Pages

7. tammikuuta 2018

Ei tällaista voi tehdä!

Israel ja Pakistan poistavat maastaan afrikkalaiset onnenonkijat.

Samaan aikaan länsimaiden maanpetturit uskottelevat, että se ei ole mitenkään mahdollista.

Eipä vissiin, se kun kysyisi päättäjiltä sekä selkärankaa että halua puolustaa omia.

3 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Ei tämä olisikaan mahdollista meidän Hyvissä, Oikeamielisissä länsimaissamme, mutta eiväthän Israel ja Pakistan sellaisia olekaan?

Hyvä mediamme opettaa meille jatkuvasti, kuinka Israel on vähintään Apartheid-valtio estäessään kilttejä pikku palestiinalaisia saamasta omaa valtiotaan, joka olisi aivan yhtä kiltti kuin Suomi Ahvenanmaalaisille.
Pakistan puolestaan on islamilainen valtio, josta ei voi sanoa mitään pahaa; ainakaan ellei samalla julisteta Israelin ja Donald Trumpin pahuutta. Schwamm darüber, sanoi saksalainen!

Mutta toisaalta:
Visegrád-ryhmän Unkari, Tšekki, Slovakia ja Puola eivät paini tällaisten kysymysten kanssa, koska ne eivät ole päästäneet alueilleen maahantunkeutujia, joiden kanssa jouduttaisiin tällaisiin kysymyksiin. Niillä ei näytä olevan sellaiseen jatkossakaan mitään aikeita ja mikä ilahduttavinta, niiden naapuri Itävalta antoi edellisvaaleissa visegrádilaiselle maahanmuuttopolitiikalle puoltoäänensä.

Visegrád-maita voi toki haukkua entisiksi itäblokin maiksi, joissa vieläkin haisee ryssän paska, mahorkka ja hapankaali (joka on muuten hyvää, tupakoinnin lopetin viime vuosituhannen lopulla). Itävaltaa ei sellaiseksi voi mitenkään vääntää.
Niinpä FPÖ:n edellisen menestyksen jälkeen sitä yritettiin nujertaa koulukiusaamista muistuttavalla EU-kampanjalla: me ei leikitä teidän kanssa. Se onnistuikin ainakin osittain, koska FPÖ oli tuolloin vailla riittävän vahvoja liittolaisia.

Nyt heillä on naapurissaan Visegrád-ryhmä. Meilläkin saattaa olla, jos Baltian maat seuraavissa vaaleissaan niin päättävät. Ja omat eduskuntavaalimme ovat jo ensi vuoden keväällä.

Tilanteemme on todella paha, mutta ei se ole toivoton, vaikka allekirjoittaneestakin siltä aina joskus tuntuu. Toivoton se on vasta sitten, kun on kiristetty silmukka omaan kaulaan ja hypätty alas.
Ja silloinkin köysi voi katketa...

Tupla-J kirjoitti...

Tulipa sekin todettua, että kommunismi gulageineen on vähemmän tuhoisaa maalle ja kansalle kuin feminismi ja aisuriliberalismi. Ensimmäiseen kuoli moni, jälkimmäiseen kuolee tätä menoa kokonaiset kansat.

Ironmistress kirjoitti...

Juutalaisilla voi olla silvottu veitikka, mutta ainakin heillä on boltsit tallella.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.