Pages

28. joulukuuta 2016

Puhumisesta

Olen tässä tullut pohdiskelleeksi lisää kommunikaation taidosta ja ulottuvuuksista.  Tulin siihen lopputulokseen, että puhuminen on erinomainen hyve ja luottamuksen osoitus.  Kuten edellisessä rustingissani sanoin, sellaisen kanssa väitellään, jonka rehellisyyteen kommunikoinnissa luotetaan.  Toisin sanoen merkityksellistä kommunikaatiota tapahtuu kuplassa, jossa vallitsee luottamus.  Oli asia miten vaikea tahansa, oli kommunikaatio miten raakaa tahansa, vitutti se miten paljon tahansa, niin kauan kuin keskustelu on käynnissä ja voidaan puhua, on olemassa kanava ja luottamus toiseen ihmiseen.

En ole koskaan luottanut ihmiseen, jonka kanssa en voi puhua.  En myöskään kykene luottamaan ihmiseen, joka ei puhu itse.  Nämä ovat sama asia.  On toki mahdollista puhua jollekulle, joka ei puhu mitään takaisin, mutta aivan yhtä hyvin voi mennä puhumaan kivelle - tosin sillä erotuksella, että kivi ei tule koskaan puukottamaan selkään.  Puhuminen kysyy avoimuutta.  Vaikeista asioista puhuminen sitä vasta kysyykin.  Toiselle puhuminen itsestä tai asioista on luottamuksen ja kunnioituksen osoitus.  Kun keskustelua ei ole, ei ole luottamustakaan.  Jos on tabuja, on asioita, joiden suhteen toinen on joko täysi kysymysmerkki tai todennäköisemmin vihollinen, joka odottaa parasta hetkeä iskeä.

Siksi se on petos, että ei sano asioita päin naamaa.


On tietty niitä, jotka eivät vaan saa sanaa suustaan, vaikka miten yrittäisivät.  Sen minä ymmärrän ja sellaista ongelmaa symppaan kyllä.  En silti luota.  Jos se kanava ei ole auki, on sen tason ymmärrystä, jonka meikäläinen luottamukseen tarvitsisi, tavattoman vaikea tavoittaa.  Minä opin asioita kyllä ihmisten eleistä ja valinnoista, mutta se nyt vain on niin, että kun haluaa oppia ja ymmärtää toisia syvällisesti, niiden kanssa puhutaan tai niiden kirjoituksia luetaan.  Aniharva hyvä opettaja on mykkä.  Ääliö ja vihollinen usein on.



Samalla tavalla kuin sananvapaus on ehdoton edellytys yhteiskuntarauhalle, on avoimuudelle rakentuva keskustelu sitä ihmissuhteille.  Jos sananvapaus viedään, alkavat teot vastapuolen nujertamiseksi.  Jos asioista ei keskustella, aletaan kyräillä ja valmistautua välirikkoon.  Nykyihminen tekee mieluummin jälkimmäisen kuin kestää ensimmäisen epämukavuuden, ostaen henkilökohtaisella mukavuushakuisuudellaan ongelmia tulevaisuuteensa ja heikentäen itseään sekä sisältä että ulkoa.

Tietysti tähän kaikkeen voi sanoa, että puhuu se valehtelijakin.  Ihan totta, valehtelija pyrkii rakentamaan luottamuksen ja sitten hyväksikäyttämään sitä.  Mitäpä veikkaatte, kumpaa on helpompi huijata: sitä, joka on keskustellut paljon ja kaikesta, ymmärtäen inhimillisen sosiaalisuuden monet tasot, vai sitä, jota pelottaa pistää omat näkemykset tulikokeeseen eikä osaa saati halua keskustella rehellisesti kaikenlaisista asioista?  Valehtelijat eivät katoa sillä, että tekee itsestään mahdollisimman alttiin näille.

Se mulkku, joka on aina kaikesta väärää mieltä, mutta rehellisesti, on paras ystäväsi.  Hän opettaa sinua hallitsemaan emotionaaliset reaktiosi ja koettelemaan kantojasi.  Se on treeniä aivan samalla tavalla ja aivan yhtä tarpeellista kuin sparri molskilla.