Pages

2. tammikuuta 2017

Liittolaisista ja Odinin kutsusta

 
Kristittynä olen siinä mielessä kaiketi aika erikoinen tapaus, että en ole oikeastaan koskaan suuremmin perustanut siitä.  Minua ei puhuttele Lähi-itä tai roomalaisen kulttuuripiirin kaakkoinen periferia enkä ole kovinkaan kiinnostunut juutalaisten historiasta.  Suonissani virtaa pohjoisen veri, ja erityisesti viikinkien jumalat edesottamuksineen ovat vedonneet allekirjoittaneeseen.  Olen sitä mieltä, että vaikka olemmekin valtavassa kiitollisuudenvelassa kristinuskolle ja kreikkalais-roomalaiselle perinnölle, en pidä sattumana sitä, että kolmanneksi Lännen peruspilariksi on nimetty germaanisten barbaarien traditiot.  Olen aina arvostanut voimaa ja anteeksipyytelemätöntä miehisyyttä, ja ateistivuosinani näin kristinuskon sisimmässä liian paljon heikkoutta, jotta olisin voinut edes harkita sen totuusarvoa.  Olisin ollut hemmetin mielelläni Odinin ja Thorin nimeen vannova viikinkibarbaari.

Olen kuitenkin kristitty, vaikka en koe siihen samaa vetoa.  Olen kristitty, koska uskon, että sen sanoma on tosi.  C. S. Lewisin ja joidenkin muiden lailla uskon, että monet pakanalliset uskot ja tarinat tavoittelevat samoja totuuksia, jotka pääsevät kristinuskossa oikeuksiinsa.  Pakanalliset hyveet ovat aitoja ja oikeita hyveitä.  Hyveet tekevät meistä käytäntöön sovellettuina vahvempia ja suurempia, poistaen heikkouksiamme ja hiovat potentiaalimme huippuunsa.

Siinä, missä monen pakanallisen uskon sisältä löytää paljon pieniä totuuksia, jotka sinällään ovat arvokkaita, typistyy niiden metafyysinen sanoma kuitenkin kulttuuridarwinistien usein toistamaan ja vaikeasti voitettavaan mantraan: might makes right*.

Kristinuskon ilmoittama totuus myöntää kaiken edellisen, mutta keikauttaa mantran ympäri: kristinuskon metatotuus elämästä kuoleman rajapyykin tällä puolella, totuus pienten totuuksien taustalla, onkin right makes might.  Ensi alkuun se ei kuulosta kummoiselta, mutta käytäntöön sovellettuna sillä on valtava vaikutus.  Vahvin meistä voi ajatella, että hän voi ryhtyä elämään kuin pellossa ja hyväksyä itsessään tapahtuvan rappion, koska on vahvin.  Ainakin toistaiseksi.  Kun metatotuuden ymmärtää, tajuaa, että teemme valinnan joka hetki, ja suunta on joko ylös- tai alaspäin.  Sekä itseämme että läheisiämme kohtaan.  Piittaamattomuus ja ylenkatse kostautuvat ennen pitkää.

The Golden One totesi, että kristinusko historiallisesti oli asia, joka teki meistä vahvoja.  Se totuus on luterilaisen perisynnintunnon ja erityisesti jälkikristillisen maailmantuskan musertavan painon myötä jäänyt unholaan.  Olemme keskittyneet niin voimakkaasti siihen, että olemme paskasakkia, että eläminen on mennyt monella kristityllä nöyristelyksi.  Ja se nöyristely on syy sille, minkä takia kristinuskolla on heikkouden ja valheen kaiku.

Seuraavassa kirjoituksessani palaan aiheeseen toiselta kantilta: käyn läpi sitä, miten elämäänsä kristityn tulisi elää, ja miten asioihin suhtautua.  Puhun siinä myös vähän siitä, mitä pidin kristinuskon heikkouden ilmenemismuotoina ja miten oikaisin väärät käsitykseni.  Jos jollakulla on antipatiaa kristinuskoa kohtaan tai näkee sen heikkouden ja valheen myynniksi vailla todellisia meriittejä, tai jopa halveksuu sitä, pyydän listaamaan syitä kommenttiosioon.  Vakaa aikomukseni on kohdata niistä jokainen bona fide ja vastata niihin parhaan kykyni mukaan.

*Kyseinen opetus on kai alkujaan lähtöisin Aisopoksen eläinsaduista.

13 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

Golden One on kova. Näyttää He-Manin irl-versiolta.

Lauri Stark kirjoitti...

Jos kristinusko - oikeastaan sen protestanttinen versio - teki jossain virheen, niin pakanallisen hengellisyyden tukahduttamisessa. Katolisissa ja ortodoksisissa maissa pakanoiden arvokkaat traditiot kietoituivat orgaanisesti kristilliseen uskoon, sitä rakennettiin joka maassa erinäköisen perustan päälle; suomalainen kristillisyys on hieman erilaista kuin keski-eurooppalainen versionsa ja hyvin toisenlaista kuin vaikkapa Lähi-idän orientaaliortodoksisuus.

Se, mitä Weber nimitti Lumouksen haihtumiseksi ja mikä on modernin nihilismin taustalla, kumpuaa osaltaan uskonpuhdistuksesta lähteneestä yllykkeestä kieltää kaikki Raamatun ulkopuolienn traditio (vaikka Raamatussa itsessään ei väitetä, että kaikki ilmoitus olisi vain siinä). Eihän Raamatussa puhuta kirkoista mitään, tai vaikkapa musiikista ja taiteesta. Tehdään siis elämästä harmaata ja piilotetaan kauneus, sillä kaikki on vain syntiä.

Lars Von Trierin elokuva Antikristus, jonka perusajatuksen mukaan luonto on saatanan kirkko, olisi voitu tehdä vain protestanttisessa maassa. Mielenkiintoista kyllä, kaveri on itse ilmeisesti katoliseksi kääntynyt myöhemmällä iällään.

...

Moni kristitty tosiaan ajattelee virheellisesti, että pakanuus on pahuutta. Se ei ole, ja C.S. Lewisin lisäksi jo klassisessa kristinuskossa tunnustettiin pakanalliset hyveet. Olennaista onkin tajuta, että pakanallisuus on vajaata. Siitä puuttuu jotain, sen versio todellisuudesta on riittämätön ja sellaisenaan lohduton.

Joulu on hyvä esimerkki traditiosta, jossa pakanallinen perusta yhdistyy kristinuskon ilmoitukseen. Kyse ei ole vain jokavuotisesta syklistä valon ja pimeyden välillä vaan myös lupauksesta, että valo voittaa lopullisesti.

Lauri Stark kirjoitti...

"Kristinuskon ilmoittama totuus myöntää kaiken edellisen, mutta keikauttaa mantran ympäri: kristinuskon metatotuus elämästä kuoleman rajapyykin tällä puolella, totuus pienten totuuksien taustalla, onkin right makes might."

Tuonpuoleista aspektia on syytä korostaa. Kristinusko ei takaa voimaa ja valtaa tässä elämässä. Kaikki lähti nöyryytetyn miehen ristiinnaulitsemisesta ja vuosisataisista vainoista. Valtakuntia tulee ja menee, totuus pysyy.

Mitä tulee kristinuskon heikkouteen tai nöyristelyyn, kyseessä on vasemmistolaisten heikkous ja nöyristely. Heidän maailmankuvansa on sekulaari versio joistakin kristillisistä ihanteista ja sellaisina tietenkin perverssejä. G.K. Chesterton ilmaisi sen parhaiten:

nykyaika on täynnä hulluksi tulleita kristillisiä hyveitä.

Tupla-J kirjoitti...

Veikkaanpa, että kritiikkisi Sola Scripturaa kohtaan osui just eikä melkeen naulan kantaan.

AFalco kirjoitti...

Voinko kysyä, mistä tämä viikinki-innoitus on juontanut (musiikista, sarjakuvista, kirjoista?), sillä minulle viikingit ovat näyttäytyneet aina jonakin ei-suomalaisena, joka on indentitaarisesti yhtä kaukana suomalaisuudesta kuin vaikka antiikin mytologiat. Mytologioille tosin on luettava merkittävä korkeakulttuurinen vaikutus, toisin kuin germaani-tarustolle.

Korppi on oikeus: "Eihän Raamatussa puhuta kirkoista mitään, tai vaikkapa musiikista ja taiteesta."

Pakko vastata tähän, ettei syntyisi väärinkäsityksiä. Arvelen, että tarkoitit 'kirkoilla' kirkkorakennuksia, joista ei muistaakseni puhuta, sen sijaan kirkko siis seurakunnat ovat hyvin selkeästi esillä Uudessa Testamentissa.

Luulen myös, että tarkoitit taiteella ja musiikilla kirkollisen elämän ulkopuolista taidetta ja musiikkia. Niinpä riittää mitenkään polemisoimatta todeta, että musisoinnista on paljon mainintoja Vanhassa Testamentissa (Psalmien, Valitusvirsien ja Laulujen laulun lisäksi). Uudessa Testamentissa, Paavalin kirjeissä puhutaan joskus musiikista vertauskuvallisesti (tai ainakin 1. Kor. 14: 7–8) ja joskus viitataan musiikkiin puhuttaessa kristittyjen tavasta elää (Ef. 5:19 ja Kol. 3:16), lisäksi Ilmestyskirjassa puhutaan taivaallisesta laulusta (Ilm. 5:9, 14:2, 15:2).

Lauri Stark kirjoitti...

Jooh, ilmaisin vähän huolimattomasti itseäni. Meinasin siis juurikin kirkkorakennuksia. Mitä taiteeseen tai musiikkiin tulee, ei niin ettei niistä Raamatussa puhuttaisi. Mutta erityisemmin ei niitä korosteta ja krtistikuntaa aika ajoin vaivannut ikonoklasmi kumpuaa nähdäkseni puritaanisesta tulkinnasta.

Lauri Stark kirjoitti...

Sanotaan muuten sellainen nolo asia, etten ole lukenut Raamattua kokonaan. Korjaan kyllä asian, mutta luotan tässä siihen mitä muualla on sanottu.

Tupla-J kirjoitti...

AFalco, en tarkkaan tiedä, lienee joku populaarikulttuurin ja fantasiakirjallisuuden päähäni upottama ajatus, jota on vahvistanut viikinkimytologian perimiehinen sisältö. Kun on kasvanut suuren osan elämästään vailla isän esimerkkiä, on mieheksi kasvamisen ja sellaisena olemisen selvittäminen ollut prioriteetti. Kun katsoo Thoria ja Odinia, molemmissa on paljon esikuvallista, kun taas perisuomalaisempi väinämöismeininki ei oikein vetoa. Jälkimmäisessä se moraalinen selkäranka on liian syvällä meikäläiselle tavoittaa, miksi se ei varmaankaan oikein maistunut.

AFalco kirjoitti...

Tupla-J, tuo varmasti selittää paljon. Kalevala on jotenkin hyvin herkkä. Aloin vain kirjoituksesi pohjalta miettiä, että oma suhteeni vaikkapa juuri antiikin mytologioihin on varmaan tavallista läheisempi, ihan sen takia, että tutustuin niihin pikkupoikana myös muuten kuin Disnin väänneltyinä versioina.

Korppi on oikeus, muista lukea hitaasti! (Minultakin tosin on lukematta vielä ainakin Aikakirjat, osa psalmeista, pieniä profeettoja ja apokryfikirjat.)

Mielenkiintoista on muuten, että Toisessa Mooseksen kirjassa (25:17–20) annetaan ohjeita kerubipatsaiden tekoon. Lisäksi määrätään, että teltta ja sen esirippu on koristeltava kerubien kuvilla (2. Moos. 26: 1, 31). Mutta ihan totta on, että kokonaisuudessaan ei taiteesta tai musiikista puhuta paljon mitään.

Allaspalo kirjoitti...

"Puhun siinä myös vähän siitä, mitä pidin kristinuskon heikkouden ilmenemismuotoina ja miten oikaisin väärät käsitykseni. "

Odotan innolla tekstiäsi. Ihan paikallaan että joku kirjoittaa myös kristinuskon patriarkkaalisesta puolesta.

Itselleni kristinuskon on tasapainoa miehisten ja naisellisten hyveiden väliltä. Orttodoksien ja katolilaisten veljiemme harrastama Maria kultti on loistava idea, jolla pidetään tasapaino maskuliinisen uskonnon sisällä. Ilman tasapainoa on vaara että käy niinkuin ev.lut kirkolle nyt on käynyt.

Euroopan herätessä (ehkä liian myöhään) Ruususen unestaa maskuliiniset arvot alkavat tehdä comebackia. Se mikä mikua huolestuttaa on tiivistetty seuraavaan Nietzsche sitaattiin

"If Islam despises Christianity, it has a thousandfold right to do so: Islam at least assumes that it is dealing with men…."

Jos uskonto on vain väylä purkaa penisten kalistelu paineitaan miksi ei samoin tein käänny pakanaksi. Ja jos on valmis kääntymään pakanaksi niin miksi ei saraseeniksi?

Allaspalo kirjoitti...

Tupla-J kirjoitti:
"Kristinuskon ilmoittama totuus myöntää kaiken edellisen, mutta keikauttaa mantran ympäri: kristinuskon metatotuus elämästä kuoleman rajapyykin tällä puolella, totuus pienten totuuksien taustalla, onkin right makes might. "

Hyvä herra tuo oli eeppistä. Nyt ihan oikeasta, oletko ajatellut kääntää tämän englanniksi ja laittaa jonnekin ison maailman sivustolle, vaikka ROK:n?


"enkä ole kovinkaan kiinnostunut juutalaisten historiasta."

Tämä on sääliä. Juutalaisilla veljiltä on paljon mitä voisimme ottaa opiksi. Fantasia termein he ovat meille mitä kääpiöt ovat tontuille.

Niinkuin Sam Harris joutui ihmettelemään

I’ve debated rabbis who, when I have assumed that they believe in a God that can hear our prayers, they stop me mid-sentence and say, “Why would you think that I believe in a God who can hear prayers?”

Eli J_mala ei välttämättä erityisemmin kuuntele meidän rukouksiame, mutta hän on kuitenkin sen verran majesteettinen ja arvovaltainen entiteetti, että hänet kannattaa ottaa hyvin vakavasti. Tuollaisessa teologiassa on munaa. Ja kuitenkin eri tavalla munaa kuin erääseen toiseen monoteistiseen uskontoon liittyvässä nöyristelyssä.

Allaspalo kirjoitti...

Anteeksi jos menee asian viereen mikä on sääntöjen vastaista, mutta haluan täsmentää itseäni.

Tarkoitin, että joskus kun ajattelee juutalaisen kansan monituhat-vuotiasta selviytymistaistelua tässä pakanallisessa maailmassa, ja vertaa sitä meidän Jeesus-liikkeen perillisten ja muhamettilaisten välienselvittelyyn; tuntuu kuin vertaisi örkkien ja kääpiöiden legendaarista taistelua pienten ja vähän hassumpien (mutta tehokkaammin lisääntyvien) menninkäisten ja tonttujen nahisteluun.

Ei mulla muuta.

Tupla-J kirjoitti...

Allaspalo:
Hyvä herra tuo oli eeppistä. Nyt ihan oikeasta, oletko ajatellut kääntää tämän englanniksi ja laittaa jonnekin ison maailman sivustolle, vaikka ROK:n?


Jaa, mikä jottei sitä voisi. Saa nähdä milloin siihen löytää aikaa.

Tämä on sääliä. Juutalaisilla veljiltä on paljon mitä voisimme ottaa opiksi.

Voi olla, vika lienee tältä osin minussa. Ei tosin sillä, olen lukenut jonkin verran asiaan liittyen, mutta enemmän ulkopuolisten kynistä (esim. K. Macdonald).

Eli J_mala ei välttämättä erityisemmin kuuntele meidän rukouksiame, mutta hän on kuitenkin sen verran majesteettinen ja arvovaltainen entiteetti, että hänet kannattaa ottaa hyvin vakavasti.

"I don't pray to Crom. He doesn't listen." Jep. Siinä mielessä olen samaa mieltä, että Herra auttaa niitä, jotka tekevät asioita toteuttaakseen tämän tahtoa sen sijaan, että vain rukoilevat ja kohauttavat sitten olkapäitään.

Teologisessa mielessä käsitykseni juutalaisista ei ole kovin valoisa.

Tarkoitin, että joskus kun ajattelee juutalaisen kansan monituhat-vuotiasta selviytymistaistelua tässä pakanallisessa maailmassa, ja vertaa sitä meidän Jeesus-liikkeen perillisten ja muhamettilaisten välienselvittelyyn; tuntuu kuin vertaisi örkkien ja kääpiöiden legendaarista taistelua pienten ja vähän hassumpien (mutta tehokkaammin lisääntyvien) menninkäisten ja tonttujen nahisteluun.

Koen, ettei ole ihan terve perspektiivi. Meillä on vastassamme ehkä suuremmat lohikäärmeet kuin millään aikaisemmista sukupolvista. Vihollisen vähättely tuskin on sen parempi idea kuin omienkaan.

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
1) Pysytään aiheessa.
2) Relevantti suora kysymys edellyttää vastausta.
3) Käyttäkää nimimerkkiä, jotta on selvää, kuka puhuu.