Pages

18. huhtikuuta 2018

Vastuu, motivaatio ja valtio

Valtio kohtelee kansaa kuin koskaan aikuiseksi kasvamattomia lapsia. He eivät saa olla vastuussa omaisuudestaan, lastensa kasvattamisesta, puolustamisestaan, toimeentulostaan tai edes tekemistään rikoksista.
Valtion käsitys ideaalikansalaisesta
Aikuisuuteen kasvu tarkoittaa nimenomaan vastuunkantoon kasvua, mutta sosiaalivaltio pitää huolen siitä, että huonoja ratkaisuja elämässään tekevät saavat valtion taholta tukea niiltä, jotka ovat tehneet elämässään parempia ratkaisuja.  Lopputuloksena kannustetaan typeryyteen, rangaistaan järkevästä elämisestä ja ihmetellään, kun ihmiset eivät pidä elämäänsä mielekkäänä vaan tarvitsevat tajusteita, mielialalääkkeitä ymv. edes jaksaakseen seuraavaan päivään.

Kun syy ja seuraus eivät kohtaa, elämästä tulee mieletöntä.  Kun elämä on mieletöntä, tehdään mitä mieleen juolahtaa eikä suunnitella eteenpäin.

Sitten taas, kun seuraukset huonoista valinnoista lankeavat syypäille itselleen, oikeiden valintojen tekemisestä tulee mielekästä ja moraalisesta elämästä motivoitua.  Maailma alkaa taas meikkaa senssiä, minkä lisäksi luottamus ja yhteisöllisyys mahdollistuvat jälleen, kun eri ihmisryhmät eivät ole enää parasiittimaisessa suhteessa toisiinsa.

Nämä eivät ole loppujen lopuksi kovin vaikeita asioita ymmärtää.  Vaikeaa on saada vallan ja ilmaisen rahan huumeista riippuvaiset ihmiset irti niistä - siitäkin huolimatta, että se on heille hyväksi.

Meidän on syytä muistuttaa, että mikään ei tule kalliimmaksi kuin ilmainen.  Sitä hintaa ei makseta vain veroissa, vaan myös ihmisarvossa, vastuuntunnossa ja mielenterveydessä.

16. huhtikuuta 2018

Prioriteetti: moraali

Kuvahaun tulos haulle go forth and multiply

Tällä kertaa kirjoitan moraalista, joka on sivilisaatiomme pelastamisen kannalta ehkä kaikkein keskeisin tekijä.  Käytännössä kaikki sosiaaliset muutokset, joita kulttuurissamme on viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut, ovat luonteeltaan demoralisoivia - ne joko kertovat meidän olevan pahoja, että meillä ei ole syytä olla olemassa, että olemme liian heikkoja pitämään huolta itsestämme ja lähimmistämme, että meillä ei ole oikeutta omaan maahan ja niin edelleen.  Moraaliamme on murennettu niin normatiiviselta kuin emotionaaliselta (ns. henkinen ryhti, taistelumoraali, usko omaan ja omiin) kantiltakin, mistä syystä nuoressa maassamme asuu valtava määrä ihmisiä, jotka elävät kuin raihnaisuuteensa kuolevan sivilisaation viimeisinä päivinä.

Tämä on sisällöltään melkoisen rankka teksti, mutta kun tarkoitus on puhua totta, on joskus vain hyväksyttävä se, että sanoma on joidenkin okulaareille turhan rumaa.

Normatiivinen moraali

Normatiivisessa mielessä moraali tarkoittaa oikein käyttäytymisen standardia.  Se on ohjenuora sille, miten niin kutsutusti normaalin, hyvän ja oikeamielisen ihmisen tulee elämässään käyttäytyä.  Aforismeissani totesinkin tämäntyylisestä moraalista, että se on käytännössä laajennettu itsesuojeluvaisto (aforismi #7).  Sen funktio on sysiä yhteiskunnan jäseniä elämään tavalla, joka pitää yhteiskunnan elossa ja elinvoimaisena.  Viime vuosikymmeniin asti kautta länsimaiden normatiivinen moraali oli lähtöisin kristinuskosta - sillä, oliko kyseessä protestanttinen vai katolilainen moraali, ei ollut viime kädessä hirveän suurta väliä.  Molemmissa arvostettiin samoja asioita, toisin sanoen kristillisiä hyveitä, jotka tiivistyivät rakkauden kaksoiskäskyyn, ja jota on koetettu avata myös kymmenen käskyn ynnä muiden nyrkkisääntöjen avulla.

Viime vuosikymmeninä masinoidut muutokset normatiiviseen moraaliin on jokseenkin kaikki tehty kuin tarkoituksena olisi tuhota kohdeyhteiskunta.  On nähty moraalisia, joskus laillisiakin, esteitä tietylle käytökselle, ja sitten potkittu ne nurin kuin syy raja-aitojen pystyttämiselle olisi silkka pahantahtoinen tyhmyys*.  Hedelmättömien perversioiden glorifiointi, ihmisten painostaminen valehtelemaan, oli kyse sitten rodullisista ominaisuuksista tai jopa sukupuolista, perheyksikön heikentäminen ja murentaminen niin, että yksinhuoltajat ja näiden lapset ovat mahdollisimman alttiita ja suvaitsevaisia uhreja muun muassa pedofiileille, ovat keinoja heikentää ja tuhota kohteensa.  Theodore Dalrymple totesi tästä poliittisesta korrektiudesta (joka nykyään kai tunnetaan "sosiaalisena oikeudenmukaisuutena":
Political correctness is communist propaganda writ small. In my study of communist societies, I came to the conclusion that the purpose of communist propaganda was not to persuade or convince, nor to inform, but to humiliate; and therefore, the less it corresponded to reality the better. When people are forced to remain silent when they are being told the most obvious lies, or even worse when they are forced to repeat the lies themselves, they lose once and for all their sense of probity. To assent to obvious lies is to co-operate with evil, and in some small way to become evil oneself. One’s standing to resist anything is thus eroded, and even destroyed. A society of emasculated liars is easy to control. I think if you examine political correctness, it has the same effect and is intended to.
Voiko "sukupuolensa itse määrittelemisen" ymv. rivienvälejä sattuvammin avata?

Silloin, kun moraali ei tähtää perheen muodostamiseen, koossapitoon, vanhempien kasvatusvastuuseen ja ylipäätään henkilökohtaiseen vastuuseen perheensä elättämisestä ja turvaamisesta, se murentaa näitä ja on luonteeltaan yhteisöä ja yksilöä heikentävää ja tuhoavaa.  Kun moraalinormi ohjaa avuttomuuteen, itse valittuun hedelmättömyyteen tai vararikkoon, se tulee muuttaa.  Kristillinen moraalinormisto ohjaa oikeaan suuntaan, minkä lisäksi se muistuttaa siitä, että kyllä, maailma on teitä vastaan, mutta että sillä ei ole väliä, sillä puolellamme on jotain paljon maailmaa suurempaa.

Taistelumoraali

Henkisen selkärangan merkityksessä moraalilla tarkoitetaan uskoa siihen, että meissä on jotain erityistä; jotain, minkä ansiosta ansaitsemme olla olemassa, omistaa oman maan, jota saamme hallita ja kultivoida, ja jota meillä on ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus, puolustaa.  Kuten ylle lainatusta sitaatista selviää, nyky-yhteiskunnan kukkahattuilun funktio on nöyryyttää ja pakottaa valehtelemaan, jotta ihmisen henkinen selkäranka musertuu eikä tämä voi puuttua yhteenkään vääryyteen, koska kokee, että ollakseen konsistentti hänen täytyisi sitten taistella kaikesta ja koko ajan tai leimautua tekopyhäksi nilkiksi. Kun kaikki valehtelevat, totta puhuva jää yksin ja tulee hylätyksi. Sille pelolle valhe rakentuu.

Siinä, missä kaikenlaiset vähemmistöryhmät länsimaissa, olivat ne sitten somaleja, juutalaisia, mustalaisia tai mitä nyt ovatkaan, on heillä taistelumoraali kohdallaan.  He tukevat omiaan ja uskovat tietynlaiseen sisäryhmän paremmuuteen, oli sillä sitten rationaalisia perusteita takanaan tai ei.   Usko siihen, että nämä maat kuuluvat meille ja tulevaisuus meidän lapsillemme, on taistelumoraalin a ja o.  Länsimaalaisittain, rationaalisesti suuntautunesti ajatellen, tätä uskoa on vaikea perustella.  Silloin, kun länsimailla oli kristinusko, sen perusteena oli se, että olimme Herran asialla, toteutimme Herran tahtoa siinä määrin kuin onnistuimme, ja ainakin pyrimme siihen - ja täten ansaitsimme hedelmät, joita työmme kasvatti.

Kun kristinuskosta tuli passé, jäi epäselväksi myös se, millä perusteella meillä on oikeus siihen menestykseen, joka osaksemme on langennut.  Emmekö ole tehneet historiallisesti pahaa?  Emmekö ole joskus hyötyneet epäoikeudenmukaisuudesta?  Emmekö ole valloittajien tai maahanmuuttajien jälkeläisiä?  Onko meillä yhtään enempää oikeutta maahamme kuin niilläkään, jotka sinne nyt hyökkäävät?  Nämä kysymykset tulevat ylipäätään mahdollisiksi vasta sitten, kun ihmiseltä on riistetty usko omiinsa ja omaansa.  Ne eivät ole vakavia kysymyksiä, koska ne ovat, kuten muutkin nykyajan mädätysstrategiat, valheellisia vähintäänkin lähtökohdiltaan.  Niiden funktio ei ole tulla vastatuksi, vaan syödä kohteensa itseluottamusta pelkästään sillä, että ne on esitetty.  Mitä enemmän ihminen epäilee itseään, sitä vähemmän hän kykenee taistelemaan minkään tai kenenkään puolesta.

Lopputuloksena nähdään tilanne, jossa esimerkiksi ympäri Englantia kymmenet tuhannet perheet päätyvät todistamaan vierestä alaikäisten tytärtensä väkivaltaista raiskausta ja hyväksikäyttöä maahanmuuttajajengien käsissä.  Näiden isät eivät tee yhtään mitään.  Eikä tee myöskään Englanti.  Epävarmuutensa halvaannuttama taho ei osaa toimia edes silloin, kun olisi pakko.  Nimimerkki Qroquius Kad totesikin saman edellisen tekstin kommenteissa:
[J]oudumme näkemään seuraavat islamistiterrorismin allahuakbaroinnit kaduillamme jo seuraavana kesänä. Emmekä tee mitään, vaikka niissä kuolisi joku meille hyvin rakas.

Impalement stops invasion.

Terveen taistelumoraalin yhteiskunnassa tekijät perheineen ja kavereineen nököttäisivät seipäännokassa.  Tuloksena teko joko ei toistuisi - mitä pidän todennäköisimpänä - tai sitten seiväsmetsä kasvaisi kattamaan tekoon taipuvaisen vähemmistön viimeiseen peräreikään.

Koska olemassaolo ja selviytyminen kysyy näin paljon, on kyse nimenomaan uskon asiasta: periaatteen rationalisti tuhoaa kykynsä tehdä tarpeelliset asiat kyseenalaistamalla sen, oliko juuri tämä vähemmistön edustaja varmasti ja henkilökohtaisesti vastuussa juuri siitä teosta ja lamautuu, koska ei tiedä, eikä sitten tee mitään.  Tällainen ihminen rakastaa enemmän ajatusta itsestään Tolkun Ihmisenä kuin perhettään.  Ja sillä aikaa, ja juuri sen takia, vastapuoli jatkaa, kunnes Tolkun Ihmisen elämä ja kotimaa on helvetillinen irvikuva alkuperäisestä.

Totuus on, että jos joka kerta, kun länsimaalainen nainen raiskataan tunkeutujan toimesta, tämän maanmies (tai tekijöiden määrää vastaava määrä näitä) muuttuu jauhelihaksi, nämä oppisivat olemaan kunnolla ja kunnioittamaan täkäläisiä tapoja.  He ymmärtävät vain voimaa ja joko polkevat tai ovat poljettuja - he eivät jätä muita vaihtoehtoja.  Jos ei ole valmis taistelemaan ja hyväksymään sitä, että rapatessa roiskuu, menettää kaiken.  Enkä puhu vain länsimaalaisen ihmisen omanarvontunnosta ja selkärangasta, vaan myös perheestä, suvusta ja kansasta.  Itse koen, että aika vähän arvokkaampaa menetettävää meistä kellään on.  Liian moni on valmis taistelemaan vasta sitten, kun on menettänyt jo kaiken.  Liian moni ei silloinkaan.  Heistä on tehty moraalisesti halvaantuneita nihilistejä kyseenalaistamalla kaikki ja tarjoamatta mitään muuta tilalle kuin itseinhoon ohjaavaa mätää.

Kuinka kasvattaa moraalinen selkäranka?

Moraalinen selkäranka tarvitsee ankkurin, joka on voimakkaampi kuin yksilön itsesuojeluvaisto.  Kristitylle tähän luonnollinen vastaus on Jumala, jonka tahdon toteuttamisesta seuraa ymmärrys siitä, että pahinta, mitä voi tapahtua, ei ole se, että menetämme kaiken tässä maailmassa.  Sen mukana seuraavat myös uskon hedelmät, eli usko, toivo ja rakkaus, jotka suovat voimaa ja kykyä kestää läpi pahimpienkin myrskyjen, puhaltaen nurin tekosyyt ja epätoivon.  Kristinusko on välttämätön osa läntistä sivilisaatiota.  Siinä, missä uskoa tunnustamatonkin voi toki taistella sen puolesta, totesi C. S. Lewisin Fisher-King näistä seuraavasti:
“I want you to like him if you can. He’s one of my oldest friends.  And he’ll be about our best man if we’re going to be defeated. You couldn’t have a better man at your side in a losing battle. What he’ll do if we win, I can’t imagine.”
Jos löydätte itsestänne sinapinsiemenenkin verran uskoa, voitte siirtää vuoria.  Jos ette ole löytäneet, etsikää, ystävät.  Etsivä löytää kyllä.

*kyseessä on tietenkin projektio: moraalisten rajojen repijöiden motiivina on pahantahtoinen tyhmyys.

6. huhtikuuta 2018

Aleksander Solzenitsyn, nero

A decline in courage may be the most striking feature that an outside observer notices in the West today. The Western world has lost its civic courage, both as a whole and separately, in each country, in each government, in each political party, and, of course, in the United Nations. Such a decline in courage is particularly noticeable among the ruling and intellectual elites, causing an impression of a loss of courage by the entire society. There are many courageous individuals, but they have no determining influence on public life.
Political and intellectual functionaries exhibit this depression, passivity, and perplexity in their actions and in their statements, and even more so in their self-serving rationales as to how realistic, reasonable, and intellectually and even morally justified it is to base state policies on weakness and cowardice. And the decline in courage, at times attaining what could be termed a lack of manhood, is ironically emphasized by occasional outbursts and inflexibility on the part of those same functionaries when dealing with weak governments and with countries that lack support, or with doomed currents which clearly cannot offer resistance. But they get tongue-tied and paralyzed when they deal with powerful governments and threatening forces, with aggressors and international terrorists.
-puheesta Harvardissa 1978 (koko puhe on erinomainen)

3. huhtikuuta 2018

Konservatiivin tienhaara

Viime kädessä jokainen konservatiivina itseään pitävä, tai ylipäätään läntisen sivilisaation ystäväksi identifioituva, joutuu vastaamaan ennen pitkää seuraavaan kysymykseen:
Haluanko puolustaa läntistä sivilisaatiota, maatani ja kansaani, vai haluanko turvata perseeni?
Kummankaan onnistuminen ei ole selviö, mutta jos haluaa saavuttaa toisen, on ymmärrettävä, että kyseinen prioriteetti uhraa niistä toisen.  Kukaan ei voi palvella kahta herraa. 

Kuvitelma siitä, että sivilisaatiota voisi puolustaa maksamatta siitä tavalla tai toisella, on itsepetosta.  Se tarkoittaa itsensä ja asiansa halvaannuttamista loputtomaan hiomiseen ja paranteluun niin, ettei kukaan mitenkään vaan voisi ymmärtää mitään väärin.  Ja koska vastapuoli ei pelaa reilua peliä, se ymmärtää kaiken ja aina väärin riippumatta siitä, onko sille antanut lillukanvarren sitä varten vai ei, ja tästä johtuen oikein tekemisellä on aina henkilökohtainen hinta.  Joko sen on valmis maksamaan tai sitten ei.

Aisurille keskeistä on se, miltä asiat näyttävät "tavallisen ihmisen" silmissä.  Hän haluaa turvata perseensä, ja myy sivilisaationsa, koska tällä ei ole kulkusia ryhtyä konkreettisesti puolustamaan sitä.  Aisurin tunnistaa siitä, että hänellä on loputtomasti kritiikkiä omaa puolta kohtaan, ja tämän kaikki effortti menee läntisen sivilisaation puolustajien lannistamiseen tai lamauttamiseen.  Hän uskoo taikasanojen "rasisti" ja "natsi" voimaan, ja suuntaa kaiken efforttinsa näiden väistelyyn.  Hän saattaa vilpittömästi uskoa taistelevansa länsimaisen sivilisaation puolesta, mutta todellisuudessa hänen herransa tunnetaan kantajansa gluteuksena.  Kun leima ennen pitkää lyödään aisuriin huolellisesta välttelystä huolimatta, hän häpeää ja vaikenee lopuksi ikäänsä.

Niitä, jotka ovat ottaneet asiakseen puolustaa ja taistella läntisen sivilisaation, kotimaan ja uskonnon puolesta, kutsutaan Alt-rightiksi.  Me tiedämme, että pelko ei motivoi moraalisesti oikeaan toimintaan.  Me ymmärrämme, että tehtävämme kysyy uhrauksia.  Me olemme valmiita maksamaan sen hinnan.  Meillä on myös hauskaa ja meidän puolellamme on tilaa.
Rakentava perseily on parasta perseilyä.