Pages

20. joulukuuta 2017

Yhden miehen symposion


Olen aina ollut kiinnostunut viisauden kartuttamisesta ja itseni kehittämisestä mitä moninaisimmin tavoin.  Tämä on pääsyy sille, minkä takia tuon esimerkiksi intellektuaalit ja moraaliset arvoni esille ja nautin niistä keskustelemisesta silloinkin, kun keskustelu vaikuttaa monen muun silmiin liian kiivaalta.  Moraalinen kasvaminen keskustelun ja pohdinnan kautta on mielestäni erinomainen keino tulla paremmaksi ihmiseksi.  Minun mielestäni tämä hyväksi ihmiseksi kasvamisen tavoite on myös kaikkein tärkein ja keskeisin tavoite, mikä ihmisellä voi olla.  En osaa päästää tästä ajatuksesta irti, muun muassa siksi, että en halua.  En tällä tarkoita sitä, että urhaisi arkiset velvollisuutensa ja sitoumuksensa amatöörifilosofoinnille, vaan sitä, että jälkimmäisen kautta ensimmäistäkin tekee viisaammin ja paremmin.

Asiassa ongelman synnyttää se, että en tunne ketään muuta, joka olisi kiinnostunut samoista asioista - tai ainakaan haluaa lähestyä asiaa tavallani.  Tuntemieni, tai ehkä paremminkin tietämieni, ihmisten käsitys arvokeskustelusta tai politiikasta on yksinkertaisesti todeta olevansa eri mieltä ja lopettaa keskustelu siihen.  Luulen kyseen olevan epämääräisestä sen tiedostamisesta, että omat käsitykset eivät kestä kritiikkiä, mutta että niitä ei halua testata, ettei joudu opettelemaan ajattelemaan asioita uudelta kantilta.  Luuloni tietysti voi olla väärä, koska, kuten todettua, minulla on taipumus aliarvioida toisia.

Kuitenkin se, että varsinaista keskustelua ei synny ollenkaan, tuntuu torjunnalta.  Nämä ovat tärkeitä asioita minulle henkilökohtaisesti ja isommassa mittakaavassa myös yhteiskunnallisesti.  Sitten pitäisi valehdella, että ei se mitään, no big deal, sovitaan että ollaan eri mieltä ja että ei siinä mitään.  Ja minähän olen valehdellut.  Hävettää myöntää, mutta olen.  Olen myynyt integriteettini, rehellisyyteni ja tarpeeni syvään yhteyteen lähimpieni kanssa heidän torjuntansa pelossa, tai pikemminkin siksi, että sain kyseisen torjunnan jo kokea.  Ja joka hetki näiden ihmisten kanssa muistuttaa kokemastani torjunnasta.  Siitä, etteivät he halua tietää, kuka minä todellisuudessa olen, saati pohtia kanssani sitä, mikä olisi parasta ja viisainta.

Niinpä olen coping-keinokseni valinnut erinäiset nettifoorumit ja blogikirjoittamisen, joiden kautta olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja tarkastelemaan näkemyksiäni edes jollain tapaa.  Lopputuloksena on ollut se, että jo valmiiksi konfliktia lietsova ilmaisutapani on muuttunut alkuperäisen superlatiiviksi ja osoittanut, että foorumeiltakaan ei helposti löydy ihmisiä, joiden kyky käsitellä asioita rehellisesti olisi kovin korkea.  Lopputuloksena on vääntöä mala fide.  Ja sitten, kun yritän keskustella asioista toisten kanssa, he toteavat, etteivät halua vääntää.

Rehellisyyden puutteesta ihmissuhteissa on kuitenkin vanhemmiten tullut minulle ihan oikea ja aito ongelma.  Minä en halua antaa lapsilleni sellaista ihmissuhdemallia, että toisten ihmisten kanssa ollaan kulisseja, joiden alle oma itse piilotetaan, kun ei uskalleta puhua mitä haluttaisiin.  Sen hintana todennäköisesti on se, että ihmissuhteideni, tai ihmiskulissieni, määrä putoaa ydinperheeni ulkopuolella hyvin lähelle nollaa.

Toisaalta taas pitäisi antaa esimerkkiä siitäkin, miten ollaan toisten ihmisten kanssa ja jutellaan ja ollaan mukavia.  Periaatteessa osaan kyllä senkin, ja varmaankin sellaista pinnallista kanssakäymistä tulee pakostakin jonkin verran.  Asia ei olisi kovinkaan vaikea, jos tuntisi ihmisiä, joilla on suurin piirtein samat arvot ja tavoitteet.  Kai niitä löytäisi kirkosta, mutta kun en luota nykykirkkoihin ollenkaan, niin sekin vaihtoehto tuntuu hirveän etäiseltä.

En tunne ihmisiä, jotka lukevat kirjoja.

Tuossa tuli selitettyä lyhyesti, minkä takia minua ei ole koskaan suuremmin kiinnostanut se, moniko näitä juttuja lukee.  Minua ärsytti se, kun blogger aikoinaan ryhtyi ilmoittamaan lukijamäärästä, koska koin sen painostavan minua suuntaan, jossa ryhtyisin välittämään määrästä laadun sijaan.  Minua ei haitannut kommentointi; ajatus siitä, että aiheet puhuttelivat toisiakin, ilahdutti, mutta se oli bonus tarkoituksen sijaan.  Nämä kirjoitukset ovat minun keinoni pitää itseni järjissäni, ja muistaa, kuka olen, ja kuka haluan olla.  En kirjoita näitä lähtökohtaisesti toisia varten, vaan kirjoitan, koska en voi puhua niistä missään muualla enkä juuri kenenkään kanssa.  Kirjoitan, koska en voi olla kirjoittamatta.

Kirjoittamani blogit ovat se, miltä näyttää, kun kivet huutavat.

4 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

"joka hetki näiden ihmisten kanssa muistuttaa kokemastani torjunnasta. Siitä, etteivät he halua tietää, kuka minä todellisuudessa olen"

Tämä on vituttanut itseäni koko aikuisikäni. Eri mieltä oleminenhan on kohteliaisuus, ei loukkaus. Ihmiset eivät oikeasti arvosta rehellisyyttä, vaikka niin sanovatkin.

Tupla-J kirjoitti...

Rehellisyys kanssaihmistensä keskuudessa on ehkä vaikeinta, mihin pystymme. Se on myös yksi syy sille, miksi Jussi Halla-aho lähti politiikkaan. Rehellisyys asioista, joista ei saa vaieta, on niin harvinaista, että hänen oli se tehtävä, koska kukaan muu ei tehnyt.

Kun pysymme hiljaa, emme pysy hiljaa siksi, että pelkäisimme valtion taholta tulevaa tuomiota. Pelkäämme sitä henkistä kidutusta ja hylkäämistä, minkä saisimme lähipiiriltämme.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvää settiä. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Ei pidä puudelien käydä rottweilerien leikkeihin. Sehän on noin niin kuin prosentuaalisestikin aika pieni todennäköisyys että läheltä löytyisi avoimia ihmisiä ideoille, korkeita älykkyydessä ja vielä tunnollisia asioitten suhteen.

Ei suurimmasta osasto löydy vääntöjä suurempiin kierroksiin, itsekin olen tällaista ihmettä odottanut.

Vaikea myöntää todellisuus.

Kirkko ei tällä hetkellä ole älymystöä tai uusia ideoita omistavia ihmisiä varten. Tiedä sitten tulevaisuudesta. Ehkä sieltä yliopiston tasolta ja jostain kirkon kellarista voisi tällaisia yksilöitä löytyä. Tiedä häntä. Epäilenpä.

Blogimaailma on siitä mielenkiintoinen maailma, että suurin osa taitaa silti rakastaa tätä anonyymiyttä, jonka turvin olla ajatuksellisesti vapaa.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.