Pages

8. joulukuuta 2017

Pirunkalautus

Kun ottaa huomioon sen, mitä olen viime aikoina, jopa vuosina, kirjoittanut, on tämä vähän toisentyyppinen teksti.  Se on enemmän linjassa sen pohdiskelun kanssa, mitä blogissa Syvemmältä harjoitin enemmän.  Kyseessä on silti mielestäni tärkeä aihe, ja vaikka puhunkin alusta loppuun itsestäni, voi havainnoissani olla jotain arvokasta muillekin.  Itselleni teksti on tärkeä jo muistutuksen takia.
Kuvahaun tulos haulle eris
Epistä.

Tavallaan ajattelin, että tämän otsikoksi sopisi kurinpalautus, tai mea culpa, tai ajatuksia halveksimisesta.  Kyse on viimeksi mainitusta, mutta kun kyse on yhdestä luonteeni hankalimmista piirteistä, halusin personoida perkeleeni voidakseni ulkoistaa sen viholliseksi, jota tökkiä sanan säilällä, kunnes sappi sen kyljistä vuotaa.  Olen elänyt hämmästyttävän pitkään siinä uskossa, että en todellisuudessa ole mulkku, vaan tulkittu ylimielisyys ja kusipäisyys johtuvat vain siitä, että kuulijat eivät halua kohdata tosiasioita tai sitä, että eivät kykene vastaamaan esitettyihin argumentteihin.  Varmaan on osasyy siinäkin, koska esittämäni argumentit näkemysteni tueksi ovat pääsääntöisesti jääneet vastaamatta.

Kyse on kuitenkin siitä, että minun ilmaisutapani tihkuu halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan, ja havahduin asiaan vasta noin kuukausi takaperin vaimoni kanssa riidellessäni.  Tähän asti olin kuvitellut aivan oikeasti ja sinisin silmin, että olen viaton osapuoli, jonka kimppuun aiheetta käydään ja nimitellään ja syytellään aivan turhaan.  Koin toisten ihmisten olevan älyllisessä alakynnessä, koska heillä ilmeni tarvetta "pistää takaisin", vaikka en huomannut hyökänneeni.  Minulla oli, ja on, erikoinen taipumus nollata toisten ihmisten saavutuksia, tunteita ja muuta näihin liittyvää, jopa ilman syytä.  Ehkä minulla on tarve korostaa omaa erinomaisuuttani tai suojella korkeaa käsitystä itsestäni alentamalla muita silmissäni etteivät nämä muodostaisi minulle uhkaa.  Tämä saattoi olla joillekin ilmeistä, ja asiasta tietämättömyyteni suorastaan käsittämätöntä, mutta nähtävästi ihminen on tositosihyvä jättämään sen pölkyn omassa silmässään huomiotta.  Olen siinä paljon etevämpi kuin luulin.

Hassua koko jutussa on, että en itse huomannut kielenkäyttöäni tai taipumustani ollenkaan.  Osasyynä varmaan on se, että perhe, josta olen lähtöisin, kommunikoi yhtä rikkinäisellä tavalla koko ajan - edelleen.  Pidin sitä normaalina - silloinkin, kun perheenjäsenteni omituiset tölväisyt sattuivat, en tunnistanut hyökkäystä enkä ymmärtänyt, miksi minusta tuntui pahalta.  Kuittasin asian olankohautuksella ja opin tekemään samoin tiedostamattani.  Tällä en tarkoita, etteikö sen taustalla olisi oikeasti ollut alhaisia motiiveja - oli ja on, sen tiedän nyt - mutta en ollut niistä tietoinen.  Ilmaisin halveksuntani ja välinpitämättömyyteni siinä määrin rivien välissä ja niin, että siihen oli vaikea tarttua konkreettisena asiana.  Ihmiset eivät osanneet tarttua siihen tai nimetä sitä, mistä syystä osaltaan he vain löivät hanskat tiskiin suhteeni ja menivät suuntaansa ja minä omaani.

Se ei ole millään lailla hassua, että olen päätynyt maksamaan tavalla tai toisella aika paljon kyseisen taipumuksen takia: se on kostautunut ihmissuhteissani toistuvasti ja olen aiheuttanut paljon haavoja ja mielipahaa ihmisille, joille en olisi moista koskaan halunnut tuottaa.  Mieleeni tulee vuosia takaperin blogin puolella käymäni keskustelu serkkuni kanssa, jonka päätteeksi hän totesi, että ilmeisesti minun tulee esittää jotain blogini lukijoille, joten hän "antaa minun näiden silmissä voittaa" ja jättää keskustelun siihen.  En ymmärtänyt lainkaan mitä hän tarkoitti.  Välimme eivät, yrityksistäni huolimatta, koskaan korjautuneet siihen luottamuksen ja avoimuuden tilaan, jossa ne olivat ennen kyseistä episodia.  Niinä aikoina hän kuunteli minua ja näkemyksiäni ja oli niille avoin, vaan ei ole enää.  Luulen, että tämä on maksanut minulle niin pari- kuin ystävyyssuhteitakin.  Kommunikaationi passiivis-aggressiivisuus on, asiaa paisuttelematta, ollut vähällä maksaa myös perustamani perheen yhtenäisyyden.  Se, että tämä on minun syyni, on katumisen arvoinen asia.  Puhun tässä taipumuksestani ja oppimastani mallista, mutta tarkoitus ei ole tällä vähätellä vastuutani - olen täydessä vastuussa kaikesta, mitä olen tehnyt.  Oma typeryyteni ja ymmärtämättömyyteni ei ole peruste syyttää muita.

Luulin kusipäisyyttäni vain toisten tavaksi ilmaista ylivertaisuuteni älyllisessä mittelössä.  Mielessä ei käynyt, että se oikeasti pitäisi paikkansa.  Niinpä en tehnyt asialle mitään - korkeintaan ajattelin, että vähäänpä näistä on, sekä konkretisoiden että oikeuttaen rivien välissä piileneen halveksuntani.  Ja siitä johtuvat ongelmat kasautuivat ja päädyin tilanteeseen, jossa välit lähestulkoon kaikkiin läheisiini olivat enemmän tai vähemmän tulehtuneet.  Ovat itse asiassa yhä.

Kaiketi kyseessä on klassinen tarina siitä, että dysfunktiot juontavat juurensa lapsuudesta.  Minä ihan oikeasti kuvittelin olevani siihen poikkeus, ja jättäneeni parikymppisenä lapsuuteni painolastin taakseni muodostaessani kuvan siitä, millaiseksi haluan tulla.  Luulin pitkälti siinä onnistuneenikin, mutta en ymmärtänyt sisäistämäni kommunikaatiokulttuurin myrkyllisyyttä, ja sitä, että en oikeasti voi vain päättää, että menneisyyteni on putskliin ja sillä selvä.  Se on käsiteltävä ja ongelmat sekä tunnistettava että kohdattava, jotta ne eivät enää kahlitse minua.

Aviomieheksi ja perheenisäksi kasvamisen myötä olen tavattoman onnellinen siitä, että minä ja vaimoni viimein onnistuimme nimeämään tämän välissämme asuneen riidankylväjän, joka uhkasi tehdä perheemme sisäisestä kommunikaatiosta yhtä mätää kuin se synnyinperheessäni oli.  Nyt tiedän korjata kurssiani ja tehdä parhaani rakentavan kanssakäynnin eteen, jotta minun ja perheeni tulevaisuus näyttäisi toiselta kuin tähänastinen elämäni.  Asian demonisoinnissa on se hyvä puoli, että minun ei tarvitse näin kokea taistelevani "osaa itseäni" vastaan, vaan pikemminkin jotain, mikä estää minua olemasta oma itseni ja eheä ihminen.

Se on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että joidenkin ihmissuhteiden osalta havahtumiseni ja katumiseni tapahtuu liian myöhään.  Sitä saa surra.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

No kato perkele. Onnittelut. Nyt kun asiasta kerran puhutaan oikealla nimellä, niin se on myös syy, miksi lopetin lukemasta blogiasi. Tänään eräässä toisessa yhteydessä kuulin sinut mainittavan, joten päätin käydä katsomassa blogiasi vuosien jälkeen. Onneksi.

Tupla-J kirjoitti...

Hienoa, että tulit käymään. Joskus ajattelin ylpeydellä itselläni olevan erikoinen lahja suututtaa ihmiset puhumalla totta. Totta on, että totuus sattuu joihinkin, mutta epäilen kommunikaationi rikkovuuden olleen asiassa keskeisempi syy. Niin blogini kommenttiosiossa kuin muuallakin.

Hauskaa, että minut mainittiin jossain. Ajattelin, että tätä nykyä liihottelen ajatuksineni Suomen ympyröissä aika tavalla itsekseni.

Olavi Koskela kirjoitti...

Joo, no, parempi näin. Mutta kovin pitkä oli vuodatus. Kyllä se riittää sanoa, että haatana, persiilleenhän tuo taisi mennä ja vielä pahanlaisesti. Täytyypä parantaa tapansa. Semmonen olisi suomalaasen miäähen puhetta.

Tupla-J kirjoitti...

Olavi, voi olla, että allekirjoittanut on turhan verbaali ilmaistakseen asiaa lyhyesti. On tässä myös terapeuttista funktiota; minun on puhuttava näistä jutuista laajemmin, että tajuan itsekin.

Imulippo kirjoitti...

Kunnioitettavan avoin kirjoitus.

Minä olen joskus kokenut tietyt sanavalintasi tarkoituksellisesti provosoivaksi ja siten hieman ärsyttäviksi, mutta tavallaan juuri siitä olen pitänyt, koska blogisi ei ainakaan ole sortunut (tosi)asioiden vääristelyyn tunteiden luokkaamisen pelossa. Yhteiskunnallisista ja periaatteellisista asioista keskusteltaessa (varsinkin blogin muodossa) totuuden on oltava etusijalla, muuten keskustelu ei ole minkään arvoista.

Taito sanoa jotain, joka kyseenalaistaa kuulijan omat uskomukset hänen omassa päässään, ilman että hän sulkeutuu, on todellakin taito. Itse en osaa tuota ollenkaan, sen olen huomannut kun olen maininnut ihmisille jotain siitä, että minkäänasteinen valtio (verotus) ei voi ikinä olla oikeutettu ja että äänestäminen on sitä, että pyydät jotain muuta tekemään sellaista mitä itse et kehtaa tehdä, koska tiedät sen vääräksi.

Tupla-J kirjoitti...

Imulippo:
Minä olen joskus kokenut tietyt sanavalintasi tarkoituksellisesti provosoivaksi ja siten hieman ärsyttäviksi, mutta tavallaan juuri siitä olen pitänyt, koska blogisi ei ainakaan ole sortunut (tosi)asioiden vääristelyyn tunteiden luokkaamisen pelossa.


Luulen, että tämän johdosta kirjoitusteni yleinen sävy ei kovin oleellisesti muutu, mutta pyrin tällä vaikuttamaan vuorovaikutukseen kanssaihmisteni suhteen. Ei minusta saa tyyppiä, joka miellyttäisi, tai yrittäisikään miellyttää, kaikkia. Tupliksen jutut ovat acquired taste harvoille ja valituille, mutta mieluummin opettelen olemaan tölvimättä vahingossa kuin jatkan sitä, mikä on haitannut elämänlaatuani ja keskustelukykyäni oleellisesti.

Taito sanoa jotain, joka kyseenalaistaa kuulijan omat uskomukset hänen omassa päässään, ilman että hän sulkeutuu, on todellakin taito.

Kieltämättä. Olen viime aikoina kuunnellut aika paljon Stefan Molyneux'n Freedomainradiota ja on myönnettävä hepulla olevan kadehdittavat vuorovaikutustaidot - hän osaa samaan aikaan olla määrätietoinen ja seistä sanojensa takana, mutta ottaa myös keskustelukumppaninsa huomioon. Mielestäni siinä tavassa kommunikoida on paljon, mistä voisin ottaa opiksi.

Lauri Stark kirjoitti...

Kyllä tämäkin kirjoitus osoittaa, että sinusta on koko ajan kasvamassa täysimittainen mies. Olet kääntämässä armottomuutesi omaa armottomuuttasi kohtaan, käyt tulella tulta vastaan.

Muistan kyllä, kun löysin blogisi toukokuussa 2012. Olin silloin vasemmistolainen ja ensireaktioni oli, että "onpa kusipää". Ajatuksesi ja tyylisi olivat kuitenkin niin kompromissittomia, että uteliaisuuteni pakotti minut takaisin. Pitihän minun ymmärtää mistä tässä oli kyse. Ja kuinka ollakaan, aloin lukemaan ja päädyin myös muihin kansallismielisiin blogeihin.

Se, että löysin tekstisi, oli potku perseelle. Se herätti minut ajattelemaan. Minun kohdallani tylyytesi oli tarpeellista henkistä rusikointia. Pitkään en uskaltanut edes kommentoida, koska pelkäsin että turpaan tulee. Olenhan herkkä poika, mutta kenties kovuutesi parkkiinnutti nahkaani. Sinua siis osaltaan voin kiittää nuivistumisestani.

Että ei se kaikki tylytys ihan hukkaan mennyt.

Anonyymi kirjoitti...

"Kaiketi kyseessä on klassinen tarina siitä, että dysfunktiot juontavat juurensa lapsuudesta."

Dysfunktionaalisessa perheessä/ympäristössä kasvaminen ei tasan ole kenellekään hyväksi, ja jälkensä se yleensä ihmiseen jättää. Kaikkia niitä ei voi koskaan pyyhki pois, mutta aina kannattaa pyrkiä parempaan itseymmärrykseen ja opettelemaan tasapainoisempia ja terveempiä toimintamalleja.

Itsellänikin on tämäntapaisista asioista tiettyä kokemusta, ja vasta aikuisiällä olen tullut ihan vakavammin havahtuneeksi asioiden suhteen. Itseäni ovat auttaneet mm. persoonallisuushäiriöitä käsittelevä kirjallisuus, jota on saatavilla ihan kirjastoistakin. No toki osa ns. self helpistä on kieltämättä aikamoista roskaa, mutta kyllä sieltä ihan asiantuntevaakin tavaraa löytyy, esim. Sandy Hotchkissin "Miksi aina sinä", joka ainakin omasta mielestäni on varsin pätevä yleistajuinen johdatus narsismin kirjon häiriöiden problematiikkaan.

Useinhan näillä ongelmilla on taipumusta märkiä kauankin ikään kuin pinnan alla, kunnes tapahtuu jotakin sellaista (yleensä ihmissuhteissa), joka pakottaa ravistautumaan itse ongelman huomaamiseen. Helppoa näiden juttujen läpikäyminen ei milloinkaan ole, mutta silti tuiki välttämätöntä, mikäli todella haluaa irtautua menneisyytensä painolastin alta. Ja tämä kirjoituksesi kieltämättä osoittaa, että olet vähintäänkin ottanut ensimmäiset askeleet suunnan muuttamiseksi ja rehdisti yrität kasvaa ihmisenä. Joten toivotan sinulle menestystä valitsemallasi tiellä.

-G-mies-

Tupla-J kirjoitti...

Kiitokseni tukevista kommenteista ja muistakin. Mitä blogiini tulee, tuoreimmasta kirjoituksestanikin näkynee, että kirjoitusten sävy ei liene keskeisesti muuttunut - sen sijaan vuorovaikutuksen alkaessa tilanne on toinen.

Trollaustoleranssini tästä tuskin myöskään oleellisesti nousee. Aikaa on nykyään niin vähän tähän touhuun, että on valikoitava huolella keille sitä suo.

Pitäisi opetella puhumaan, niin voisi ryhtyä vaikuttamaan vlogien puolella. Saisivat kaikenlaiset höpötykseni enemmän näkyvyyttä lukemattoman sukupolven keskuudessa. Pitääpä ottaa harjoittelun alle.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.