Pages

5. maaliskuuta 2019

Sananen sananvapaudesta

Koska olen nähnyt vuosien edetessä kansallismielisten ihmisten hirttäytyvän sananvapauden käsitteeseen, ajattelin viisaaksi esittää sitä kohtaan kritiikkiä.  Ideaalistihan sananvapaus olisi hirmuisen kiva juttu, samaan tapaan kuin ideaalisti kommunismi olisi hirmuisen kiva juttu - vaan kun ihmiset ovat mitä ovat ja tekevät mm. pahaa, siitä hirmuisen kivasta jutusta tulee käytännössä jotain ihan muuta.  Valitettavan monen idealistin näkökulma asioihin on se, miten hienoa olisi, kun jotain vempelettä käytettäisiin oikein - silloinhan voitaisiin käydä helposti ja avoimesti omalla nimellä poliittista keskustelua pelkäämättä, että nettistasi tulee ovelle.  Vaan kun oikeuksista on kyse, on pidettävä mielessä, mitkä ovat seuraukset sen väärinkäytöstä.

Ja kun kyse on sananvapaudesta, epäilen, että yksikään tämän lyhyen tekstin lukijoista voi jatkaa sen kannattamista, jos on alkujaankaan niin tehnyt.  Käsitykseni sananvapauden kannattajista on, että valtaosa heistä on naimattomia ja perheettömiä miehiä, jotka eivät tule ajatelleeksi tapoja, joista voisi seurata heille keskeistä haittaa.  Nämä teorioista pitävät ja häkellyttävän naiivit ihmiset unohtavat sen, että se, mikä toimii normaalissa miesten välisessä kanssakäynnissä, ei välttämättä toimi koko yhteiskunnassa.  Ja koska oikeuksien tarkoitus on palvella koko yhteiskuntaa, yksinäisen mieshenkilön perspektiivi ei näytä koko kuvaa.

Sananvapauden kannattajan on nimittäin pakko puolustaa valehtelijaa.  Hänen on puolustettava oikeutta pettää ihmisiä ja näin otettava pahuuden puoli oikeuden sijaan.  Hänen on puolustettava pedofiilin oikeutta mennä sanomaan lapselle ja tämän isälle päin naamaa, että haluaisi raiskata kyseisen lapsen.  Terveessä yhteiskunnassa molemmista rankaistaan - ja jälkimmäisessä tapauksessa rankaisijan tulisi myös saada tunnustusta yhteiskunnan tukipilarina.

Sananvapaus on niitä käsitteitä, joita voi kutsua vaikkapa epäjumalaksi tai hyväksi harhautukseksi; tuulimyllyksi, jonka perään periaatteessa hyväntahtoiset ja sydämeltään oikeamieliset saadaan jallitettua, jotta eivät keskittyisi oikeisiin ongelmiin.  Se on lyhytnäköisen, binäärisen joko/tai -ajattelun kelvoton hedelmä.  Totta on, että poliittisen toisinajattelun voimakeinoin vaientaminen ja mielipidestasi ovat sietämätön tilanne, mutta oikea vastaus pahuudelle ei ole toisensorttisen pahuuden puolustaminen.

5 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

Jaaha, taas luettu vai sanoisinko kuunneltu vähän Vox Dayta.

Mutta VD esittää kyllä väkevän väiteen. Olen itsekin alkanut olla epäileväisempi. Sananvapauden puolustukseksi voisi todeta, ettei sillä koskaan ole tarkoitettu sitä absoluuttisessa mielessä. Tunteehan Suomen lainsäädäntö esimerkiksi kunnianloukkauksen. Tosin VD argumentoi amerikkalaisesta perspektiivistä käsin, ja siellä on perinteisesti ollut vähän erilainen meininki.

Mutta tosiasia on, että jokainen valtakunta omaa jonkin version majesteettirikoksesta sekä jumalanpilkasta. Sen sijaan, että ensin mainittuja jaettaisiin demlalaisille valtakunnansyyttäjille vittuilusta ja viimeksi mainittuja islamin kyseenalaistamisesta, ne tulisi palauttaa perinteisiin muotoihinsa. Majesteettirikos tosin ei ole niin tärkeä, kuten ei ole kuningaskaan. Mutta jumalanpilkka tulisi palauttaa oikeasti rankaistavaksi, mitä se ei tällä hetkellä de facto ole.

Summa summarum: sana ei ole koskaan todella vapaa. Kyse on siitä, kuka määrittelee rajat sen käytölle.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Korppi on oikeus yllä sanoi, absoluuttista sananvapautta ei ole missään. Suomenkin lainsäädäntö sallii (periaatteessa) asioiden julkisen sanomisen, jos tämä ei ole ristiriidassa lain tai hyvien tapojen kanssa. Toisaalta suht. laaja sananvapaus on välttämätön, jotta yhteiskunnassa voitaisiin aidosti keskustella asioista. Teokraattisesti saneltu vapaus ei taida olla paras vaihtoehto, sillä Kopernikuksen ja Galileon kohtelu ei ollut erityisen kunniakasta paavinkirkolle - eikä muuten luterilaisellekaan.

Vaan ymmärrän pointtisi sananvapauskäsitteeseen hirttäytymisestä. Näen asian niin, että käsitettä esillä pitävät eivät oikeastaan puolusta sananvapautta per se, vaan yhdenvertaista oikeutta tuon hyvän käyttöön. Että yhtäläiset asiat punnittaisiin samalla vaa-alla. Tai ettei mytologinen Justitia kurkkisi liinansa sivuitse orsivaa-allaan punnittavia. Nyt kun tilanne näyttää hiukan tältä.

Terv. Achtung

Tupla-J kirjoitti...

Niin, Suomen puitteissahan sananvapaus tarkoittaa tasan sitä, että ennakkosensuuria ei ole; ei enempää eikä vähempää. Kaikki maailman ihmiset tietävät, että seurauksia sillä tässä maassa on, jos erehtyy oman nimensä takaa puhumaan totta.

Sellainen eettinen solipsismi, mistä tässäkin rustingissa puhuin, esiintyy vahvasti myös niissä kavereissa, jotka tykkäävät larpata pakanoita: se on kiva leikkiä viikinkietiikan puitteissa niin kauan, kuin kuvioissa ei ole lapsia, naisia tai vanhuksia. Nykyään, kun pojilla ei ole moraalia opettavia isiä, vaan Netflix, ne eivät ymmärrä mitään siitä, mikä heidän asemansa yhteiskunnassa tulisi olla. Lopputuloksena on omaan napaansa tuijottava soijaurpo, joka ei tule ajatelleeksi todellisuutta sen välittömän läheisyyden tuolla puolen.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittanetko solipsismilla tässä ihan brutaalia itsekeskeisyyttä, vai sellaista mielenmaailmaa, joka tunnustaa vain oman olemassaolon ja oman ajatusmaailman todeksi?

Tarkoitan, jos larppaa viikinkejä, pitäisi tuntea heidän mielenmaisemansa paljon nykyään kerrottua paremmin. Luulen näet, että heillä oli sosiaalinen järjestys ja jalouden ja kunnian koodi, joka toki poikkesi tuntemastamme roomalais-kristillisestä, mutta varmaankin oli syvällisempi mitä viihde meille aiheesta kertoo. He kun eivät olleet kovin kirjallisesti suuntautuneita, joten emme voi tietää. Tällaiseen tyhjiöön on liian helppo asettaa itse olettamansa sisältö.

Sanoisin, että jos ihmisen on ihan pakko larpata jotakin pakanallista kulttuuria, suosittelisin lämpimästi perehtymään vaikkapa Rooman tasavallan kansalaisilta edellytettyyn "mos maiorumiin". Enkä nyt tarkoita mitään fascistista roomalaista kuria, vaan ominaisuuksiin, jotka katsottiin kuuluvan kunnon kansalaiselle. Fides, Pietas, Disciplina, Virtus, Dignitas ..ja mitä niitä vielä olikaan. Itse asiassa myöhäisantiikin aikana nämä omaksuttiin suoraan kristilliseen arvomaailmaan, ne kun eivät olleet ristiriidassa uskonnon judaistisen pohjan kanssa.

Terv. Achtung

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuo viikinkilarppaus ja sen etiikan puute ei edelleenkään aukene minulle?

Voin olla väärässäkin, mutta ymmärtääkseni viikinkiajan Pohjoismaisessa kulttuurissa naisten, lasten ja vanhusten asema oli oikeastaan tasa-arvoisempi kuin länsimaisessa sosialidemokratiassa.

Viikingeillä oli tiettävästi mukanaan naissotureita, "kilpineitoja".
Miten tehokkaita he todellisuudessa olivat edes kokoisiaankaan miehiä vastaan on eri asia, mutta joka tapauksessa heille suotiin mahdollisuus tällaiseenkin.

Lapsia kohdeltiin kansana kasuavaisena:
ilmeisen vammaiset tai muuten yhteisön jäsenyyteen kykenemättömiksi katsotut vastasyntyneet jätettiin metsään elukoiden syötäviksi.
Toisaalta jos vanhempi jostain syystä halveksi ja ylenkatsoi tervettä lastaan, joutui hän itse yhteisönsä halveksunnan kohteeksi.

Vanhuksia kohdeltiin tietääkseni hyvinkin arvostavasti. Vastaan on tullut myös termi "ätteklubba", jonka merkitys on toki tulkinnanvarainen.

Joten mikä siis on viikinkikulttuurin "larppauksessa" sellaista, mikä ei sopisi nykypäivänkin moraaliseksi ja eettiseksi katsannoksi juurikin naisten, lasten ja vanhusten osalta?

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.