Pages

22. marraskuuta 2018

Suomen väestönkehitys ja moraali

Käytännössä aina, kun keskustelen moraaliin liittyvistä kysymyksistä muiden kuin kristittyjen kanssa, kohtaan seuraavanlaisen ajatelman: asioilla, jotka eivät liikuta minua henkilökohtaisesti, tai joiden puolesta olen sen takia, että se on muodikasta, ei ole mitään väliä.  Yllättävän moni näistä ihmisistä myös tiedostaa Suomessa vallitsevan huolestuttavan väestöllisen kehityksen, eli sen, miten suomalaisten suhteellinen ja tätä menoa myös absoluuttinen osuus maan väestöstä hupenee.  Asiaan on sinänsä yksinkertainen ratkaisu, ja se on kristillisen moraalin palauttaminen yhteiskunnan moraaliseksi ohjenuoraksi.

Välineellinen, toisin sanoen hedonistinen, suhtautuminen seksiin eli reproduktiojärjestelmään, on moraalisen rappion alfa ja omega.  Kun seksiä pidetään viihteenä, se menettää alkuperäisen merkityksensä perheen muodostumisen ja koossa pitämisen välineenä.  Riippumatta siitä, sattuuko se henkilökohtaisesti kannatettu perversio olemaan homoseksi, kukasta kukkaan juokseminen, kaktuksiin sekaantuminen, lasten teurastaminen epämukavuustekijöinä tai joku muu mielikuvituksellinen juttu, ne kaikki tuhoavat normaalin, terveen suhtautumisen seksiin ja parinmuodostukseen.
Kuvahaun tulos haulle which way western man
Molempien kuvien tilanne on kyseisten ihmisten itse valitsema.
Tämä tarkoittaa sitä, että niistä kaikkien on myös kaikottava - ideaalisti toki kokonaan, mutta ainakin julkisuudesta.  Ne vääristävät ihmisten suhtautumistapoja ja synnyttävät kysyntää, joka johtaa sellaisilla asioilla leikkimiseen, joita ei ole leikkimistä varten suunniteltu, ja sitä kautta perheiden tuhoon.

Kaikenlaisten perversioiden suvaitseminen julkisuudessa ja katukuvassa johtaa valitettavasti siihen tilanteeseen, että normaalit ihmiset katoavat siitä, koskeivät halua olla kyseisten asioiden kanssa missään tekemisissä, ja suojelevat myös jälkikasvuaan mahdollisuuksiensa mukaan moiselle altistumiselta.  Katukuva on siis väistämättä suprematistista; joko suosimme siinä normaaliutta, mikä edellyttää friikkien ajamista pois katukuvasta, tai friikkejä, jotka ajavat normaalit pois katukuvasta.  Kultaista keskitietä asiassa ei yksinkertaisesti ole.

Oma juttunsa ovat perverssit kannusteet: oletetaanpa, että nimimerkki Reino olisi syntyjään (oletetaan myös, että tämä on mahdollista) biseksuaali.  Hän elää yhteiskunnassa, jossa kristilliset arvot ovat kunniassaan, ja näin ollen hankkii ammatin, vaimon ja perheen, jättäen jälkeensä kosolti jälkeläisiä, jotka opettaa myös elämään ihmisen lailla kiitos sen, että hän kanavoi seksuaalisen energiansa sosiaalisesti rakentavalla tavalla.

Reinon klooni, Leino, puolestaan elää nykylänsimaassa.  Kyseisessä yhteiskunnassa hän on valkoisena hetero-oletettuna vihattu ja vastuussa Kaikesta Maailman Pahasta.  Koska Leino on bisse, hän voi kuitenkin identifioitua myös toisin ja ryhtyä vaikkapa homostelemaan.  Tämä tekisi hänestä myös yhteiskunnan ihaileman Erilaisen, poistaen tältä samalla taakan mistään pahasta, mikä on psykologisesti palkitsevaa.  Leino tosin kuolee sukupuolitautiteitse ennenaikaisesti, yksinäisenä ja huumekoukussa, eikä jälkeensä jää ainuttakaan ihmistä muistelemaan miestä lämmöllä.

Reino ja Leino olisivat molemmat voineet elää hyvän elämän.  Perverssit kannusteet kuitenkin edesauttoivat Leinoa valitsemaan tavalla, joka tuhosi hänen elämänsä ja sukuhaaransa lopullisesti.  Olen kuullut joskus ihmisten väittävän, ettei tällaisilla kannusteilla ole mitään väliä, mutta samat ihmiset eivät pääsääntöisesti uskalla puhua totta edes sukupuolten tai ihmisrotujen välisistä eroista luonteeltaan täsmälleen samojen kannusteiden tai pikemminkin lannisteiden takia.

Jotta mahdollisimman moni voisi elää hyvän, rakentavan ja onnellisen elämän, antaen elämän lahjan myös mahdollisuuksiensa mukaan eteenpäin, tarvitsemme kristillistä moraalia ja sitä kautta myös suhtautumista sukupuoliseen kanssakäyntiin, avioliittoon ja perheeseen.  Tämä moraali on kuin jäätelöannos: siihen ei voi lisätä edes prosenttia koirankakkaa tehdäkseen kokonaisuuden kelvottomaksi.  Tämä pätee elämässä häkellyttävän monessa asiassa.

Kyllä: standardit, jotka edellyttävät meiltä sekä itsekuria ja niin itsestämme kuin toisistammekin huolen pitämistä, tuntuvat niistä ihmisistä pahalta, jotka eivät syystä tai toisesta niihin ole yltäneet.  Se ei ole heidän loppuelämäänsä tuhoava tuomio, eikä se ole myöskään syy vetää sivilisaatiota ja omaa kansaa vessasta alas.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Puhut asiaa. Kiinnittäisin huomion vielä laajahkoon väestösegmenttiin, kenties enemmistöön. Niihin, jotka ovat - ainakin päällisin puolin - itse varsin kunniallisesti eläviä ihmisiä, mutta eivät vaivaudu paheksumaan ympärillä leviävää pervonomiston leviämistä, jopa omien lapsiensa keskuuteen. Onko se välinpitämättömyyttä vai arkuutta? Vai kentie Jeesuksen sanoman "älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" ylitulkintaa - unohtaen mitä Hän sanoi eksyneen veljen (tarkoittaen tietysti myös sisarta) ojentamisesta..?

Terv. Achtung

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.