Pages

26. toukokuuta 2020

Pikkusormi (Twexit II)

Nähtävästi tiliäni ei enää avata. Kuten todettua, se on vähän epätavallinen siunaus, mutta hyödyksi silti. Ymmärtääkseni meikäläisen raportoinut henkilö on Helsingissä elävä somalitaustainen "nuoriso-ohjaaja", joka varmaankin ohjausta varten kärttää 8-vuotiailta puhelinnumeroita. Merkillepantavaa on, että tweetti, josta tilini lukittiin, on merkittävästi miedompi, kuin esimerkiksi ne twiitit, joissa totean, että soisin näkeväni pedofiilit ristiinnaulittuna ja tulessa. Vähän asiaa hunttailtuani tajuan, miksi. Kyse on siitä kuuluisasta pikkusormesta paholaiselle.
Tämähän on pikkujuttu, eiköstä vaan?

Kun valittiin kohteeksi näyttelijän leffareplan siteeraus, vieläpä väärin perustein, kelattiin, että kynnys poistaa tweetti olisi mahdollisimman alhainen. Eiväthän kyseessä edes ole omat sanani, joten miksi heittäytyisin hankalaksi moisen pikkuasian takia, vaikka sillä ei ole edes kummoista emotionaalista arvoa?  Kuka voisi olla niin pikkumainen?  Sillä saataisiin suostumus ja hyväksyntä, jotta seuraava tapahtuisi, ja jotta kynnys poistua dopamiinilypsykoneesta nousisi - onhan sen eteen siinä vaiheessa jo uhrattu.  Uhrauksen mukana alkaisi itsesensuuri, koska arvokaaksi mielessä kasvanutta alkaa suojella.

Se vain, että totuus ja rehellisyys ovat minulle arvokkaita jo nyt, ja olen valmis uhraamaan niiden eteen aika paljon enemmänkin kuin Twitter-tilin.

Vainoharhaiseltahan tällainen helposti kuulostaa, mutta olen siinä uskossa, että kaikkia, jotka erehtyvät puhumaan välillä totta kyseisessä mediassa, kohtaa samankaltainen tilinlukinta ennemmin tai myöhemmin. Näin ollen asiassa tuskin on mitään ihmeellistä ja media toimii juuri kuten sen on tarkoitettukin.  Se tietty on oma juttunsa, että pelkällä algoritmilla voi olla vaikea etsiä näitä pikkusormia, joita nykimällä yrittää voittaa suostumuksen.  Toisaalta taas tweetti oli englanniksi, joten kuka tahansa koulutettu Pajeet kykenee homman hoitamaan.

Kataluuden kytevä siemen vain vesittyy sillä, että en ryhdy pelaamaan heidän peliään.  Tässä näkee ihan etsimättäkin perinteisen houkuttelutarinan taustalla. Kyllä, tämän johdosta olen alustan ulkopuolella, mutta arvasin tänne päätyväni joka tapauksessa ennen pitkää. Joitakin tweettejäni ajatellen on hämmästyttävää, että siinä meni näinkin pitkään.

Eteenpäin!

edit 8.6.2020:  Kappas, nyt ovat jyränneet koko tilin valehtelunsa myötä.  C'est la vie.

25. toukokuuta 2020

Peritty ja keksitty kulttuuri

Olen toisinaan puhunut jotain uuspakanoista, etnouskovaisista ja mitä näitä nyt on.  Yleensä ottaen, muistaen, että nämä kaverit vastustavat sitä kulttuurista mätää, jonka tunnistavat, pidän näitä heppuja sinänsä hyväntahtoisina ja enemmän oikealla kuin väärällä puolella.  He ovat niitä tyyppejä, joiden mielestä suomalaisten tulisi uskoa Väinämöiseen ja Tapioon, tai sitten viikinkijumaliin, koska usko näihin kuuluu verenperimään, vaikka kukaan ei näihin tänä päivänä uskokaan, edes elinikäisen yrittämisen jälkeen.  Nämä ihmiset uskovat identiteettiinsä ja uskovat, että tämä uuskeksitty ja alkuperäistä viisivuotiaan poliisia leikkivän innolla apinoiva leikkiusko olisi kiinteä osa autenttista, omaa identiteettiä.

Ongelmana tässä identiteettiuskossa on se, että se apinointi ja lapsekas into eivät ole ainoat lapselliset asiat, jotka siihen liittyvät.  Koska kyseiset uskot, siinä määrin kuin niihin koskaan uskottiin, ovat olleet mullan alla vuosisatoja, eikä näistä kulttuureista materiaalisen jäämistön ja kristittyjen keräämien materiaalien lisäksi ole mitään tietoa, kukaan ei tiedä, miten näihin asioihin uskottiin.  Lopputuloksena on, että uuspakanuutta ei edes voi olla olemassa ilman, että keksitään sen keskeinen sisältö oman pään sisältä, ihan samalla tavalla kuin poliisileikissäkin.  Lopputuloksena on partaukkoja ja miehistä voimaa ihasteleva "uskonto", jonka opinkappaleet ovat yksi yhteen jälkiprotestanttisen "otetaan kristillinen moraali miinus ne mistä mä en pidä"-leikkiuskon kanssa.  Ja niin joo, mukaan on sitten lisätty se pakollinen etnoelementti, että se voi olla osa etnoidentiteettiä.

Miksi minä siis käyn "omia" vastaan, vaikka näiden lapsus on sinänsä harmiton lapsen tasolle jääminen henkisen elämän puolella?  Syitä on kaksi, ja näistä molemmat ovat keskeisiä.

Ylpeys on ensimmäinen syy.  Kun uskoo, että voi itse päättää uskontonsa sisällön, uuspakanoiden lailla, ja toimia niin ensi- kuin viime kädenkin tuomarina kaiken metafysiikan suhteen, pidetään omaa itseä faktisesti jumalana.  Tästä päästään henkiseen demokratiaan, jossa kaikki yritykset kommunikoida mistään kahvikuppia syvällisemmästä tulkitaan hyökkäykseksi omaa auktoriteettia ja egoa vastaan puhekumppanin auktoriteetin ja egon pohjalta.  Seurauksena on ylpistyminen ja henkisen muurin rakentaminen asianosaisten ihmisten välille; yhteisöä atomisoiva narsismi ja pieni motiivi iloita tämän vastoinkäymisistä.  Henkistä demokratiaa promotoidaan nimenomaan siksi, että se erottaa ihmiset toisistaan.

Toinen syy on valhe: kun uskontoja tottuu ajattelemaan maskirovkana, jossa ollaan nimellisesti mukana, päästään projektion kautta siihen käsitykseen, että muiden uskonnoissa on kyse samasta asiasta.  Lopputulemana on, että uskonnolla ei todellisuudessa ole väliä, vaan se on hyväntahtoista silmänlumetta, olemassa vain henkilökohtaista, esi-isien kunnioitukseen vivahtavaa moraalisäteilyä varten.  Kun se samalla integroi valheen kiinteäksi osaksi omaa maailmankuvaa, kyky erottaa valhe totuudesta sumenee, ja päätyy valheiden jallittamaksi kerran toisensa jälkeen.  Minkä tahansa tietoisen valheen allekirjoittaminen toimii tehokkaana rokotuksena totuutta vastaan.

Viimeisin Mürdoch Mürdoch, Waiting for the Superman, alkaa lähestyä tätä pistettä, ja sen yritys lyödä yhteen nationalismi ja jo kuollut darwinismi löytää liimakseen romantisismin.  MM koettaa parantaa lännen ja taistella sen puolesta valheeseen nojaavalla keksityllä kulttuurilla tunnevetoisen retoriikan keinoin, koska ei kykene pääsemään näkemiensä, kirkkouskovaisia pilkkaavien Christcuck-meemien yli.  Tästä johtuen MM:n suurin anti on väärien profeettojen paljastus ja katsaus eksyneiden, mutta oikeaa tietä etsivien, sielunmaailmaan.

21. toukokuuta 2020

Twexit


Twitter-tilini on lukittu:
Predator-leffasta puhuttaessa sitaatti siitä on kannustamista väkivaltaan tai uhkailua varmaankin vakaumuksen perusteella - puhuttelinhan tuossa niitä harhautuneita, joiden perverssin vakaumuksen mukaan Aliens oli 80-luvun paras toimintaleffa.
Yksi syy sille, miksi kirjoitan asiasta, sen sijaan, että yksinkertaisesti poistaisin tweetin ja jatkaisin hommia, on se, että en poista enkä palaa kyseisen alustan pariin sillä oletuksella, että tarvitsisi poistaa jotain.  Kysyin kyllä, että ihanko oikeasti meinaavat lukita leffakeskustelun takia tilin, mutta sillä, mitä vastaavat, ei ole kamalasti väliä.  Kun käyttää vihollisen hallinnoimaa alustaa, on selvää, että kyseinen asianlaita ei tule olemaan pysyvä, vaan se tullaan jossain vaiheessa ottamaan pois miten typerällä verukkeella (tai ilman sellaista) hyvänsä.  Sen kanssa tulee toimeen; jokainen rehellinen nationalisti tai kristitty tietää asian lähtiessään Twitterin maailmaan.

Toinen painava syy on se, että Twitter ei ole hyväksi, ei ainakaan minulle.  Se toimii eräänlaisena dopamiinilypsykoneena jonkin facebookin tapaan, mikä saa ihmisen rullailemaan päivät pitkät etsiskellen jotakin kommentoitavaa tai puututtavaa, sen sijaan, että tekisi jotakin hyödyllisempää.  Ei sillä, etteikö Twitterissä ole rakentaviakin keskusteluja ja hyviä tyyppejä - pääosa seuraamistani tileistä oli niitä, eikä niitä ihan vähän ollutkaan - mutta yhtä kaikki paljon aikaa meni esimerkiksi katumattomien valehtelijoiden paljastamiseen lähinnä siitä ilosta, että se on minulle helppoa.  Roosh kirjoitti taannoin siitä, että Twitteriin rustailulla on taipumus ruokkia tämän ylpeyttä, enkä minä ollut tässä suhteessa poikkeus.  Sellainen "pääsinpäs sanomaan"-olo ei lopunviimeksi ole kovin kehittävä.

Kuten Owen Benjamin asian ilmaisi: Twitteristä ulos potkituksi tuleminen on kuin saisi monoa helvetistä - kyllähän se hanuria kirpaisee, mutta on todellisuudessa palvelus.

Jäähän minulle sitä paitsi rakentavampi vaihtoehto, SocialGalactic 2.0.  Moderoituna, sivistyneenä alustana veikkaan, että omien sosiaalisten helmasyntini ja alustalle kirjoittavien henkilöiden korkea laatu pitävät huolen siitä, että en kuluta siellä aikaani kränäämiseen tai (myös hiekka)neekereiden rikollisuudesta ja väkivaltaisuudesta todistaviin videopätkiin.

Noin muuten pitää sanoa, että Anne Torppaa, Stigua, V-P K:ta, Jari Leinoa, Junesta ymv. jeppejä tulee ikävä.  Nähdään taas, aikanaan, tavalla tai toisella.  Sikäli kun poistavat lukituksen, tulen kyllä takaisin, tosin koetan keskittää vähemmän aikaa aiheisiin, jotka ärsyttävät turhaan.