Pages

20. joulukuuta 2017

Yhden miehen symposion


Olen aina ollut kiinnostunut viisauden kartuttamisesta ja itseni kehittämisestä mitä moninaisimmin tavoin.  Tämä on pääsyy sille, minkä takia tuon esimerkiksi intellektuaalit ja moraaliset arvoni esille ja nautin niistä keskustelemisesta silloinkin, kun keskustelu vaikuttaa monen muun silmiin liian kiivaalta.  Moraalinen kasvaminen keskustelun ja pohdinnan kautta on mielestäni erinomainen keino tulla paremmaksi ihmiseksi.  Minun mielestäni tämä hyväksi ihmiseksi kasvamisen tavoite on myös kaikkein tärkein ja keskeisin tavoite, mikä ihmisellä voi olla.  En osaa päästää tästä ajatuksesta irti, muun muassa siksi, että en halua.  En tällä tarkoita sitä, että urhaisi arkiset velvollisuutensa ja sitoumuksensa amatöörifilosofoinnille, vaan sitä, että jälkimmäisen kautta ensimmäistäkin tekee viisaammin ja paremmin.

Asiassa ongelman synnyttää se, että en tunne ketään muuta, joka olisi kiinnostunut samoista asioista - tai ainakaan haluaa lähestyä asiaa tavallani.  Tuntemieni, tai ehkä paremminkin tietämieni, ihmisten käsitys arvokeskustelusta tai politiikasta on yksinkertaisesti todeta olevansa eri mieltä ja lopettaa keskustelu siihen.  Luulen kyseen olevan epämääräisestä sen tiedostamisesta, että omat käsitykset eivät kestä kritiikkiä, mutta että niitä ei halua testata, ettei joudu opettelemaan ajattelemaan asioita uudelta kantilta.  Luuloni tietysti voi olla väärä, koska, kuten todettua, minulla on taipumus aliarvioida toisia.

Kuitenkin se, että varsinaista keskustelua ei synny ollenkaan, tuntuu torjunnalta.  Nämä ovat tärkeitä asioita minulle henkilökohtaisesti ja isommassa mittakaavassa myös yhteiskunnallisesti.  Sitten pitäisi valehdella, että ei se mitään, no big deal, sovitaan että ollaan eri mieltä ja että ei siinä mitään.  Ja minähän olen valehdellut.  Hävettää myöntää, mutta olen.  Olen myynyt integriteettini, rehellisyyteni ja tarpeeni syvään yhteyteen lähimpieni kanssa heidän torjuntansa pelossa, tai pikemminkin siksi, että sain kyseisen torjunnan jo kokea.  Ja joka hetki näiden ihmisten kanssa muistuttaa kokemastani torjunnasta.  Siitä, etteivät he halua tietää, kuka minä todellisuudessa olen, saati pohtia kanssani sitä, mikä olisi parasta ja viisainta.

Niinpä olen coping-keinokseni valinnut erinäiset nettifoorumit ja blogikirjoittamisen, joiden kautta olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja tarkastelemaan näkemyksiäni edes jollain tapaa.  Lopputuloksena on ollut se, että jo valmiiksi konfliktia lietsova ilmaisutapani on muuttunut alkuperäisen superlatiiviksi ja osoittanut, että foorumeiltakaan ei helposti löydy ihmisiä, joiden kyky käsitellä asioita rehellisesti olisi kovin korkea.  Lopputuloksena on vääntöä mala fide.  Ja sitten, kun yritän keskustella asioista toisten kanssa, he toteavat, etteivät halua vääntää.

Rehellisyyden puutteesta ihmissuhteissa on kuitenkin vanhemmiten tullut minulle ihan oikea ja aito ongelma.  Minä en halua antaa lapsilleni sellaista ihmissuhdemallia, että toisten ihmisten kanssa ollaan kulisseja, joiden alle oma itse piilotetaan, kun ei uskalleta puhua mitä haluttaisiin.  Sen hintana todennäköisesti on se, että ihmissuhteideni, tai ihmiskulissieni, määrä putoaa ydinperheeni ulkopuolella hyvin lähelle nollaa.

Toisaalta taas pitäisi antaa esimerkkiä siitäkin, miten ollaan toisten ihmisten kanssa ja jutellaan ja ollaan mukavia.  Periaatteessa osaan kyllä senkin, ja varmaankin sellaista pinnallista kanssakäymistä tulee pakostakin jonkin verran.  Asia ei olisi kovinkaan vaikea, jos tuntisi ihmisiä, joilla on suurin piirtein samat arvot ja tavoitteet.  Kai niitä löytäisi kirkosta, mutta kun en luota nykykirkkoihin ollenkaan, niin sekin vaihtoehto tuntuu hirveän etäiseltä.

En tunne ihmisiä, jotka lukevat kirjoja.

Tuossa tuli selitettyä lyhyesti, minkä takia minua ei ole koskaan suuremmin kiinnostanut se, moniko näitä juttuja lukee.  Minua ärsytti se, kun blogger aikoinaan ryhtyi ilmoittamaan lukijamäärästä, koska koin sen painostavan minua suuntaan, jossa ryhtyisin välittämään määrästä laadun sijaan.  Minua ei haitannut kommentointi; ajatus siitä, että aiheet puhuttelivat toisiakin, ilahdutti, mutta se oli bonus tarkoituksen sijaan.  Nämä kirjoitukset ovat minun keinoni pitää itseni järjissäni, ja muistaa, kuka olen, ja kuka haluan olla.  En kirjoita näitä lähtökohtaisesti toisia varten, vaan kirjoitan, koska en voi puhua niistä missään muualla enkä juuri kenenkään kanssa.  Kirjoitan, koska en voi olla kirjoittamatta.

Kirjoittamani blogit ovat se, miltä näyttää, kun kivet huutavat.

14. joulukuuta 2017

Kulttuurinationalismista


Kulttuurinationalismi vai liberaalinationalismi?  Sanan merkityksen ymmärtää helposti nationalistisen vaihtoehtonsa, etnonationalismin kautta.  Toisin sanoen kyse on niin kutsutusta kansallismielisyydestä, joka on luonteeltaan individualistista, ideologista ja tyrmää ajatuksen siitä, että kansakunta koostuisi nimenomaan tietyn geenipoolin porukasta tietyllä tavalla ajattelevien ihmisten sijaan.  Rautalangasta väännettynä kyse on siitä itseään häpeilevästä kansallismielisyydestä, joka sanoo, että "tulkoon vaan, kunhan tekee töitä ja elättää itsensä", ja jolle asiasta puhuttaessa tärkeintä on ettei tule nimetyksi rasistiksi.  Kulttuurinationalisti kun ei ole rasisti.  Rasismi on paha, ja me ollaan hyviä.  Ihmisten tulee elää kunnolla, se on se tärkein juttu.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Kuten edellisestä kappaleesta ilmi käy, on kulttuurinationalismi silkkaa fuulaa - verbaalisti ja kuvallisesti provosoimisestani huolimatta tiedostan, että sen voi ostaa ihan oikeasti ja hyvässä uskossa.  Itse edustin kyseistä kantaa vielä kai tusinan vuotta takaperin enkä luopunut siitä ihan vähällä.  Kuten kaikki itselle tärkeät uskomukset, myös tämä ajatusrusina tarvitsee kovan todellisuuskosketuksen rasahtaakseen rikki.

Kulttuurinationalismi on kehitetty siinä uskossa, että ihmiset olisivat tabula rasoja, vailla sen enempää sisäsyntyisiä ominaisuuksia kuin preferenssejäkään, eikä kyseinen näkemys kestä todellisuuskosketusta.  Suomi ei olisi enää suomalaisten maa, jos tänne tulisi kymmenen miljoonaa ahkeraa ja korkean ÄO:n kiinalaista tekemään töitä.  Sen jälkeen Suomena tunnettu geopoliittinen alue ei olisi missään merkityksellisessä mielessä suomalainen.  Se olisi osa kiinalaista kulttuuripiiriä, eikä kyseinen kulttuuripiiri pidä itsetuhoista toiseuden toleranssia minään arvona.  Olisimme parhaimmillaankin kakkosluokan kansalaisia, vieraita kotonamme.

Toisin sanoen etnonationalismi on ainoaa varsinaista nationalismiaNation on kansa, johon synnytään, ei ideologinen propositio, jonka voi hylätä tai olla hylkäämättä.  Kulttuurinationalismi otti tulta alleen Yhdysvalloissa mahdollistaen myytin kansojen sulatusuunista, ja sitä opetettiin koulussa lapsille pienestä pitäen.  Se myös epäonnistui, koska maahanmuuttajat ja heidän räjähdyksen lailla kasvava määränsä ei sen enempää saanut opetusta, kuin osoitti kiinnostustakaan, kulttuurinationalismia kohtaan.  Se opetti tunnustajansa dodoiksi, jotka eivät kykene sen enempää tunnistamaan kuin puolustautumaankaan niitä vastaan, jotka vetivät kotiinpäin.  Ainoa, jota vastaan kulttuurinationalisti uskaltaa konkreettisesti käydä, on etnonationalisti.

Kulttuurinationalismin ytimessä on uskomus siitä, että omat perheenjäsenet voi korvata joku toinen.  En käytä sanaa "korvata" vahingossa, vaan alleviivaamaan sitä tosiasiaa, että monietnisyyspolitiikan väistämätön seuraus on sosiaalisen pääoman mureneminen ja yhteiskunnan moraalin lasku, mistä seuraa myös valtion sektorin kasvu ja kotoperäisen väestön demografinen hupeneminen.

Siinä, missä periaatteessa on ihan hyvä huomioida (kuten kulttuurinationalistit tekevät) etnisten vähemmistöjen massiivinen yliedustus antisosiaalisessa käyttäytymisessä, kyseiseen asiaan juuttuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei huomaa lumivyöryä, koska on niin keskittynyt tutkimaan pientä plänttiä keltaista lunta.  Antisosiaalinen käytös on toki paha juttu, mutta se ei uhkaa kansan olemassaoloa itseään.  Sen sijaan massamaahanmuutto, koostui se sitten enkeleistä tai perkeleistä, uhkaa.  Nationalisti ei salli kansansa olemassaoloa uhattavan.

Meidän on turvattava kansamme olemassaolo ja suomalaisten lasten tulevaisuus.

8. joulukuuta 2017

Pirunkalautus

Kun ottaa huomioon sen, mitä olen viime aikoina, jopa vuosina, kirjoittanut, on tämä vähän toisentyyppinen teksti.  Se on enemmän linjassa sen pohdiskelun kanssa, mitä blogissa Syvemmältä harjoitin enemmän.  Kyseessä on silti mielestäni tärkeä aihe, ja vaikka puhunkin alusta loppuun itsestäni, voi havainnoissani olla jotain arvokasta muillekin.  Itselleni teksti on tärkeä jo muistutuksen takia.
Kuvahaun tulos haulle eris
Epistä.

Tavallaan ajattelin, että tämän otsikoksi sopisi kurinpalautus, tai mea culpa, tai ajatuksia halveksimisesta.  Kyse on viimeksi mainitusta, mutta kun kyse on yhdestä luonteeni hankalimmista piirteistä, halusin personoida perkeleeni voidakseni ulkoistaa sen viholliseksi, jota tökkiä sanan säilällä, kunnes sappi sen kyljistä vuotaa.  Olen elänyt hämmästyttävän pitkään siinä uskossa, että en todellisuudessa ole mulkku, vaan tulkittu ylimielisyys ja kusipäisyys johtuvat vain siitä, että kuulijat eivät halua kohdata tosiasioita tai sitä, että eivät kykene vastaamaan esitettyihin argumentteihin.  Varmaan on osasyy siinäkin, koska esittämäni argumentit näkemysteni tueksi ovat pääsääntöisesti jääneet vastaamatta.

Kyse on kuitenkin siitä, että minun ilmaisutapani tihkuu halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan, ja havahduin asiaan vasta noin kuukausi takaperin vaimoni kanssa riidellessäni.  Tähän asti olin kuvitellut aivan oikeasti ja sinisin silmin, että olen viaton osapuoli, jonka kimppuun aiheetta käydään ja nimitellään ja syytellään aivan turhaan.  Koin toisten ihmisten olevan älyllisessä alakynnessä, koska heillä ilmeni tarvetta "pistää takaisin", vaikka en huomannut hyökänneeni.  Minulla oli, ja on, erikoinen taipumus nollata toisten ihmisten saavutuksia, tunteita ja muuta näihin liittyvää, jopa ilman syytä.  Ehkä minulla on tarve korostaa omaa erinomaisuuttani tai suojella korkeaa käsitystä itsestäni alentamalla muita silmissäni etteivät nämä muodostaisi minulle uhkaa.  Tämä saattoi olla joillekin ilmeistä, ja asiasta tietämättömyyteni suorastaan käsittämätöntä, mutta nähtävästi ihminen on tositosihyvä jättämään sen pölkyn omassa silmässään huomiotta.  Olen siinä paljon etevämpi kuin luulin.

Hassua koko jutussa on, että en itse huomannut kielenkäyttöäni tai taipumustani ollenkaan.  Osasyynä varmaan on se, että perhe, josta olen lähtöisin, kommunikoi yhtä rikkinäisellä tavalla koko ajan - edelleen.  Pidin sitä normaalina - silloinkin, kun perheenjäsenteni omituiset tölväisyt sattuivat, en tunnistanut hyökkäystä enkä ymmärtänyt, miksi minusta tuntui pahalta.  Kuittasin asian olankohautuksella ja opin tekemään samoin tiedostamattani.  Tällä en tarkoita, etteikö sen taustalla olisi oikeasti ollut alhaisia motiiveja - oli ja on, sen tiedän nyt - mutta en ollut niistä tietoinen.  Ilmaisin halveksuntani ja välinpitämättömyyteni siinä määrin rivien välissä ja niin, että siihen oli vaikea tarttua konkreettisena asiana.  Ihmiset eivät osanneet tarttua siihen tai nimetä sitä, mistä syystä osaltaan he vain löivät hanskat tiskiin suhteeni ja menivät suuntaansa ja minä omaani.

Se ei ole millään lailla hassua, että olen päätynyt maksamaan tavalla tai toisella aika paljon kyseisen taipumuksen takia: se on kostautunut ihmissuhteissani toistuvasti ja olen aiheuttanut paljon haavoja ja mielipahaa ihmisille, joille en olisi moista koskaan halunnut tuottaa.  Mieleeni tulee vuosia takaperin blogin puolella käymäni keskustelu serkkuni kanssa, jonka päätteeksi hän totesi, että ilmeisesti minun tulee esittää jotain blogini lukijoille, joten hän "antaa minun näiden silmissä voittaa" ja jättää keskustelun siihen.  En ymmärtänyt lainkaan mitä hän tarkoitti.  Välimme eivät, yrityksistäni huolimatta, koskaan korjautuneet siihen luottamuksen ja avoimuuden tilaan, jossa ne olivat ennen kyseistä episodia.  Niinä aikoina hän kuunteli minua ja näkemyksiäni ja oli niille avoin, vaan ei ole enää.  Luulen, että tämä on maksanut minulle niin pari- kuin ystävyyssuhteitakin.  Kommunikaationi passiivis-aggressiivisuus on, asiaa paisuttelematta, ollut vähällä maksaa myös perustamani perheen yhtenäisyyden.  Se, että tämä on minun syyni, on katumisen arvoinen asia.  Puhun tässä taipumuksestani ja oppimastani mallista, mutta tarkoitus ei ole tällä vähätellä vastuutani - olen täydessä vastuussa kaikesta, mitä olen tehnyt.  Oma typeryyteni ja ymmärtämättömyyteni ei ole peruste syyttää muita.

Luulin kusipäisyyttäni vain toisten tavaksi ilmaista ylivertaisuuteni älyllisessä mittelössä.  Mielessä ei käynyt, että se oikeasti pitäisi paikkansa.  Niinpä en tehnyt asialle mitään - korkeintaan ajattelin, että vähäänpä näistä on, sekä konkretisoiden että oikeuttaen rivien välissä piileneen halveksuntani.  Ja siitä johtuvat ongelmat kasautuivat ja päädyin tilanteeseen, jossa välit lähestulkoon kaikkiin läheisiini olivat enemmän tai vähemmän tulehtuneet.  Ovat itse asiassa yhä.

Kaiketi kyseessä on klassinen tarina siitä, että dysfunktiot juontavat juurensa lapsuudesta.  Minä ihan oikeasti kuvittelin olevani siihen poikkeus, ja jättäneeni parikymppisenä lapsuuteni painolastin taakseni muodostaessani kuvan siitä, millaiseksi haluan tulla.  Luulin pitkälti siinä onnistuneenikin, mutta en ymmärtänyt sisäistämäni kommunikaatiokulttuurin myrkyllisyyttä, ja sitä, että en oikeasti voi vain päättää, että menneisyyteni on putskliin ja sillä selvä.  Se on käsiteltävä ja ongelmat sekä tunnistettava että kohdattava, jotta ne eivät enää kahlitse minua.

Aviomieheksi ja perheenisäksi kasvamisen myötä olen tavattoman onnellinen siitä, että minä ja vaimoni viimein onnistuimme nimeämään tämän välissämme asuneen riidankylväjän, joka uhkasi tehdä perheemme sisäisestä kommunikaatiosta yhtä mätää kuin se synnyinperheessäni oli.  Nyt tiedän korjata kurssiani ja tehdä parhaani rakentavan kanssakäynnin eteen, jotta minun ja perheeni tulevaisuus näyttäisi toiselta kuin tähänastinen elämäni.  Asian demonisoinnissa on se hyvä puoli, että minun ei tarvitse näin kokea taistelevani "osaa itseäni" vastaan, vaan pikemminkin jotain, mikä estää minua olemasta oma itseni ja eheä ihminen.

Se on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että joidenkin ihmissuhteiden osalta havahtumiseni ja katumiseni tapahtuu liian myöhään.  Sitä saa surra.

7. joulukuuta 2017

Rehellisyys kahdessa kuvassa

Itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen ilmoitettiin osallistuneen noin 2800 henkeä.
Tori oli täynnä ja paikalla olleiden mukaan jono kiersi vielä korttelinkin.  Kaikki näkemäni kuvat implikoivat enemmän ihmisiä kuin kuvaan urbaaneista syistä mahtui näkymään.
Alpakkahäpeningiin ilmoitettiin osallistuneen noin 5000 henkeä.
Tämän enempää väkeä en löytänyt yhdestäkään tapahtumasta otetusta kuvasta.  Äkkiä vilkaisten ihmisiä on 3-4 sataa.  Ehkäpä yksi takku vastaa ainakin kymmentä suomalaista.

5. joulukuuta 2017

Miten erottaa kristitty kirkkolaisesta?

On olemassa paljon ihmisiä, jotka miettivät sitä, miten voisivat erottaa jyvät akanoista kristityiksi itseään kutsuvien suhteen. Ongelma periaatteessa kattaa kaikki tahot, jotka kutsuvat itseään konservatiiveiksi tai vastaaviksi, sillä hämmästyttävän usein pintaa raaputtamalla löytää nimellisen identiteetin alta aborttia puolustavan homoliittojen ystävän, jolle tärkeintä on, ettei häntä kutsuta rasistiksi.

 https://stevebremner.com/wp-content/uploads/2011/11/391998_805740507857_45602795_37590232_786965908_n.jpg

Koska eron tekeminen kristityn ja sellaiseksi tekeytyvän välillä on tulevaisuutemme kannalta elintärkeä, seuraavilla kysymyksillä voi vähällä vaivalla selvittää vastaajan todellisen karvan.  Käytännössä mikä tahansa kysymyksistä käy, koska vastauksilla on tapana ryppäytyä: kun pahalle antaa pikkusormena jonkin seuraavista, hyvin lyhyen ajan sisään on antanut loputkin.

1. Kuka on lähimmäiseni?
Kirkkolainen huokaisee tässä vaiheessa helpotuksesta ja vastaa onnellisena: "kaikki!"  Kristitty puolestaan on lukenut Raamattua ja tietää, että laupias samarialainen oli vasta kolmas maantierosvojen uhrin nähnyt.  Kaksi kolmasosaa tämän nähneistä ei ollut uhrin lähimmäisiä - ei, vaikka olivat saman kansan arvossa pidettyjä jäseniä.

2. Miten Jeesus suhtautui ulkomaalaisiin?
Kirkkolainen vastaa tähän, että Jumalan silmissä olemme kaikki tasa-arvoisia eikä ole eroa sen enempää miehellä kuin naisella tai kansalaisuudellakaan.   Kristitty Raamattua lukeneena tietää, että Jeesuksessa Kristuksessa ei ole sen enempää vapaata kuin orjaakaan, mutta tällä ei ole mitään tekemistä ulkomaalaisiin suhtautumisen kanssa.  Sen sijaan Jeesus itse vertasi ulkomaalaista, tältä apua pyytänyttä naista koiraan ja kieltäytyi auttamasta tätä (Matt. 15-26).

3. Naispappeuskysymys
Kirkkolaisen mielestä nainen voi olla pappi siinä missä mieskin, onhan nyt sentään 2017.  Raamattua lukeneena kristitty puolestaan tietää, että naisen ei tule johtaa seurakunnassa (1. Kor. 14:34-35).  Tämän lisäksi kristitty tietää myös, että naisvalta on seurausta Herran hylkäämisestä ja siunauksensa menettämisestä (Jesaja 3:12).*

4. Homoliitot
Kirkkolainen toteaa, että kaikki saavat ja voivat rakastaa ketä haluavat.  Kristitty toteaa, että näin on, mutta kyseenalaistaa sen käsityksen, jonka mukaan perverssi, satavarmasti hedelmätön himo on rakkautta.  Se ei ole hyväksi sen enempää "rakastavalle" kuin "rakkauden" kohteelle, toisin kuin se rakkaus, josta Kor. 13:4-13 puhuu.  Rakkauden teko homoseksuaaliksi identifioituvaa kohtaan ei ole hänen perversionsa juhlistaminen, päinvastoin.

Kristinusko on siitä mukava juttu, että sillä on selkeä, konkreettinen sisältö, jonka sisäistäminen ei ole mitenkään erityisen vaikea tehtävä.  Vaikeinta siinä on oman ylpeytensä ja henkilökohtaisten syntiensä tunnistaminen ja tunnustaminen synneiksi ja niiden aito katuminen.  Sen myöntäminen, että joku muu reilun 2000 vuotta sitten tiesi totuuden oikeasta ja väärästä paljon paremmin kuin me tänä päivänä.  Nöyryyden oppitunti on, paitsi usein se tarpeellisin, myös se kaikkein vaikein.  Kirkkolainen ei ymmärrä siitä mitään.

*Tähän liittyen voisi aiheellisesti kysyä: miten voin äänestää Laura Huhtasaarta presidentiksi, onhan hän nainen ja presidentti valtion päämies?  Vastaukseni on, että kulttuurisessa sodassa naiset ovat hyödyllisempi ase kuin miehet, ja tällöin nainen sopii erinomaisesti keulakuvaksi.  Jos mietitään oikeutta, totuutta, rakkautta ymv. ja näitä ilmentävää taidetta, ovat ne kaikki kuvattu naisiksi, joiden puolesta miehet taistelevat.  Samalla tavalla presidentti on tänä päivänä erityisesti kulttuurinen keulakuva, varsinaisen vallan ollessa hallituksella ja erityisesti pääministerillä.  En pidä naispresidenttiä siis itsessään osoituksena naisvallasta - sen sijaan feministien pillin mukaan tanssivaa eduskuntaa ja hallitusta pidän.

30. marraskuuta 2017

Muslimien määrästä


Hyysärissä kirjoitellaan Euroopan muslimiväestön kasvusta useampikin skenaario, ja kaikissa niistä muslimiväestön osuus Euroopassa kasvaa.  Toisin sanoen lähteenä käytetty ajatushautomo kuvittelee eurooppalaisten olevan alusta loppuun dodoja, jotka eivät tule tekemään invaasiolle yhtään mitään.

En allekirjoita ennustetta, vaan sen sijaan uskon, että Euroopassa asuvan muslimiväestön osuus on 2050 merkittävästi pienempi kuin se on nyt.  Syy on ilmeinen: eurooppalaisten kansojen kansallistunto on herännyt, ja osoittaa hitaita nousemisen merkkejä.  Isot laivat tunnetusti kääntyvät hitaasti, mutta mokuhullutuksen kärkipiste nähtiin jo 2000-luvun alussa.  Tästä syystä mädätyksen kierroksia on kovennettu viime vuosia valtavaa tahtia kasvavasta vastustuksesta huolimatta: globalistit tietävät aikansa olevan lopussa ja yrittävät saada aikaan peruuttamattoman muutoksen ennen kuin heiltä vedetään matto alta.

Heilurin suunta on kääntynyt, ja se kerää nyt momenttia.  Se on heilahtanut vasemmalle viimeiset 50 vuotta.  Se on aika pitkä aika.  Vastareaktio tulee olemaan vähintään yhtä kova, ja se tulee oikaisemaan valtaosan vääryyksistä, joita eurooppalaisia kansoja vastaan on vuosikymmenet tehty.  Se tulee tarkoittamaan muun muassa vihamielisen vierasväestön (ja näiden jälkeläisten, todennäköisesti myös puoliveristen) kansalaisuuksien takautuvaa viemistä ja karkottamista takaisin kotimaihinsa.

Eurooppa ei ole muslimien maanosa.  Siitä ei myöskään sellaista tule.

28. marraskuuta 2017

Itsestäänselvyys kuvana



 Sijaintini kuvassa ei liene kenellekään tämän blogin lukijalle yllätys.

Siitäkin huolimatta, että kaikki vaihtoehdot ovat vasemmalla, elämme mitä ilmeisimmin kaksipuoluejärjestelmässä: kansallismieliset vs. kaikki muut.  Ääneni menee, luonnollisesti, Huhtasaarelle.

24. marraskuuta 2017

Vihollisen endgame

 http://3.bp.blogspot.com/-5hInpvbv2Us/VJ7kXeI8dXI/AAAAAAAAHQ8/irxKa4aoM_U/s1600/puppet%2Bmaster.jpg
Taannoisissa kommenteissa ilmeni hiven ihmettelyä siitä, mihin vihollisemme, globalistit ja hännystelijänsä pyrkivät sivilisaatiota tuhoavalla vallankäytöllään.  Viimeinen sana oikeastaan jo vastaa kysymykseen: kyse on vallasta.  Moni periaatteessa arvaakin tämän, mutta ei onnistu yhdistämään pisteitä ja saamaan kuvaa siitä, miten valtaa pyritään haalimaan.

Ei liene epäselvää, että heidän keskeisin vihollisensa on länsimaalainen ydinperhe, jonka ideaali on aina ollut tietty omavaraisuus ja suoraselkäisyys.  Kyse on sellaisesta perheestä, jonka jäsenet arvostavat toisiaan, pitävät toistensa puolta eivätkä yksinkertaisesti tarvitse valtiota isonaveljenä.  Etnisesti yhtenäisessä eurooppalaisessa maassa kiinteä ydinperhe on kohtalaisen helppo saada normiksi, ja viimeistään kristinusko sementoi sen aseman yhteiskunnan perusyksikkönä.

Ongelmana vallan havittelijoille on se, että heidän ollessaan tarpeettomia heille ei suoda valtaa muiden yli.  Valta on huume: se tuottaa täysin vastaavanlaisia euforian kokemuksia kuin muutkin huumeet, mistä syystä rikkinäiset, addiktoituvat persoonallisuustyypit ovat erityisen taipuvaisia hakeutumaan vallan kahvaan.  Se on myös niitä harvoja huumeita, joilla ei oikeastaan ole näkyviä haittavaikutuksia käyttäjälleen - sen kaikki haittavaikutukset kohdistuvat vallankäytön kohteisiin.  Tämä tietenkin kostautuu myös vallankäyttäjälle itselleen, geneettisessä mielessä, koska vallan huumaama ei malta olla käyttämättä sitä myös kotipiirissä - tästä syystä megalomaanien lapsista tulee joko Kim Jong Unin kaltaisia psykopaatteja tai vaihtoehtoisesti hiiriä.  Terveet, pitkässä juoksussa jatkokelpoiset lapset ovat näillä poikkeus säännön sijaan.

Valta on myös muuri, joka eristää ihmisen niistä, joiden yli käyttää valtaa.  Mitä enemmän ihminen kokee itsellään olevan, ja itselleen kuuluvan, totta kai, valtaa toisten yli, sitä vähemmän todellisina ihmisinä tämä kykenee muita näkemään.  Näistä tulee tämän silmissä karjaa, ja mitä vähemmän ongelmia karja kykenee itsensä paimenena näkevälle tuottamaan, sen parempi.  Ja siitä seuraavat nykypolitiikka seurauksineen.  Niiden tähtäimessä on yhteisö ja kaikki, mikä sellaisen olemassaoloa tukee.

Näin ollen tähtäimessä on etnisyys: biologisina olentoina tunnemme yhteenkuuluvuutta kaltaisiksemme kokemiemme ihmisten kanssa.  Mitä enemmän yhtäläisyyttä, sitä helpompaa on löytää samanlaisuutta ja sitä kautta luottamusta, ystävyyttä ja kaikkea hyvää, mikä rakentuu näiden varaan.  Tästä seuraa, että valtaapitävät tahot kannustavat rotujen sekoittamiseen: mitä vähemmän lapsesi näyttävät sinulta, sitä vähemmän yhteistä näet itsesi ja heidän välillään, ja sitä houkuttelevampaa on käyttää näitä kohtaan valtaa väärin.  Mitä vähemmän yhteiskunnan jäsenet näyttävät sinulta, sitä vähemmän koet itselläsi olevan yhteistä näiden kanssa ja sitä vähemmän luotat heihin.

Samasta syystä kaikenlaisia uhri- ja vihollisuusnarratiiveja rakennetaan yhteiskunnan sisällä sen välttämättömien vastinparien välille: niin työnantajan kuin työntekijän, miehen ja vaimon kuin äidin ja lapsenkin.  Näillä mitätöidään "sortajan" ihmisarvo "uhrin" silmissä, oli narratiivissa hiven totuutta uskottavuudeksi eli ei.  Funktiona on rikkoa kaikki sosiaaliset suhteet, jotka ovat osoittautuneet vapaaehtoisiksi ja toimiviksi.  Samaan aikaan kannustetaan kaikkeen, mikä on tuhoisaa: rajoittamattomaan seksuaalisuuteen, joka estää kokemasta syvää henkistä yhteyttä kenenkään kumppanin kanssa, "kehopositiivisuuteen", joka tekee yksilöstä fyysisesti luotaantyöntävän ja sairaan, rotujen sekoittamiseen, joka tekee perheen muodostavista toisilleen biologisesti vieraita, "naisten oikeuteen kehoonsa", joka saa naisen näkemään lapsensa tunkeilijana, joka yrittää viedä tältä jotain.  Esimerkkejä olisi kasapäin lisää, mutta kuva lienee selvä.  Kaikki tämä on olemassa samasta syystä.

Vallanpitäjät eivät ole hyväntahtoisia ja hyväuskoisia dodoja, jotka odottavat tuhoaan.  Heillä on ihan toinen peli.

Toteutetun politiikan funktiona on eristää ihmiset toisistaan.  Tavoitteena on totaalinen atomisaatio.  Divide et impera.  Mitä enemmän ihmiset kokevat olevansa yksin, sitä vähemmän he uskaltavat puolustautua puhumattakaan toisten puolustamisesta vääryyden edessä.  Vallankäyttäjien voimalle yksilön yli ei enää ole mitään rajoituksia.  Puolustuskyvytön ja helposti hallittava karja on saatu aikaan.

Mm. Richard von Coudenhove-Kalergi on yksi näistä, jotka puhuivat kaikesta tästä avoimesti, eikä sen enempää tavoite kuin keinotkaan ole muuttuneet.

Kaikki, mitä heidän tarvitsee tehdä voittaakseen, on uskotella, että mitään ei kannata tehdä, ja että peli on jo hävitty.

Kristittyä heidän on vaikea voittaa.  Me emme tarvinneet kuin yksitoista aiheestakin peloissaan olevaa miestä, jotka tekivät, mitä täytyi.  Me voitimme koko maailman, joka oli meitä vastaan.  Me voitamme sen niin monta kertaa kuin tarvitsee.  Toivoisin, että taistelu voitaisiin voittaa henkisellä tasolla, mutta vastapuoli on jo avannut fyysisen areenan.  Näin ollen muistutan: hankkikaa tietoa ja varautukaa pahimman varalle.  Se on lähempänä kuin haluaisimme uskoa.

19. marraskuuta 2017

Postliteraatti kulttuuri

En mitenkään keksinyt lukukelvottomampaa otsikkoa, joten tuo saa nyt kelvata.  Elämme kulttuurissa, jossa yhä harvempi lukee kirjoja, ja suurin piirtein yhtä harva viitsii enää lukea blogeja.  Perinteinen oikeisto, joka kannattaa ja tukee aktiivisesti sivilisaatiota ja sen arvoja, kokevat tämän vääryydeksi, mistä syystä he jatkavat nimenomaan blogeihin kirjoittamista ja niiden lukemista.  Minä periaatteessa kannatan tätä, sillä kirjallinen muoto on moneen vaihtoehtoonsa verrattuna ylivertainen kulttuurin kanava.  Se ei kuitenkaan ole ylivertainen poliittisen vaikuttamisen kanava.

Tänä päivänä ihmiset lukevat yhä vähemmän, ja haluavat myös politiikkansa ja ajatuksensa yhä suuremmassa määrin muodossa, joka ei rasita heidän silmiään aktiivisella osallistumisella.  Tästä johtuen he suosivat ennemmin videoita, podcasteja ja twitteriä (joka kirjallisesta luonteestaan huolimatta on lukijalle vaivaton), jotka mahdollistavat nopean informaation ja mielipiteiden vaihdon.  Sivilisaation puolestapuhujien perinteinen kasti vieroo näitä, koska näiden enemmän tai vähemmän spontaani formaatti tarkoittaa perusteltujen argumenttien määrän hupenemista poliittisessa keskustelussa.  Sivistyneelle ihmiselle puolestaan argumenttinsa huolellinen perustelu on itseisarvo.

Ongelman keskiössä on se, että ihmisellä, jolla on pitkä aikaorientaatio ja taipumus sivistyneeseen kanssakäyntiin, ei ymmärrä politiikan olevan luonteeltaan retorista.  Hänen valitsemansa ja suosimansa tapa lähestyä asioita on luonteeltaan dialektista - hän tavoittelee totuutta ja pyrkii sanomallaan kuvaamaan tavoittelunsa perinpohjaisesti.  Politiikassa ja retoriikassa on kuitenkin kyse vaikuttamisen taidosta, ja siinä keskeisintä on se, että onnistuu esittämään argumenttinsa tunteisiin vetoavalla tavalla.  Se voi perustua totuuteen (ja meidän puolella on syytäkin!), mutta poliittisen vaikuttamisen ei tule tapahtua siisteinä, puisevina esitelminä, jotka elähdyttävät vain kaltaisiani pölyisiä bibliofiilejä.

Haluttomuus ymmärtää ja ottaa huomioon yllä olevaa on keskeinen syy sille, minkä takia nk. konservatiivit ovat juosseet vuosikymmeniä tappiosta toiseen poliittisella kentällä.  Heitä on kiinnostanut oikeassa olemisensa todistaminen voiton sijaan.  Strategian keskeinen ongelma on, että sillä hävitään politiikassa aina.

Käyttäkäämme niitä keinoja, jotka toimivat, vaikka pystyisimme parempaankin. Vaikka sitten siinä ohessa.

18. marraskuuta 2017

Tanssivat apinat eli alt-retard

Koska vaihtoehto-oikeiston ideologiset ydinkohdat eivät ole tulleet - totaalisesta aihetta koskevasta mediapimennosta johtuen - osaksi yleistä tietoisuutta, ovat kaiken maailman natsilarppaajat (Andrew Anglin, Richard Spencer) voineet tulla väittämään edustavansa sitä.  Tästä syystä lienee keskeistä valaista asianlaitaa jossakin määrin.

Alt-right ei ole poliittinen liike.  Sillä ei ole - eikä voi olla - johtajaa yhtään enempää kuin vaikkapa kapitalismilla  tai anarkismillakaan.  Se on poliittinen ideologia, joka koostuu niistä poliittisen oikeiston arvoista, jotka on lakaistu maton alle julkisesta keskustelusta viimeistään vuonna 1962 William F. Buckleyn potkittua John Birch Society pois National Reviewistä.  Sille keskeiset arvot typistyvät vielä 80-luvulla Suomessakin arvostettuun kodin, uskonnon ja isänmaan* kolminaisuuteen, joiden puolesta taistelemiseen sen kaikki muut arvot tähtäävät.  Kenellekään tuskin tuottaa hankaluuksia huomata, että kansallissosialistien ohjelman ja alt-rightin ydinkohtien välinen ristiriita on sekä välitön että kiistaton.

Kirjoituksen ydinkohta on kuitenkin se, että natsilarppaajien rooli tässä yhteiskunnallisessa pelissä on pelata vastapuolen pussiin.  Tämä tapahtuu ensinnä sillä, että he esittävät edustavansa aatetta, joka vei Saksan toisen maailmansodan myötä tuhoon, josta se ei vieläkään ole henkisesti noussut jaloilleen, ja jota lähestulkoon kaikki länsimaalaiset on opetettu vihaamaan niin pienestä pitäen kuin ovat mitään historiasta tienneet.  Tällä he ajavat pois kaikki ihmiset, joita kiinnostaa tippaakaan se, mitä mieltä heistä ollaan.

Toiseksi alt-retardit pelaavat vastapuolen pussiin esittämällä olevansa oikeistoa - sosialismistaan huolimatta - ja näin pyrkivät tervaamaan perseilyllään koko ideologisen oikeiston.  Ja tästäkös mediat kusevat hunajaa; kun vaihtoehdoksi nykymenolle löydetään median edessä tanssivat apinat, joiden elämäntehtävä on mainstreamin trollaus ja triggeröinti länsimaisen sivilisaation rakentamisen, ylläpitämisen ja pelastamisen sijaan, on heillä täydellinen tekosyy esittää, ettei vaihtoehtoja nykymuotoiselle länsimaiden syöksykierteelle ole.

http://i0.kym-cdn.com/photos/images/facebook/000/911/743/4aa.jpg
Joidenkin silmissä mikään ei ole niin kova suksee kuin maansa talouden tuhoaminen, sodan häviäminen ja itsemurha.  Hitto vie, noilla kriteereillä nykyestablishmentit kautta länsimaiden tekevät erinomaista työtä.
Kun nyt kuviin päästiin, niin löysin minä hyvänkin:
Näin.  Oma kansa framilla, ja yhtä lailla esillä ymmärrys siitä, miltä suunnilta viholliset löytyvät.

*Näillä ovat yrittäneet ratsastaa myös Kristillisdemokraatit ja Kokoomus, mutta de facto molemmat ovat osoittaneet, että kyseiset sanat ovat näille vain iskulause, jolla perinteitä arvostavia suomalaisia voi sumuttaa.

17. marraskuuta 2017

Totuuskompassi



Tänä päivänä totuuden, hyvyyden ja oikeuden tavoittaminen on helpompaa kuin se on ollut kenties koko ihmiskunnan historian aikana.  Ei tarvitse kuin katsoa, mitä vastaan nykymediat ja poliittinen eliitti sotii 24/7.  Nyrkkisääntö, jonka mukaan kaikki, mitä medioissa ja eliitissä suitsutetaan, on itsestään perkeleestä lähtöisin, on hämmästyttävän luotettava.  Sen korollaari, totuuskompassi, tarkoittaa, että kaikki, mitä poliittista tai mediavaltaa pitävät tahot vihaavat, edustaa hyvyyttä, kauneutta ja totuutta.

Media vihaa kristinuskoa ja hyökkää sen kimppuun aina kun tekosyyn löytää.  Usein myös ilman, jolloin sellainen nyhjäistään tyhjästä.  Sama koskee nationalismia.  Sama koskee oikeutta itse ansaitsemiinsa resursseihin.  Sama koskee aseenkanto-oikeutta.  Sama koskee biologisten tosiasioiden tunnustamista.  Sama koskee pyrkimystä varmistaa geneettisesti eurooppalaisen ihmisen olemassaolo tulevaisuudessakin.  Sama koskee uskoa objektiivisiin tosiasioihin. Sama koskee ihmisen oikeutta elää tulematta murhatuksi ikään katsomatta.

Nykykulttuurin kannattajat ja poliittinen establishment vastustavat henkeen ja vereen kaikkia ylläolevia, ja sille lumeeksi rakennetut "vaihtoehdot" (ns. konservatiivit) vähintäänkin osaa niistä.

Onneksi on Alt-right.

13. lokakuuta 2017

Maailman tärkein asia

Maailmassa on kauneutta, hyvyyttä, rakkautta, totuutta, toivoa ja voimaa.
www.volegov.com
Tätä jokainen järjissään oleva mies haluaa suojella.
Tiedän myös maailmassa olevan rumuutta, pahuutta, kaunaa, valhetta, apatiaa ja heikkoutta.
Vihollisemme haluavat korvata ylemmän kuvan tällä.  Nyky-yhteiskunta saa 34-vuotiaan naisen näyttämään tältä.
Uskon, että jos kulttuurimäärärahoja käytettäisiin tässä postauksessa esitetyn asian mainostamiseen (kuvien ohessa voisi olla kuvatekstinä "Kumman sinä valitset?", "Miltä sinun tulevaisuutesi näyttää?" tmv), kulttuurimme arvopohja muuttuisi hyvin nopeassa aikataulussa terveempään suuntaan kuin itsestään.

Vastapuoli on tähän asti voittanut kulttuurisodassa vetoamalla tunteisiin.  Me voimme tehdä saman, ja niin meidän täytyykin tehdä.

12. lokakuuta 2017

Uhrihierarkiasta

Olen aika monta kertaa lukenut konservatiiviston ja muun poliittisen oikeiston miettivän vasemmistolaista uhrihierarkiaa, joka asettaa kaikki muut ryhmät uhrin asemaan ja oikeuttaa kaikki näiden tekemät ja kannattamat vääryydet. Koska tiedän, miten asia on, voin vähällä vaivalla säästää lähimmäisteni vaivoja ja antaa heille syyn kohdentaa ponnistelunsa rakentavammin. Asia on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen: mitään uhrihierarkiaa ei ole olemassa.

Vasemmisto ei tunnusta mitään uhrihierarkiaa, vaan suhde on binäärinen: joko olet samaa mieltä ja vasemmalla ja siten hyvä, sorrettu ja täten oikeutettu tekemään mitä tahansa, tai sitten olet oikealla ja vähän itse perkelettä pahempi.

On ajanhukkaa koettaa etsiä asiasta muita säännönmukaisuuksia, koska retoriikka sisältää kasapäin keskenään ristiriitaisia aineksia. Vasemmistolainen tapa käyttää kieltä on välittää asenteita, ei informaatiota. Tästä syystä sen ainoa sisältö on välittää signaali joko sisäryhmään kuulumisesta tai sen tuomiosta. Miten nämä ilmenevät, on sinänsä yhdentekevää, koska signaali on tärkeä, ei sen muoto.

Poliittinen vasen on pelannut identiteettipolitiikkaa Alinskyn opein paljon pidempään kuin oikeisto, joka kahlitsi itsensä reilun pelin ja poliittisen korrektiuden sääntöihin ja ideologioihin, näin antaen vastapuolen käsiin sekä säännöt että pallon.

Alt-right on toista maata.  Olemme tässä voittaaksemme, emme hävitäksemme mahdollisimman ylväästi.

10. lokakuuta 2017

Aseet rappiota vastaan

Koskaan mitään tekstejäni lukeneille lienee päivänselvää, minkä takia asetun väkevästi kaikenlaista henkistä ja fyysistä rappiota vastaan.  Syy on yksinkertainen: elämme kovia aikoja, ja jos meinaamme selviytyä, on meidän valmistauduttava siihen fyysisesti, psyykkisesti ja henkisesti.  Tämä kysyy yksilöltä paljon efforttia, mutta kukaan ei tainnut valehdella, että sivilisaation romahduksesta selviytyminen ja uuden rakentaminen olisi helppoa.  Seuraavaksi luettelen keinoja helpottaa valmistautumista ja vältettävää rappiokäyttäytymistä perusteineen.



Älkää katsoko pornoa. Älkää edes sitä viimeistä kertaa.
Ehkä yleisin rappion ilmentymä nyky-yhteiskunnassa on se, että käytännössä jokainen XY-kromosomin kantaja muuttuu pornon suurkuluttajaksi jo alakouluiässä.  Runkkarin kaikkein silmiinpistävin piirre on saamattomuus.  Pornoa katsova ihminen on ylikiihottanut dopamiinireseptorinsa, mistä syystä hän ei viitsi tehdä töitä minkään eteen.  Hän on kaunainen, aloitekyvytön, sosiaalisesti taitamaton, epäluuloinen ja itseään vihaava häviäjä, joka pelkää oikeaa elämää haasteineen ja vaatimuksineen.

Porno on ehkä tehokkain ase länsimaita vastaan siinä mielessä, että se vie miehiltä selkärangan ja tuhoaa sisältä ja ulkoa jokaisen naisen, joka sille tielle lähtee - ja tämän päivän snapchat-nakuselfiekulttuurissa tälle henkiselle viirukselle altistuvat melkein kaikki.  Porno on keino tuhota kansakunnan toimintakyky.  Ei ole sattumaa, että Israelissa porno on kiellettyä, mutta palestiinan alueelle sitä tyrkytetään dvd-kuormittain ilmaiseksi ja pyytämättä.

Raamatussa Herra ei tuhonnut Onania sen takia, että tämä veti käteen.  Herra tuhosi Onanin, koska hän teki käteenvedosta ja sitä kautta normaalin elämän ilojen ja surujen välttelystä itselleen elämäntehtävän.

Älkää sotkeko päätänne.
Meillä on yhdet aivot, ja niistä on pidettävä huolta.  On huono idea kiskoa elimistöönsä kemikaaleja, jotka pistävät sen sekaisin.  Toden sanoakseni edes kahvi ei oikeasti ole hyväksi.  Keskeisintä kuitenkin tässä kehotuksessa on, että meidän ei kannata alentaa toimintakykyämme ja älykkyyttämme kaikenlaisilla laillisilla tai laittomilla tajusteilla.  Tämä johtuu siitä, että varomattomat teot ja sanat kantavat pitkiä seurauksia ja niillä on tuhottu aivan liikaa elämiä.  Tehtävämme on auttaa sivilisaatiomme jaloilleen, ja se ei onnistu kaverilta, joka ei pysy omillaan.

Ylipäätään hyvä nyrkkisääntö on, että jos jotakin pahetta kokee tarvitsevansa, tai käyttävänsä säännöllisesti, on se ongelma, ja siitä on syytä päästää irti ennemmin kuin myöhemmin.
Kuvahaun tulos haulle golden one
Treenatkaa kehoa ja mieltä.
Jos kehonne on hyvässä kunnossa, sillä pystyy tekemään kaikenlaista.  Se myös antaa hyvän esimerkin jälkikasvulle, jotta nämä ymmärtävät myös kehittää ruumiinkulttuuria.  Hyväkuntoinen vartalo on myös kaunis ja tehokas - sillä pystyy vetämään puoleensa vastakkaisen sukupuolen edustajia ja pitämään huolta siitä, että mahdolliset omaa sukupuolta edustavat uhat eivät edes lähde yrittämään.

Mielen kehittäminen tapahtuu kirjoja lukemalla, käymällä asiakeskusteluja kahvikuppia syvällisemmistä asioista, erilaisia pelejä pelaamalla*, opettelemalla uusia kieliä, taitoja ja asioita.  Lähestulkoon kaikki, mikä vie pois mukavuusalueelta, oli se sitten henkistä tai fyysistä (eikä ole itsestäänselvästi itsetuhoista), käy näiden osa-alueiden treenistä.  Kun luette kirjoja, passatkaa George Rape Rape Martinin nihilismi, monien nykykirjailijoiden feminismi ja relativismi, ja keskittykää materiaaliin, joka elähdyttää teitä monella tasolla.  Lukekaa "satuja".


“Fairy tales do not tell children the dragons exist. Children already know that dragons exist. Fairy tales tell children the dragons can be killed.”

- G. K. Chesterton

Treeniä on pistää itsensä likoon ja astua ulos mukavuusalueelta, tehdä asioita vähän vaikeammin tai epämukavammin, kuin olisi juuri nyt pakko, koska se karaisee kehoa ja mieltä. 
sky wind symbol religion blue street light street sign cross lighting spiritual clouds faith christianity characters
Kehity henkisesti.
Tälle on oikeastaan kaksi keskeistä ja välttämätöntä kanavaa: uskonto ja perhe.  Jep, tänä päivänä meidät on indoktrinoitu uskomaan, että tiedämme kristinuskosta kaksi asiaa: 1) että se ei ole totta, ja 2) se on perseestä.  Kumpikaan ei pidä paikkaansa, mutta ymmärtääkseen asian on ensin voitettava inhonsa sitä kohtaan.  Kun siihen on kasvanut käytännössä koko ikänsä, on tämä askel huomattavan suuri.  Uskon henkisen kasvun avaimet ovat kuitenkin keskeisiä: ensinnäkin ne tuovat varmuuden oikeasta ja väärästä (tähän voi päästä myös vaikkapa Stefan Molyneux'n UPB:llä, mutta se kysyy suhteellisen voimakasta omaehtoista kiinnostusta aiheeseen), tarjoavat moraalin johon pyrkiä, samalla toimien muistutuksena nöyryyden välttämättömyydestä.  Kristinusko on anti-intuitiivinen systeemi, joka tapaa silittää harjoittajaansa vastakarvaan, mutta tuottaa kehnostikin toteutettuna vaihtoehtojaan parempia tuloksia.

Uskonnon harjoittaminen pienillä rituaaleilla, ajan uhraamisella, rukoilemalla ynnä muulla tuo elämään tiettyä merkitystä, mutta uskon kolme suurinta kukkaa ovat usko, toivo ja rakkaus.  Painotan toivoa, noista kolmesta harvimmin mainittua, sillä älykkäitä uskonnottomia perinpohjaisimmin leimaava käsite on toivottomuus - he näkevät, miten paha tilanne on, keksivät todennäköisyydet asioiden paranemiselle ja lyövät hanskat tiskiin koska me on hävitty tää peli 'mkay.  Ihmiset, joilta löytyy kaikkea, paitsi toivoa, tekevät itsemurhia, ja me elämme nihilistisessä kulttuurissa, jolla ei ole toivoa.  Vaikka ihmisellä ei olisi mitään muuta kuin toivo, hän jaksaa huomiseen.

Se toinen välttämätön kanava on perhe.  Kun sylissä kääkkii avuton sinun ja puolisosi rakkauden hedelmä, se tietää sitä kasvun paikkaa, että oman elämän napa ei löydy enää peilistä.  Se myös tuo onnellisuutta, koska kuten valistuneemmat tietävätkin, todellisen onnen löytää omien halujensa ja tarpeidensa tyydyttämisen sijaan tekemällä hyvää toisille.  Avioliitossa ja perheen kanssa eläminen on alusta loppuun henkisen kasvun paikka, ja tekee meistä monin verroin parempia kuin muuten olisimme.  Jos tapaatte jossakin kotiäitejä, muistakaa olla kiinnostuneita heistä ja osoittakaa kunnioituksenne heidän valintaansa kohtaan.  He ovat paras esimerkki tuleville sukupolville yhteiskunnassa, joka yrittää tänä päivänä saada naiset vihaamaan naiseutta, äitiyttä ja perhekeskeisyyttä.

Mitä harmonisempaa yhteiselosta saa, sitä korkeammalla henkisellä levelillä ollaan ja sitä paremmin perheessä myös voidaan.  Tolstoi joskus kirjoitti, että kaikki onnelliset perheet ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia - ja oli siltä osin oikeassa, että perhe voi olla onnellinen vain toimiessaan oikein ja tehdessään oikeita valintoja.  Se, mitä hän ei tullut maininneeksi, että kaikki onnettomat perheet ovat myös enemmän kuin vähemmän samanlaisia - ne kärsivät typerien valintojensa seurauksia lyhentämättöminä eivätkä sellaisina ansaitse yhtään enempää glooriaa kuin vaihtoehtonsakaan.  C. S. Lewis puolestaan totesi, että vasta hyveellisinä persoonamme pääsevät esiin - mitä huonompia ihmisiä olemme, tavalla tai toisella, sitä useammin meistä näkyvät vain pikkumaisuutemme, puutteemme, nälkämme, väsymyksemme, himomme, tökeryytemme ja muut paheemme - eikä näissä sinänsä ole mitään persoonallista tai ainutlaatuista, päinvastoin: mitä enemmän meidän häiriötekijämme ovat tiellä, sitä vähemmän se, keitä todellisuudessa olemme, pääsee esiin.

Testicular fortitude
Opi häviämään lannistumatta.  Mikään ei ole niin pelottava vihollinen, kuin se, joka ei pelkää tappiota.  Piekse itsestäsi ulos mahdollinen taipumus päteä puskista, asettumatta tulilinjalle.  Harjoittelu on täynnä epäonnistumista, kunnes ei enää olekaan.  Tarvitsemme sisua.  Antakaamme tunnustusta niille, jotka jo antavat panoksensa paremman tulevaisuuden eteen, ja ottakaamme oppia.

 
Lopuksi
On syytä pitää mielessä, että maailma on meitä vastaan.  Jos julkisesti menee kannattamaan mitään ylläolevista rakentavista ajatuksista, on odotettavissa, että nopean loukkaantumisen joukot hyökkäävät niskaan sättimään ja naureskelemaan.  Täten kunkin on tehtävä valintansa sen mukaan, mitä ja missä tulee sanoneeksi, mutta itse koen sen olevan hyvin pieni hinta siitä, että sen kautta voimme löytää myös todellisia ystäviä ja liittolaisia tästä maailmasta.  Maailmassa, joka elää ja hengittää, hitaasti tukehtuen, valhetta, todellinen ystävä on aarre.  Muista rakastaa häntä kuten itseäsi.

*Tällä en tarkoita niitä kännykän dopamiiniansoja, jotka saavat ihmiset naimisiin kanssaan, vaan niitä pelejä, jotka tarjoavat kuupalle haastetta.  Ne "klikkaa tätä viisi tuntia päivässä niin saat värikkäitä saavutuksia"-pelit eivät eroa funktioltaan pornosta kuin dopamiinin väärinkäytön kanavan osalta.

9. lokakuuta 2017

Miksi sosiaalidemokratia kuolee rumasti

Syy sille, että kaikki sosialistiset systeemit sortuvat muutamassa sukupolvessa, on yksinkertainen: ennemmin tai myöhemmin toisilta ryöstetyt rahat loppuvat.  Tätä koetetaan lykätä eteenpäin ryöstämällä myös tulevat sukupolvet ottamalla heidän nimiinsä syömävelkaa, mutta sekin on lyhytnäköinen tie.

Se, miksi sosiaalidemokraattisen systeemin sortuminen tapahtuu mahdollisimman rumalla tavalla, on se, että ihmistä ei voi suostutella irti elinkeinostaan.  Valtava osa maamme asukkaista on (tai uskoo olevansa) enemmän kuin vähemmän riippuvainen sosiaalituista ja kokee valtion rahoittavan elämisensä joko osittain tai kokonaan.  Ihmiset, jotka kuvittelevat itse, tai läheistensä, nääntyvän ilman valtion avustuksia, eivät luovu saavutetuista eduista mistään hinnasta.  Heitä ei kiinnosta se, mitä tapahtuu kun hynät loppuvat.  Heitä kiinnostaa se, onko heillä hynää just nyt.  Tästä syystä kestävän systeemin advokaatit eivät voi voittaa taistelua nykysysteemistä - systeemillä ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä korjata itseään.

Se, että poliitikot kerran toisensa jälkeen jäävät kiinni milloin mistäkin valheesta tai rikoksesta, on vedenpitävä osoitus siitä, että meillä on lauma pukkeja vartioimassa kaalimaata.  Jos heiltä ei löydy henkistä selkärankaa tunnustaa, ettei heillä ole riittävästi moraalia toimimaan kansan edustajina, ja jos heitä ei pidetä siitä vastuussa, ei sitä löydy kansaltakaan.
https://i.pinimg.com/originals/76/92/4d/76924d8cad7b636de1dfdcc25057353a.jpg
Kun finniksiä ruvetaan nostamaan klEUptokratian tuhkista, olisi syytä pitää mielessä, että poliittisen systeemin auktoriteetti on ensisijaisesti moraalinen, ja sen toiminnan eettinen kestävyys on sen olemassaolon oikeutus.  Joku voisi sanoa, että sen taloudellinen kestävyys olisi sen olemassaolon oikeutus, mutta tämä seuraa suoraan eettisesti kestävästä pohjasta.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävät.  Todistamme ihmiskunnan historian suurimpien valheiden kuolinkouristuksia ja pääsemme rakentamaan uutta yhteiskuntaa edellisten sukupolvien hulluudesta viisastuneina.  Rakentakaamme lähimmäisverkostoja, joiden avulla voimme tukea, auttaa ja kannustaa toisiamme näinä epävakaina aikoina.

26. elokuuta 2017

Kysymys suvaitseville

Ne tavanomaiset sosiaalisen median vuotavat sydämet olivat viikko sitten hipihiljaa pari päivää, ja postasivat sitten viikon verran "me vastustamme vihaa"-postauksia. Viesti tuli perille: teistä suomalaisten maahan valunut veri on ihan käypä hinta siitä, että maahan saadaan väriseviä etnisyyksiä.

Sitä mä mietin, että montako suomalaista terroristien täytyy tappaa, että mielenne muuttuu. 10? 100? 1000? Kaikki?

18. elokuuta 2017

18.8.2017

Nyt on Suomenkin aisureilla ihan konkreettisesti verta käsissään.

He eivät tule tekemään mitään estääkseen vastaavaa tulevaisuudessa.

Se päivä, että maamme kansa rupeaa tekemään, lähestyy hyvää vauhtia.

28. kesäkuuta 2017

Aisurin kymmenen käskyä

1. Sinun ei tule oleman rasisti.  Rasismia on kaikki omaan kansaan liittyvä, mikä ei tihku halveksuntaa.
2. Älä havittele kansasi etua, sillä Judeo-Kristus ei jätä rankaisematta sitä, joka länsimaiden etua ajattelee.
3. Älä auta lähimmäistäsi omilla toimillasi, sillä kaiken avun on tultava valtion taholta.
4. Älä auta lähimmäistäsi.  Auta kauimmaistasi.
5. Älä mene heterosuhteeseen.
6. Älä perusta perhettä.
7. Totuuden luet lehdistä ja vain sieltä.  Internetissä on vain kellarissa asuvia hulluja.
8. Älä suvaitse.  Juhlista.  Mitä kierompi perversio tai yleisen oikeustajun vastainen teko, sitä enemmän saat Ymmärtää ja olla muita parempi.
9. Kannata vihreitä arvoja nimellisesti ja kannata samaan aikaan kolmannen maailman hiilijalanjäljen kasvattamista tuomalla heidät kaikki länsimaihin.
10. Älä ole rasisti.  Rasisti on reppana.  Mieti nyt vähän mitä muutkin sinusta ajattelevat.

12. kesäkuuta 2017

Juutalais-kristillisyyttä ei ole olemassa

Pääsääntöisesti ilmaukseen juutalais-kristillinen törmää, jos on juttusilla hyväntahtoisen, mutta asiaan perehtymättömän aisurin kanssa. Toinen tyypillinen tilanne on juttusilla übermensch-henkisen nihilistin kanssa (Nietzsche popularisoi termin). Aniharvoin sitä kuulee varsinaisen kristityn tai juutalaisen huulilta, koska molemmat tietävät sanan olevan samalla lailla älytön kuin vaikkapa shinto-hindu. Kun ilmaisua pyritään käyttämään bona fide, sillä tarkoitetaan sitä oletusta, ettã kristinusko oli osa judaismia ja erkani siitä myöhemmin uudeksi uskonnoksi.

Otan asian esille, koska olettamus ei pidä paikkaansa. Judaismi on kristinuskoa nuorempi uskonto.

Molemmat kyllä jakavat suuren osan Vanhana testamenttina tunnettua heprealaista traditiota, mutta kumpikaan ei rajoitu siihen, vaan sisältää valtavasti muutakin. kyseisen tradition osalta molemmat ovat yhtä vanhoja ja osa kansasta piti arvossa yksiä tekstejä, toiset toisia, ja se oli ok. Kaikkien tunnustettiin seuraavan samaa Jumalaa ja olevan enemmän kuin vähän samaa porukkaa. Mooses, sen enempää kuin Daavid tai muutkaan VT:n suurmiehet eivät olleet nykyisin juutalaisuutena tunnetun uskonnon porukkaa; he olivat osa kristinuskon nimellä tunnettua katkeamatonta traditiota.

Sitten tuli Jeesus, joka täydestä syystä tunnistettiin messiaaksi ja uskonnosta tuli kristinusko. Tämä ei monestakaan syystä miellyttänyt kaikkia kansan jäseniä, etenkään siksi, ettei kristinusko ollutkaan vain yhden seemiläisen kansan yksinoikeus.

Syntyi yhtäkkiä kova tarve sensuroida traditiosta kaikki, mikä viittasi liian suoraan Jeesukseen. Kaikki materiaalia, mikä oli siihen asti ollut vuosisatoja täysin kosher. Judaismi syntyi suorasta oppositiosta kristinuskoa vastaan ja on täten uskontona nuorempi ja luonteeltaan perinpohjin antikristillinen.

Juutalais-kristillisyyttä ei ole olemassa. Kristityillä ja juutalaisilla on eri arvot ja kulttuuri, ja siltä osin kuin ne yhtenevät, on niitä johdonmukaisempaa kutsua kristillisiksi arvoiksi, koska täsmälleen niitä ne ovat. Länsi on rakennettu kristillisten arvojen varaan ja niitä murentamalla sitä tänä päivänä tuhotaan. Terminä juutalais-islamilainen olisi paljon juutalais-kristillistä helpompi perustella.

10. kesäkuuta 2017

Esikon yhdyskunta

Yksi syy sille, että Ruohometsän kansa on mielestäni yksi parhaista kirjoista koskaan, on sen sisältämät lukuisat opetukset elämästä, valinnoista ja vastuusta.  Sen lehdillä seikkailevien kanien matkalta löytyy Esikko-nimisen kanin edustama yhdyskunta, jonka ympäristö on ansoitettu, ja satunnaisin väliajoin kaneja päätyy ansoihin ja kuolee.  Yhdyskunta on päättänyt, että asian kanssa vain eletään, kun on muuten niin mukavaa, ja että asiasta ei puhuta.  Itse ongelmalle ei pyritä tekemään mitään, mutta yhdyskunnan ainoa aggressiivinen käyttäytyminen suuntaa niihin, jotka kehtaavat mainita ongelman olemassaolosta.  Päähenkilöiden jengi ei Esikon yhdyskuntaan jäänyt, vaan lähti väkivalloin omille teilleen.

Nekin, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, oletettavasti arvaavat, miksi Esikon yhdyskunta puhuttelee: siksi, että elämme siinä.

Kautta länsimaiden on tabu puhua siitä, että islam ei sovi tänne.  On tabu puhua siitä, että se on ongelma ja synnyttää niitä sitä mukaa lisää kuin muslimeja tänne päästetään.  On tabu puhua siitä, että me emme oikeasti tarvitse maahanmuuttajia tai maahanmuuttoa yhtään mihinkään, päinvastoin.  Elämme tilanteessa, jossa yhteiskunnan resursseista kaadetaan häkellyttävä määrä normaalien ihmisten vahtimiseen antisosiaalisten ainesten hyväksi eikä puututa jälkimmäisten aiheuttamaan tuhoon mitenkään.

Ongelman olemassaolon tunnustaminen tarkoittaisi sitä, että hallinto myöntäisi virtahevon olevan olohuoneessa ja tieten tahtoen laiminlyöneensä koko olemassaolonsa perimmäisen edellytyksen.  Siitä on tullut kansaansa vastaan sotiva mafia, jonka ainoana intressinä on heikentää edustamansa kansan kykyä uhata itseään.  He yrittävät sillä viivyttää väistämätöntä, toisin sanoen päidensä päätymistä vadille, samalla lietsoen aikaansaamiaan ongelmia kolmanteen potenssiin.

Kun sen enempää valtio kuin sen edustajatkaan ei suostu suojelemaan kansalaisiaan väkivallalta ja maahantunkeutujilta, kansalaiset tekevät sen ennen pitkää itse.

4. kesäkuuta 2017

Mitä oppia Lontoosta

Jos miltään länsimaalaiselta hallinnolta kysytään, niin ei yhtään mitään ja tämä on nyt uusi normaali.

Sen sijaan loogiseen päättelyyn kykenevät ihmiset ymmärtävät, että viime vuosikymmenten aikana maahan tulleille tai kääntyneille muslimeille ei ole länsimaissa tilaa.  Mitään keinoa selvittää sitä, ovatko nämä seuraavia terrori-iskun tekijöitä, ei ole.  Tästä seuraa, että ainoa keino varmistaa se, ettei vastaava toistu, on lähettää maahantunkeutujat takaisin, sulkea rajat muslimimaihin ja lopettaa turvapaikkashoppailijoiden maahanpääsy.

Niin yksinkertaista se on.  Vastaava on toteutettu ihmiskunnan historian aikana monta kertaa.  Sen ainoa vaihtoehto on tunkeutujille alistuminen.  Senkin historia osoittaa.

Me varoitimme tästä monta kertaa jo toistakymmentä vuotta takaperin.  Yhteiskunta koostuu ihmisistä.  Päästä maahan helvetin asukkaat, ja maa alkaa muistuttaa helvettiä.

30. toukokuuta 2017

"Mut ei ne kaikki ole terroristeja..."

Ihan totta.

Yhtä totta on, että aika harva joisi vettä, jonka painosta sadasosa on kakkaa.

29. toukokuuta 2017

Moraali


Tämä saattoi pitää paikkansa aikaisemminkin, mutta erityisesti tämän päivän sodassa kaikkein tärkeintä on moraali.  Tässä en puhu oikean ja väärän käytöksen standardista, vaan mielialojen hallinnasta.  Kaikkea medioista oikealle kallellaan olevaa yritetään lytätä maanrakoon ja jopa periaatteessa oikealla olevien puolella on kasapäin ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa lietsoakseen tappiomielialaa.  Niitä, joiden mielestä tää peli on jo hävitty, on hämmästyttävän paljon - kaikkein erikoisinta asiassa on se, että he eivät haluaisi asian olevan näin, mutta tekevät silti kaikkensa toteuttaakseen ennustuksensa.  He ovat omaa oksaansa sahaavia typeryksiä, mutta eivät sentään pahoja, kuten varsinainen vastapuoli.

Taustalla tässä on monia asioita, mutta päällimmäisenä niissä on se, että kyseessä on sodankäynti.  Jos kyse olisi vain poliittisista erimielisyyksistä ja luottamuksellisista keskusteluista, puhuttaisiin asioista.  Asioista puhumisen sijaan kaikki, mitä missään näkee, on sitä, että joku ottaa asian puhuakseen, ja seuraava toteaa: "lähteesi on debunkattu sataan kertaan, ei tuota kukaan osta".  Siitä, mitä sanotaan, on tullut yhdentekevää, ja painoarvoa on vain sillä, kuka sanoo.  Yleensä ottaen: jos sanoja on henkilö, se ei ole uskottava, jos se on vuosikausia likipitäen kaikessa valehdellut tai muuten väärässä ollut massamedia, se on.

Tärkeää on ymmärtää, että tappiomielialaa, epäuskoa ja henkilöönkäyntiä ei tehdä siksi, että edes yritettäisi vaikuttaa siihen ihmiseen, jonka kimppuun käydään.  Sanoma on suunnattu muille: jos käytte meitä vastaan, teille käy näin.  Sen ei ole tarkoitus vakuuttaa.  Sen on tarkoitus pelottaa, uhkailla suvaitsemaan ja ottamaan vastaan se, mitä järki, oikeustaju eikä itsesuojeluvaisto hyväksy.

Tästä syystä moraalin ylläpito on Vaihtoehto-oikeiston arvo numero yksi: se estää meitä halvaantumasta ja pysähtymästä, kuten kaikille muille nimellisesti oikeistolaisille liikkeille tapahtui aikojen saatossa.  Muu maailma ei pelaa herrasmiessäännöillä.  Ei heitä kiinnosta.  Jos tarjoat vasurille kypsää, järkevää argumentointia, voisit yhtä hyvin ilmaista itseäsi kiinaksi.  Sillä ei ole mitään vaikutusta, koska luottamus puuttuu.  Ja jos silminnäkijöiden edessä vaikuttaa siltä, että jäät rauhallisena järkimiehenä alakynteen silkan barbaarisen kiihkon edessä, käytät vääriä keinoja.  Meillä on vasemmalle sanottavana vain yksi asia: me tunnemme pelinne, emmekä me pelaa sitä.  Me tunnemme itsemme ja vihollisemme, minkä takia olemme ja pysymme jatkuvasti edellä.

Me tuemme toisiamme ja kun huomaamme, että tarttis tehrä jotain, ryhdymme tekemään.  Joku voisi aikanaan tehdä sen puolestamme, mutta me emme karaistu ja vahvistu sillä, että lepäämme laakereillamme unelmoimassa.  Me taistelemme voittaaksemme, eikä tässä sodassa ole kyse kertalaakista.  Tässä on kyse taistelusta, joka on voitettava joka sukupolvi uudestaan ja nukahtamisesta rankaistaan.

Suositukseni länsimaalaisen sivilisaation puolella oleville siis on, että riippumatta siitä, paljonko kulloisellakin hetkellä sattuu pelottamaan, tai miten vähän motivaatiota on tehdä just mitään, voit aina vähintäänkin tukea niitä, jotka tekevät.  Se ei kysy paljon, mutta se ylläpitää moraalia.  Voi olla, että vain yksi sadasta on todellinen soturi, mutta jos hän ei tiedä kenenkään olevan puolellaan, hän ei taistele.  Me tarvitsemme taistelijoita ja me tarvitsemme moraalin ylläpitäjiä.  Tukekaa omia, ja mikäli mahdollista, älkää rahoittako vihollista.

PS. #orcposting on päivän sana.

23. toukokuuta 2017

Manchesterista


Kynttiläkulkueiden ja osaaottavien facebook-päivitysten määrä on suoraan verrannollinen siihen vimmaan, jolla julistetaan, että mitään ei tehdä koska "silloin viholliset voittavat".

Tästäkin huolimatta eilen taas sadat, elleivät tuhannet isät, ymmärsivät, mitä on tehtävä, ja alkoivat valmistautua.  Tervetuloa vaihtoehto-oikeistoon.  Meitä on koko ajan lisää.

Evoluutioteoriasta

Silläkin uhalla, että minut nähdään tämän jälkeen lättänän maan puolestapuhujaksi* on todettava, että olen evoluutioskeptikko.  En pidä viisaana opettaa koulussa sitä, mikä on todistettu jo lähtökohdiltaan virheelliseksi.  Evoluutio kulttuurin saralla on mielenkiintoinen ilmiö, minkä lisäksi mikroevoluutio, toisin sanoen jalostuminen, on truismi, jota tuskin kukaan kiistää.  Evoluutioskeptisismissä ei kuitenkaan ole kysymys mikrotason muutosten kiistämisestä.  Siinä on kyse tosiasioiden toteamisesta siinäkin tapauksessa, että asiat nätisti selittävä teoria vesittyisi.

Minä pidän evoluutioteoriasta siksi, että se on sekä looginen että siisti.  Se oli, aikoinaan, Ockhamin partaveitsen mukainen selitys siihen, miten ja miksi lajit syntyivät.  Se selitti kätevästi lähestulkoon kaiken elämästä poislukien sen, mistä elämä ylipäätään oli lähtöisin.  Ongelmaksi on muodostunut se, että logiikka ja halu kertoa tarinoita ei ole tieteellisesti validi selitystapa, ja kun todistusaineisto osoittaa evoluutioteorian vuotavan seulan lailla, on vain todettava, että vika on teoriassa.

Mitäs ne vuotokohdat ovat, sitten?  Keskeisimmät löytää näppärästi tästä, ja ne voi suomentaa lyhyesti viiteen kohtaan:
1) Biologit ennustivat, että genomin koko kasvaa ajan kuluessa.  He olivat väärässä.
2) Biologit sitten ennustivat, että geenien lukumäärä kasvaisi ajan kuluessa. He olivat väärässä.
3) Biologit olettivat, että monimutkaiset kehon osat kehittyisivät yksinkertaisia myöhemmin.  He olivat väärässä.
4) Biologit ovat nyt havainneet, että kampamaneeteilla, vanhimmilla edelleen elävillä muinaiseläimillä, oli jo aivot, hermosto ja lihakset, kun taas sienieläimet olivat menettäneet geenit, jotka ovat edellä mainituista vastuussa.
5) Biologit ovat myös osoittaneet, että enemmistö mutaatioista johtaa yksinkertaistumiseen monimutkaistumisen sijaan.

Kun lyödään kohdat 1-5 yhteen, huomataan, että evoluutioteorian keskeiset oletukset eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.  Yksinkertainen, looginen ja kiva teoria on valitettavasti totuutta yksinkertaisempi, ja Ockhamin partaveitsen se puoli, jota kukaan ei ikinä muista, toteaa, että yksinkertaisempi teoria ei kuitenkaan saisi olla vähemmän kattava, vaan sen tulisi selittää kaikki asiaankuuluvat ilmiöt.  Evoluutioteoria ei selitä.  Se on väärässä.  Me emme tiedä, miten lajit ovat syntyneet.  Meillä ei ole sekulaaria teoriaa, joka kykenisi selittämään ne ja kestäisi todellisuuskosketuksen.

Minä pidän tieteestä ja minua kiinnostaa se, minne uudet löydökset ja tieto johtavat.  Silläkin uhalla, että asioista huonommin perillä olevat näkevät allekirjoittaneen barbaarina tai kahelina.  Minä ymmärrän uskonnollisen, sokean suhtautumisen evoluutioteoriaan, sillä se on meihin syvälle istutettu: jos länsimaalainen ihminen on jostain ylpeä, niin se on siitä mielikuvasta, että hän on uskonnollista ihmistä kehittyneempi ja järkevämpi, ja että tämä terve järki johtaa sekä uskon että järjen ristiriitaan ja että usko tieteen totuudellisuuteen edellyttää evoluutioteorian hyväksymistä.  Jos ei usko evoluutioon, on oltava hihhuli menneiltä ajoilta.  Kun on opetellut ikänsä ajattelemaan näin, ajatusta on julmetun pelottavaa kyseenalaistaa, puhumattakaan sen hylkäämisestä.

*for the record: en ole.

19. toukokuuta 2017

Viisautta on nähdä kauas

Sex and women are instead becoming dominant forces in present society, an evident fact that is also part of the general phenomenology of every terminal phase of a civilization’s cycle. One might speak of a chronic sexual intoxication that is profusely manifested in public life, conduct, and art.
 - Julius Evola, Ride the Tiger (1961)
Merkillepantavaa on myös, että asiat, joista alkuperäiset suffragettien vastustajat varoittelivat, ovat kaikki toteutuneet.  Usein huomattavasti hyytävämmässä muodossa kuin he osasivat ääneen pelätä.

Monet ovat sanoneet, että ei länsimaista sivilisaatiota mikään uhkaa, ja tulevat todennäköisesti sanomaan, että kukaan ei olisi voinut aavistaa näin käyvän.  Kuitenkin kaukonäköisiä ihmisiä on ollut kosolti kautta aikojen.  Kysymys ei ole niinkään siitä, etteikö tulevia trendejä voisi jossain määrin ennustaa - kyse on siitä, voiko asialle tehdä jotain.

Tänä päivänä meillä on käytössämme internet, mikä mahdollistaa viisaiden päiden lyömisen yhteen, organisoitumisen ja valmistautumisen niin, että kun koittaa jälleenrakennuksen aika, feeniks nousee tuhkista ennennäkemättömän voimakkaana.

18. toukokuuta 2017

Länsi ei piittaa lapsistaan


Indikaattori numero uno otsikon väitteestä on valtionvelka, jonka annetaan paisua vuosi toisensa perään.  Koska veloilla on korot ja ne pitää maksaa takaisin, kaikki se velka on pois tulevien sukupolvien hyvinvoinnista.  Kun John Maynard Keynesin päätöntä ideaa elvytyspolitiikasta kritisoitiin, vastaukseksi hän sanoi: "Pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita."  Hän oli myös lapseton homo, joten perspektiivinsä on hänen kannaltaan ymmärrettävä.  Se vain ei ole yhteiskunnallisesti kestävä, jos yhteiskunnan ei ole tarkoitus myös olla pitkällä aikavälillä kuollut.

Toinen indikaattori on se, ettei missään aikuisille suunnatuissa medioissa (vauvalehdet poislukien) näy lainkaan lapsia.  Silloin harvoin kun näkyy, lapset ovat ongelma ja este hyvinvoinnille, omille suunnitelmille niin lomailun kuin urankin suhteen, ja jotakuinkin kaikki menestyneet ja onnelliset hahmot ovat lapsettomia.  Subteksti: jos olet äiti, elämäsi on ohi.  Perheellä ei ole kulttuurissa itseisarvoa.  Kuluttamisella sen sijaan on, ja kotiäidit tuppaavat olemaan kiinnostuneempia perheestään kuin viimeisimpien muotivillitysten perässä juoksemisesta ja urasta -> iso voi voi kotiäitiydelle.

Kolmas indikaattori on, että yhteiskunta ei myöskään poliittisella tasolla kannusta hankkimaan perhettä.  Se, mitä poliitikot ja media juhlivat, on lähtökohtaisesti ja väistämättä hedelmätön homoliitto.  Avioliitto sanan varsinaisessa merkityksessä ja funktiossa on passé.  Sen sijaan, että poliitikot puuttuisivat laskevaan väestökäyrään antamalla porkkanaa perheille, on ratkaisuksi valittu väestönkasvun ulkoistaminen vihamieliselle vierasväestölle.

Neljäs indikaattori liittyy läheisesti edelliseen: koska väestönkasvu on ulkoistettu vihamieliselle vierasväestölle, sen ja kotimaisen kulttuurin konflikti on väistämätön.  Kun sota syttyy, ketkä joutuvat sotimaan vanhempiensa sukupolvien virheiden takia?  No ne lapset.

24. helmikuuta 2017

Totuuden tie

Vox Dayn kiteytystä paremmin asiaa lienee mahdotonta ilmaista:
Not everyone who walks the hard and narrow path of truth is, or will become, a Christian, but it is a path that eventually leads to Jesus Christ all the same.
Not everyone who walks the hard and narrow path of truth is, or will become, a Christian, but it is a path that eventually leads to Jesus Christ all the same.

20. helmikuuta 2017

Kuinka onnistua ihmissuhteissa

Nyrkkisääntö:
Katso, mitä hän tekee ja mikä hänen toimintaansa motivoi.  Toisia motivoivat tavoitteet, toisia kauna todellisista ja kuvitelluista vääryyksistä.
Ensimmäinen kykenee rakentamaan ja luomaan sivilisaatiota, jälkimmäinen ei.

16. helmikuuta 2017

Maltillisuudesta

Stefan Molyneux pitää oppitunnin järjenkäytöstä kohdatessaan maltillisen.  Oppitunti alkaa minuutin 39 kohdalla.  Käykääpä kuuntelemassa.

Maltillinen on se kaveri, joka on aina valmis ampumaan omia, mutta ei koskaan vihollista.

30. tammikuuta 2017

Järki ja politiikka

On ihmisiä, joita on jo pidemmän aikaa tuskastuttanut se, minkä takia poliittisessa keskustelussa ei nykypäivänä ole järkeä.  On nähty kaiken maailman feminismit, uhrihierarkiat ja viimein suorastaan tribalistiset identiteettipolitiikat.  Milloin aletaan puhua asioista?  Allekirjoittanut mietti niitä myös joskus, mutta tietää vastaukset.
Ensimmäinen ymmärrettävä asia on se, että nykypäivän politiikassa enemmistö päättävistä (äänestävistä) ihmisistä on naisia.  Naiset eivät pääsääntöisesti käsittele asioita yhtä lailla järkilähtöisesti, vaan esimerkiksi kun nainen näkee hiiren, hän hyppää tuolille kirkumaan, kun mies puolestaan kehittää ja toteuttaa suunnitelman, jolla hiirestä päästään eroon.  Jos nainen haluaa hiirestä eroon, hän vetoaa siihen, että mies tekee asialle jotain.  Ja mieshän tekee.

Mekanismi, jolla ylläoleva toimii, on opettanut vuosituhansien aikana naiset sellaisiksi, että he osaavat manipuloida miehiä emotionaalisella tasolla.  Mies kykenee helposti suhtautumaan objektiivisesti lähestulkoon mihin tahansa muuhun paitsi naisiin.  Tämä johtuu siitä, että miehet tarvitsevat naisia, ja saavat palkkioksi Darwin awardin jos kokevat, etteivät tarvitse.  Tästä syystä miehillä on vahva motiivi miellyttää naisia ja toteuttaa heidän tahtonsa.  Tästä syystä miehelle on myös kehittynyt heikkous feminiinistä manipulaatiota kohtaan.  Molemmat sukupuolet ovat hyvin kiinnostuneita naisen emotionaalisesta tilasta.  Kumpikaan sukupuoli ei ole kiinnostunut miehen emotionaalisesta tilasta.

Naiset pääsääntöisesti tietävät, ettei heidän miehistään ole heille mitään uhkaa.  Tänä päivänä varsinkaan, kun naisen takana seisoo aina Valte, valmiina viemään mieheltä sekä perheen, jälkikasvun että rahat, jos tämä ei satu naista miellyttämään.  Tästä syystä naiset vievät ja miehet tottelevat.  Ja kun politiikka ei ole enää miesten juttu, ei sillä ole enää väliä, mikä on järkevää maan ja kansan tulevaisuutta ajatellen.  Sillä on enää väliä, mitä naiset haluavat.  Ja naiset haluavat, että miehet täyttävät heidän tahtonsa, eivätkä he pyydä sitä järkisyillä.

Kun järkevä ihminen ja emotionaalisesti aggressiivinen ihminen kohtaavat, jälkimmäisellä on tapana voittaa, koska hän pääsee toimimaan vahvuusalueellaan ja ensimmäinen ei pääse.  Tämä johtuu siitä, että sosiaalisina eläiminä aggressio, uhka, voimakkaat tunteet ymv. aiheuttavat stressihormonin eritystä, mikä kaventaa ihmisen kykyä tietoiseen toimintaan.  Tuloksena on fight or flight-reaktio, mikä pudottaa aivojen toimintakapasiteetin primitiiviselle tasolle, jossa asioita ei kykene käsittelemään abstraktisti tai järkevästi.  Samasta syystä esimerkiksi stressaantunut opiskelija ei pysty oppimaan mitään.

Ja koska mies on tänä päivänä paljon riippuvaisempi naisen tahdosta kuin toisinpäin, lopputulos on, että mies joutuu toimimaan emotionaalisella fight or flight-stressialueella käytännössä aina kun konflikti tulee, mistä syystä se flight tulee valittua ja samalla taattua, että draama ei ihan lähiaikoina lopu.

Tämä näkyy politiikassa siten, että ihmisten emotionaalisia nappuloita painellaan, kunnes päästään pois järkevästä keskustelusta ja hysteerisen itkemisen ja huutamisen tilaan.  Tällöin se, joka huutaa kovimmin ja välittää muista kaikkein vähimmin, voittaa.  Tästä syystä marxilaiset ideologiat jälkeläisineen eivät ole koskaan yrittäneet voittaa järkikeskustelua.  Niiden modus operandi on pelata identiteettipolitiikkaa, luoda me vastaan sortaja-asetelma, joka itsessään tekee asiakeskustelun mahdottomaksi.

Nyt tiedämme, minkä takia ihmiset eivät käy asiakeskustelua politiikasta puhuessaan.  Kun identiteetit taistelevat, järki vaikenee.  Tästä syystä #altright on ja tulee olemaan voittava suhtautumistapa: se yhtäältä halveksuu avoimesti kaikkia vihollisiaan, toisaalta hyökkää myös avuttomien ja sellaisiksi tekeytyvien kimppuun.  Se ei piittaa toisten mielipiteistä eikä pyytele tekemisiään anteeksi.  Se tarjoaa identiteetin ja kukoistaa vastakkainasettelussa eikä vierasta tilanteiden eskaloitumista.  Se on mitä tulevaisuutemme turvaaminen tänä päivänä vaatii.

Asiakeskustelun aika alkaa siitä hetkestä, kun identiteettien taistelu on ohi.

20. tammikuuta 2017

Uskosta väkevä

Olin aikoinani vahvasti sitä mieltä, että kristinusko on heikkojen ja heikkouden uskonto.  Totta siinä on sen verran, että se kyllä tarjoaa lohtua sille, jolla on elämässään vaikeuksia, joiden ylittämiseen omat keinot eivät riitä.  Tästäkin tosin suora seuraus on se, että se vahvistaa niitä, joilla menee heikosti, parantaen näiden mahdollisuuksia selviytyä kohtaamistaan haasteista.  Suurin osa heikkoutta koskevasta kritiikistä kuitenkin hyökkää tiettyjä raamatunlauseita vastaan.  Olen aikaisemminkin käsitellyt aihetta jonkin verran, mutta nyt pureudutaan juuri tähän heikkouden kysymykseen.

Tunnetuin "heikkouteen velvoittaminen" joka Raamatusta löytyy, lienee vuorisaarnan henkilökohtaisen koston kieltävä pätkä.  Siinähän sanotaan, että älä tee pahalle vastarintaa ja joka lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.  Taannoin jo kerroin, että lyönti oikealle poskelle tapahtuu yleensä kämmenselällä ja on täten loukkaus, ei henkeä ja terveyttä uhkaava hyökkäys.  Pahalle vastarintaan asettumisella kyseisessä kontekstissa tarkoitetaan egonsa ruokkimista henkilökohtaista kostoa hakemalla ja täten oman ylpeytensä voittamista.  Toisin sanoen: kun pahalle pistetään vastaan, sitä ei tehdä siksi, että kokee tulleensa väärin kohdelluksi.  Pahalle pistetään vastaan siksi, että se on pahaa.  Opetus vahvistaa kuulijaansa muistuttamalla tätä oman egonsa voittamisen tärkeydestä.  Sen tarvitsee puolustautua, jolla on varteenotettava, oikeasti uhkaava vastustaja.

Todettakoon, että jotkut emaskuloidut hiiret ovat sitä mieltä, että heidän ei tarvitsekaan kyetä puolustautumaan tai puolustamaan ketään missään tilanteessa.  Kuitenkin se, että valitsee hillitä itsensä, vaikka voisi vääntää vastapuolen solmuun, on kokonaan toinen asia kuin se, että on hillitsevinään itsensä, koska ei uskalla tehdä mitään.  Ensimmäisen motiivi on tehdä oikein - jälleen voiman tunnusmerkki - jälkimmäisen pelko, mikä puolestaan kielii heikkoudesta.

Toinen huutavaa vääryyttä edustava raamatunlause on se, jossa todetaan, että joka katsoo naista himoiten häntä, on jo tehnyt tämän kanssa aviorikoksen.  Tyypillinen tulkinta kun on, että himolla tarkoitetaan tässä sitä, että on fyysisesti terve mies ja tuntee fyysistä vetoa viehättävän näköistä naista kohtaan.  Samaa kohtaa käytetään käsikassarana myös, kun halutaan väittää Raamatun olevan seksuaalikielteinen.  Himoitsemisella kuitenkin tarkoitetaan ihan oikeaa tahtoa tehdä aviorikos.  Kuten muutenkin raamatullisen moraalin kohdalla, intentio, se mitä sydän sanoo, on se oleellinen punnittava tekijä.  Raamatunkohdan pointti osuu siihen, että vaikka olisi kyvytön toteuttamaan aviorikosta olemalla esimerkiksi luotaantyöntävä, ei se ole vielä kerro mitään siitä mitä henkilö tekisi tilaisuuden osuessa kohdalle.  Jälleen huomaamme, että kehotus tähtää sisäiseen voimaan, vastuuseen ja moraaliseen suoraselkäisyyteen siinäkin tilanteessa, jossa mitään ulkoista estettä haureudelle ei olisi.  Se ei ole vahvuutta, että ei pysty toteuttamaan aviorikosta.  Se on, että ei toteuta, vaikka pystyisi.  Siitä asiassa on kyse.

Kolmas mielikuva kristityistä heikkouden uskontona ovat testosteronia uhkuvien sankarihahmojen puute.  Totta onkin, että kristinuskon pääasiallinen sanoma ei ole "väkivalta lopettaa vittuilun", ja Jeesus käskee Pietaria laskemaan aseensa tämän leikattua roomalaiselta korvan irti.  Kuitenkin kyseinen kohta painottaa sitä, että Jeesus olisi tarvittaessa laulanut vihollisensa suohon, mutta valitsi olla tekemättä sitä, koska hänellä oli henkeään ja terveyttään tärkeämpi tehtävä suoritettavana.  Mahdollisuus tehdä kyseinen valinta kielii voimapositiosta.

Neljäs kuuluisa indikaattori heikkoudesta ovat marttyyrit, jotka alistuivat kuolemaan uskonsa vuoksi väärämielisten käsissä, ja joiden toimintaa pidetään kristinuskossa esikuvallisina.  Oliko marttyyreissä esikuvallista se, että heillä ei ollut keinoja fyysiseen vastarintaan vihollisen väkivaltakoneistoa vastaan?  Ei.  Marttyyreissä oli esikuvallista se, että vaikka heidän vihollisellaan oli valta ja aikomus tappaa heidät tuskallisin tavoin, he eivät alistuneet tämän väkivallan uhan edessä eivätkä uhranneet sieluaan säilyttääkseen nahkansa.  Marttyyrien esikuvallisuus on heidän henkisessä voimassaan, ei fyysisessä avuttomuudessa.

Tämän lisäksi voimme lopuksi huomauttaa sellaisen asian, että vaikka seurauksiin vetoaminen on muodollisen logiikan mukaan argumentaatiovirhe, antoi Jeesus meille nyrkkisäännöksi kehotuksen tunnistaa puu hedelmistään.  Se, mitä tänä päivänä avoimesti halveksutaan heikkouden uskontona, lähti yhdestätoista pelokkaasta miehestä, vastassaan koko maailman voimakkain imperiumi kukoistuksensa huipussa.  Kristinuskoa vastaan on ollut sen alusta asti koko maailma.  Silti se on voittanut, kerran toisensa jälkeen.  Ja vaikka kristinuskoa on yritetty tappaa ja tuhota kerran toisensa jälkeen, Kristuksen itsensä lailla se ei suostu pysymään haudassa.

Paradoksaalista kyllä, niin sanottujen herooisten uskontojen kannattajat usein kiroavat kristittyjen epäreiluutta ja miekkakäännytystä syynä uskontonsa häviämiseen, vaikka nimenomaan voiman mittarilla nämä osoittautuivat tällöin vaihtoehtoaan heikommiksi.  Se sinänsä on totta, että fyysisesti ylivertaisia ja hyvyyden puolesta taistelevan voiman perikuvina toimivia kristittyjä ei Raamatusta löydä, vaan niitä varten on katsottava pyhimysten suuntaan.



Ja kuten viikinkipakana the Golden One väkevästi todistaa, kristinusko teki meistä vahvoja.  Kaikki nyky-yhteiskuntaa vaivaavat heikkoudet ovat suoraa seurausta kristillisten hyveiden hylkäämisestä ja siitä uskottelusta, että synniksi Raamatussa määritelty ei todella olisikaan oikeasti pahaa ja harjoittajalleen tuhoisaa.  Nykyihminen on pääsääntöisesti heikko sisältä ja ulkoa ja hänen herrojaan ovat hänen paheensa.  Niitä kristinuskon hylänneitä, jotka myyvät heikkoutta ja itsetuhoon johtavaa politiikkaa ratsastaen kontekstistaan irti revityillä raamatunlauseilla ja niiden luovalla väärintulkinnalla, voi hyvästä syystä kutsua susiksi lampaiden vaatteissa.

Kristinusko ei ole heikkouden uskonto.  Se vain vaatii enemmän voimia kuin haluamme antaa, mistä syystä meillä on motiivi löytää siitä juuri ne viat, joista emme itsessämme pidä.

2. tammikuuta 2017

Liittolaisista ja Odinin kutsusta

 
Kristittynä olen siinä mielessä kaiketi aika erikoinen tapaus, että en ole oikeastaan koskaan suuremmin perustanut siitä.  Minua ei puhuttele Lähi-itä tai roomalaisen kulttuuripiirin kaakkoinen periferia enkä ole kovinkaan kiinnostunut juutalaisten historiasta.  Suonissani virtaa pohjoisen veri, ja erityisesti viikinkien jumalat edesottamuksineen ovat vedonneet allekirjoittaneeseen.  Olen sitä mieltä, että vaikka olemmekin valtavassa kiitollisuudenvelassa kristinuskolle ja kreikkalais-roomalaiselle perinnölle, en pidä sattumana sitä, että kolmanneksi Lännen peruspilariksi on nimetty germaanisten barbaarien traditiot.  Olen aina arvostanut voimaa ja anteeksipyytelemätöntä miehisyyttä, ja ateistivuosinani näin kristinuskon sisimmässä liian paljon heikkoutta, jotta olisin voinut edes harkita sen totuusarvoa.  Olisin ollut hemmetin mielelläni Odinin ja Thorin nimeen vannova viikinkibarbaari.

Olen kuitenkin kristitty, vaikka en koe siihen samaa vetoa.  Olen kristitty, koska uskon, että sen sanoma on tosi.  C. S. Lewisin ja joidenkin muiden lailla uskon, että monet pakanalliset uskot ja tarinat tavoittelevat samoja totuuksia, jotka pääsevät kristinuskossa oikeuksiinsa.  Pakanalliset hyveet ovat aitoja ja oikeita hyveitä.  Hyveet tekevät meistä käytäntöön sovellettuina vahvempia ja suurempia, poistaen heikkouksiamme ja hiovat potentiaalimme huippuunsa.

Siinä, missä monen pakanallisen uskon sisältä löytää paljon pieniä totuuksia, jotka sinällään ovat arvokkaita, typistyy niiden metafyysinen sanoma kuitenkin kulttuuridarwinistien usein toistamaan ja vaikeasti voitettavaan mantraan: might makes right*.

Kristinuskon ilmoittama totuus myöntää kaiken edellisen, mutta keikauttaa mantran ympäri: kristinuskon metatotuus elämästä kuoleman rajapyykin tällä puolella, totuus pienten totuuksien taustalla, onkin right makes might.  Ensi alkuun se ei kuulosta kummoiselta, mutta käytäntöön sovellettuna sillä on valtava vaikutus.  Vahvin meistä voi ajatella, että hän voi ryhtyä elämään kuin pellossa ja hyväksyä itsessään tapahtuvan rappion, koska on vahvin.  Ainakin toistaiseksi.  Kun metatotuuden ymmärtää, tajuaa, että teemme valinnan joka hetki, ja suunta on joko ylös- tai alaspäin.  Sekä itseämme että läheisiämme kohtaan.  Piittaamattomuus ja ylenkatse kostautuvat ennen pitkää.

The Golden One totesi, että kristinusko historiallisesti oli asia, joka teki meistä vahvoja.  Se totuus on luterilaisen perisynnintunnon ja erityisesti jälkikristillisen maailmantuskan musertavan painon myötä jäänyt unholaan.  Olemme keskittyneet niin voimakkaasti siihen, että olemme paskasakkia, että eläminen on mennyt monella kristityllä nöyristelyksi.  Ja se nöyristely on syy sille, minkä takia kristinuskolla on heikkouden ja valheen kaiku.

Seuraavassa kirjoituksessani palaan aiheeseen toiselta kantilta: käyn läpi sitä, miten elämäänsä kristityn tulisi elää, ja miten asioihin suhtautua.  Puhun siinä myös vähän siitä, mitä pidin kristinuskon heikkouden ilmenemismuotoina ja miten oikaisin väärät käsitykseni.  Jos jollakulla on antipatiaa kristinuskoa kohtaan tai näkee sen heikkouden ja valheen myynniksi vailla todellisia meriittejä, tai jopa halveksuu sitä, pyydän listaamaan syitä kommenttiosioon.  Vakaa aikomukseni on kohdata niistä jokainen bona fide ja vastata niihin parhaan kykyni mukaan.

*Kyseinen opetus on kai alkujaan lähtöisin Aisopoksen eläinsaduista.