Pages

31. joulukuuta 2018

Kirjat 2018

The Last Closet - Moira Greyland 5/5
Millaista on kasvaa tänäkin päivänä avoimesti juhlitun queer-perheen lapsena ja nähdä, mitä edistysmielisten utopiassa kasvaminen käytännössä tarkoittaa?  Se tarkoittaa muun muassa omien vanhempiensa raiskaamaksi tulemista, vuosien hyväksikäyttöä ja henkistä terroria, josta kaikki tietävät eikä kukaan tee mitään.  Jo tämän kirjan lukeminen on melkoinen via dolorosa, puhumattakaan siitä, mitä on ollut elää tapahtumat, joista siinä kerrotaan.  Samaan aikaan ei voi kuin ihmetellä sitä, mikä määrä lämpöä, ymmärrystä ja empatiaa kirjoittajalta löytyy kaikkia asianosaisia - myös pahantekijöitä - kohtaan.  On käsittämätöntä, mistä kaikesta ihminen voi selviytyä ja mistä kaikesta huolimatta säilyttää sekä järkensä että huumorintajunsa.  Tämä kirja muuttaa käsityksesi, paitsi fantasia- ja tieteiskirjallisuuden kirjoittajista, myös homoseksuaalisuuden luonnollisuudesta.

Judaism's Strange Gods - Michael Hoffman 5/5
Perinpohjainen teos judaismi(n ja kristinuskon eroi)sta.  Kuvaa hyvin sen, miten vähän yhteistä ensin mainitussa jälkimmäiseen on, mukaan lukien sen sisältämät vanhatestamentilliset tekstit - Talmud ja Mishna menevät näillä Raamatun yli.  Jos aihepiiri kiinnostaa, todennäköisesti kiinnostaa tämäkin, olit samaa mieltä tai et.

The Age of the Vikings - Anders Winroth 4/5
Viikinkien historiaa valaiseva teos on varsin tuore ja varsin rehellinen - kun jostain asiasta ei ole tietoa käsillä, Winroth toteaa asianlaidan eikä ryhdy värikkääseen spekulointiin.  Periaatteessa viikinkien historia oli jossain määrin tuttua, mutta kirja valottaa kulttuuripuolta ja sodankäyntinsä tyyliä merkittävästi; hienoisena yllätyksenä tuli mm. se, miten tärkeitä oma henki ja effortin ja hyödyn maksimointi viikingeillekin oli.

The Crusades - The World's Debate - Hilaire Belloc 5/5
Ikävä kyllä ensimmäinen nykyihmiselle Hilaire Bellocin nimestä nouseva mielikuva on lähtöisin Indiana Jonesista tämän sylkäistessä halveksuntansa tarinan näyteltyä versiota kohtaan.  Todellisuus on, että Belloc oli sekä etevä että viisas kirjoittaja, joka osasi valottaa historian tapahtumia monipuolisesti, peilata niitä nykyhetkeensä kaukokatseisesti ja tarkkanäköisesti, puhumattakaan asioiden esittämisestä siinä määrin kertovassa muodossa, että teksti ei tylsy.  Jos ristiretkistä lukee vain yhden kirjan, ihan helpolla tätä paremmin ei voi valita.

Ten Thousand Immortals - Dan Abnett 2/5
Romaani Lara Croftin seikkailujen nykyjatkumosta.  Tämä on oikeastaan kirja, josta periaatteessa on aika helppo pitää, jos on jonkin sortin Tomb Raider-fanaatikko (nykyversio), mutta ensikosketukseksi aiheeseen ja erityisesti peleihin tämä on aika harhaanjohtava.  Lara on kirjassa melko hauras astia, josta ei ensi kädessä saa sitä käsitystä, että tämä on vastikään palannut reissulta, jossa tappoi ~200 ihmistä, muinaisen muumiokuningattaren ja myyttisen Onin.  Käsittely tuo hahmoon realismia vähän enemmän kuin siihen mahtuu ja kerronnassa on paljon turhia jaksoja.  Seikkailussa ja tarinassa itsessään on tiettyä ideaa, mutta jotenkin odottaisi, että Abnettin kirjailijantaidoilla saisi parempaakin aikaan.

Do We Need God to be Good? - C. R. Hallpike 5/5
Etevä ja tarkkanäköinen filosofinen tutkielma aihepiirinsä tiimoilta antropologin näkökulmasta.  Ensinnäkin on todettava, että se vastaa otsikkonsa kysymykseen (oikein), minkä lisäksi myös tarkastelee vaihtoehtojensa filosofista ja loogista pohjaa kriittisesti.  Kirja on aihepiiristään huolimatta helppolukuinen, ja suosittelisin sitä itse asiassa kaikkein eniten agnostikoille ja ateisteille kristittyjen sijaan.  Tämä johtuu pitkälti myös heidän tarpeestaan selkiyttää ajatteluaan ja sen lähtökohtia voidakseen taistella totuuden puolesta.  Kyseessä ei ole apologeettinen teos.

Merchants of Sin - Benjamin Garland 3/5
Kyseessä on selkeästi juutalaisvastainen kirja.  Se keskittyy tekemään läpileikkauksen juutalaisten roolista länsimaisen seksuaalimoraalin mädättämisessä ja sitä kautta henkisen selkärangan katkaisemisessa.  Dokumentaarisesti katsoen asia on selkeästi ja perustellusti esitetty, mutta valitettavasti teoksen läpi huokuu vahva "joka ainoa juutalainen on vihollisesi"-asenne, vaikka koko kirjassa käsitellään loppujen lopuksi vain isoa kourallista kyseistä porukkaa mainiten samalla, että myös näiden kanssa hännystelleet goyt ovat yhtä lailla syyllisiä.  Jos mustavalkoinen suhtautuminen juutalaisia kohtaan jätetään huomiotta, teos on muuten moraalisesti suoraselkäinen.

Gilgamesh-eepos 3/5
Tämä nyt oli tällainen kirja joka vain täytyy lukea yleissivistyksen takia.  Kyseessä on eeppinen runoelma pahaperseiden pahaperseestä, Urin Gilgameshista, joka kaverinsa Enkidun kanssa kaataa jättiläisen, sen seurauksista, reissuista jumalten luo, manalaan ja vielä vedenpaisumuksestakin.  Teokseksi, jonka sanotaan olleen ilmiselvä inspiraatio Genesikselle, tällä on hämmentävän vähän minkäänlaisia yhtymäkohtia siihen, jos poisluetaan vedenpaisumus arkkeineen.

The First Heretic - Aaron Dembski-Bowen 4/5
Horus Heresyn herkullisimpia kirjoja.  Eka kerettiläinen käsittelee Word Bearersin legioonaa, sen lankeemusta, tutustumista Perimmäiseen Totuuteen ja sen antisankarillista luonnetta.  Kirjassa myös Emperor itse näyttäytyy universuminsa äärimmäisenä, käänteisenä Ivan Karamazovina, tarjoten kaltaisilleni pölyisille korkeakulttuurin ystäville näin omaa lääkettään.  Ruokkii hyvin hinkua plarata läpi lisää GW:n nihilististä huumetta ja syytää rahaa figuihin, joita ei sitten kuitenkaan löydä tilaisuutta maalata.

Työt ja päivät - Hesiodos 3/5
Permakulttuurista viehtyneenä Hesiodoksen kuvaus siitä, miten maamiehen tulee elämänsä elää, mitä välttää ja mihin kiinnittää huomiota, omaa tiettyä viehätystään.  Kuitenkin enimmäkseen hyvin spesifiin tarkoitukseen laadittujen elämänohjeiden kokoelmana vailla juuri muuta sisältöä kuin Perseen (Perseksen varmaan pitäisi olla, mutta suotakoon tämä minulle) typeryys ja itsekkyys kirjasta ei irti saa.  Hesiodoksen itsensä kunnioitus jumalia kohtaan ilmenee vahvasti.  Tätä on vaikea suositella niille, joilla ei ole viehätystä sekä vanhanaikaisia elintapoja että antiikin varhaiskautta kohtaan, mutta jos aiheet maistuvat, maistunee tämäkin.

Theogonia - Hesiodos 3/5
Ajattelin pitäväni tästä enemmän kuin pidin.  Antiikinkreikkalainen luomiskertomus on yksinkertaisesti liian tiivis - teksti ja materiaali on hyvää ja kiinnostavaa, mutta nimiä, joista haluaisi tietää enemmän, syöstään kehiin jatkuvalla syötöllä näihin kuitenkaan sen kummemmin palaamatta.  Ilmeistä on, että kyseessä ei ole silkka namedropping, vaan viittaus olemassaolevaan kulttuuriseen tietoon, jonka ydinasiat Hesiodos laulussaan kertaa.

Fifth Head of the Cerberus - Gene Wolfe 3/5
Erikoinen scifijuoninovelli, joka koostuu kolmesta löyhästi toisiinsa liittyvästä tarinasta.  Teemat käsittelevät perhettä, kloonausta, ihmisen suhdetta luomakuntaan, kuolevaisuutta, lajien välisiä suhteita, evoluutiota ynnä muuta, joten pureskeltavaa tässä riittää.  Pelkäänpä, että kolmosarvosana on enemmänkin syventyneisyyden puutteeni syy, ja arvattavasti teos paranee myöhemmällä lukukerralla.

The Camp of the Saints - Jean Raspail 5/5
Kun länsimaihin kohdistuu avuttomien ihmisten loputon hyökyaalto, mitä länsimaat tekevät?  Suoranaiseksi profetiaksi muodostunut teos luotaa skenaariota läpi monesta näkökulmasta ja paljastaa sen selkärangattomuuden ja rohkeuden puutteen, mikä tänä päivänä länsimaita sisältä käsin mädättää.  Tämä on niitä kirjoja, jotka jokaisen tulisi lukea ymmärtääkseen nykytilanteen ja sen syy-seuraussuhteet, kun ne viedään loppuun asti.  Valitettavaa on, että kipeimmin tämän plaraamista kaipaisivat ne, jotka eivät tule missään tapauksessa avaamaan sitä.

Libido Dominandi - E. Michael Jones 5/5
Maailmankuvaa mullistava teos siitä, miten seksuaalisia utopioita ja ärsykkeitä on käytetty politiikan ja yhteiskunnallisen manipulaation välineenä viimeiset ~250 vuotta.  LD on häkellyttävän syväluotaava ja hyvin kirjoitettu historiateos, joka selittää, paitsi nykyisen maailmankuvan, myös sen hyödyntämät mekanismit, sen antipatian kristinuskoa kohtaan ja melko pitkälle kaiken muunkin mitä globalistit nykyään tekevät.  Tuhoaa kaikki illuusiot, joita lukijalla saattaa olla vapaasta seksistä, pornosta ynnä muusta asiaan liittyvästä.  Kaikkien lukutaitoisten pitäisi lukea tämä.

Germania - Tacitus 4/5
Maan- ja kansantieteellinen katsaus germaaniheimojen kulttuuripiiriin vuoden 100 jKr. hujakoilta.  Lyhyen kirjan kulttuurinen anti on silkkaa mannaa, ja moni täkäläisittäin tuttu piirre on löytynyt jo tuolloin germaanikulttuurista.  Erinomainen selitys sille, minkä takia Vox Day aikoinaan nimesi kristinuskon, kreikkalais-roomalaisen sivistyksen ja pohjois-Eurooppalaisten kansojen perinteet länsimaiden kolmeksi pilariksi.

Chancy - Louis L'Amour 5/5
Kaveriksi, joka ei pidä itseään länkkärien fanina, on Chancy erinomainen ja elämältä maistuva kertomus siitä, miten nuori mies käyttää päätään, sydäntään ja käsiään suoraselkäisesti kovissa oloissa ja tekemisissä kovien miesten kanssa.  Chancy on kirja siitä, miten länsimaalaisen ihmisen tulisi elämäänsä elää ja erinomainen esimerkki siitä, mitä nykynuorten tulisi lukea joidenkin lumihiutaleisten harrypotterien ja nihilististen gameofthronesien sijaan.

Irresistible - Adam Alter 3/5
Kun ymmärtää jo valmiiksi internetin, pelien ja pornon addiktiivisen luonteen ei Alterin kirja tarjoa elämää mullistavia näkökulmia.  Teoksen keskeisin anti on kiinnittää huomio siihen, että meidät on ympäröity addiktiivisilla tuotteilla, joiden tarkoituksena on koukuttaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, eikä näiden tuotteiden tuottajilla ole ihmislajin biomekaniikan hyväksikäyttöön kummempia eettisiä estoja.  Opus ei itse asiassa käsittele pelkästään addiktiivista teknologiaa, vaan luotaa inhimilliset addiktiomekanismit ylipäätään läpi.

The Five Simple Rules of Winning Any Fight - Threat Response Solutions 3/5
TRS:n lyhyt (~45-sivuinen) kirjanen käsittelee elämä ja kuolema-tilanteiden toimintamahdollisuuksia.  Keskeisin sisältö kirjassa on ehdottomasti valmistautumisen painottaminen: jos ei tee itselleen etukäteen selväksi, millä ehdoilla ja missä tilanteessa alkaa toimia, ei todennäköisesti tee yhtään mitään ja päätyy uhriksi.  Toinen ansiokas painoa saava asia kirjasessa on kiinnittää huomio valppauteen, jota nykyajan kyömyniskaisilla kännykäntuijottajilla on vähemmän kuin kuurosokealla 30 vuotta sitten.  Ihmiset luottavat liikaa siihen, että jos he eivät huomaa muita, ei heitäkään huomata - ja ovat näin mannaa kenelle tahansa, joilla on tahto hyötyä näiden passiivisuudesta.

Talismani - Sir Walter Scott 4/5
Perinteitä kunnioittavan oloinen ritariromaani kolmannen ristiretken ajoilta, joka on monessa suhteessa kuva ajasta, jolloin eurooppalaiset olivat hyvin erilaisia kuin nykyisin.  Väkevä skottilaisritari kohtaa musulmaaneja ja kristittyjä, mutta näistä jälkimmäiset osoittautuvat ristiretken kannalta ongelmallisemmaksi kööriksi.  Puhtaus, rakkaus, typerä nuoriso ja itsekkään pikkumaiset aateliset näyttäytyvät teoksessa varsin tutulla tavalla, ja reippaan seikkailuhenkisesti alkava tarina kasvaa päähenkilönsä myötä kohti poliittista maailmaa juonitteluineen.  Historiallisena fiktiona teos sisältää hyvin vähän fiktiivisiä hahmoja ja historialliset puolestaan kuvataan ilmeisen osuvasti.

Fate/Zero 1-4 - Gen Urobuchi (5/5), 2/5
Kevytromaaneja Fate Stay/Night-pelimaailmasta ennen varsinaisen pelin tapahtumia.  Kaksi pisteytystä siksi, että peliä pelaamattomalle keskeistä syytä lukea kirjoja tuskin löytyy, vaikka ovatkin hyvin kirjoitettuja ja ansiokkaita omallakin painollaan - ainakin minulla on vahva varaus sen suhteen, avautuvatko kirjojen ulottuvuudet ollenkaan peliä kahlaamattomalle kuin olisi tarkoitus.  Sen sijaan pelin Graalin sota-keskeiseen fantasiamaailmaan tutustuneille kirjat ovat kevyttä mannaa ja skenaario hemmetin mielenkiintoinen, valaisten myös tuttuja hahmoja uudelta kantilta.  Jos peli meni läpi, on näidenkin syytä mennä.  Jos peli ei ole tuttu, ei näidenkään tarvitse olla.

The Nigger of the Narcissus - Joseph Conrad 4/5
Narkissoksen nekrulla viitataan laivan miehistöön pestautuneeseen mustaan veikkoseen, josta tulee jossain määrin erikoisesta syystä lähestulkoon koko laivan maskotti.  Suhtautuminen kaveriin vaikeissa olosuhteissa vielä vaikeampien merimiesten kesken aiheuttaa melkoista kitkaa ja tarina etenee myrskyisästi kohti yllättävän seesteistä loppuaan.  Kirja on lyhyehkö, mutta kelpo, seikkailuromaani, jonka hahmokavalkadi piirtyy lukijan eteen harvinaisen elävästi.  Sisältää yhden allekirjoittaneen lukuhistorian kusipäisimmistä nilkeistä.  Synkkää on, että sielunveljiään ei ole tänä päivänä vaikea löytää.

The Mystery of the Grail - Julius Evola 3/5
Tämä kirja sisältää Graalin kiveen / maljaan liittyvien tarinoiden, käsitteiden, perinteiden ynnä muun vastaavan tutkailua.  Luin tämän pääasiassa siksi, että en ole lukenut käytännössä mitään Evolaa, ja kaveriin törmää kaikkialla /pol/-ympyröissä.  Hitlerin minä jo kyseisen palstan pysyvistä aiheista tiedänkin, mutta piti katsoa, josko tästä kaverista saa jotain irti.  Ja saihan siitä; kyseessä on aika mukavasti aihepiiriä avaava teos - tosin allekirjoittaneelle sen toistaiseksi suurin anti on suuri hinku lukea kirjoja, joista siinä puhutaan.

Metaphysics of War - Julius Evola 5/5
Lyhyt, mutta erinomainen teos sodan metafyysisestä luonteesta, siitä, mikä rooli sodalla, taistelulla ja kamppailulla elämässä ylipäätään on.  Arviossani teoksen laadusta saattaa olla tiettyä vahvistusharhaa, sillä jaan valtaosan kirjassa esitetyistä näkemyksistä ja kykenen vähällä vaivalla sivuuttamaan ne, joita pidän vähemmän arvokkaina.  Löisin tämän opuksen pakkoluettavien pinoon jokaiselle miehelle, jonka intresseissä on sivilisaationsa pelastaminen.

As a Man Thinketh - Allen James 5/5
Miten ajattelemme muokkaa maailmaamme.  Kirja tuo tiiviisti, vastaansanomattomasti ja ratakiskosta vääntäen esille sen, miten suuri valta meillä on sekä ajattelutapoihimme että sitä kautta tavoitteisiimme ja elämänlaatuumme.  Se myös muistuttaa vaarallisista ajattelun karikoista, jotka johtavat onnettomuuteen sekä mielen sisäisesti että fyysisesti.  Jameksen opus on lyhyt, ja sen käy helposti läpi yhden illan aikana.  Itse taidan lukaista - iskostaakseni selkärankaan sen itselleni tärkeitä osia - kirjan tänä vuonna vielä muutamaan kertaan.

Parzival - Wolfram von Eschenbach 4/5
Pitkä, perinteitä kunnioittava ritarieepos ritarilta sellaisista kiinnostuneille.  Kertoo kahden ritarisukupolven elämäntarinan, ritariksi kasvamisen, nöyryyden, ylpeyden, kunniantunnon ja rakkauden linssien läpi.  Kirjassa kohdataan valtava nimivyöry ritareita, mutta kun näistä pääsee yli, tämä ritariodysseia kohti Graalia on hieno teos.  Välillä von Eschenbach rikkoo kerronnan lakeja omilla huomioillaan ja anekdooteilla, mutta allekirjoittaneen silmiin ne tuovat tekstiin toivottua lisäväriä.

Men of Iron - Howard Pyle 5/5
Ritariksi kasvamisen tarinasta on raudan miehissä kyse.  Tämä vähän toistasataa vuotta vanha nuorille kosseille kirjoitettu kirja sekä vetää mukaansa että opettaa kasvamisesta niin moraalisesti kuin fyysisestikin suoraselkäiseksi mieheksi.  Tällaista kirjaa ei tänä päivänä löydä; niin patriarkaalisen kristillisen ritarillinen on sen ote ja niin häpeämättömän rehellinen ja kunniantuntoinen sen päähenkilö vikoineen kaikkineen.  Tyyliltään ja maailmankuvaltaan tämä teos on Eschenbachin vastaavaa naiivimpi, mutta annettakoon se myöhäisviktoriaaniselle ajalle anteeksi.

Blood of Elves - Andrzej Sapkowski 2/5
Gammakirjallisuutta.  Noituri on kovin jädkä päällä maan.  Sillä välin kun hän ei marise kovasta kohtalostaan olla pahaperse hän nai naisia, joiden saamiseksi hänen ei tarvitse tehdä mitään.  Kirjan varsinainen päähenkilö on noiturisedälle sokeasti ja täydellisesti omistautunut (huomaako kukaan tässä kuviota?) haltiaprinsessa, josta on ennusteltu sitä ja tätä.  Kirjan sisäinen politiikka on kiintoisaa ja maailmasta saatu sen tuntuinen, että siinä on historiallista jatkumoa, mutta todentuntuisuutta syö julmetusti se, että pseudokeskiaikainen miljöö on täynnä nykylänsieurooppalaisia nykyaikaisin (seksuaali)moraalein ja käsityksin.

The Servile State - Hilaire Belloc 5/5
Tämä on taas näitä kirjoja, joita tulee luettua useampaan kertaan, vaikka siis luin tämän nyt ensimmäistä kertaa.  Se käsittelee hämmästyttävän tuoreella tavalla eri yhteiskuntamuotoja ja vastaavasti myös sosialismia, kapitalismia ja tietynlaista feudalismista ja kiltamallista kehittynyttä osuuskuntamallia.  Kirja on mainiosti kirjoitettu ja sisältää paljon kiinnostavaa, uutta asiaa tutun dikotomian ulkopuolelta.

Degenerate Moderns - E. Michael Jones 5/5
Ok, olen nyt virallisesti E. Michael Jonesin fani.  Degenerate Moderns avaa viimeisen parinsadan vuoden ajalta merkittävimpien uudistusmielisten taustoja paljastaen kerran toisensa jälkeen vastaansanomattomalla todistusaineistolla sen, miten näiden johdolla runneltu länsimaalaisen yhteiskunnan moraalinen selkäranka päätyi kohteeksi nimenomaan näiden henkilökohtaisten perversioiden ja moraalittomuuden oikeutukseksi.  Kirja vetää linjan moraalia vastaan rikkovien ihmisten ja sitä vastaan hyökkäävien ihmisten välille, eikä ihan aiheetta: yhteiskunta kestää ensimmäiset, mutta sortuu, jos ei puutu jälkimmäisiin.  Menee heittämällä niiden kirjojen kasaan, jotka kaikkien tulisi lukea, etteivät erehdy kuvittelemaan, että he voivat pitää lempilankeemuksestaan kiinni ja säilyttää sivilisaation.

Jordanetics - Vox Day 5/5
Vox käy syvällisesti läpi Jordan B. Petersonin ansiot ja opetukset, jyräten totaalisesti kaikki harhakäsitykset kohteestaan.  Toisin kuin usein on tavattu ajatella, Peterson on kirjaimellisesti satanistinen globalisti, jonka selfhelpin muotoon naamioituva esoteerinen gnostisismi tukee korkeintaan häntä itseään.  Käsitykseni Petersonista ei ollut alunperinkään erityisen positiivinen, mutta Voxin kirja yllätti allekirjoittaneen perinpohjin kaivamalla esiin Petersonin sanojen rivien välit ja niihin piilotetut sanomat, ja kirjan lukemisen jälkeen sanoissaan kompuroiva, Kermitiltä kuulostava komeljanttari näyttäytyykin todellisessa hahmossaan osapuilleen harmittoman luuserin sijaan.  Kirjan alku oli aavistuksen innoton henkilölle, jolle VD:n Darkstreamit olivat tuttuja niiden kertausluonteen takia, mutta ne toimivat asiaan perehtymättömälle arvokkaana introna siihen, miksi kirja ylipäätään tulee lukea.

Rhapsody - A Dream Novel - Arthur Schnitzler 3/5
Elokuvan Eyes Wide Shut pohjana toiminut pienoisromaani kuvaa varsin tarkkaan saman tarinan kuin elokuvakin, sillä erotuksella, että päähenkilö on juutalainen ja teoksen sävy lopputuloksineen muutamaa kertaluokkaa valoisampi kuin Kubrickin versio.  Se myös saa selkeän klosuurin, kun taas elokuva jättää sen avoimeksi.  Kirja sinänsä ei ole ollenkaan hullumpi matka unen ja valveen sekamelskassa - sen suurin ongelma on se, että Kubrick saa elokuvaansa mukaan useampia katsojalle keskeisiä kerronnan ja allegorian tasoja, joita kirjassa ei ole.

Vuosi herrasmiehenä - Joonas Konstig 5/5
Ehkä ihmisenä kasvattavin teos, jonka olen lukenut, sitten Raamatun (VT:stä on vielä osa lukematta).  Tiesin kyllä jo kättelyssä pitäväni lukemastani, vaan enpä tiennyt, missä määrin.  Konstig laittaa itsensä peliin kirjassaan konkreettisesti ja avoimesti, ja psykofyysinen kasvu on paitsi kiehtovaa, myös täynnä mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa.  Monessa kohdassa näkee myös peilikuvan itsestään ja kasvukivuista selviytymisen seuraaminen inspiroi myös allekirjoittanutta.

Alkuun olin vähän siinä mielessä kahden vaiheilla, että yhtäältä toivoin kirjasta löytyvän yhtä (konkreettista asettumista länsimaalaisen sivilisaation puolelle) ja pelkäsin löytäväni toista (aisurointia), mutta lopputulos oli jotain ihan muuta.  Tämän paremmin ei tämän tyylistä kirjaa voi tehdä.  Seuraavaksi pitääkin tehdä ekskursio kirjan taustamateriaaliin.

Lopuksi pitääkin sitten ymmärtää lukemansa ihan käytännössä.  Siinä onkin hommaa.

The Devil's Pleasure Palace - Michael Walsh 3/5
Walshin teos käsittelee modernin yhteiskunnan degeneraatiota syvältä, kaivellen hedonisen elämäntavan ja sitä kautta nykykulttuurin juuria ja motivaatioita pintaa syvemmältä.  Kirja itse asiassa on oletettavasti parempi kuin sille pisteytyksenä annoin: isoin ongelma kirjan kanssa oli se, että se meni päässäni puuroksi muiden asiaa likeltä liippaavien kanssa - ehkä tässä on tiettyä saturaatiota havaittavissa.  Toinen juttu on se, että E. Michael Jonesin kirjat aiheen tiimoilta ovat vaan parempia.  Minä ymmärrän, mitä tahoa vastaan tässä taistellaan; on toinen juttu herätellä muita samaan tietoon.

Esoteric Hollywood - Jay Dyer 4/5
Elokuvien syvätasojen luotaamista esoteeriselta, okkulttiselta ja salaliittoteoreettiselta kantilta.  Silkkaa mannaa - kirjan suurin vika on se, että analyysia kustakin aiheesta lukisi mieluusti pidemminkin.  Onneksi Dyer sai tälle vastikään valmiiksi jatko-osan, pitänee sekin jostain käsiinsä kaivaa.

Elsa - Teuvo Pakkala 5/5
Suomalaista realismia aiheesta "naiivi, tunteella elävä tyttölapsi kasvaa aikuiseksi tehden juuri ne virheet, joilta toivoisit hänen välttyvän".  Pakkalan kirjassa ulkokultaisuus on ihmisten enemmistön silmissä a ja o, mistä syystä kristillistä käytöstä esiintyy lähinnä rikkinäisissä astioissa - eivätkä hekään luonnollisesti realismin ja luterilaisen synnintunnon synnyttämässä kirjassa hyödy hyvyydestään mitenkään.  Vahva argumentti yhteisöllisyyden puolesta.  Kaikesta aiemmin sanotusta huolimatta tietty kliseisyys ei syö teoksen taiteellista ja emotiivista arvoa.  Kirja veti sisäänsä sellaisella voimalla, että sen loputtua joutui keräilemään itseään jonkin aikaa.

Jäniksen vuosi - Arto Paasilinna 3/5
Tyypillisehköä Paasilinnaa siinä mielessä, että myös Jäniksen vuotta tähdittävä myyttinen suomalainen mieshenkilö on alkuvoimainen, viinaa juova jörri, joka seikkailee uskomattomasti juoninovellia muistuttavassa kirjassa.  Opuksessa käydään läpi kaikenlaisia persoonia ja ihmiskohtaloita, mutta ei pyöritä näistä juuri minkään mukana hetkeä pidempään.  Suomalaisen miehen ja luonnon suhdetta kirjan edetessä hieman hivotaan, mutta pintaa syvemmälle ei päästä.  Kirja on hauska.

14. joulukuuta 2018

Alustasensuurista

Hämmästyttävän monet kansallismieliset suomalaiset osoittavat suurta häkellystä siitä, että Perussuomalaisia ja muita kansallismielisiä tahoja sensuroidaan niin suomalaisen median kuin ulkomaalaistenkin alustojen suunnalta.  Pidän tätä sikäli häkellyttävänä, että asian tulisi olla selvä kuin pläkki: globalistit pitävät globalistien puolta eivätkä piittaa pätkääkään sellaisista asioista kuin reiluus, oikeus tai muut sellaiset asiat, joita normaalit, luottamusyhteiskunnassa kasvaneet ihmiset ovat tottuneet pitämään itsestäänselvyyksinä.

Vastapuolemme on pelannut ns. Alinskyn opeilla iät ja ajat, vaikka ne kirjoitettiinkin ylös vasta 1971 julkaistussa teoksessa.  Alituisen ja räikeän luottamusyhteiskunnan perusteiden päälle pissimisen tuloksena on viimein saatu aikaan se tilanne, että meillä ei enää ole luottamusyhteiskuntaa.  Tässä piilee se tragedia, että sellaisessa kasvaneet ihmiset kuvittelevat, että on olemassa säännöt, laki ja järjestys, jonka mukaan hommat toimivat, ja että asiat menevät kuten niiden pitääkin, kun niissä pysytellään.  Kun todellisuus osoittaa, että näin ei tapahdu, he hämmästyvät, koska se sotii suoraan kaikkea sitä vastaan, mitä heille opetettiin yhteiskuntaan kasvamisesta ja siitä, miten se pyörii.

2000-luvulla yhteiskunnan polarisoituminen on tapahtunut kiihtyvää vauhtia, ja johtanut kehitysmaahenkiseen tilanteeseen, jossa omille sallitaan kaikki, muille ei mitään.  Räikeimmin tämä näkyy internetissä, mutta se leviää hyvää vauhtia muuallekin yhteiskuntaan.  Tämän masinoineita tahoja toimivan yhteiskunnan ja mm. sisävessojen katoaminen ei kiinnosta, koska heidän tavoitteensa on vain valta toisten yli, eikä heitä haittaa se, että he hallitsevat tunkiota sivilisaation sijaan.

Pointtina kuitenkin on: älä odota vastapuolelta reiluutta.  Reiluus ei ole heille arvo.  Se on sinulle arvo, ja he hyväksikäyttävät sitä aina, kun saavat siihen tilaisuuden.  Jos käytät vihollisen alustaa, sinulta viedään ennen pitkää kyky käyttää sitä, eikä asiasta valittaminen, sääntöihin tmv. vetoaminen saa mitään aikaan.  Se vain saa sinut näyttämään heikolta.

Kristitylle tässä sinänsä ei ole mitään uutta.  Me tiedämme, että maailma on vihaava meitä Hänen tähtensä, minkä lisäksi Ilmestyskirja tietää varoittaa myös siitä, että meiltä viedään jopa oikeus käydä kauppaa, jollemme alistu pedolle.  Tähän suuntaan tällä nationalistien ja kristittyjen dehumanisoinnilla ollaan menossa.  Niin kauan kuin heillä siihen on valta.

3. joulukuuta 2018

Kielenkäytön muodoista

Tulipa tässä mieleen viimeisimmän Voxiversityn katsottuani, että jos vaikka olenkin käsitellyt retoriikan ja dialektisen ilmaisutavan eroja, on siitä sanottavaa edelleen.  Tuli nimittäin vastaan oivallus, joka osaltaan selittää, paitsi sen, että blogissani ei nykyään paljon keskustella, myös sen, minkä takia olen läpi koko ikäni törmännyt erikoisiin kommunikaatiokatkoksiin, jotka ovat aiheuttaneet hankaluuksia ihmissuhteissani ja ymmärretyksi tulemisessa.  Nämä huomiot eivät ole mitätöimässä sitä, mitä sanoin taannoin omasta taipumuksestani väheksyvään kielenkäyttöön, mutta liittyvät kyllä vaikutelmaan.

Asia nimittäin on se, että massiivinen enemmistö ihmisistä on retorisesti suuntautuneita, ja kuten Vox töpäkästi videossaan kiteyttää, sellaiselle dialektinen kielenkäyttö on sama kuin puhuisi englanninkieliselle kiinaa: tuloksena on korkeintaan hämmennys.  Tämä saattaa olla monelle täysin päivänselvä asia, mutta mitä tulee siihen pieneen vähemmistöön, joka tänä päivänä ylipäätään lukee, puhumattakaan siitä, että kirjoittaisi, blogeja, se voi olla yllätys.

Minä, kuten melkeinpä kaikki blogikansa, olen luonnoltani dialektikko.  Tästä seuraa, että kielenkäyttöni pyrkii ensisijaisesti välittämään informaatiota.  Retorisesti suuntautuneelle kielen pääasiallinen funktio on välittää asenteita.  Tässä on pääsyy sille, minkä takia jälkimmäisten kanssa on hyödytöntä väitellä: he eivät kykene muodostamaan, sen enempää kuin tarkastelemaankaan, näkemyksiä rationaalisesti, vaan ainoa keino tavoittaa heidät on vedota heidän tunteisiinsa.  Tästä myös seuraa suuri vaara tulla ymmärretyksi väärin: kun dialektisesti suuntautunut ihminen käyttää kieltä, hän ei useinkaan tule miettineeksi käyttämänsä kielen mahdollista latautuneisuutta - tai sitten sivuuttaa sen ajatellen, että hänen kuulijakuntansa kyllä tavoittaa kupletin juonen - ja retorinen ajattelija puolestaan kykenee seuraamaan sanotusta vain triggerisanoja, joihin suhtautua joko saman- tai vihamielisesti.

Dialektisesti suuntautuneet tuntevat luontaista aversiota retorisesti suuntautuneisiin ja väheksyvät retoriikkaa itselleen ala-arvoisena ja manipulatiivisena ilmaisun muotona.  Tämä johtuu ylpeydestä, jota he tuntevat hyvin muodostetuista ja rakennetuista näkemyksistä ja kyvystään asiakeskusteluun.  Se saa heidät, joko tietoisesti tai tiedostamatta, välttämään retoristen keinojen käyttöä - jopa siinä määrin, että he väistävät ilmaisutapoja ja termejä, jotka muistuttavat heitä retoriikasta.  Sillä on kaksinainen vaikutus: yhtäältä se kaventaa heidän ilmaisutapaansa vastapuolen hyväksi, toisaalta taas se atomisoi ja etäännyttää heitä niin toisistaan kuin retorisesti suuntautuneista samanmielisistäkin.

Tästä pääsemme kommenttityhjiön syihin: minä käytän nykyisin paljon moraalista retoriikkaa, puhun hyvästä ja pahasta, kristinuskosta ja noin edelleen.  Vanhassa blogissani en juurikaan tätä harrastanut, ja siellä keskustelu oli selvästi eloisampaa.  Dialektisesti suuntautuneet ihmiset saivat pysyä mukavuusalueellaan.  Astuin itse retoriikkaan tutustuttuani ulos kyseiseltä mukavuusalueelta - mutta en korvannut dialektiikkaani retoriikalla, vaan lakkasin väistelemästä asenteelliselta näyttävää kielenkäyttöä.  Se, mitä veikkaan harvemman hahmottavan, on se, että kun puhun saatanallisesta pahuudesta, neekereistä, vihattavista asioista tai mistä hyvänsä, käytetyt sanat ovat edelleen ensisijaisesti deskriptiivisiä.  Puhun asioista totuudenmukaisimmalla osaamallani tavalla, en sillä, joka on helpoin kullekin yleisölle.

Kun lakkaa väistelemästä asioista puhumista niiden nimillä, siitä saa voimaa.


29. marraskuuta 2018

Roosh V

Hirmuinen terristiparta ja kaikki!
Minä pidän Rooshista.  Olen ollut kaverin olemassaolosta epämääräisen tietoinen vähän toistakymmentä vuotta ja tiennyt tämän lähinnä jonkinlaisena toosahurjastelijana, joka kirjoittelee kokemuksistaan milloin missäkin kohtaamiensa naisten kanssa.  Se ei ole syy siihen, miksi pidän kaverista.  Syy siihen oikeastaan on aika tuore: kaveri joutui totta puhuttuaan SJW-hyökkäysten hampaisiin, minkä myötä (((SPLC ja ADL))) ovat vainonneet häntä tauotta.  No, kohteeksi joutuminen itsessään ei ole vielä kummoinen syy, mutta sen myötä Roosh päätti lopettaa itsesensuurin.  Siitä asti kaveri on laukonut suustaan kaunistelemattomia, mutta kiistämättömiä, totuuksia ihmisistä, kulttuureista ja moraalista sellaista tahtia, että hitaampia hirvittää.  Sävynsä ei ehkä ole erityisen toiveikas, mutta muutaman tekstin lukeneena ja podcastin kuunnelleena on todettava, että entisehköstä pimppisankarista on kasvanut melkoinen maallikkosaarnaaja, joka uskaltaa puhua oikeasta ja väärästä niiden nimillä.

Kuten kaikkia, jotka seuraavat mieluummin totuutta kuin valheita, myös Rooshia näkyy kutsuvan ristinsä kantaminen - ei sillä, että olisi uskossa, vaan sillä, että uskoo ainakin pahuuteen, mikä on kristinuskon kulmakivi ja käsitteenä kristinuskon monopolisoima maailmankatsomusten kirjossa (muissa uskonnoissa käsitettä ei siis ole).

Tuorein kirjansa, Game, jota en ole vielä kokonaan lukenut, alkaa puheella, jonka olisin suonut oman isäni kertovan allekirjoittaneelle siinä kypsässä iässä, jossa vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostaa silviisiin.  Se olisi aikaansaanut terveemmän perspektiivin asiaan ja opettanut paljon sellaista viisautta, minkä oppimiseen itse olen saanut tehdä hirveät määrät työtä, ja mitä aivan liian moni ei ole tullut koskaan oppineeksi.  Jo kyseinen prologi on kirjan hinnan arvoinen.  Oletan, että se myös jatkuu yhtä korkeatasoisena.

Miksi rustailla tällainen kirjoitus?  Miksen puffaa samalla kaikkia muita ajankohtaisia kirjoittajia?  Syy on se, että luulen Rooshin olevan suomalaiselle kämystölle vähän vieraampi ja ennakkoluuloja herättävämpi tuttavuus, minkä lisäksi pidän tosiaan nykyistä ulosantiaan erinomaisen arvokkaana koko länsimaat kattavaa kulttuurikonfliktia ajatellen.  Luulen myös, että miehen ei sallita heitellä helmiään internetin sikalaan enää kovinkaan kauaa, joten ne kannattaa kerätä vielä kun voi.

23. marraskuuta 2018

"Hirviöt on kivoja", sanoi hirviö

Tässä postauksessa tulen hypänneeksi syvään päähän vastapuolta koskevien spekulaatioiden suhteen.  Se ei sikäli haittaa, että todellisuus on osoittautunut moneen kertaan olevan huomattavasti kamalampaa kuin alkujaan olin kuvitellut, joten en koe tähän kirjoittamani materiaalin ihan perätöntä olevan.  Tämä on niitä postauksia, joiden suhteen olisi kiva saada tietää olevansa vainoharhainen - valitettavan epätodennäköisenä sitä pidän - sen verran selkeä kuvio tässä on.  Vaikuttaa asiaan sekin, että The Last Closet on luettu.

Kukin lienee tahollaan huomannut, miten viime vuosikymmenen tai parin aikana kaikenlaiset söpöhirviöt ynnä muut ymmärrettävät monsterit ovat raivanneet tiensä lelukauppoihin, elokuviin ja lähestulkoon kaikkialle muuallekin, missä on lapsia.  Ne ovat värikkäitä, pienimmille ehkä vähän jännittäviä ja juuri siinä pelottavan likellä, ja joiden taustatarinat sitten opettavat, että nämä ovatkin kilttejä, eivätkä ollenkaan pelkäämisen arvoisia.  Päinvastoin, ne ovat sittenkin salaa hyödyllisiä ja hyviä!  Samaan aikaan, varmaan ihan sattumalta, suojelevat isä- ritari- ja äitihahmot ovat kadonneet lapsille suunnatusta viihteestä kuin pieru Saharaan.  Jos niitä on, ne osoittautuvat epäpäteviksi, turhiksi tai typeriksi, eikä niitä kannata kuunnella.  Siinäkin on rivien välissä paljon sanottua.
Kaikenlaiset hirviöhahmot pyritään normalisoimaan lapsille siten, että nämä eivät enää herätä luontaista ällötys- tai pelkoreaktiota ja hyljeksi niitä, vaan oppivat sen sijaan pitämään niistä, leikkimään niillä ja tuntemaan olonsa turvalliseksi niiden suhteen.  Näissä tarinoissa oikeita pahiksia ei ole olemassakaan, vaan ainoastaan väärin ymmärrettyjä hyväntekijöitä ja kaikki ovat hyviä ja arvokkaita, kun oikein silmin katsotaan.

Lähdetäänpä sitten ajattelemaan, että maailmasta saattaisi löytyä joku sellainen taho, joka haluaisi päästä lähelle lapsia, mutta herättäisi näissä pelkoa ja epäluuloa, käyttäytyisi omituisella tavalla ja näyttäisi muutenkin epäilyttävältä.  Kyseisellä taholla olisi tietty intressi tuottaa siedätyshoitoa lasten, miksei aikuistenkin, luontaisia inho- ja pelkoimpulsseja kohtaan, koska nimenomaan nämä ovat keinoja sekä tunnistaa että suojautua saalistajilta.  Kun pelko ja inho on voitettu, erikoinen ja tosi kiinnostunut setä ei olekaan enää pelottava.  Ja se, mikä tuntuu oudolta ja vieraalta, sisältääkin mielleyhtymän odottamattomaan hyötyyn ja huviin.

Ei sellaista varmaankaan ole, eihän?
Oho
Mitähän ihmeen syytä kenelläkään saattaisi olla sille, että totuttaisi lapset tuntemaan olonsa kotoisaksi Saatanaa esittävän perverssin läsnäollessa?  Tuleeko yhtään mieleen?  Onko sattumaa, että samat tahot mainostavat omaa perhettä urpoina, jotka eivät ymmärrä lapsen ainutlaatuisuutta, vaan laulavat lapsen turvaksi annetuista säännöistä: It's time to see what I can do / To test the limits and break through / No right, no wrong, no rules for me / I'm free?

Asiasta voi kaiketi olla monta mieltä.  Meikäläisen on vaikea olla näkemättä kuviota, kun sen olen kerran nähnyt.  On yksi taho, joka hyötyy siitä, että lampaat eivät enää tunnista tai kavahda susia.  Se taho on sudet.  Hirviöitä on olemassa, ja ne haluavat sinulta lapsesi.

PS. Tulipa tässä vastaan asiaan liittyen viimeisin mainos, johon Celine Dion osallistui. Katsokaa ja vetäkää omat johtopäätöksenne. Ehkä selitykseksi sopisi se sama, jota kukaan ei ole koskaan ennenkään uskonut, eli "se oli läppä".

22. marraskuuta 2018

Suomen väestönkehitys ja moraali

Käytännössä aina, kun keskustelen moraaliin liittyvistä kysymyksistä muiden kuin kristittyjen kanssa, kohtaan seuraavanlaisen ajatelman: asioilla, jotka eivät liikuta minua henkilökohtaisesti, tai joiden puolesta olen sen takia, että se on muodikasta, ei ole mitään väliä.  Yllättävän moni näistä ihmisistä myös tiedostaa Suomessa vallitsevan huolestuttavan väestöllisen kehityksen, eli sen, miten suomalaisten suhteellinen ja tätä menoa myös absoluuttinen osuus maan väestöstä hupenee.  Asiaan on sinänsä yksinkertainen ratkaisu, ja se on kristillisen moraalin palauttaminen yhteiskunnan moraaliseksi ohjenuoraksi.

Välineellinen, toisin sanoen hedonistinen, suhtautuminen seksiin eli reproduktiojärjestelmään, on moraalisen rappion alfa ja omega.  Kun seksiä pidetään viihteenä, se menettää alkuperäisen merkityksensä perheen muodostumisen ja koossa pitämisen välineenä.  Riippumatta siitä, sattuuko se henkilökohtaisesti kannatettu perversio olemaan homoseksi, kukasta kukkaan juokseminen, kaktuksiin sekaantuminen, lasten teurastaminen epämukavuustekijöinä tai joku muu mielikuvituksellinen juttu, ne kaikki tuhoavat normaalin, terveen suhtautumisen seksiin ja parinmuodostukseen.
Kuvahaun tulos haulle which way western man
Molempien kuvien tilanne on kyseisten ihmisten itse valitsema.
Tämä tarkoittaa sitä, että niistä kaikkien on myös kaikottava - ideaalisti toki kokonaan, mutta ainakin julkisuudesta.  Ne vääristävät ihmisten suhtautumistapoja ja synnyttävät kysyntää, joka johtaa sellaisilla asioilla leikkimiseen, joita ei ole leikkimistä varten suunniteltu, ja sitä kautta perheiden tuhoon.

Kaikenlaisten perversioiden suvaitseminen julkisuudessa ja katukuvassa johtaa valitettavasti siihen tilanteeseen, että normaalit ihmiset katoavat siitä, koskeivät halua olla kyseisten asioiden kanssa missään tekemisissä, ja suojelevat myös jälkikasvuaan mahdollisuuksiensa mukaan moiselle altistumiselta.  Katukuva on siis väistämättä suprematistista; joko suosimme siinä normaaliutta, mikä edellyttää friikkien ajamista pois katukuvasta, tai friikkejä, jotka ajavat normaalit pois katukuvasta.  Kultaista keskitietä asiassa ei yksinkertaisesti ole.

Oma juttunsa ovat perverssit kannusteet: oletetaanpa, että nimimerkki Reino olisi syntyjään (oletetaan myös, että tämä on mahdollista) biseksuaali.  Hän elää yhteiskunnassa, jossa kristilliset arvot ovat kunniassaan, ja näin ollen hankkii ammatin, vaimon ja perheen, jättäen jälkeensä kosolti jälkeläisiä, jotka opettaa myös elämään ihmisen lailla kiitos sen, että hän kanavoi seksuaalisen energiansa sosiaalisesti rakentavalla tavalla.

Reinon klooni, Leino, puolestaan elää nykylänsimaassa.  Kyseisessä yhteiskunnassa hän on valkoisena hetero-oletettuna vihattu ja vastuussa Kaikesta Maailman Pahasta.  Koska Leino on bisse, hän voi kuitenkin identifioitua myös toisin ja ryhtyä vaikkapa homostelemaan.  Tämä tekisi hänestä myös yhteiskunnan ihaileman Erilaisen, poistaen tältä samalla taakan mistään pahasta, mikä on psykologisesti palkitsevaa.  Leino tosin kuolee sukupuolitautiteitse ennenaikaisesti, yksinäisenä ja huumekoukussa, eikä jälkeensä jää ainuttakaan ihmistä muistelemaan miestä lämmöllä.

Reino ja Leino olisivat molemmat voineet elää hyvän elämän.  Perverssit kannusteet kuitenkin edesauttoivat Leinoa valitsemaan tavalla, joka tuhosi hänen elämänsä ja sukuhaaransa lopullisesti.  Olen kuullut joskus ihmisten väittävän, ettei tällaisilla kannusteilla ole mitään väliä, mutta samat ihmiset eivät pääsääntöisesti uskalla puhua totta edes sukupuolten tai ihmisrotujen välisistä eroista luonteeltaan täsmälleen samojen kannusteiden tai pikemminkin lannisteiden takia.

Jotta mahdollisimman moni voisi elää hyvän, rakentavan ja onnellisen elämän, antaen elämän lahjan myös mahdollisuuksiensa mukaan eteenpäin, tarvitsemme kristillistä moraalia ja sitä kautta myös suhtautumista sukupuoliseen kanssakäyntiin, avioliittoon ja perheeseen.  Tämä moraali on kuin jäätelöannos: siihen ei voi lisätä edes prosenttia koirankakkaa tehdäkseen kokonaisuuden kelvottomaksi.  Tämä pätee elämässä häkellyttävän monessa asiassa.

Kyllä: standardit, jotka edellyttävät meiltä sekä itsekuria ja niin itsestämme kuin toisistammekin huolen pitämistä, tuntuvat niistä ihmisistä pahalta, jotka eivät syystä tai toisesta niihin ole yltäneet.  Se ei ole heidän loppuelämäänsä tuhoava tuomio, eikä se ole myöskään syy vetää sivilisaatiota ja omaa kansaa vessasta alas.

23. lokakuuta 2018

Globalistien gambiitti

Globalistit heittivät taas noppaa ihmishengillä ja masinoivat uuden invaasion kohti Yhdysvaltoja.  He uskovat, että Trump ei uskalla vastata siihen turvaamalla etelärajaa riittävällä voimankäytöllä näin lähellä kauden puolivälin vaaleja, vaan antautuu samalla tavalla kuin Länsi teki Camp of the Saintsissa.

He laskevat myös, että siinä tapauksessa, että hyökkäykseen vastattaisiin torjumalla hyökkääjä väkivalloin, saisivat he riittävästi mediapornoa kärsineestä NPC-massasta saadakseen aikaan Sinisen Aallon, joka muuten jäisi tulematta.

Ounastelen, että he ovat väärässä.  Riittävän suuri osa amerikkalaisista näkee sumutuksen läpi, ja näkee myös sen, miten vähän kunnioitusta globalisteilla on ihmishenkiä kohtaan.  Se avaa silmiä sille, että olemme tekemisissä pahuuden, emme typeryyden, kanssa.
Meidän puoli ei aloittanut tätä(kään) kärhämää, mutta se lopettaa sen.

18. lokakuuta 2018

Kulttuurin kuva

Kaiken oleellisen nykyisen NPC-kulttuurin tuhoisuudesta kertoo seuraava huomio: vuodesta reilu kolmannes, 128 päivää on omistettu perversioiden juhlimiselle.  Vuodessa on yksi perheille omistettu päivä (15. toukokuuta), ja sen fokus on tuoda esiin perheissä olevia vaikeuksia silloin, kun sitä ei vietetä käsitteen uudelleenmäärittelyyn sisältämään käytännössä mitä tahansa.

NPC

Kaikki internetiä käyttävät vihervasemmistolaiset ja muut valtavirran mukana menijät ovat käärmeissään.  Joku internetin shitlordi meni rinnastamaan heidät tietokoneroolipeleistä* tuttuihin NPC- eli Non-Playable Character-hahmoihin, jotka ainoastaan reagoivat ärsykkeisiin, antavat ehkä tehtäviä ja sisältävät pari riviä tekstiä.  Nämä luonnollisesti vastaavat täydellisesti sitä aivotonta suhtautumista, joka tosielämän NPC-massoilla mihinkään kysymykseen löytyy.  Kyseessä on briljantti esimerkki siitä, että paras retoriikka pohjaa totuuteen, ja että nimenomaan sen totuudenmukaisuus tekee siitä niin kipeän.
You will be assimilated.  Resistance is futile.  Your consciousness will be destroyed and replaced with three lines of script.
Vihervasemmistolainen yhdenmukaisuusvaatimus edellyttää, että sen tunnustaja suhtautuu asioihin samaan tapaan kuin kala: kun yksi muuttaa suuntaansa, muut tekevät saman vaistonvaraisesti ja ajattelematta.  Koska kyseinen automaatio edellyttää ajatustoiminnan täydellistä sivuuttamista, on täysin perusteltua suhtautua liberaaleja sloganeita viljeleviin papukaijoihin NPC:nä.

Koska kyseessä on automaatio, mikään kanta, mitä NPC suoltaa, ei ole aito.  Niiden takana ei ole mitään muuta kuin sokea konformismi ja ryhmäpaineen avulla ehdollistetut reaktiot.  Tämä aiheuttaa kognitiivista dissonanssia: samaan aikaan, kun NPC julistaa erilaisuuden rikkautta, hän hyökkää kaikkien kimppuun, jotka eivät toista samaa mantraa.  Kognitiivinen dissonanssi tekee kipeää, siinä mielessä kuin NPC voi kipua kokea (NPC ei pääsääntöisesti ole koskaan joutunut kärsimään ainoastakaan oikeasta ongelmasta ja uskoo vilpittömästi, että hänen konformisminsa suojaa häntä tulevaisuudessakin), ja hän kantaa siksi henkilökohtaista kaunaa kaikkia niitä kohtaan, jotka muistuttavat sen olemassaolosta.

NPC-meemin kipupisteisiin kuuluu myös se, että he ovat reaktioautomaatteja, eivätkä kykene omaehtoiseen toimintaan.  Heillä ei ole olemassaoloa kummempia tavoitteita, mistä syystä varsinaiset, omaehtoiset toimijat sekä muuttavat että hallitsevat maailmaa.  NPC:lle on tärkeämpää ajatella, että hän on ainutlaatuinen ja arvokas, kun todellisuudessa hän on silkka nolla, jonka voi korvata milloin tahansa millä tahansa mulla NPC:llä.

Siinä, missä muilla meemeillä on helppo lytätä SJW-jengi, ovat ne harvoin erityisen tehokkaita presidenttimme lanseeraamia Tolkun Ihmisiä kohtaan.  Tolkun Ihmiset ovat niitä loputtoman apaattisia ihmisiä, jotka uskovat siihen, että äänestäminen on ainoa keino poliittiseen vaikuttamiseen, ja jotka eivät koskaan keikuta venettä, meni se sitten mihin suuntaan hyvänsä.  NPC iskee myös heitä juuri siihen koloon, jossa sydämen tulisi olla, muistuttaen siitä, että hekin voisivat olla elossa, ja valitsevat joka hetki oman sivustakatsojuutensa.

Sille tietty on vaihtoehto, mutta se maksaa harmaan bottimassan hyväksynnän.


*Hanuripurilaishuomio: Totta on, että NPC on vanhempi käsite ja alkujaan nämä olivat pelinjohtajan ohjauksessa ja mahdollisesti kiinnostaviakin hahmoja.  Tietokoneistettu versio kuitenkin vastaa todellisuutta paremmin.

11. lokakuuta 2018

Ajatuksia alistumisesta


Moni meikäläinen ajattelee burkhan olevan kerrassaan saatanallinen vaatekappale, koska se on naisen alistumisen merkki.  Totta onkin, että ilman väkivaltaan vetoamista, niillä alueilla, joissa se nykyään on muodikasta, sitä käyttäisi varsin harva.  Binäärisesti eli jokotaityyliin ajattelevat ihmiset tästä sitten vetävät johtopäätöksen, että jos kulttuurin mukaan miehen tulee olla perheen pää ja naisen tämän vallan alla, on kulttuuri läpeensä mätä.  Binääripää keksii myös, että lääkkeeksi tähän on meillä nykyisin onneksi feminismi (polven saa valita itse, povista ei puhuta) ja määrittelemätön ja ennen kaikkea täysin fiktiivinen tasa-arvo, jonka ansiosta saamme nauttia siitä, että naisia on saatava kaikkialle missä heistä on haittaa, ja karvaisia perverssejä tyttöjen vessoihin.

Toisin sanoen minulla ei ole burkhaa vastaan yhtään mitään sen takia, että sen käyttö muistuttaa naisia nöyryydestä.  Se on naiselle psykofyysisesti paljon vähemmän tuhoisaa kuin vaihtoehtonsa eli feministinen propaganda, jonka suurin saavutus on "oikeus" tappaa omat lapset ennen niiden syntymää eli naisen biologisen funktion ja normaalin kutsumuksen aggressiivinen hylkääminen.  Kuinka ihmisestä, jonka silmissä suurin kuviteltavissa oleva saavutus on sukupuolensa keskeisimmän tehtävän hylkäämien, voisi tulla järkevä ja tasapainoinen, puhumattakaan parisuhdekelpoisesta?

Myös kristinuskossa miehen rooli on olla perheen vallankäyttäjä ja naisen tehtävä hyväksyä tämä, toisin sanoen, alistua miehelleen.  Tämä on luonteva asia: vallassa on kyse väkivaltapotentiaalista ja se on pääsääntöisesti miehellä melkoisesti korkeampi kuin naisella.  Feminismiin aivopestyt ihmiset ajattelevat, että kyseinen asetelma edellyttää mieheltä käskyttämistä ja mikromanagerointia, mutta he unohtavat, että miehen velvollisuus on rakastaa naista.  Myös miehuus avioliitossa kysyy siis tiettyyn rooliin alistumista - rooliin, joka ei monellekaan ole sen luontevampi kuin naisenkaan naiselle.

Rakastaminen tarkoittaa toimimista tavalla, joka on toiselle hyväksi, myös oman hengen uhalla sen sitä vaatiessa.  Ei tule mieleen monta, jolle olisi hyväksi tulla alituiseen pomotetuksi ja väkisin pidetyksi "hellan ja nyrkin välissä".  Kyseinen feminismin peikko on siitä erikoinen fiktio, että länsimaalaiset miehet ovat pääsääntöisesti kehittäneet naisen mukavuutta lisääviä keksintöjä ennen miesten henkiä pelastavia keksintöjä - ja tähän feminismillä ei ole ollut osaa eikä arpaa.  Naisen velvollisuus on kunnioittaa miestä, miehen uhrautua perheensä puolesta ja pitää siitä huolta.  Tällaisella asetelmalla perheyksikkö toimii.  Kovin monella muulla asetelmalla se ei toimi.

Muistutettakoon, mitä Raamattu asetelmasta ja sen tärkeydestä sanoo: Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.  Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.  Kuulostaako tutulta?  Sen pitäisi.

Minä en siis vihaa burkhia siksi, että ne "alistavat naisia".  Islamilaisen kulttuuripiirin suhtautuminen naisen asemaan on terveempi kuin tämän päivän länsimainen.  Vihaan kulttuuripiiriä ja uskontoa, jota kyseinen vaatekappale edustaa.  Se on vihollisuuden signaali.  Se on valloittajan lippu alueella, jota on ryhdytty miehittämään.  Yllättävän harva nykylänsimaalainen ymmärtää, että maahanmuutto ja sen tuhoisuus ei riipu siitä, tulevatko valloittajat ase kädessä vai käsi ojossa.

Kannatanko burkhakieltoa?  En missään tapauksessa.  Mieluummin tunnistan viholliseni univormusta kuin arvailen.

1. lokakuuta 2018

Pahuuden kasvot

Kaikki on esillä.  Ei ainoastaan se, että he ovat pahantekijöitä.  Ei vain se, että he ovat ylpeitä tekemästään pahasta.

Tuo kirjaimellisesti saatanallinen virne johtuu siitä, että he ovat ylpeitä siitä, että heidät nähdään tekemässä pahaa, ja että kaikki tietävät sen.

Siinä on peili vastapuolemme sieluun.

24. syyskuuta 2018

Omniskienssi ja iso, paha Jumala


Olen siinä uskossa, että kaikkitietävyyden käsite ymmärretään yleensä väärin.  Tavanomaisestihan sillä tarkoitetaan sitä, että kaikkitietävä tietää kaiken, mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu, ja mitä on tapahtuva.  Käsitteen ymmärtämisestä näin seuraa muutama asia:

1) Determinismi.  Jos mikään taho on kaikkitietävä, kukaan ei tee yhtään valintaa koskaan, sillä nämä valinnat on jo kyseisen tahon silmissä tehty eikä mikään mahti maailmassa voi sitä muuttaa.  Tästä seuraa

2) Vapaa tahto on fuulaa.  Koska 1, kaikki etenee mekaanisesti ja kuvitelmamme siitä, että tahdomme ja teemme, on silmänlumetta; silkka elämys vailla todellisuuspohjaa.  Näin ollen

3) Vastuuta ei ole.  Vastuu edellyttäisi mahdollisuutta tehdä toisin.  Koska 1 ja 2, mitään ei voi muuttaa, joten kukaan tai mikään ei ole moraalisesti vastuussa mistään (paitsi ehkä prosessin alullepanija, mistä tuonnempana).  Tästä seuraa

4) Kristinusko (mikä jottei muutkin uskonnot) on totaalisen absurdi.  Miksi Jumala pyrkisi vaikuttamaan kenenkään toimintaan, kun on itse määrännyt jo mitä tämä tulee tekemään?  Mitä järkeä olisi skitsofreenisessä nukketeatterissa, jossa ainut osapuoli (Jumala siis) nakkaa osan luomuksiaan helvettiin kärsimään siitä, että nämä tekevät juuri kuten hän on heillä leikkinyt?  Ajattelun looginen päätepiste on

5) Olemassaolo on mieletöntä ja misoteismi totta.  Toisin sanoen käsitys siitä, että Jumala on joko paha, hullu tai molempia.

Mieleeni juolahti kysymys, joka on luonteva seuraus siitä, että en ole deterministi, ja tykkään miettiä sitä, mitä sanat oikeastaan tarkoittavat.  Se on: "mitäpä jos omniskienssi (kaiken tiedon tietäminen) ei voi sisältää tulevaisuutta, koska sitä ei vielä ole?"


Tällöin tilanne olisikin kokonaan toinen:

a) Indeterminismi.  Vaikka olisikin omniskientti, jäisi avoimeksi tulevaisuus, jota ei ole ennalta määrätty.  Tästä seuraa

b) Vapaa tahto.  Kykenemme määrittämään itse tavoitteemme oman elämämme viitekehyksessä ja pyrkiä niihin valitsemillamme tavoilla.  Näin ollen

c) Vapaus ja vastuu.  Koska kykenemme tekemään valintoja, on meillä myös vastuu valinnoistamme.  Tämä mahdollistaa muun muassa moraalin, rakkauden, ja hyvän ja pahan tekemisen.  Tästä taas seuraa

d) Kristinusko meikkaa senssiä ainakin sisäisesti.  On järkevää koettaa vaikuttaa vapaata tahtoa käyttäviin yksilöihin, koska nämä kykenevät omaehtoiseen toimintaan.  Loogisesti tästä seuraa, että

e) Elämä on mielekästä ja Jumala (voi olla) hyvä.  Olemassaolo ei ole sittenkään raivoavan egoistin aivopieru, vaan jotain, mikä antaa meille tilaisuuden näyttää, keitä olemme ja millaisiksi ehdimme kasvaa.

Tämä katsantokanta on nähdäkseni sekä terveempi että vähemmässä ristiriidassa henkilökohtaisen elämänkokemukseni kanssa.  Jottei äskeinen näyttäisi vain kristillisten henkselien filosofiselta paukuttelulta, tyydyn toteamaan, että en edes usko Jumalan kaikkitietävyyteen.  Kyseiseen käsitykseen on meinaten Raamattua lukemalla aika vaikea päätyä.  Kiinnitän huomion kuitenkin vielä yhteen asiaan.

Oivallus

Ylle kirjoitetussa on myös se mielenkiintoinen puoli, että se avaa konkreettisesti syyn siihen, minkä takia ateistit ovat pääsääntöisesti ja kivenkovaan deterministejä, vaikka kyseinen näkökanta sotii jatkuvasti empiiristä kokemusmaailmaamme vastaan.  Näin siitäkin huolimatta, että jokainen lähestyy elämää sillä oletuksella, että päättää päätöksensä itse: Se oikeuttaa sekä Jumalan hylkäämisen että syyttämisen samaan aikaan, vapauttaen näppärästi myös ateistin itsensä kaikesta vastuusta, minkä jälkeen minkä hyvänsä rappiohalun oikeuttava järkeily on lapsellisen helppoa.  Tällä saadaan se sama sädekehä, mitä nykyajan muutkin leikkimoralistit niin rakastavat kantaa: tunne oikeamielisyydestä vailla uhrauksia, velvoitteita tai vastuuta.

10. syyskuuta 2018

Pyrrhoksen voitto

Joissain piireissä hehkutetaan Ruotsidemokraattien "menestystä" näiden kasvatettua äänisaaliinsa ~13:sta ~18:aan prosenttiin.  Samaan aikaan on selvää, että maan itsetuhokurimus jatkuu taas seuraavat neljä vuotta, ja lisää Ebba Åkerlundeja on luvassa, enkä täten kykene mitenkään liittymään juhliviin näkemyksiin.  Tällainen voitto maksaa liikaa eikä ole minkään arvoinen.

Kuten jo aikaisemmin on havaittu, tulisi SD:n saada merkittävästi suurempi kannatus voidakseen aikaansaada mitään ruotsalaisella poliittisella kentällä, jossa muiden puolueiden yhteisrintama näitä vastaan puoluerajojen yli käytännössä vesittää näiden konkreettiset vaikutusmahdollisuudet.

SD on myös koko ajan siistinyt linjaansa siinä mielessä, että se on alkanut yhä enemmän muistuttaa juuri niitä aisureita, joita vastaan ylipäätään koko puoluetta on kukaan äänestänyt.  Tämä ei ole jäänyt kentällä huomaamatta, mistä syystä Alternativ för Sverige perustettiin.  AfS on perustettu liian myöhään, eikä se ehdi saamaan mainittavaa kannatusta lähitulevaisuudessa, ja sikäli kun SD jatkaa linjaansa, on poliittinen peli Ruotsin osalta pelattu.

Jos Ruotsi on säilyäkseen, on ruotsalaisten etsittävä siihen toinen kanava.

7. syyskuuta 2018

Herraa pyhempiä

Tänä päivänä niin kutsuttu valtakulttuuri - ainakin siinä mielessä, että pitää hallussaan valtaa, vaikka ei ehkä muuten niin kattavasti vallitsekaan - on perinpohjin antikristillistä.  Toki on olemassa pakanalarppaajia, joista olen aikaisemmin kirjoittanut jo kaiken oleellisen, mutta tällä kertaa grilli on lämmitetty niitä varten, joiden ensisijaiset argumentit kristinuskoa vastaan tuomitsevat sen moraalisella tasolla.  Nykykulttuuri pitää itseään moraalisesti ylivertaisena kristilliseen verrattuna, mistä syystä kristittyjä tänä päivänä vierotaan paitsi vanhanaikaisina, myös tuomitsevina ja tekopyhinä, kun eivät edes toista poskea käännä uskonsa joutuessa yhä uudestaan tulilinjalle.

Suvaitsematonta!  Käskikö Jeesus heittämään ensimmäisen kiven, nii-i!
Pakolaiset

Otetaanpa ensimmäisenä vaikkapa ulkomaalaisten kohtelu.  Nykymittapuulla Jeesuksen esimerkki, joka oli todeta tehtävänsä olevan huolehtia omasta kansastaan ja vertasi toisen kansan apua pyytävää jäsentä koiraan, lienee pahuusasteikolla jossain Hitlerin ja Donald Trumpin hujakoilla.  Nykykielellä hyvä ihminen ei ainoastaan uhraa rahojaan, perhettään ja hyvinvointiaan vieraan hyväksi, vaan päästää silmät kirkkaina sudet koko oman lammaskatraan kimppuun myötätunnosta susia kohtaan.  Kieltämättä tämä altruismin taso on vedetty kovemmalle kuin Jeesuksella, joten pointsit siitä.

Perverssit

Toisena esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa LGBTPWTFBBQ-köörin, jonka suhteen Raamatun sana ei ole erityisen helläkätinen, tietääpä Jeesuskin todeta, että joka viettelee naskalit pahoille teille, saa siinä määrin keljun kohtalon, että mereen hukuttaminen olisi siihen verrattuna lempeää.  Kaikenlaisen seksuaalisen touhun suhteen Raamattu on ylipäätään siinä mielessä aika tylsä, että se rajoittaa sallitun touhuamisen avioparin välille.  Tämähän ei hedopredatorseksuaaleille käy, joten on se todettava, että he onnistuvat olemaan avarakatseisempia seksuaalisen monimuotoisuuden suhteen kuin kristityt.

Maailmanhalaajat

Kolmas juttu on se, että Raamattu kannattaa ja opettaa vanhanaikaisesti eri kansallisuuksien elämistä omiensa parissa, kun taas nykymoralistit tietävät, että mm. Ihmisen Aiheuttama Ilmastonmuutos tappaa kaikki viimeistään toissavuonna, jos yhtenäistä maailmanhallintoa ei saada kasattua.  Kaikista on saatava samanlaisia ja erilaisuus kaiken välillä tuhottava, koska nämä aiheuttavat säröjä yhdenmukaisuudessa. 

Talous

Raamatussa opetetaan, että niska limassa, perse ruvella ja soiro otsassa sinun pitää leipäsi ansaitseman, ja että työn ja sen tuloksen välillä on vissi korrelaatio - usein jopa kausaatio.  Tiedostavaisto opettaa tämän käsityksen olevan harhaanjohtava ja vanhanaikainen: kulutettavat resurssit tulevat kaupasta ja raha taikaseinästä, joten kaikille voi antaa ja loputtomasti, ja jos et anna, riistät, koska kaikkien panos, etenkin niiden, joiden elinkeinona on väärinajattelevien terrorisointi, on vähintään yhtä arvokas kuin tuottavaa töitä tekevien paitsi että oikeasti tärkeämpi.

Moralismi

Muistettava on myös se, että sekä Jeesus että Raamattu opettavat ihan oikeasti hyvästä ja pahasta lukuisin eri tavoin, ja käyttävät myös runsaasti esimerkkejä, jotta tulisivat ymmärretyiksi.  Ne tietysti edellyttävät ihmiseltä impulssikontrollia ja selkärankaa, eivätkä muutenkaan ole helpoimmasta päästä, kun meillä on tuo luonto ja houkutukset.  Nykymoraali on oikeastaan mukavan yksinkertainen: aivan kaikkea saa (pitää?) tehdä, paitsi olettaa, että aivan kaikkea ei saisi tehdä.  Nykymoraalin mukaan vain moraalin olemassaolon tunnustaminen voi olla objektiivisesti paha asia.

Se kuuluisa mutta

Ylle rustaillun kaltaisia esimerkkejä on toki pilvin pimein lisää.  Opetus on aina sama: kristinusko on paha, koska sillä on sisältö, joka ei juokse sokeasti kulloisenkin muodin perässä.  Kuvio on ikivanha; aikoinaan sitä harjoittivat gnostikot, nykyään liberaalit, tai miksi noita nyt haluaakaan sanoa.  Sillä on myös, riippumatta siitä, miten pimeinä joitain muita porukoita voisi yllä mainituin kriteerein myös pitää, aina yksi ja sama kohde: kristinusko, jonka valo on halkonut maailman pimeyttä jo 2000 vuotta.  Viisaat kykenevät päättelemään tästä vuosituhannesta toiseen muuttumattomasta ja kompassintarkasta vihollisenlöytämistaidosta jotain.

Lueteltuja tapauksia ajatellessa on tietysti myös otettava huomioon sellainen asia, että joka kerran, kun mennään niin kutsutusti överimmäksi "hyvyyden" suhteen kuin Jeesus, päästään tilaan, jossa "hyvyys" johtaa vääjäämättä ja väistämättä "hyvien" ja kaikkien näiden vaikutuspiirissä olevien tuhoutumiseen ulkoryhmien lyhyen aikavälin materiaaliseksi eduksi.

Mitäpä, jos asia onkin sillä viisiin, että Raamatun ohjeistus ja Jeesuksen esimerkki olivat just eikä melkeen niin altruistisia ja kilttejä kuin ihminen voi olla tekemättä kiltteydestään itsetuhoon johtavaa fetissiä?  Täältä katsoen siltä näyttää, enkä kykene sitä järkevästi ajatellen epäilemään.

11. elokuuta 2018

Sukupuolidysforia

Tänä päivänä länsi kärsii epideemisestä sukupuolidysforiasta, toisin sanoen kieroutuneista sukupuoli-identiteeteistä.  Pääsyy tälle on se, että miehet ja miehen maskuliinisuus on ajettu ulos yhteiskunnasta ja korvattu valtion rahoittamilla matriarkoilla.  Massiivinen enemmistö yhteiskunnasta on käytännössä yksinomaan naisten kasvattama ja kaikki näkökulmat, joihin nämä törmäävät, ovat itsekin sukupuoli-identiteettinsä feminismin ja/tai yksinhuoltajuuden takia hukanneiden naisten näkökulmia.


Terveet sukupuoli-identiteetit on loppujen lopuksi helppo aikaansaada ja ylläpitää: anna miehelle miehen rooli ja naiselle naisen rooli, pidä näistä kiinni ja lapset kasvavat oppimaan sukupuoltaan vastaavat roolit ymmärtäen näiden keskinäisen komplementaarisuuden.  Tällaiset roolit ovat lännessä luonnolliset ja niihin päädytään vailla kummempaa efforttia niin kauan, kuin 1) sosiaalivaltio ja 2) ehkäisy eivät tule sotkemaan kuvioita.

Ensinnäkin sosiaalivaltion vika on, kestämättömyyden lisäksi, siinä, että se rikkoo isän roolin.  Kun miehen tehtävä ei ole enää tuoda leipää pöytään, suuri osa rakentavaa maskuliinisuutta lähtee mukana ja kykyä tuoda pötyä pöytään ei voi enää pitää markkina-arvoplussana, jos sitä kykyä ei löydy siinä määrin kuin parhaalta kymmenykseltä.  Normaalin jantterin maskuliinisuudelle jää enää destruktiivinen kanava: joko hylätä se ja muuttua kivaksi incel-mieheksi tai pelimieheksi, joka kostaa naisille sen, ettei hänellä ollut isää.

Ehkäisyn vika on se, että se irrottaa seksin ja sen luonnolliset seuraukset eli lapset toisistaan.  Tämä aikaansaa epäterveen kurimuksen, jossa seksiä harrastetaan massiivisesti useamman ihmisen kanssa kuin olisi hyväksi (eli yhden), minkä lisäksi lapset nähdään yhä useammin parasiitteina, ei-toivottuina ongelmina, jotka tulee "ratkaista" (eli ehkäistä tai tappaa).  Lapset ja näiden kasvatus lakkaa olemasta luonteva osa elämää, jolloin yhä useampi ei pysty eikä halua katsoa tippaakaan omaa napaansa pidemmälle - näin atomisoiden yhteiskunnan "joukoksi" loputtoman itsekeskeisiä hedonisteja.

Koska isän ja äidin roolit ovat passé, yhä harvempi kanavoi sukupuolista käytöstään terveesti, ja koska feminismi on aikaansaanut sekä kaiken miesten miehisyyden demonisoinnin, osin jopa kriminalisoinnin, on se tuhonnut myös naisen ja äidin roolit.  Koska selkeää sapluunaa rakentavalle miehuudelle eikä naiseudelle enää ole, naisten kasvattamat miehet yrittävät opetella naisellisia piirteitä ja solipsismia maskuliinisuuden ja objektiivisuuden sijaan, ja samaan aikaan isän ja äidin rooliin joutuvat yh-äidit epäonnistuvat olemaan lapsille kumpaakaan.

Tuloksena on tenavia, jotka eivät tiedä, miten sukupuolten tulisi käyttäytyä, ja elävät yhteiskunnassa, jossa heidän luontaiset viettinsä asiaan liittyen kohtaavat alituista torjuntaa.  He siis yrittävät kehittää jonkin kanavan itselleen, joka ei ole koko ajan valtakulttuurin tulilinjalla, ja päätyvät joka sortin transformereiksi, homoseksuaaleiksi tai muiksi perversseiksi.

Kuitenkin

Muistutettakoon, että heiluri on alkanut jo kääntyä ja kulttuuri alkaa etsiytyä terveempiin uomiin.  Se, mikä ei voi jatkua, loppuu.  Viimeistään sosiaalivaltion romahtaessa terveet sukupuoliroolit löytyvät kyllä ja niin miehet kuin naisetkin pääsevät toteuttamaan itseään rakentavasti ja sukupuolidysforian epidemia katoaa itsestään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Meiltä tämän päivän miehiltä tämä edellyttää valmistautumista, rikkinäisten mallien tunnistamista ja hylkäämistä ja eheiden rakentamista niiden tilalle.

29. kesäkuuta 2018

Narskulandia

Voxin blogia lukiessani koin Eureka-elämyksen kommenttiosastoa lukiessani:
the great thing about Narcissists is, they don't care about their own children. at all. 
only about how they might look in the social situation. - bob kek mando
Tämä selittää pilkulleen kaiken sen, mitä länsimaiden johtava eliitti on tehnyt viime vuosikymmenet.  He haluavat näyttää hyvältä, eikä mikään hinta ole siitä liian korkea.  Koska he ovat narsisteja, heitä ei vaivaa millään lailla, että heidän poseerauksensa endgamena on etnohelvetti ja kolmas maailmansota.

25. toukokuuta 2018

Kun kristityn tulee olla mulkku

Ihmiset suhtautuvat kristinuskoon monin eri tavoin, ja toisinaan tulee vastaan kysymys siitä, miten kristityn tulee suhtautua missäkin tilanteessa.  Jotkut ovat erinomaisen huolissaan siitä, ollaanko nyt varmasti riittävän armeliaita ettei vaan ajeta ketään pois.  Asia vaan on sillä tavoin, että osa ihmisistä on ajettava seurakunnasta pois.  Raamatun, Jeesuksen ja apostolien esimerkkiä noudattaen meidän tulee käyttäytyä seuraavissa tilanteissa seuraavin tavoin:

1. Rehellisille vastausten etsijöille meidän tulee olla lempeitä.
2. Pilkkajien kanssa kahden kesken ei olla tekemisissä.
3. Julkisesti pilkkaavia tulee nöyryyttää.
4. Ne, jotka väittävät lukeutuvansa seurakuntaan, mutta avoimesti ja ylpeinä kapinoivat Herraa vastaan, tulee potkaista seurakunnasta pihalle.
5. Vääryyksiä, valheita tai harhaoppeja opettavat tulee joko vaientaa ja/tai heittää pihalle.
6. Katuvat tulee ottaa vastaan tervetulleina.

Neljässä näistä kuudesta kristityn velvollisuus on toimia torjuvasti, ei-inklusiivisesti ja tavalla, joka antaa kristitystä kohteelleen nuljun kuvan.  Kuitenkin numero 6 on pääsyy sille, että 2-5 ylipäätään tehdään: kyseiset toimintatavat suojaavat seurakuntaa ja sen jäseniä lankeamasta kiusauksiin tai harhaoppeihin.  Ne ovat kristityn seurakunnan immuniteetti ja täysin Raamatun esimerkin mukaisia.

Karimäkisten ja vastaavien hippipappien "kaikki on hyväksyttävä sellaisina kuin ovat"-teologia ei missään merkityksellisessä mielessä eroa Aleister Crowleyn vastaavasta.

14. toukokuuta 2018

Imelä zombijeesus

Siivoa huoneesi, ota lääkkeesi, pönötä selkä suorana, PIM!  Siinä se.
En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut Jordan Petersonista.  Pääsyy oli se, että kun heppua markkinoidaan kuvatekstin sloganeilla, en kokenut kaverilla olevan minulle mitään tarjottavaa.  Suoraan sanoakseni matalimman riman perusasioiden nostaminen jonkinlaiseksi halleluja-elementiksi oli minusta vastenmielistä; ikään kuin normaalista ihmisestä ei voisi kuvitella olevan enempään kuin absoluuttisen minimin tavoittamiseen.  Ajattelin, että hänellä on enemmän tarjottavaa sellaisille rikkinäisille ihmisille, joiden perhetaustat ovat rumempia kuin omani ja että hänen settinsä on varmaankin ihan hyväksi niille, joita se puhuttelee.  Olen toisinaan väärässä, ja tämä oli niitä kertoja.

Mihin Jordan Peterson ihmistä kannustaa ja opettaa?  Olemaan zombi; harmiton ja hampaaton ihmistä etäisesti muistuttava pikku huonekasvi, jolla ei ole juuria tai mitään itseään suurempaa, jonka puolesta taistella tai pitää esikuvallisena.  Atomi vailla yhteyksiä mihinkään.  Juuri sellainen lammas, jollaista hallitsevan luokan on mahdollisimman helppo ohjailla ja pelotella haluamaansa suuntaan hallussaan olevilla kepeillä ja porkkanoilla.  Tolkun ihminen, sanoisi presidentti.

Se, että siivoaa huoneensa, on ihan kiva juttu, mutta eipä se aikuiselle riitä.  Se riittää ehkä kahdeksanvuotiaalle, jonka voikin odottaa siitä vielä kasvavan monessakin mielessä.  Se ei riitä miehelle.  Mieheksi kasvaminen ja sellaisena eläminen on kokonaan toisenlainen ansio, ja niistä ansioista hyvin suuri osa rakentuu sekä arvoille, joita pitää itseään tärkeämpinä, kuin myös menneiden sukupolvien esimerkin ja saavutusten innoitukselle - nämä kertovat mihin meistä voi parhaimmillamme olla ja mihin meidän on syytä pyrkiä.

Näyttääkö Herakles siltä, että tärkeintä elämässä on siivota oma huone ja muistaa onnellisuuspillerit?  Niilläkö rakennettiin ja ylläpidettiin maailman johtava sivilisaatio?  EI.

Petersonin psyykkinen roskaruoka turmelee potentiaalisenkin selkärangan uskottelemalla, että rimaa tarvitse eikä varsinkaan saa asettaa korkealle.

Jos juipin pseudoselfhelpin perinpohjainen runtelu kiinnostaa tätä tekstiä syvällisemmin, kannattaa käydä katsomassa luurankoja, joita Supreme Dark Lordin korventava katse on polttanut esiin.

3. toukokuuta 2018

Sosialistisen yhteiskunnan itsetuhomekanismi

Kaikki varmaan tietävät, että sosialismin kaataa viime kädessä se, että toisten rahat loppuvat joskus.  Kyseistä truismia en tässä rupea sen enempää avaamaan - sen sijaan keskitän huomioni siihen, että minkä takia nimellisesti demokraattinen valtio ei voi selvitä sosialismista kerran sille tielle lähdettyään.  Syy on sinänsä yksinkertainen: sosialismi jakaa ihmiset kahteen kastiin, tuottavaan lypsykarjaan ja farmaria leikkiviin loisiin, jotka elävät ensin mainittujen tuotannosta.  Yksilölle tarjotaan kasvatuslaitoksista lähtien (joiden vaikutuspiirissä nämä ovat taaperosta täysi-ikäiseen) kaikki syyt ryhtyä jälkimmäiseksi ja hyvin vähän selkärankaisuutta kummempaa motiivia lukeutua ensimmäisiin.  Kyse ei ole tulonjaosta, kuten sosialistit tykkäävät sanoa.  Kyse on yksien "oikeudesta" toisten omaisuuteen.

Se, miksi demokratia ei voi kestää tai estää tällaista kehitystä on yksinkertainen: ne, joilla on kädet täynnä tuottavan työn ja perheen kanssa, ovat väistämättä massiivisessa poliittisessa alakynnessä sellaisia agitaattoreita vastaan, joilla ei ole käsissään mitään muuta kuin aikaa ja kaunaa (yleensä todellisuuden kanssa tekemisissä olevat vielä pyrkivät ottamaan todellisuuden huomioonkin muun muassa pysyttelemällä totuudessa, mikä entisestään hankaloittaa agitointia).  Tyhjäntoimittaja voi käyttää kaiken aikansa milloin kenenkin natsiksi nimeämänsä vastustamiseen, koska se ei ole pois mistään.  Jos sosialismin lypsykarjaksi päätynyt ihminen koettaa vaikuttaa poliittisesti, kaikki se aika on pois töistä ja perheen luota - minkä lisäksi sillä saa tyhjäntoimittajasosialistit hyökkäämään porukalla tämän niskaan niin fyysisin, emotionaalisin kuin taloudellisinkin keinoin.

Koska tyhjäntoimittajaluokalla on kirjaimellisesti kaikki munat siinä korissa, että heidän elannostaan vastaava lypsykarja pysyy karjana, nämä eivät kaihda mitään keinoja pitää elättäjänsä ruodussa.  Kyse ei ole reilusta pelistä vaan selviytymisestä.  Sen takia heille on turha esittää loogisia, moraalisia tai rationaalisia argumentteja tai odottaa, että nämä muuttaisivat mieltään.  He eivät luovu elinkeinostaan reilun pelin, etiikan tai järjen takia.  He luopuvat siitä vain kahdessa tilanteessa: 1) toisten rahat loppuvat tai 2) yritys elää toisten kustannuksella tuottaa suuremman välittömän fyysisen vaaran kuin siitä luopuminen.  Koska valtio on heidän puolellaan, he eivät pidä vaihtoehtoa 2 mahdollisena.

Minä pidän Nassim Nicholas Talebista.

18. huhtikuuta 2018

Vastuu, motivaatio ja valtio

Valtio kohtelee kansaa kuin koskaan aikuiseksi kasvamattomia lapsia. He eivät saa olla vastuussa omaisuudestaan, lastensa kasvattamisesta, puolustamisestaan, toimeentulostaan tai edes tekemistään rikoksista.
Valtion käsitys ideaalikansalaisesta
Aikuisuuteen kasvu tarkoittaa nimenomaan vastuunkantoon kasvua, mutta sosiaalivaltio pitää huolen siitä, että huonoja ratkaisuja elämässään tekevät saavat valtion taholta tukea niiltä, jotka ovat tehneet elämässään parempia ratkaisuja.  Lopputuloksena kannustetaan typeryyteen, rangaistaan järkevästä elämisestä ja ihmetellään, kun ihmiset eivät pidä elämäänsä mielekkäänä vaan tarvitsevat tajusteita, mielialalääkkeitä ymv. edes jaksaakseen seuraavaan päivään.

Kun syy ja seuraus eivät kohtaa, elämästä tulee mieletöntä.  Kun elämä on mieletöntä, tehdään mitä mieleen juolahtaa eikä suunnitella eteenpäin.

Sitten taas, kun seuraukset huonoista valinnoista lankeavat syypäille itselleen, oikeiden valintojen tekemisestä tulee mielekästä ja moraalisesta elämästä motivoitua.  Maailma alkaa taas meikkaa senssiä, minkä lisäksi luottamus ja yhteisöllisyys mahdollistuvat jälleen, kun eri ihmisryhmät eivät ole enää parasiittimaisessa suhteessa toisiinsa.

Nämä eivät ole loppujen lopuksi kovin vaikeita asioita ymmärtää.  Vaikeaa on saada vallan ja ilmaisen rahan huumeista riippuvaiset ihmiset irti niistä - siitäkin huolimatta, että se on heille hyväksi.

Meidän on syytä muistuttaa, että mikään ei tule kalliimmaksi kuin ilmainen.  Sitä hintaa ei makseta vain veroissa, vaan myös ihmisarvossa, vastuuntunnossa ja mielenterveydessä.

16. huhtikuuta 2018

Prioriteetti: moraali

Kuvahaun tulos haulle go forth and multiply

Tällä kertaa kirjoitan moraalista, joka on sivilisaatiomme pelastamisen kannalta ehkä kaikkein keskeisin tekijä.  Käytännössä kaikki sosiaaliset muutokset, joita kulttuurissamme on viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut, ovat luonteeltaan demoralisoivia - ne joko kertovat meidän olevan pahoja, että meillä ei ole syytä olla olemassa, että olemme liian heikkoja pitämään huolta itsestämme ja lähimmistämme, että meillä ei ole oikeutta omaan maahan ja niin edelleen.  Moraaliamme on murennettu niin normatiiviselta kuin emotionaaliselta (ns. henkinen ryhti, taistelumoraali, usko omaan ja omiin) kantiltakin, mistä syystä nuoressa maassamme asuu valtava määrä ihmisiä, jotka elävät kuin raihnaisuuteensa kuolevan sivilisaation viimeisinä päivinä.

Tämä on sisällöltään melkoisen rankka teksti, mutta kun tarkoitus on puhua totta, on joskus vain hyväksyttävä se, että sanoma on joidenkin okulaareille turhan rumaa.

Normatiivinen moraali

Normatiivisessa mielessä moraali tarkoittaa oikein käyttäytymisen standardia.  Se on ohjenuora sille, miten niin kutsutusti normaalin, hyvän ja oikeamielisen ihmisen tulee elämässään käyttäytyä.  Aforismeissani totesinkin tämäntyylisestä moraalista, että se on käytännössä laajennettu itsesuojeluvaisto (aforismi #7).  Sen funktio on sysiä yhteiskunnan jäseniä elämään tavalla, joka pitää yhteiskunnan elossa ja elinvoimaisena.  Viime vuosikymmeniin asti kautta länsimaiden normatiivinen moraali oli lähtöisin kristinuskosta - sillä, oliko kyseessä protestanttinen vai katolilainen moraali, ei ollut viime kädessä hirveän suurta väliä.  Molemmissa arvostettiin samoja asioita, toisin sanoen kristillisiä hyveitä, jotka tiivistyivät rakkauden kaksoiskäskyyn, ja jota on koetettu avata myös kymmenen käskyn ynnä muiden nyrkkisääntöjen avulla.

Viime vuosikymmeninä masinoidut muutokset normatiiviseen moraaliin on jokseenkin kaikki tehty kuin tarkoituksena olisi tuhota kohdeyhteiskunta.  On nähty moraalisia, joskus laillisiakin, esteitä tietylle käytökselle, ja sitten potkittu ne nurin kuin syy raja-aitojen pystyttämiselle olisi silkka pahantahtoinen tyhmyys*.  Hedelmättömien perversioiden glorifiointi, ihmisten painostaminen valehtelemaan, oli kyse sitten rodullisista ominaisuuksista tai jopa sukupuolista, perheyksikön heikentäminen ja murentaminen niin, että yksinhuoltajat ja näiden lapset ovat mahdollisimman alttiita ja suvaitsevaisia uhreja muun muassa pedofiileille, ovat keinoja heikentää ja tuhota kohteensa.  Theodore Dalrymple totesi tästä poliittisesta korrektiudesta (joka nykyään kai tunnetaan "sosiaalisena oikeudenmukaisuutena":
Political correctness is communist propaganda writ small. In my study of communist societies, I came to the conclusion that the purpose of communist propaganda was not to persuade or convince, nor to inform, but to humiliate; and therefore, the less it corresponded to reality the better. When people are forced to remain silent when they are being told the most obvious lies, or even worse when they are forced to repeat the lies themselves, they lose once and for all their sense of probity. To assent to obvious lies is to co-operate with evil, and in some small way to become evil oneself. One’s standing to resist anything is thus eroded, and even destroyed. A society of emasculated liars is easy to control. I think if you examine political correctness, it has the same effect and is intended to.
Voiko "sukupuolensa itse määrittelemisen" ymv. rivienvälejä sattuvammin avata?

Silloin, kun moraali ei tähtää perheen muodostamiseen, koossapitoon, vanhempien kasvatusvastuuseen ja ylipäätään henkilökohtaiseen vastuuseen perheensä elättämisestä ja turvaamisesta, se murentaa näitä ja on luonteeltaan yhteisöä ja yksilöä heikentävää ja tuhoavaa.  Kun moraalinormi ohjaa avuttomuuteen, itse valittuun hedelmättömyyteen tai vararikkoon, se tulee muuttaa.  Kristillinen moraalinormisto ohjaa oikeaan suuntaan, minkä lisäksi se muistuttaa siitä, että kyllä, maailma on teitä vastaan, mutta että sillä ei ole väliä, sillä puolellamme on jotain paljon maailmaa suurempaa.

Taistelumoraali

Henkisen selkärangan merkityksessä moraalilla tarkoitetaan uskoa siihen, että meissä on jotain erityistä; jotain, minkä ansiosta ansaitsemme olla olemassa, omistaa oman maan, jota saamme hallita ja kultivoida, ja jota meillä on ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus, puolustaa.  Kuten ylle lainatusta sitaatista selviää, nyky-yhteiskunnan kukkahattuilun funktio on nöyryyttää ja pakottaa valehtelemaan, jotta ihmisen henkinen selkäranka musertuu eikä tämä voi puuttua yhteenkään vääryyteen, koska kokee, että ollakseen konsistentti hänen täytyisi sitten taistella kaikesta ja koko ajan tai leimautua tekopyhäksi nilkiksi. Kun kaikki valehtelevat, totta puhuva jää yksin ja tulee hylätyksi. Sille pelolle valhe rakentuu.

Siinä, missä kaikenlaiset vähemmistöryhmät länsimaissa, olivat ne sitten somaleja, juutalaisia, mustalaisia tai mitä nyt ovatkaan, on heillä taistelumoraali kohdallaan.  He tukevat omiaan ja uskovat tietynlaiseen sisäryhmän paremmuuteen, oli sillä sitten rationaalisia perusteita takanaan tai ei.   Usko siihen, että nämä maat kuuluvat meille ja tulevaisuus meidän lapsillemme, on taistelumoraalin a ja o.  Länsimaalaisittain, rationaalisesti suuntautunesti ajatellen, tätä uskoa on vaikea perustella.  Silloin, kun länsimailla oli kristinusko, sen perusteena oli se, että olimme Herran asialla, toteutimme Herran tahtoa siinä määrin kuin onnistuimme, ja ainakin pyrimme siihen - ja täten ansaitsimme hedelmät, joita työmme kasvatti.

Kun kristinuskosta tuli passé, jäi epäselväksi myös se, millä perusteella meillä on oikeus siihen menestykseen, joka osaksemme on langennut.  Emmekö ole tehneet historiallisesti pahaa?  Emmekö ole joskus hyötyneet epäoikeudenmukaisuudesta?  Emmekö ole valloittajien tai maahanmuuttajien jälkeläisiä?  Onko meillä yhtään enempää oikeutta maahamme kuin niilläkään, jotka sinne nyt hyökkäävät?  Nämä kysymykset tulevat ylipäätään mahdollisiksi vasta sitten, kun ihmiseltä on riistetty usko omiinsa ja omaansa.  Ne eivät ole vakavia kysymyksiä, koska ne ovat, kuten muutkin nykyajan mädätysstrategiat, valheellisia vähintäänkin lähtökohdiltaan.  Niiden funktio ei ole tulla vastatuksi, vaan syödä kohteensa itseluottamusta pelkästään sillä, että ne on esitetty.  Mitä enemmän ihminen epäilee itseään, sitä vähemmän hän kykenee taistelemaan minkään tai kenenkään puolesta.

Lopputuloksena nähdään tilanne, jossa esimerkiksi ympäri Englantia kymmenet tuhannet perheet päätyvät todistamaan vierestä alaikäisten tytärtensä väkivaltaista raiskausta ja hyväksikäyttöä maahanmuuttajajengien käsissä.  Näiden isät eivät tee yhtään mitään.  Eikä tee myöskään Englanti.  Epävarmuutensa halvaannuttama taho ei osaa toimia edes silloin, kun olisi pakko.  Nimimerkki Qroquius Kad totesikin saman edellisen tekstin kommenteissa:
[J]oudumme näkemään seuraavat islamistiterrorismin allahuakbaroinnit kaduillamme jo seuraavana kesänä. Emmekä tee mitään, vaikka niissä kuolisi joku meille hyvin rakas.

Impalement stops invasion.

Terveen taistelumoraalin yhteiskunnassa tekijät perheineen ja kavereineen nököttäisivät seipäännokassa.  Tuloksena teko joko ei toistuisi - mitä pidän todennäköisimpänä - tai sitten seiväsmetsä kasvaisi kattamaan tekoon taipuvaisen vähemmistön viimeiseen peräreikään.

Koska olemassaolo ja selviytyminen kysyy näin paljon, on kyse nimenomaan uskon asiasta: periaatteen rationalisti tuhoaa kykynsä tehdä tarpeelliset asiat kyseenalaistamalla sen, oliko juuri tämä vähemmistön edustaja varmasti ja henkilökohtaisesti vastuussa juuri siitä teosta ja lamautuu, koska ei tiedä, eikä sitten tee mitään.  Tällainen ihminen rakastaa enemmän ajatusta itsestään Tolkun Ihmisenä kuin perhettään.  Ja sillä aikaa, ja juuri sen takia, vastapuoli jatkaa, kunnes Tolkun Ihmisen elämä ja kotimaa on helvetillinen irvikuva alkuperäisestä.

Totuus on, että jos joka kerta, kun länsimaalainen nainen raiskataan tunkeutujan toimesta, tämän maanmies (tai tekijöiden määrää vastaava määrä näitä) muuttuu jauhelihaksi, nämä oppisivat olemaan kunnolla ja kunnioittamaan täkäläisiä tapoja.  He ymmärtävät vain voimaa ja joko polkevat tai ovat poljettuja - he eivät jätä muita vaihtoehtoja.  Jos ei ole valmis taistelemaan ja hyväksymään sitä, että rapatessa roiskuu, menettää kaiken.  Enkä puhu vain länsimaalaisen ihmisen omanarvontunnosta ja selkärangasta, vaan myös perheestä, suvusta ja kansasta.  Itse koen, että aika vähän arvokkaampaa menetettävää meistä kellään on.  Liian moni on valmis taistelemaan vasta sitten, kun on menettänyt jo kaiken.  Liian moni ei silloinkaan.  Heistä on tehty moraalisesti halvaantuneita nihilistejä kyseenalaistamalla kaikki ja tarjoamatta mitään muuta tilalle kuin itseinhoon ohjaavaa mätää.

Kuinka kasvattaa moraalinen selkäranka?

Moraalinen selkäranka tarvitsee ankkurin, joka on voimakkaampi kuin yksilön itsesuojeluvaisto.  Kristitylle tähän luonnollinen vastaus on Jumala, jonka tahdon toteuttamisesta seuraa ymmärrys siitä, että pahinta, mitä voi tapahtua, ei ole se, että menetämme kaiken tässä maailmassa.  Sen mukana seuraavat myös uskon hedelmät, eli usko, toivo ja rakkaus, jotka suovat voimaa ja kykyä kestää läpi pahimpienkin myrskyjen, puhaltaen nurin tekosyyt ja epätoivon.  Kristinusko on välttämätön osa läntistä sivilisaatiota.  Siinä, missä uskoa tunnustamatonkin voi toki taistella sen puolesta, totesi C. S. Lewisin Fisher-King näistä seuraavasti:
“I want you to like him if you can. He’s one of my oldest friends.  And he’ll be about our best man if we’re going to be defeated. You couldn’t have a better man at your side in a losing battle. What he’ll do if we win, I can’t imagine.”
Jos löydätte itsestänne sinapinsiemenenkin verran uskoa, voitte siirtää vuoria.  Jos ette ole löytäneet, etsikää, ystävät.  Etsivä löytää kyllä.

*kyseessä on tietenkin projektio: moraalisten rajojen repijöiden motiivina on pahantahtoinen tyhmyys.