Pages

16. maaliskuuta 2020

Nationalismin ihmelapsi Corona-chan

Asiahan on sillä viisiin, että en ole minkään sortin virus- kuin survivalismieksperttikään, enkä siksi rupea tässä ohjeistamaan ketään yhtään millään tavalla.  Henkilökohtaiset lahjani ovat kuvion tunnistamisen kyky ja opeteltu taito katsoa asioista muitakin puolia, kuin niitä, mitä haluan nähdä.  Siispä käsittelen koronaa enemmänkin nationalistiselta kantilta.
Tahot, joita korona näkyy eniten jurppivan, ovat globalisteja, eikä ihme: parissa kuukaudessa tautitytteli on saanut koko maailman huomaamaan, miten huono idea "kaikki maailman munat yhdessä korissa"-strategia on.  Muun muassa Suomi olisi välttynyt ikävyyksiltä todennäköisesti kokonaan pistämällä ajoissa rajat kiinni (mitä tätä kirjoitettaessa edelleen odotellaan), ja vastaavasti myös yhteisvaluutta osoittautunee näillä näppäimillä aivan yhtä huonoksi ideaksi kuin teollisuudenkin ulkoistaminen.

Sikäli kun huhut pitävät paikkansa ja viruksen tartuntatahti, itämisaika ja mutaatiotahti ovat sellaisia, että immuniteettia ei voi saada, seuraa tästä spekulatiivisesti muutama seikka.

1) Globalismin kuolema

Vapaa liikkuvuus sekä ihmisten että tavaroiden suhteen hälvenee tartuntariskin takia.  Tämä tarkoittaa, että kansallinen itsemääräämisoikeus, kansallinen omavaraisuus ja tästä seuraten myös kansallistunto nousevat jälleen arvoonsa.  Asiantila on yllä mainituista syistä pysyvä.  Maailman diversiteetti kasvaa ja Coudenhove-Kalergin haudassa alkaa pyörremyrsky.

Pörssiromahdus on tosiasia, mikä todennäköisesti räjäyttää muutaman talouselämän kuplan, mikä herättää niin valuutat kuin yrityksetkin loputtoman kasvun mahdottomuuteen.  Mm. pankkeja ja yrityksiä tulee menemään nurin - toivottavasti omia hyniä ei ole sellaisessa sisällä suuria määriä tuolloin.  Tämä on niitä Coronan vaikutuksia, joita ei pääse pakoon varsinaiselta taudilta suojautumalla.  Kuitenkin globaalin talouden fragiliteetin osoittaminen on kauemmas katsovan kantilta positiivinen asia, koska se motivoi pitämään piirit pienempinä.

Vastaavasti myös kansallisella tasolla ihmiset panevat merkille, että epidemiatilanteissa ja infran pettäessä kaupunki on noinabout viimeinen paikka olla ja elää, jolloin vähän hajautetummasta asumisesta tulee käypä vaihtoehto.

2) Kotikoulujen yleistyminen

Vaikka ammattilaiset saattavatkin hoitaa erikoisalansa paremmin, he eivät pysty vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin yhtä hyvin kuin vanhemmat, ihan vain resurssipulan takia.  Toinen juttu on se, että kun koulut laitetaan kiinni ja siirrytään ohjatun verkko-opetuksen ihmeelliseen maailmaan, huomataan, että perinteisellä viidakon lakien vallassa toimivalla lapsivankilalla ei ollut mitään positiivista virkaa.  Kotoa opettava opettaja voi luotsata isompaa kööriä opetettavia tai vaihtoehtoisesti käyttää resursseistaan suuremman osan tarpeelliseen eriyttämiseen.  Koska työrauhan valvomiseen ei mene suurta osaa ajasta, kaikki voittavat.

Selkeimpänä ongelmana asiassa näen sen, että jos kumpikaan vanhemmista ei jää lasten kanssa kotiin, nämä jäävät tällöin heitteille, mikä ei käy.  Mahdollisena ratkaisuna näen seuraavan kohdan, joka muutenkin on vääjäämätön:

3) Elintason lasku

Koska liikkuuvus vähenee ja ylikansallinen ostelu tulee kalliimmaksi, kallistuvat ulkomaalaisten tuotteiden hinnat lähemmäs luonnollista hintaansa ja toimeen joudutaan tulemaan kotimaisilla antimilla.  Tämä sinänsä ei ole ongelma, vaikka joitakin goji-marjoihin ja korealaiseen ginsengiin koukkuun jääneitä hippejä harmittaakin.  Pakuriteet juotuaan nämäkin pärjännevät.  Jos eivät meinaa, laitetaan ne kerrankin töihin keräämään mustikkaa ja puolukkaa.

Elintason laskun myötä tulee kuitenkin tilaisuus panna merkille elämässä oikeasti tärkeät asiat materian, sokerin ja zombiviihteen sijaan.  Suunnitellusta hajoamisesta tullee jälleen kirosana ja kulutuksesta sen itsensä takia tulee sen myötä halveksuttua.  Asioiden korjaamisesta tulee yleinen harrastus.

Saattaa jopa olla, että terve ydinperhemalli, jossa naiset ovat kotipiirissä lasten kanssa, tekee paluun.  Etenkin hallituksemme osalta näkisin tämän mieluiten jo tänään.

4) Ainakin yksi kirkko julistaa Varg Vikernesin pyhimykseksi

Varg tunnetaan, paitsi Euronymous-nimimerkin kantajan tappamisesta 1993, myös nykyisestä elämäntavastaan Ranskan maaseudulla.  Kaverilla on seitsemän lasta ja vaimo 75-neliöisessä kämpässä, jossa ei ole lämmintä vettä ja sähköä tuottavat aurinkopaneelit ja generaattori.  Kaveri elää yksinkertaista, onnellista elämää (paitsi tullessaan ajatelleeksi kristittyjä, jolloin kiukuttelee hetken, mutta kaikilla meillä on ongelmamme) ison perheensä kanssa, tarvitsee varsin vähän rahaa, tuottaa suuren osan tarvitsemistaan asioista itse, ja vaikka ei paljon osaakaan, opettelee, yrityksen, erehdyksen ja "näin teet sen"-oppaiden kautta.

Okei, onhan näitä vähän vastaavia paljon järkevämpinäkin, kuten Wranglerstar, Owen Benjamin ja vaikkapa David the Good, mutta heistä ei olisi saanut yhtä hyvää otsikkoa.

5) Greta menee naimisiin Corona-chanin kanssa

Corona tekee matkustelua radikaalisti vähentämällä maailman suurimman ilmastoteon.  Jos kohta en laskekaan alleni ajatellessani ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, näen huvin vuoksi saastutuksen vähentämisen yksiselitteisesti positiivisena asiana.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan elämme mielenkiintoisia aikoja.  Voi olla, että kaikki ei toteudu täsmälleen, kuten lumihiutaleinen spekulaatiopääni sitä ounastelee, mutta mahdollisten skenaarioiden miettiminen ja varmuuden vuoksi varautumalla huomioon ottaminen ovat perimiehisiä ja ylen hyödyllisiä ajanviettotapoja.  Pitäkää hauskaa, huolehtikaa lähimmistänne ja suhtautukaa tuleviin mullistuksiin kiehtovana seikkailuna, veivät ne sitten minne vain.

11. maaliskuuta 2020

Vain pikkusormi?

Monesti kristityt tulevat sanoneeksi olleensa huonoja kristittyjä.  Voi se olla tottakin - omalla kohdallani taatusti onkin.  Kuunneltuani Rooshin viimeisimmän podcastin tulin huomanneeksi, että omalla kohdallani on hyvin pitkälle sama asia kuin hänenkin kohdallaan: ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kohtuudella syntiä.  Olen käynyt jaakobinpainiani kymmenen vuotta sen kanssa, että jos vaikka voisin rajata sille elämästäni ihan pienen osan, ja olla lopun aikaa hyvä ja ihmisiksi, se ei haittaisi.  Ongelmia tässä useampikin, eikä se ole niistä vähäisempi, että sellainen on yritys huijata Jumalaa, itselleen sen uskottelua, että omalla synnillä ei ole todellisuudessa väliä, vaikka on.

Se, miksi tätä kirjoitan, on se, että sillä paitsi on väliä, myös siksi, että se ei toimi niin.  Se, että tekee vähän syntiä, johtaa sen arkipäiväistymiseen ja lisääntymiseen, oli se mitä laatua hyvänsä.  Olen havainnut sen käytännössä todeksi tarpeeksi monta kertaa, etten voi enää oikein sitä rehellisesti kieltääkään.

Yleensä en paljon muuta rukoile kuin Isämeitää, koska siinä on mielestäni kaikki oleellinen - minun rukoiluni ytimessä on luontevasti ollut se tapahtukoon sinun tahtosi oman tahtoni sijaan.  Isona ongelmana on se, että en ole edes yrittänyt elää sitä konkreettisesti todeksi.  On aina ollut se "tee minusta pyhä, mutta älä ihan vielä äläkä hei ihan kokonaan" -ajatus taustalla.  Olen halunnut olla Jeesuksen jengissä, mutta en seurata ihan kokonaan.

Tänään vuorossa oli henkilökohtainen rukous siitä, että saan voimaa ja uskallusta hylätä kaiken synnin elämästäni.  Aivan kaiken.  Tulin miettineeksi sitäkin, että mitä se voi tarkoittaa - on yllättävän pelottavaa kohdata se tyhjiö, mitä synnin hylkääminen jo ajatuksen tasolla herättää.  Mihin tässä sitten aikaansa käyttää?  Ei kai minulta odoteta jotain?  Totta kai odotetaan.  Ja totta kai se synnin jättämä aukko elämässä täyttyy jollakin paremmalla, ehkä pikemmin kuin aavistankaan.  Enköhän löydä myös uusia syntejä, joiden suhteen olla varuillani.  Enemmän kuin pelosta tai muusta kyse on siitä, että minä pidän synneistäni.  Ne ovat minulle tärkeitä.

Ne eivät kuitenkaan ole Herran tahdon mukaisia, eivätkä siten hyväksi minulle.  Siksi niistä on luovuttava.

Päätös on tehty.  Nyt on elettävä se todeksi.  Anna minulle voimaa, Herra.