Pages

13. tammikuuta 2020

Elokuvat ja istutetut traumat

Nuorempana olin erityisesti kauhuelokuvien suurkuluttaja.  En ole katsonut yhtäkään aiheeseen liittyvää elokuvaa tultuani isäksi.  Syy on se, että elokuvateollisuus ylipäätään traumatisoi meitä tuottamalla emotionaalisen samaistumisen tuntua erinäisiin hahmoihin, ja aiheuttaa sitten traumoja tuhoamalla nämä tavalla tai toisella.  Herkimmät sitten postaavat reaktiovideoita siitä, miten parkuvat katsoessaan Game of Thronesia ja muut naureskelevat näille tajuamatta, että siinä ihminen läpikäy itseensä istutettua traumaa, jonka tämä on vapaaehtoisesti itselleen aiheuttanut.
Siitä ei ole monta vuotta, kun ymmärsin selkäytimiäni myöten, että pornoteollisuus on rahanteon välineen sijaan ensisijaisesti ase, joka suunnataan sitä populaatiota vastaan, jolle sitä näytetään.  Vielä vähemmän aikaa on siitä, kun ymmärsin salonkikelpoiseksikin kutsutun viihdeteollisuuden olevan sitä yhtä lailla, mutta eri kantilta.  Pornolla viedään ihmiseltä draivi, uskotellaan tämän aivoille, että hän on jo saavuttanut kaiken, varmistaen sillä, että hän ei saavuta yhtään mitään.  Elokuvateollisuus puolestaan tuottaa sekä traumoja että tyytymättömyyttä niihin asioihin, joita omassa elämässä on.

Traumoja elokuvateollisuus tekee tuomiopäiväskenaarioilla ja luomalla samaistuttavia ja emotionaalisesti ystävältä tuntuvia hahmoja, jotka sitten tapetaan pois.  Näin aikaansaadaan valtavat määrät kortisolia elimistöön ja vaikeutetaan asioihin suhtautumista järkitasolla.  Pyritään aikaansaamaan Ruohometsän kansan lukijoille tuttu tharn, saaliseläimen totaalinen pelolle alistuminen, jossa tämä ei pysty enää toimimaan lainkaan, ja jossa karjaksi muutettua ihmistä voi ohjailla mielensä mukaan kuka vain, joka vaikuttaa siltä, että tietää, mitä tekee.

Tyytymättömyyttä omaan elämään luodaan mahdollisimman kauniilla ihmisillä, puitteilla ja tarinoilla siitä, miten Juuri Sinä olet Luvattu ja elämästäsi tulee upea, ihmeellinen seikkailu, jos vaan dumppaat sen normaalin mitä sulla on tähän asti ollut... ja siinäkin kakku on valhetta.  Kun näkee elokuvan, voi tiedollisella tasolla tajuta lavastuksen ja kaiken olevan silmänlumetta, mutta emotionaalisella tasolla se on paljon vaikeampaa.

En ole pitkään aikaan katsonut telkkaria.  Kun tulin nähneeksi vierailulla jaksollisen Simpsoneita, joka oli tullut allekirjoittaneelle tutuksi lähinnä lasten kasvukipuja ja populaarikulttuurihuumoria käsittelevänä komediana, silmieni eteen läiskähti huumoria pään irtileikkaamisesta ja muuta silpomista (kyseessä ei ollut Tikku & Takku).  Ohjelman mainoskatkolla näkyi transseksualismia, lisää räjähdyksiä, väkivaltaa, tällä kertaa realistisen näköistä verta ja joku kitumassa maassa huutamassa apua.  Tämä lienee telkkaria katsoville normaalia, koska huumeen annosta pitää kohottaa sen tehoamiseksi, mutta kaverille, joka on vieroittanut itsensä siitä, kyseessä oli vain vieraannuttava ja vaivaannuttavan typerä kavalkadi raaistavaa viihdettä, joka ei voi tehdä hyvää kenellekään sen vaikutuspiirissä.

Ihmisiltä viedään mahdollisuudet oppia ja ymmärtää yhtään mitään, koska heidät pumpataan täyteen sensationalistista dopamiinipornoa, traumoja ja "tarpeita", joita heillä ei ole ollut ennen ohjelmien katsomista.  Tv-ja elokuvaviihteestä varmasti löytää hyviäkin omenoita, mutta kehotan kutakin valikoimaan tarkkaan, mitä päänsä sisälle kutsuu. 

Aiheesta hyvää tekstiä tuotti videoformaatissa myös Owen Benjamin karhustriimin osassa 707.  Suosittelen lämpimästi (tuplanopeudella kuunteleminen toimii hyvin).

6 kommenttia:

Anomuumi kirjoitti...

...tuomiopäiväskenaarioilla ym...

Useimmat elokuvat eivät taida olla katsomisen arvoisia, mutta onneksi sen pystyy arvioimaan muutaman minuutin katselulla. Jos elokuva ei miellytä, deletoin sen varsin herkästi. Silti minulla on nytkin vain Suomen ilmais-TV-kanavilta tallennettuja ohjelmia satoja gigatavuja odottamassa katsontaa. Parastahan elokuvat on katsoa silloin, kun on tylsää eikä jaksa tehdä muuta. Lopetan heti kun alkaa tuntua vastenmieliseltä. Jos elokuva kuitenkin kiinnostaa, jatkan katselua kohdasta, johon jäin. VLC tallentaa kohdan automaattisesti ja jatkaa toistoa siitä. Pätkintäennätyksen taisi muuten tehdä Brokeback Mountain, joka oli aika vastenmielistä katsottavaa. Katsoin sen kuitenkin siksi, että se voitti kolme Oscaria.

...silmieni eteen läiskähti huumoria pään irtileikkaamisesta ja muuta silpomista...

Et kai vain katsonut kauhun puumajaa? Ne eivät olekaan kaikkein herkimmille katsojille sopivia. Onneksi telkkarissa ohjelman nimessä on yleensä sulkeissa ikäraja, josta voi arvioida ohjelman soveltuvuutta. Esim. Sub HD-Simpsonit kausi 29 (7), missä (7) tarkoittaa, että ei suositella alle 7-vuotiaille.

...mainoskatkolla näkyi transseksualismia...

Eihän kai kukaan enää katso mainoksia, kun teknologia on jo ainakin 10 vuotta mahdollistanut niiden skippaamisen noin parissa sekunnissa per katko?

"Ihmisiltä viedään mahdollisuudet oppia ja ymmärtää yhtään mitään, koska heidät pumpataan täyteen sensationalistista dopamiinipornoa, traumoja ja 'tarpeita', joita heillä ei ole ollut ennen" blogeja. Mitä muutakaan blogien kirjoittaminen, lukeminen ja kommentointi on kuin pelkkää dopamiinipornoa, kiihottumista ja kiihottamista?

Tuumailija kirjoitti...

Jos sotaelokuvassa kuolee pidetty hahmo tai jopa päähenkilö, niin mitä siitä?Sehän on vain realismia, sillä kyllä sotilaita kuoli jatkuvasti rintamalla vaikka olisivat kuinka pidettyjä ja rakastettuja ihmisiä olleet. Ja muutenkin oikeassa elämässä kuolee sellaisia ihmisiä, jotka ovat jollekulle rakkaita. Mitä tai minkälaisia leffoja suosittelisit? Sano muutama esimerkki. Ja mitä vikaa on kauniissa ihmisissä? Kukaan ei halua katsoa rumia, puhumattakaan sairaista tai vammaisista. Tuntuu pahalta, että maailmassa on aidosti kasvoiltaan epämuodostuneita ihmisiä joita kukaan ei kykene rakastamaan, sillä he herättävät pelkästään inhoa ja pelkoa. Eikö erilaisen pelko ja inho ole luonnollista? En jaksa uskoa että se on istutettuakaan.

Itsehän mielenterveysongelmaisena voin luetella leffoista ja omista painajaisunistani ties kuinka monta ahdistavaa muistoa, jotka eivät tavallisia ihmisiä heilauttaisi. Ongelmani on se, ettei mieleni pääse niistä yli. Vakava ahdistuneisuushäiriö ja muutenkin yliherkkä persoona on yhdistelmä, joka ottaisi pelottavia traumoja vaikka istuisi neljän seinän sisällä metsämökissä ilman yhtäkään teknistä laitetta tai nykyviihdettä. Kirjallisuuskin voi olla kamalaa, koska ylikierroksilla käyvä mielikuvitus kyllä hoitaa sen mitä teksti ei visuaalisesti välitä. Tuntuu etten ole laisinkaan elinkelpoinen yksilö, eikä sellaista utopialandiaa olekaan jossa minun olisi hyvä olla enkä ottaisi traumoja joka toisesta vastaan tulevasta kuvasta netissä tai henkilöstä kadulla. Telkkaria en katsele muutenkaan, ohjelmatarjonta on pääosin aivan turhaa tai silkkaa sontaa. Vanhempani ovat täysin television orjia, mutta kaipa se on heidän sukupolvensa joka on elänyt töllön ääressä ja siihen he tulevat kuolemaankin. Olen muuten kuullut että televisiota katsotaan aina vain vähemmän, ja on jopa puhuttu että suurten ikäluokkien mukana kuolee myös televisio sellaisena kuin sen tunnemme. Ja mielestäni oikein hyvä niin.

Pahoittelen sekavaa viestiäni. Olen vain päästäni vialla. Blogiasi on kuitenkin mielenkiintoista lukea, vaikkemme aina ole kaikesta samaa mieltä. Paskan osuessa tuulettimeen olen varsin varma että seisomme samalla puolella. Minua turhauttaakin juuri se, että joukkoihin tarvittaisiin vahvoja ja järkähtämättömiä miehiä, eikä tällaista narsistisen äitisuhteen ja peruskoulun tuhoamaa ihmisrauniota.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Tupla-J. Tällä kertaa olen jopa enemmän kuin samaa mieltä kanssasi. Lasken mielessäni tähän moraalia alentavaan genreen niinkin viattoman kuuloisen viihdemuodon kuin populaarimusiikin. Niin anglosaksisen kuin suomalaisen. Noiden sanoitusten aihealue on noin 95% parisuhdeasiat. Kun niitä joutuu kuuntelemaan, ei voi päätellä muuta kuin että ne rakentuvat negatiivisuudelle. Ainakin kun ei erikseen vihjata kyseessä olevan interrasiaalinen tai esim. lesbiaaninen suhde. Kun aktiiviväestö ottaa elämänohjeensa tuollaisesta ns. lyriikasta, ei pidä ihmetellä perheiden särkymistä, lujuuden puutetta, kantaväestön huonoa fertiliteettiä, yleistä hukassa oloa. Kertakäyttökonsumerismi valtaa tätä sektoria.

Achtung

Tupla-J kirjoitti...

Anomuumi, kyseessä oli ihan normijakso, ei Halloween-spessu.

Tupla-J kirjoitti...

Ai niin, ei meikäläisen silmissä blogikirjoittaminen ole minkään sortin dopamiinipornoa. Minä kirjoitan kirjoituksiani selkeyttääkseni ajatuksiani erinäisistä asioista ja jakaakseni mahdollisia oivalluksia. Minä haluan tavalla tai toisella auttaa lukijaani, en koukuttaa tai hukata hänen aikaansa.

Tuumailija, etenkin herkempien kohdalla töllö- ja elokuvaviihde on kaksin verroin tuhoisaa, etkä itsekään kokene, että ahdistuneisuutesi olisi niitä vahtaamalla huvennut.

Kauniissa ihmisissä alkaa olla vikaa siinä vaiheessa, kun heitä käytetään valheen myymiseen ja manipulointiin. Ei kannata ajatella binäärisesti ja päätellä, että elokuvissa pitäisi olla sitten vain rumia tai epämuodostuneita ihmisiä.

En oikeastaan tiedä tällä haavaa suositella oikein mitään elokuvia, vaikka hyviäkin varmasti on. En ole pitkään aikaan sellaisia katsonut.

Ei kanssani tarvitse olla samaa mieltä. En aina osaa ottaa kaikkea tarpeellista huomioon, ja kuten esim. tekstin Vihollisarmeija kohdalla ihan suoraan höynäytetty ja väärässä. Kannattaa aina käyttää sitä omaa kuuppaa, sitä varten se meillä on.

Achtung, samoilla linjoilla mennään. Ei vain parisuhdeasiat, vaan niiden aktiivinen tuhoaminen. Ei juuri ole musiikkia siitä, miten hyvä toisen kanssa on olla. Enemmän vain kriisiä toisen perään. Itsetuhon romantisointia.

Anonyymi kirjoitti...

"10000 tuntia viihdettä cdplayss tms" millasia ihmisiä pikkuhiljaa alkaa tulla kun ei muuta kuin tuutin täydeltä viihdettä, niinkuin elisa mainostaa, ihmiset eivät kohta pysty vaaan olemaan tekemättä mitään ja se näkyy jo nuoremmmissa polvissa ..

-jpt-

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.