Pages

9. helmikuuta 2018

Patologinen herraviha

Kaikki varmaankin tietävät, että kaikenlaiset sosialistit ynnä muut kärsivät patologisesta herravihasta, mutta pidän silti viisaana erikseen vielä alleviivata, mitä se ei ole ja mitä se on.  Mitä se ei ole on viha pahuutta kohtaan, sitä, että esimerkiksi korkeassa asemassa oleva ihminen väärinkäyttää asemaansa.  Sellaista käytöstä vihaa jokainen normaali, moraalinen ihminen.  Patologinen herraviha tarkoittaa sitä näkemystä, jonka mukaan menestys, korkea asema tmv. itsessään on osoitus mitä synkimmästä pahuudesta.  Aiheesta kirjoittaminen on jossain määrin myös terapeuttista, sillä kasvoin hyvin herravihaisessa perheessä, joka iskosti itseeni syvän kammon menestystä kohtaan.  Äitini on edelleen vakuuttunut siitä, että Donald Trumpin (ei rajoitu häneen, vaan toimii esimerkkinä) on pakko olla paha ja hullu, koska tämä on rikas ja vaikutusvaltainen.
Populaarikulttuuristakin saattaa kovalla yrityksellä löytää rikkaan ja vaikutusvaltaisen ihmisen, jota ei esitetä yhteisöään palvelevana filantrooppina.  Näillä kuvilla saattaa olla vaikutus yleisiin asenteisiin.

Patologisella herravihalla on monta isää.  Yhtäältä sen siemenen voi löytää Raamatusta, jossa rikas kysyy Jeesukselta kuinka pelastua, ja saa vastauksekseen, että tämän tulee hankkiutua eroon omaisuudestaan ja seurata tätä (Luuk. 18:18-23).  Oikein lukien kyseinen kohta on jälleen yksi lukuisista, jotka evankeliumeissa alleviivaavat sitä, että Jumalan tulee olla hurskaalle ensisijainen ja vailla kilpailijoita, ja koska kyseinen mies palvoi omaisuuttaan ja vaikutusvaltaansa, tämä oli hänelle kova paikka.  Kun tulkitsijakaveriksi kutsuu pirun, saakin kuulla, että omaisuus ja vaikutusvalta itsessään ovat paha asia, jolloin hyvillä ihmisillä ei tule olla kumpaakaan - näin jättäen koko maailman mahdollisimman pahojen ihmisten käsiin.  Ovela temppu ja kelpo peli, Perkele!

Toinen länsimaalaisittain keskeinen patologisen herravihan isä on materialismi.  Äkkiseltään näkemys vaikuttaa paradoksaaliselta, sillä jos materia on kaikki, resurssien haaliminenhan keinolla millä hyvänsä on ainoa konkreettinen ja kuviteltavissa oleva hyve, eikö totta?  Kyllä, ja siitä herravihassa onkin kysymys.  Materialismin mukaan olemme vain yhdensorttisia apinoita ja se, joka on lauman alfa, on se kaikkein väkevin, häikäilemättömin ja ovelin paskiainen.  Muut ovat kilpailijoita, mutta lauman alfan aseman ainoa ja perimmäinen oikeutus on voima.  Might makes right.  Ja sitä vastaan herravihaaja hyökkää.

Pahin ongelma tuossa sosialistis-darwinistisessa materialismissa on se, että se on väärässä.  Ihmiset eivät ole sen tyyppisiä otuksia kuin apinat - meidän aivomme toimivat fundamentaalisti eri tavalla.  Apina ei pysty yhteistyöhön tai altruismiin - sen motiivit ovat, kuten materialistit itselleen ihmisistäkin uskottelevat, läpikotaisin itsekkäitä.  Konkreettisessa esimerkissä apinan nähdessä toisen koettavan nostaa pölliä, jota se ei kykene itse nostamaan, se vain pällistelee toisen yritystä ja yrittää ehkä myöhemmin itsekin, mutta missään tapauksessa ei yritä auttaa toista yrityksessään.  Yhteistyö on apinoille käsittämätöntä.

Kuitenkin inhimillisessä yhteiskunnassa korkeaan asemaan voi päätyä väkivallan lisäksi myös olemalla hyödyllinen toisille.  Herravihaaja ei kykene ymmärtämään muita vaikuttamisen keinoja kuin väkivallan, mistä syystä heidän silmissään vaikutusvalta ja menestys ovat väistämättä seuraus toisten oikeuksien rikkomisesta hedelmällisen toiminnan, yhteistyön ja kysyntään vastaamiseen tarjonnalla sijaan.

Huvittavinta koko ilmiössä on se, että se on pohjimmiltaan projektio.  Herravihaaja kertoo siinä kaunistelematta sen, minkälainen hänestä tulisi, jos hänellä olisi vähänkin valtaa.

6 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

"Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti". Valta ja sen käyttäjät on jotain, johon tulee vähintään epäilyksellä suhtautua. Jos pääsisin ohjaksiin, hallitsisin yksinomaan kauhulla ja väkivallalla.

Herravihaa en ole kuitenkaan sellaisena koskaan tajunnut. Minulla ei ole ollut vaikeuksia solahtaa hierarkioihin ja paikkani on löytynyt pohjalta. Siinä on huonot puolensa kuten näkymättömyys, mutta hyvänä puolena vastuuttomuus - ei valtaa, ei vastuuta. Sopii minulle, voin keskittyä hyvällä omalltunnolla omiin maailmoihini.

Siitä herravihasta on loppujen lopuksi kyse, hierarkioiden hylkäämisestä. Materialismi on osasyy, taustalta löytyy ihan kunnon perikateutta. Herraviha on näkyvin ilmaus tuosta kateudesta, mutta pohjimmiltaan vasarit vihaavat eroja itsessään. Ei vain se, että jollakulla on valtaa vaan että joku on kauniimpi, pidempi, älykkäämpi ja vahvempi. Femakot kapinoivat kauneutta vastaan, koska ovat rumia. Beta-ateistien omakuva perustuu oletetulle älykkyydelle, sillä he ovat fyysisiä ruipeloita.

Herravihaajilla voi olla pointtia siinä, että modernissa yhteiskunnassa valtaa käytetään anonyymisti ja kasvottomasti. Ihmisen mielipide jyrätään ilman, että sitä edes kuullaan. Kuitenkin se pastoraalinen alkuihmiskunta, joka kaikkien vasemmistolaisten silmissä utopiana väikkyy, ei ollut sekään vapaana hierarkioista ja rooleista. Hierarkiat ovat luonnollisia ja osa jumalallista järjestystä. Se, joka niitä vihaa, uskoo ihmisten perimmäiseen tarpetomuuteen; siis johtaja on korvattavisa kenellä tahansa muulla, myös naisella. Äidin roolin voi ottaa aivan kuka tahansa mihinkään ominaisuuteen, myös sukupuoleen katsomatta. Kuka tahansa voi olla mitä tahansa, jos vain haluavat niin. He kutsuvat ihmisiä lumihiutaleiksi, vaikka todellisten näkemyksiensä mukaan kaikki ovat yhtä ja samaa loskaa.

Herraviha ja siis vasemmistolaisuus ovat pohjimmiltaan sotaa todellisuutta vastaan. Se oli paholainen itse, joka ei voinut hyväksyä paikkaansa luomakunnassa.

Lauri Stark kirjoitti...

Tässä lainaus erään feministikirjailijan suusta, otan sen koko pituudessaan:

”Joskus 15-vuotiaana sosiaalinen statukseni koulussa oli melko alhainen. Minulla oli yksi tai kaksi kaveria, mutta minua ei pidetty coolina tai haluttavana. Se on vaikuttanut minuun melkoisesti. Tuinnen itseni jömerästi outsideriksi. Tunnen itseni aina vieläkin välillä ulkopuoliseksi ja epävarmaksi siitä kuulunko johonkin joukkoon, halutaanko minut porukkaan. Tunnen ymmärtäväni ihmisiä jotka ovat tai ovat olleet sosiaalisesti heikossa asemassa. Sekin on kiinnostavaa miten eri tavalla hierarkisuuden kokee. Huipulla ei välttämättä eds tajua hierarkian olemassaoloa. Sitä ehkä ajattelee etä koko porukkahan on ihan täydellinen ja yhtenäinen hieno jengi. Statukseni on toisinaan ollut myös äärettömän korkea. Olen oppinut että korkea status tekee ihmisen valtavasti onnellisemmaksi. En ole koskaan saanut sellaisia onnenpotkimisen tunteita kuim silloin kun tulin suosituksi. Huipulla ei mikään tunnu raskaalta. Huipulla on helppo olla ääliö, se on miltei väistämätöntä. Sama juttu kuin jos olisin rikas. Ääliömäisyyttään ei edes huomaa, sitä vain luulee itseään fiksuksi.”

Lauri Stark kirjoitti...

Siinä havainnossa, että huipulla voi nousta kusi päähän ja käytös muuttua röyhkeäksi, ei ole mitään ihmeellistä. Oleellista on se, miten hän hahmottaa hierarkian. Että huipulla on "onnellinen" ja että "mikään ei tunnu raskaalta". Hänen implikoitu näkemys siis on, että hierarkia ja sen paalupaikka on olemassa vain juuri häntä itseään varten. Että kyse on vain siitä, miten hyvältä se tuntuu ja kuinka kaikki on helppoa.

Huomaamme kuinka naiset tai hierarkiassa matalalla olevat helposti käsittävät väärin sen, mistä siinä kaikesa on kyse. Huipulla ei olla egotrippailun tähden. Huipulla on valtaa, mutta myös vastuuta. Kun yhteisö epäonnistuu, ketä rankaistaan? Johtajaa, hän on ensimmäisenä ja kovimmassa vastuussa. Näiden ihmisten kateus on niin sokaisevaa, etteivät he hahmota hierarikoiden luonnollista asemaa. Hierarkia osoittaa kullekin oman tehtävänsä, oman paikan. Huipulla ei ole vain helppoa vaan raskasta olla. Mitättömyydet näkevät vain gloorian ja uskovat sen jäävän siihen.

Kenties juuri niillä, jotka syystä tai toisesta nousevat pohjalta ylös, on suurin kiusaus käyttää valtaansa väärin. He kostavat aikaisempia nöyryytyksiä tai keskittyvät silkkaan porsasteluun. Heillä on hillitön pätemisen tarve, kun taas korkeaan asemaan luonnostaan päätynyt osaa ottaa rennommin. He tietävät olevansa hyviä, eikä heidän tarvitse sitä muille todistella. Se on helppoa kun se on osaa ja hyvä itsetunto saa kaiken näyttämään kevyeltä. Mikään tuo ei tarkoita, että se sitten todella olisi sitä. Vastuu ja työmäärä ovat mursertavia, energiaa ei vain käytetä epäoleellisuuksiin kuten kukkoiluun.

Lauri Stark kirjoitti...

Ja muutenkin, mitä vittua: jos se hierakian huipulla olo merkitsisi vain suosiota, kuinka sitäkään voisi riittää yhtälaisesti kaikille? Ihmisillä on rajallinen määrä energiaa ja huomiota, mitä he voivat muihin keskittää. Joko siis kaikki saavat ihan vähän ja kukaan ei ole suosittu tai sitten vain jotkut ovat.

Tietenkin he haluavat ensin mainittua: "jos ei minulla ole, niin ei saa kenellekään muullakaan olla".

LS kirjoitti...

Sauli Niinistö tulee voittamaan presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella 62.7% äänimäärällä (2018-01-06)

Tupla-J kirjoitti...

LS, mielenkiintoinen löytö, vaikka ennuste menikin 0,1% ohi maalista. Pitääpä katsoa tarkemmin.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.