Pages

25. lokakuuta 2019

Abortin merkitys

Koska oletan jokaisen rehellisen ihmisen ymmärtävän, että fundamentaalisti abortti on murha, toisin sanoen luonteeltaan aggressiivinen toisen ihmislajin yksilön tappaminen, en käy sitä tässä kirjoituksessa sen kummemmin puimaan.  Tämä kirjoitus käsittelee ihmisen psykologiaa.

Abortti tuli uudelleen ajattelun kohteeksi luettuani Marcus Follinin (The Golden One) muilta osin ansiokkaan Dauntlessin, jossa asiaa käsiteltiin, mutta valitettavan pinnallisesti ja ilman syvällistä ymmärrystä aiheesta. Abortti retoriikkoineen on siinä mielessä tavattoman ovela käsite, että se tekee kaikista sen sallivista tahoista fundamentaalisti nihilistisiä.  Tällä tarkoitan sitä, että heille ihmiset ovat lopultakin merkityksettömiä, ja näiden arvo on subjektiivista, yksilöiden itselleen ja toisilleen suomaa arvoa, ei mitään sellaista, mitä olisi olemassa henkilökohtaisten käsitysten ulkopuolella.



On paljon ihmisiä, jotka pitävät aborttia tragediana, mutta ovat yhtä kaikki valmiita sallimaan sen, tuomitsematta itse tekoa.  Heidän silmissään kuitenkin tämä tragedia on nimenomaan emotionaalinen ja siinä mielessä aivokemiallinen juttu, että heistä ajatus abortista tuntuu pahalta, mutta siinä se.  He eivät näe siinä mitään muuta väärää - heille kyse on vain yhteiskunnan suoman oikeuden toteutumisesta tapauksessa, jossa se on heistä ikävää.

Abortin hyväksyvä ihminen ei siis voi uskoa siihen, että ihmisellä, tai elämällä ylipäätään, olisi pohjimmiltaan arvoa.  Hänen on ajateltava, että olemme vain kosmisen sattuman tulosta ja täten yhtä hyvin voisimme olla olematta olemassa.  Koska olemme täällä sattumalta, ei mitään pohjimmiltaan merkityksellistä tapahdu, jos yksi sattuma toisten joukossa poistetaan kuvioista.  Tämä suhtautuminen johtaa puolestaan loogisesti kaiken muun nykyajan mielettömyyden hiljaiseen suvaitsemiseen, vaikka ne eivät henkilökohtaisesti miellytäkään.  Ihminen ei asetu pahaa vastaan, jos ei usko sen olevan todellista.

Sitten taas, jos ihmisen olemassaololla on merkitys, muuttaa se totaalisesti abortin merkityksen sekä sen tekijälle että kohteelle.  Abortin kohteelle on tehty mahdollisesti suurin kuviteltavissa oleva pahuus, ja sen tekijä puolestaan on tämän oma äiti.  Oman uskoni mukaan ihmisen tehtävä maan päällä ei ole korjata maailmaa eikä tulla onnelliseksi, vaan näyttää käytännössä, keitä me olemme ja keiksi me kasvamme.  Näin ollen kaikilla valinnoillamme on merkitystä, ja valintamme pitää huolta lapsestamme, vammainen tai ei, osoittaa, keitä me olemme.

Mitä lapsensa tappava äiti kertoo valinnallaan itsestään?  Kammottavia asioita.  Näin ollen on ymmärrettävää, että hänelle on psykologisesti helpompaa mitätöidä merkityksellinen olemassaolo ja kannattaa sen takia kaikkea mahdollisimman mieletöntä.  Tämä yksi valinta tuo mukanaan monta muuta; hirttäytymisen valheeseen.  Valheesta ja mielettömyydestä tulee egon kilpi, ainoa tukikeppi, joka saa ihmisen sietämään itseään jatkaakseen eteenpäin.  Jos olemassaolo on uskottavasti absurdia, omilla typerillä tai pahoilla valinnoilla ei ole merkitystä.  Se on saatanallinen synninpäästö, jonka ainoat hedelmät ovat tuho ja kuolema.  Se saa vihaamaan totuutta; ei vain yhdestä asiasta, vaan mistä tahansa, koska jokainen kerta, kun jostain asiasta sanotaan totuus, on se uhka koko identiteetille.

4 kommenttia:

Tuumailija kirjoitti...

Kunnia heille jotka kykenevät ja haluavat elää kehitysvammaisen lapsen kanssa. Itsekin tunnen yhden ja voin vain hattua nostaa. Itse en jaksaisi hoitaa erityislasta, enkä tiedä mitä heidänkaltaisilleen pitäisi tehdä. Abortti on minunkin mielestäni väärin. Lapsen voisi toki antaa pois jo synnytyksen jälkeen, mutta kuka adoptoisi vammaisen? Ja eikö vammaisellakin lapsella olisi oikeus perheeseen?
Vaikka itsekin olen aborttia vastaan, olen huomannut että kiihkeimmillä abortin vastustajilla ei itsellään ole erityislapsia, eivätkä he ole joutuneet teiniäideiksi tai -isiksi.
En sano että vammautuneet sikiöt pitäisi tappaa. Sanon, että asia on surullinen, vaikea ja tarjolla on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja.
Olen joskus kertonutkin täällä, etten monista syistä halua tehdä lapsia. Kehitysvammaisen lapsen mahdollisuus on yksi niistä syistä. Minulla ei ole kanttia eikä kykyä hoitaa sellaista, eikä toisaalta halua abortoidakaan sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Yleensä abortin sallivat ihmiset eivät koe, että alle kolmikuukautinen sikiö olisi vielä ihminen. Jossain kohtaahan se raja menee ja se on aina arbitraarinen. Onko hedelmöittynyt munasolu ihminen? Potentiaalinen ihminen? Hedelmöittymätön ei varmaankaan (kuukautiset on murha!)? Entä kun se hedelmöittynyt munasolu on jakautunut kahdesti - onko neljä solua ihminen? Kahdeksan solua? Kaksi viikkoinen sikiö? Kymmenen? 12?

Argumenttisi on, että jos on eri mieltä siitä missä kohtaa soluista tulee ihminen, automaattisesti on sitä mieltä että ihmisen olemassaololla ei ole merkitystä.

--Unikko--

Anonyymi kirjoitti...

"Entä kun se hedelmöittynyt munasolu on jakautunut kahdesti - onko neljä solua ihminen? Kahdeksan solua? Kaksi viikkoinen sikiö? Kymmenen? 12?"


https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sorites-paradoksi

Tupla-J kirjoitti...

Argumenttini on, että alkunsa saaneen ihmisen mielivaltaisen tappamisen hyväksyntä edellyttää vähintään nihilismiä, ellei suoranaista pahuutta.

Jos on epäselvyyksiä siitä, milloin ihmiselämä alkaa, lukekaa bilsaa. Ei ole kovin korkean tason kysymys.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.