.  Ajattelin, että yksi mahdollinen vastaus voisi olla, että koska papin tehtävä on toimia Jumalan sanan välittäjänä ja opettajana, nimitettäessä pappia isäksi muistutetaan ei vain itseä vaan myös pappia siitä, että kyse on suhteesta uskovan ja Jumalan välillä, ja että pappi tehtävässään vastaanottaa näkemyksiä ja kysymyksiä, joita ei kohdisteta hänelle itselleen, vaan Herralle.  Ajatelma sinänä kaiketi on kohtalaisen eheä, mutta ei selitä mielestäni käytäntöä tyydyttävästi.  Tyydyn ajattelemaan siten, että kuten niin usein teologisissa kysymyksissä, jotka eivät ole minulle valjenneet, kyse on pikemminkin oman ymmärrykseni puutteesta kuin viimeisestä asiaa koskevasta sanasta.

9. lokakuuta 2020

Eksyneiden uuspeili

Luin Yrjöperskeleen blogia, kuinka ollakaan, ja yhytin sitä kautta Ylen artikkelin elämänsä ilmastouskoon sitoneesta nuoresta veijarista.  Kyseessä on tavanomainen, mitäänsanomaton kriisin du jour elämäntehtäväkseen ottanut häiskä, jossa kiinnostavaa on ilmeisesti se, miten hän on ilmastojuttujen suhteen Todella Uskossa.  Tästä pääsemmekin siihen, mistä oli tarkoitukseni kirjoittaa: nihilismin nujertaman maailman epätoivosta, jolla sen eksyttämät yrittävät väkisin keksiä mitä tahansa lillukanvartta tuomaan elämälleen tarkoitusta.

Asiahan on niin, että artikkelin kaveri ei tule uskostaan autuaaksi sen enempää kuin Gretakaan.  Syy tähän on se, että maalliset asiat eivät ole pysyviä.  Ne eivät ole ihmistä suurempia - oli niiden mittakaava mikä tahansa.  Syy sille, minkä takia kukaan hairahtaa ilmastouskoon, antirasismiin tai muuhun vastaavaan höpinään, on se, että heillä ei ole enää mitään muuta: perheenperustaminen on heteroille passé, uskonto on vitsi, arvot saa kehittää itse kunhan ne ovat juuri ne samat Suvaitsevaiset arvot, jotka eivät muita arvoja suvaitse, työntekokin on lähinnä urpoille, jotka eivät ole ymmärtäneet työmarkkinatukivallankumouksellisuuden paremmuutta suhteessa työhön ja siitä saatavaan omanarvontunteeseen ja niin edelleen.  Jos miesten peräreiät eivät kiinnosta eikä lärvi ja supliikki riitä Tinderiin hukuttautumiseen, niin mitä jää käteen?

Ei mitään.  Nykyihmisellä on ehkä paljon leluja, mutta ei mitään tarkoitusta millekään.

Se on tie hedonismin kautta itseinhoon ja lopulta itsetuhoon.  Nämä nykyajan profeetat ja uuspeilit kehittelevät yrityksiä löytää uskonnollista hurmosta ja paatosta maallisista asioista, turhautuen yrityksessään kerran toisensa jälkeen.

Ilmiössä ei sinänsä ole mitään uutta; jo Mooses törmäsi siihen käytyään hakemassa vuorelta pari kivitaulua.  Ihmiset rakensivat itselleen jotain, mitä palvoa, ja mihin suunnata metafyysiset tarpeensa.  Kuten kultainen vasikkakaan, ei nykyprofeetan jumala tuota jälkikasvua tai elämää.  Se on vain hengetön kuva, atrappi totuuden korvikkeeksi, varmistamaan, että kukaan ei pääse heilauttamaan status quota.  Asia kun on niin, että eksyksissä oleva ihminen seuraa melko pitkälle ketä tahansa, joka on tietävinään mitä tekee.

5. lokakuuta 2020

Katolilaisuudesta

Suhtautumiseni roomalaiskatoliseen kirkkoon on lievästi sanottuna ristiriitainen: yhtäältä se vaikuttaisi olevan Kristuksen oma kirkko, katkeamattomine jatkumoineen pyhästä Pietarista Vatikaani II:seen, toisaalta taas fundamentaalisti valheelle rakentuva kirkko.  Toisaalta taas mietityttää se, että koko maailmanhistoria Jeesuksesta lähtien on tuntunut jakautuvan Hänet tunnustavalle kristinuskolle ja kaikelle muulle siitä tavalla tai toisella irtisanoutuvalle.  Kuunneltuani Malachi Martinin tarkkanäköisiä, ja hyvän, kauniin ja toden puolesta puhuvia tulkintoja sekä maailman että kirkon tilanteesta, joudun toteamaan, että hän näki varsin selvästi vastapuolen suunnitelmat kymmeniä vuosia etukäteen käytännössä sellaisenaan ja pelasi meidän puolellamme, Herran ja Jeesuksen puolella.

Malachi Martin, maailman silmissä nykyään huonossa huudossa

Luonnollisestikaan en kuulu niihin petettyihin, joille Vatikaani II edustaa millään muotoa roomalaiskatolista kirkkoa.  Koska en asiaa tässä lähde tarkemmin puimaan, tyydyn toteamaan, että Kurgan ilmaisee Vatikaani kakkosen apostaasin tyhjentävästi.  Jos joku on riittävän höyrypäinen pitämään paavin istuinta häpäisevää, maailman hyväksynnän perässä juoksevaa, ja vähintäänkin pedofiilejä suojelevaa jesuiittakommunistia kristittynä, tyydyn toteamaan, että hänen käsityksensä kristinuskosta on niin kaukana omastani, ettei pohjaa keskustelulle aiheesta löytyne.  Todellisia katolilaisia on siis hyvin vähän, instituutionsa ihopukua kantavaa demonista zombia sen sijaan seuraa moni.

Paavinvirasta pääsemme siihen fundamentaaliin valheeseen, mikä on rassannut viime aikoina päätäni: Matteuksen evankeliumin 23. luvussa 9. jakeessa Jeesus julistaa "Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa."  Selvä homma, eihän tässä mitään.  Tässä mitä ilmeisimmin ei viitata biologiseen, vaan nimenomaan hengelliseen isyyteen.  Sitten taas mieleen nousee kysymys: mitä sana paavi tarkoittaa?  Isää.  Miksikä katolilaisia pappeja, joilla ei saa olla lapsia, kutsutaan?  Isiksi.  Termi on perverssi, koska se on biologisesti valhe ja hengellisesti suorassa ristiriidassa Jeesuksen käskyn kanssa.

Minkä takia Jeesuksen seuraajien instituutio on ilmeisesti historiansa alkulehdiltä asti tehnyt sitä, ja kanonisoinut sen, minkä tekemisen Jeesus suorasanaisesti kielsi?  Luenko tässä kontekstittomasti ja piru raamatunlukukaverina, kun fakkiudun ihmettelemään asiaa?

Sitten taas on se historia, jossa nämä, ehkä hyvinkin hairahtaneet, kristityt osoittivat kantavansa kyseisen puun hedelmää paremmin kuin mikään muu taho lienee historiansa aikana kantanut.  He loivat tieteen, kestävän moraalin ja ratkaisivat ongelmat, jotka ovat käytännössä tuhonneet sen, mitä jälkikristitty maailma peri elinvoimaisesta sivilisaatiosta.  Historiallinen todistusaineisto puhuu kiistattomasti roomalaiskatolisen kirkon aitouden puolesta.  Toinen asia on se, että skismaatikkojen argumentit ovat tavan mukaan olleet heppoisia silloinkin, kun ne eivät ole olleet täysin alastomia ryöstöoperaatioita.

En tiedä.  Kaanon 188:aa paikkansapitävänä "kirkottomana" kristittynä, joka on kallellaan aidon katolilaisen kirkon suuntaan, on minulla tuossa isäasiassa ratkottavaa.  Lieneekö muilla aiheesta ajatuksia?