Pages

20. tammikuuta 2017

Uskosta väkevä

Olin aikoinani vahvasti sitä mieltä, että kristinusko on heikkojen ja heikkouden uskonto.  Totta siinä on sen verran, että se kyllä tarjoaa lohtua sille, jolla on elämässään vaikeuksia, joiden ylittämiseen omat keinot eivät riitä.  Tästäkin tosin suora seuraus on se, että se vahvistaa niitä, joilla menee heikosti, parantaen näiden mahdollisuuksia selviytyä kohtaamistaan haasteista.  Suurin osa heikkoutta koskevasta kritiikistä kuitenkin hyökkää tiettyjä raamatunlauseita vastaan.  Olen aikaisemminkin käsitellyt aihetta jonkin verran, mutta nyt pureudutaan juuri tähän heikkouden kysymykseen.

Tunnetuin "heikkouteen velvoittaminen" joka Raamatusta löytyy, lienee vuorisaarnan henkilökohtaisen koston kieltävä pätkä.  Siinähän sanotaan, että älä tee pahalle vastarintaa ja joka lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.  Taannoin jo kerroin, että lyönti oikealle poskelle tapahtuu yleensä kämmenselällä ja on täten loukkaus, ei henkeä ja terveyttä uhkaava hyökkäys.  Pahalle vastarintaan asettumisella kyseisessä kontekstissa tarkoitetaan egonsa ruokkimista henkilökohtaista kostoa hakemalla ja täten oman ylpeytensä voittamista.  Toisin sanoen: kun pahalle pistetään vastaan, sitä ei tehdä siksi, että kokee tulleensa väärin kohdelluksi.  Pahalle pistetään vastaan siksi, että se on pahaa.  Opetus vahvistaa kuulijaansa muistuttamalla tätä oman egonsa voittamisen tärkeydestä.  Sen tarvitsee puolustautua, jolla on varteenotettava, oikeasti uhkaava vastustaja.

Todettakoon, että jotkut emaskuloidut hiiret ovat sitä mieltä, että heidän ei tarvitsekaan kyetä puolustautumaan tai puolustamaan ketään missään tilanteessa.  Kuitenkin se, että valitsee hillitä itsensä, vaikka voisi vääntää vastapuolen solmuun, on kokonaan toinen asia kuin se, että on hillitsevinään itsensä, koska ei uskalla tehdä mitään.  Ensimmäisen motiivi on tehdä oikein - jälleen voiman tunnusmerkki - jälkimmäisen pelko, mikä puolestaan kielii heikkoudesta.

Toinen huutavaa vääryyttä edustava raamatunlause on se, jossa todetaan, että joka katsoo naista himoiten häntä, on jo tehnyt tämän kanssa aviorikoksen.  Tyypillinen tulkinta kun on, että himolla tarkoitetaan tässä sitä, että on fyysisesti terve mies ja tuntee fyysistä vetoa viehättävän näköistä naista kohtaan.  Samaa kohtaa käytetään käsikassarana myös, kun halutaan väittää Raamatun olevan seksuaalikielteinen.  Himoitsemisella kuitenkin tarkoitetaan ihan oikeaa tahtoa tehdä aviorikos.  Kuten muutenkin raamatullisen moraalin kohdalla, intentio, se mitä sydän sanoo, on se oleellinen punnittava tekijä.  Raamatunkohdan pointti osuu siihen, että vaikka olisi kyvytön toteuttamaan aviorikosta olemalla esimerkiksi luotaantyöntävä, ei se ole vielä kerro mitään siitä mitä henkilö tekisi tilaisuuden osuessa kohdalle.  Jälleen huomaamme, että kehotus tähtää sisäiseen voimaan, vastuuseen ja moraaliseen suoraselkäisyyteen siinäkin tilanteessa, jossa mitään ulkoista estettä haureudelle ei olisi.  Se ei ole vahvuutta, että ei pysty toteuttamaan aviorikosta.  Se on, että ei toteuta, vaikka pystyisi.  Siitä asiassa on kyse.

Kolmas mielikuva kristityistä heikkouden uskontona ovat testosteronia uhkuvien sankarihahmojen puute.  Totta onkin, että kristinuskon pääasiallinen sanoma ei ole "väkivalta lopettaa vittuilun", ja Jeesus käskee Pietaria laskemaan aseensa tämän leikattua roomalaiselta korvan irti.  Kuitenkin kyseinen kohta painottaa sitä, että Jeesus olisi tarvittaessa laulanut vihollisensa suohon, mutta valitsi olla tekemättä sitä, koska hänellä oli henkeään ja terveyttään tärkeämpi tehtävä suoritettavana.  Mahdollisuus tehdä kyseinen valinta kielii voimapositiosta.

Neljäs kuuluisa indikaattori heikkoudesta ovat marttyyrit, jotka alistuivat kuolemaan uskonsa vuoksi väärämielisten käsissä, ja joiden toimintaa pidetään kristinuskossa esikuvallisina.  Oliko marttyyreissä esikuvallista se, että heillä ei ollut keinoja fyysiseen vastarintaan vihollisen väkivaltakoneistoa vastaan?  Ei.  Marttyyreissä oli esikuvallista se, että vaikka heidän vihollisellaan oli valta ja aikomus tappaa heidät tuskallisin tavoin, he eivät alistuneet tämän väkivallan uhan edessä eivätkä uhranneet sieluaan säilyttääkseen nahkansa.  Marttyyrien esikuvallisuus on heidän henkisessä voimassaan, ei fyysisessä avuttomuudessa.

Tämän lisäksi voimme lopuksi huomauttaa sellaisen asian, että vaikka seurauksiin vetoaminen on muodollisen logiikan mukaan argumentaatiovirhe, antoi Jeesus meille nyrkkisäännöksi kehotuksen tunnistaa puu hedelmistään.  Se, mitä tänä päivänä avoimesti halveksutaan heikkouden uskontona, lähti yhdestätoista pelokkaasta miehestä, vastassaan koko maailman voimakkain imperiumi kukoistuksensa huipussa.  Kristinuskoa vastaan on ollut sen alusta asti koko maailma.  Silti se on voittanut, kerran toisensa jälkeen.  Ja vaikka kristinuskoa on yritetty tappaa ja tuhota kerran toisensa jälkeen, Kristuksen itsensä lailla se ei suostu pysymään haudassa.

Paradoksaalista kyllä, niin sanottujen herooisten uskontojen kannattajat usein kiroavat kristittyjen epäreiluutta ja miekkakäännytystä syynä uskontonsa häviämiseen, vaikka nimenomaan voiman mittarilla nämä osoittautuivat tällöin vaihtoehtoaan heikommiksi.  Se sinänsä on totta, että fyysisesti ylivertaisia ja hyvyyden puolesta taistelevan voiman perikuvina toimivia kristittyjä ei Raamatusta löydä, vaan niitä varten on katsottava pyhimysten suuntaan.



Ja kuten viikinkipakana the Golden One väkevästi todistaa, kristinusko teki meistä vahvoja.  Kaikki nyky-yhteiskuntaa vaivaavat heikkoudet ovat suoraa seurausta kristillisten hyveiden hylkäämisestä ja siitä uskottelusta, että synniksi Raamatussa määritelty ei todella olisikaan oikeasti pahaa ja harjoittajalleen tuhoisaa.  Nykyihminen on pääsääntöisesti heikko sisältä ja ulkoa ja hänen herrojaan ovat hänen paheensa.  Niitä kristinuskon hylänneitä, jotka myyvät heikkoutta ja itsetuhoon johtavaa politiikkaa ratsastaen kontekstistaan irti revityillä raamatunlauseilla ja niiden luovalla väärintulkinnalla, voi hyvästä syystä kutsua susiksi lampaiden vaatteissa.

Kristinusko ei ole heikkouden uskonto.  Se vain vaatii enemmän voimia kuin haluamme antaa, mistä syystä meillä on motiivi löytää siitä juuri ne viat, joista emme itsessämme pidä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa uskonnollisfilosofista pohdintaa Kristinuskosta ja uskosta yleisesti. Arvostan ja ihailen!

Lauri Stark kirjoitti...

Niitä, jotka syyttävät kristinuskoa heikoksi, kannattaa muistuttaa ristiritareista. Niille taas, joille kristinusko on vain ristiretkiä ja sotaa, on syytä puhua marttyyreista. Aina on liian heikkoa tai voimakasta riippuen siitä keneltä kysyy.

Chesterton puhui tästä kirjassaan Oikea oppi. Kristinusko on aina liikaa tai liian vähän ja usein samassa asiassa. Nietzschen mukaan se on naisten uskonto, humanistin mielestä alistaa naisia. Nihilistille se on liian optimistinen, humanistille liian pessimistinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin myös kristinuskoa toiseuden eli naiseuden uskontona versus idän uskonnot, joissa kai inhimillisenä ihanteena olisi askeesissa "itseään toteuttava" ja karaiseva ihminen, joka kohdistaa hyveensä ja elämänsä vain itseensä. Sitä ideaa toteuttavien yhteisö olisi kai täydellisen epäinhimillinen paratiisi maan päällä. Toiseutta ehkä tarvitaan lopulta askeesissakin - idän ja lännen ideologiat yhdessä olisivat kaunista. Ehkä silti idealismia.

Unknown kirjoitti...

Joka ikinen uskonto on heikkouden uskonto, koska kyse on ihmisten keksimistä mielikuvitusolennoista.Uskontojen merkitys faktoilla elävien, ajattelevien ihmisten kohdalla vähenee enenemässä määrin fiksujen ymmärtäessä sijansa elämän kiertokulussa.

Tupla-J kirjoitti...

Pasi, ilmankos ateistiset systeemit ovat osoittautuneetkin niin elinkelpoisiksi ja voimakkaiksi. Kun systeemi kokee imploosion muutamassa sukupolvessa, se on harvemmin kovin vahva sanan missään merkityksessä.

Rikkominen on helppoa. Koetas rakentaa.

Kun hankit vähän nöyryyttä, voit todennäköisesti tutustua kysymykseen aavistuksen avoimemmin silmin. Ihan vaikka kulttuurievolutiivisesta näkökulmasta. Kukaan ei tässä ole sinua käännyttämässä.

Allaspalo kirjoitti...

Tupla-J kirjoitti:

"Tunnetuin "heikkouteen velvoittaminen" joka Raamatusta löytyy, lienee vuorisaarnan henkilökohtaisen koston kieltävä pätkä... - - - - - ...Opetus vahvistaa kuulijaansa muistuttamalla tätä oman egonsa voittamisen tärkeydestä. Sen tarvitsee puolustautua"

Hyvin sanottu. Avasit hyvin tämän Raamatun problematiittisen kohdan.

Eräs taiteilijaluonne ystäväni tuli tuossa joulun alla uskoon. Hyvä niin jättipä viinan ja muut hulinat, mutta valitettavasti hän on saanut päähänsä, että Raamattua pitää noudattaa pilkulleen. Ja juuri tuon vuorisaarnan kohdan innoittama hän on omaksunut ehdottoman pasifismim. Hän selittää mm, että kristityt maat eivät tarvitse armeijaa.

Huokaus. Olen yrittänyt avata hänelle tuota Raamatun kohtaa, mutta hän on uskossaan vahva (pun intended) eikä tahdo luopua absoluuttisesta pasifismistaan.

Pitää luetuttaa hänelle päätekstin pätkä. Ehkä se ohjaisi hänet oikealle tielle.

Yleensäkin olen sitä mieltä, että pyhiä kirjoituksia luettaessa pitää säilyttää sekä nöyryys että tervejärki.

Tupla-J kirjoitti...

Allaspalo, viisauden sanoja turiset. Vasta kääntyneissä on usein se vika, että heillä on valtava tarve osoittaa, että heillä on True Belief ja mennä all in Hyvän Asian Puolesta. Siinä on se ongelma, että tämä into tarvitsee jotakuinkin kaikissa yhteyksissä ohjausta ja kasvatusta. Samasta syystä käännynnäistä ei koskaan tule päästää esim. liikkeen johtoon. He voivat olla innokkaita ja hyödyllisiä, mutta johtoasemassa liian arvaamattomia.

Omalla kohdallani esimerkiksi käännynnäisyyteni suurimmat varjopuolet ilmenenevät enimmäkseen järkevää voimakkaampana antipatiana ateisteja kohtaan. Minulla on liian suuri missio vetää kuilua nykyminäni ja entisen minäni välille, mistä syystä en ole kristittynä ollenkaan samalla lailla "kypsä" kuin sen sisällä kasvanut.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.